Kuva: Sami Lamberg
Kuva: Sami Lamberg

"Kun saa alusta asti puolustaa lapsensa oikeutta olla olemassa, syntyy leijonaemon asenne kuin itsestään."

Perheeseemme on juuri syntynyt kolmas lapsi. Jokaisen pienokaisen kohdalla on mieleeni noussut V.A.Koskenniemen lausuma: Kaikkeen todelliseen onneen liittyy tunne siitä, että se on ansaitsematon. Tämä tunne on jokaisen vastasyntyneeni kohdalla humpsahtanut minuun heti, kun olen saanut vauvan syliini.

Muuten olen saanut tulla kolme kertaa vanhemmaksi kovin erilaisissa elämäntilanteissa. Kun ensimmäinen lapsemme syntyi, opiskeluni olivat vielä kesken enkä ollut päässyt vielä naimisiinkaan. Koska elimme jo 2000-lukua, nämä seikat eivät toki olleet monellekaan ihmiselle mikään juttu. Oli silti niitäkin, joiden mielestä olin tietenkin oman ja lapsen elämän pilaamisen lisäksi tuhonnut myös sukuni maineen. Kun saa alusta asti puolustaa lapsensa oikeutta olla olemassa, syntyy leijonaemon asenne kuin itsestään.

Eräs raskaudestani kerta kaikkiaan suivaantunut argumentoi niin nerokkaasti, että päätin koskaan olla unohtamatta hänen kommenttiaan: olin kuulemma hankkiutunut raskaaksi ihan vain häntä provosoidakseni.

Yllättävän moni vanhempi nainen kommentoi parikymppiselle odottajalle, että on hienoa saada lapsi niin nuorena, koska sitten kun muut ovat kolmekymppisinä hoitamassa vauvojaan kotona, minä ”pääsisin menemään”. En ymmärtänyt, minne minun tulisi mennä, mutta ajattelin asian selviävän minulle sitten, kun sen aika on.

Ei selvinnyt. Sillä seuraava lapsemme syntyi juuri siihen vauvabuumiin, jonka jaoin ystävättärieni kanssa. On haastavaa muistaa, minä vuonna tarkalleen kenenkin lapset ovat syntyneet ja mikä infernaalinen synnytyskertomus kuului kenellekin, niin paljon vauvoja putkahteli tuttavapiiriimme siihen aikaan. Mutta kyllä kuulkaa kiersivät imetystyynyt, vaipparoskikset ja kantoliinat tehokkaasti lähipiirissä! Pojallemme taidettiin hankkia uutena vain kylpyamme, ja sekin vasta-avatun Prisman kunniaksi. Niin, tuossa vaiheessa sitä siirryttiin käyttämään perhemarketteja ja hankittiin tila-auto. Jossain vaiheessa tuli koirakin taloon.

Ihana normisetti! Ei sovi jättää mainitsematta sitäkään, miten hienoihin tyyppeihin olen saanut tutustua vain siksi, että lapsemme ovat pyörineet pihan pusikoissa samaan aikaan. Ihmisen ystäväpiirihän yleensä on aika suppea porukka entisiä ja nykyisiä opiskelu- ja työkavereita, mutta lähiön pihalta löytää mahtavia ihmisiä, joiden kautta pääsee tutustumaan jos jonkinlaisiin maailmoihin.

Näin utelias ihminen hankkii sisältöä kotielämäänsä! Kun nyt sitten hieman yli kolmekymppisenä kerroin odottavani vauvaa, siis iltatähteä, kuten moni asian ilmaisi, hämmennyin siitä, miten voimakkaasti ihmiset rohkenivat ottaa kantaa raskauteeni.
”No te vaan jaksatte”, tokaisi kannustavasti eräs vanhempi sukulainen. ”Päätitte sitten vielä tehdä yhden”, kommentoi työkaveri silmiään pyöritellen. ”Jaksatko vielä aloittaa sen vauvapyörityksen?” kyseli naapuri lähikaupassa. Oliko siis ihme, että tulin parahtaneeksi neuvolatädille olevani aivan liian vanha tähän touhuun? Kun sain järkeni takaisin, oivalsin olevani aivan erityisen etuoikeutetussa asemassa.

Vihdoinkin minulla, hätähousujen kuningattarella, lienee sen verran malttia ja tajua, että osaan nauttia näistä vauvahetkistä hötkyilemättä koko ajan sinne tulevaisuuteen. Kyllä ne kaikki ajallaan istuvat, puhuvat ja menevät kouluun.
Arki kolmen lapsen kanssa vähissä neliöissä – sotkussa, metelissä ja jatkuvissa organisointihaasteissa – on elämää, joka takuulla koulii minunkin äkkipikaista luonnettani leppoisampaan suuntaan. Ja siitä elämästä aion teille kolumneissani kirjoittaa.

Tervetuloa mukaan!

Tuulianna Tola on juontaja ja toimittaja, jonka perheeseen kuuluvat lapset vuosimallia –01, –08 ja –14. Tuulianna rakastaa järjestystä, mutta välttelee rutiineja.

Vauva 3/2014

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.