Kuva: Tina Hilck
Kuva: Tina Hilck

Vuoden ikäisessä Turun Seudun Mamit -ryhmässä on 1700 jäsentä, kannustava ilmapiiri ja auttamisen meininki.

Turkulainen perhepäivähoitaja Tina Hilck perusti 27. marraskuuta 2014 Facebookiin hoitoringin itselleen ja ystävilleen.

Hän oli lukenut Kokkolassa perustetusta äitien Hätäkahvit-ryhmästä ja mietti, että kaipaisi juttu- ja kahvitteluseuraa itsekin.

Kun Hilck seuraava päivänä meni tietokoneelle, hänen perustamassaan ryhmässä oli 300 jäsentä.

– Suosio yllätti minut täysin, hän kertoo.

Nyt ryhmässä on 1700 jäsentä ja lisää tulee jatkuvasti. Parhaimmillaan ryhmään lähetetään 20 keskustelunavausta tunnissa.

Haastatteluhetkellä ryhmässä keskusteltiin siitä, miksi lapsen itku ärsyttää. Lisäksi siellä muun muassa suositeltiin hyviä lastenvaatekirppiksiä ja muskareita.

Synttärijuhlia ja muuttoapua

Tina Hilck kertoo, että ryhmään tulee monenlaisia kysymyksiä ja avauksia. Osa äideistä kaipaa tietoa arkisiin käytännön kysymyksiin, kuten miksei lapsi nukahda tai missä saisi teetettyä hyvät kynnet.

Ryhmään voi kuitenkin lähettää avunpyyntöjä arkaluonteisemmistakin aiheista. Vuoden aikana Turun Seudun Mamit ovat järjestäneet yksinäiselle äidille syntymäpäiväjuhlat ja käyneet tapaamassa lapsivuodepsykoosiin sairastunutta ryhmäläistä sairaalassa.

Mameille tuli myös avunpyyntö perheeltä, joka joutui jättämään homeen vuoksi kotinsa ja koko sen irtaimiston. Päällä olevat vaatteetkin piti tiputtaa pois, Hilck kertoo.

Ryhmäläiset keräsivät perheen lapsille uudet lelut, koko perheelle vaatteet ja perheen uuteen kotiin huonekalut.

– Lisäksi ryhmämme ylläpitäjä hankki pakettiauton ja auttoi perhettä muutossa, Hilck kertoo.

Ryhmältä voi pyytää apua keskustelunavauksessa tai lähettämällä yksityisviestin tai sähköpostin ylläpitäjille.

Kaikki kaipaavat tukea

Kaikki Facebookin äitiryhmät eivät ole toimineet yhtä hyvin kuin Turun Seudun Mamit. Osassa ryhmistä keskustelu on yltynyt kinaamiseksi, toisissa toiminta on hiipunut.

Hilck ei osaa selittää, miksi juuri Turun Seudun Mamit on niin suosittu.

– Ihmettelen itsekin, miten kannustava ilmapiiri ryhmässämme on. Luottamus toisiin äiteihin on todella vahva ja ihmiset uskaltavat avautua kipeistäkin asioista, hän kertoo.

– Olemme ehkä oivaltaneet, että jokainen kaipaa tukea muilta riippumatta esimerkiksi siitä, mitä mieltä hän on imetyksestä tai kantoliinailusta.

Haussa kokoontumispaikka

Syksyllä turkulaiset mamit rekisteröitiin virallisesti yhdistykseksi ja sen nimi on nyt Turun Seudun Mamit ry. Näin tilojen vuokraaminen ja avustusten hakeminen on helpompaa. Lisäksi mukaan saadaan myös ne äidit, jotka eivät ole Facebookissa.

– Seuraava tavoitteemme on saada tilat urheileville äideille ja kokoontumispaikka ryhmätapaamisia varten, Hilck kertoo.

– Myös iltatilaisuuksille on tarvetta. Pienten lasten äidit pääsevät tapaamaan toisiaan päivisin mutta isompien vain iltaisin. Ja teinienkin äidit voisivat kaivata porukan, jonka kanssa jakaa kokemuksia.

Kuva: Satu Kemppainen

Eikös silloin ole asiat aika hyvin, jos on mahdollista käydä ruokakaupassa rakkaimpiensa kanssa?

Nuoret aikuiset lykkäävät perheen perustamista, sillä he pelkäävät ajautuvansa "prismaperheeksi". Näin uutisoi Helsingin Sanomat tuoreita tuloksia Väestöliiton perhebarometrista.

Mikä ihmeen prismaperhe?

No se, joka suhaa hypermarkettiin ruokaostoksille ja kantaa kotiinsa viikon tarpeisiin riittävästi maitoa ja jauhelihaa.

Wau, kyllä ovat ihmisten pelot muuttuneet vuosien varrella. Joskus muinoin kun on vielä pelätty sitä, riittääkö lapsille ruokaa.

Okei, sen verran täytyy myöntää, että ennen lasta ahdistuin itsekin ajatuksesta, että kuuluisin prismaperheeseen.

Miksikö? He edustivat minulle tiettyjen sääntöjen ja standardien mukaan elämistä. Tuntui, että ympärillä velloi “kun saat lapsen, asiat pitää tehdä näin” -mentaliteetti. Kannetaan sitä vessapaperia kotiin vuodeksi. Asutaan omistusasunnossa. Urakin on jo luotu ja koulut käyty. 

En ole ikinä ymmärtänyt sitä. Oma lapseni syntyi omaan puolivalmiiseen elämääni: en ollut vielä löytänyt omaa alaani ja asuin pienessä vuokra-asunnossa.

Milloin elämä sitten lasketaan valmiiksi lapselle? Eikö valmius tule enemmänkin oman pään sisältä kuin ulkoisista puitteista?

Perhe-arjesta puhutaan muutenkin usein kovin negatiiviseen sävyyn. Kauhea kiire koko ajan, uhmakohtaus keskellä kauppaa, aika ja raha eivät riitä.

Itse kyllä muistelen, että ei se elämä kovin suurta ilotulitusta aina ollut lapsettomanakaan. Mutta ilmeisesti silloin, kun huolehtii vain itsestään, elämän on pakko olla automaattisesti tosi kivaa. 

Entäs sitten se prismaperhe, vieläkö minua ahdistaa? No ei!

Aika kiva juttu, että voin viettää aikaa puolison ja lapsen kanssa, oli se sitten ruokakaupan hyllyjen välissä tai iltapalalla ravintolassa.

Niille, jotka pelkäävät muuttuvansa prismaperheeksi ja lykkäävät sen takia lasten hankintaa, voisin antaa vinkin: voit olla ihan juuri sellainen vanhempi, kuin itse haluat. Prismassa, Citymarketissa, tai vaikka Lidlissä.

Henri ymmärtää, että ruutuaika kuulostaa  hyvältä idealta heistä,  jotka eivät itse pelaa. ”Minusta tärkeämpää on, mitä siellä ruudussa pyörii.” Kuva: Amanda Aho

Pelihetket ovat lapsen ja vanhemman yhteistä aikaa, sanoo Henri Huittinen.

Kun Henri Huittinen, 30, oli nelivuotias, olohuoneeseen tuli 8-bittinen Nintendo, jota hän sai pelata yhdessä äidin kanssa. Nyt peliohjain on siirtynyt seitsemänvuotiaalle Leolle, jonka kanssa isä kirjoittaa Skidi ja Faija -blogia ja kuvaa Youtube-videoita.

– Ennen lasten syntymää olin aktiivinen pelaaja ja tein videoita Youtube-kanavalle. Kun Leo syntyi, pelaamiselle oli vähemmän aikaa. Nyt vuosien jälkeen huomasin, että lapsille on siellä turvallista sisältöä hyvin vähän. Siksi halusin tarjota kanavan, jossa voi hyvillä mielin katsella pelivideoita, Henri kertoo.

Henri näkee pelimaailmassa niin paljon hyvää, että hän haluaa jakaa innostuksensa lastensa kanssa. Hänen mukaansa pelaaminen tukee lapsen mielikuvituksen kehittymistä ja syy-seuraus-suhteiden ymmärtämistä.

– Se vaatii vanhemman läsnäoloa ja keskustelua peleistä. Samalla pelihetket tarjoavat helpon harrastuksen yhdessä lapsen kanssa.

Leo saa pelata niin paljon kuin haluaa.

– Jos muksulla hoituvat sosiaaliset suhteet, liikkuminen, läksyjen teko ja ruokailut, en näe syytä rajoittaa ruutuaikaa. Toki jos istuu jatkuvasti ruudun äärellä, on vanhempien tehtävä patistaa muiden leikkien äärelle.

”Pelaaminen aktivoi ajattelemaan ja haastamaan itseään.”


Pelejä ei tarvitse pelata vain sisätiloissa. Huittisten harmaa sohva saa usein olla rauhassa, kun Leo metsästää pokémoneja pihalla.

– Kirjojen jälkeen pelit ovat ehkä opettavaisin tapa käyttää viihdettä. Sen lisäksi, että pelaaminen on hauskaa, se myös aktivoi ajattelemaan ja haastamaan itseään. Peleistä oppii myös kieliä ja ne auttavat kehittämään pidempää pinnaa.

Kun edessä on tiukka kohta, voivat peliohjaimet ja hurjat sanat lentää. Näin käy joskus myös Leolla, ja silloin on hieman pidemmän pelitauon paikka. Henrin mielestä Leo on kuitenkin oppinut hallitsemaan hermojaan entistä paremmin.

– Tosin muutama viikko sitten olimme perheen kesken ulkona ja Leo kiukustui pelaamalleen pelille. Hän heitti puhelimen jonnekin jorpakkoon, ja siitä halkesi näyttö. Sen jälkeen oli kyllä semmoiset keskustelut, että puhelimella ei pelata nyt ihan vähään aikaan.

Meidän Perhe 12/2017