Nykyvanhemmat valvovat ja ohjaavat lapsiaan yhä enemmän. Mitä seurauksia sillä on?

"Äiti tässä. Muistathan tulla kotiin puolen tunnin päästä."

"Joo joo", vastaa puhelimeen kaverillaan kyläilevä tokaluokkalainen. Vartti ja äiti soittaa taas: nyt on aika lähteä.

Vanhempien tarkistuspuhelut ovat nykylasten arkea. Lapsen ei välttämättä itse tarvitse seurata aikaa kännykästä, saati kysyä kelloa.

Oikein epäluuloinen vanhempi voi halutessaan paikannustoiminnolla tarkistaa, että tenava on siellä missä pitää.

Lapsuus ja nuoruus on yhä kontrolloidumpaa. Lapsi ja vanhempi on aina tavoitettavissa, kännykän soiton päässä. Aikuiset jättävät lapsia ylipäätään aiempaa vähemmän yksin tai keskenään. Eivätkä lapset enää liiku yhtä itsenäisesti kuin ennen, asuivat he sitten kaupungissa  tai maaseudulla.

– Miten lapsi oppii ottamaan vastuuta, jos hän tottuu siihen, että aina on joku läsnä, valvoo tai katsoo perään, sanoo lapsuuden hallintaa tutkinut professori Harriet Strandell Helsingin yliopiston so­siaalitieteiden laitokselta.

Kontrollia eivät lisää vain huolehtivaiset vanhemmat, vaan koko yhteiskunta. Puissa kiipeilystä ja keinumisestakin on tullut mutkikkaampaa kuin uskoisi.

Oppiiko lapsi riskinhallintaa?

Tarkalla huolenpidolla on kiistattomat hyötynsä. Meillä on pyöräilykypärät ja tiheäpinnaiset leikkipuistoaidat, joiden yli on mahdoton kiivetä. On turvavyöt, turvaistuimet ja nappikiinnitteiset takinhuput – ja aiempaa vähemmän vakavia onnettomuuksia.

Mutta vaikka turvallisuus on lisääntynyt, turvallisuuden tunne ei ole kasvanut.

Pelokkaimmat vanhemmat kieltävät lastaan kapua-masta verkkotelineeseen, vaikka alla olisikin EU-säädösten mukainen kahdeksan millin turvasora. Taloyhtiö saattaa kieltää puissa kiipeilyn tai poistaa keinut kokonaan, koska se on halvempaa kuin muovittaa ketjut ja asentaa alle punaruskea kumimatto.

Sen sijaan, että vanhemmat opettaisivat koululaista välttämään vaaroja liikenteessä, osa heistä ei päästä lasta kadulle ollenkaan. Ovelta ovelle kuljettaminen yleistyy.

–  Riskienhallinta on tärkeää, mutta ”hyvää lapsuutta” määrittelevät julkisen vallan käyttäjät näyttävät ajattelevan, että lapset pitäisikin kokonaan eristää kokemuksista ja tilanteista, joissa sitä voisi oppia, Strandell ihmettelee.

Hänestä olemme jo sillä rajalla, jossa suojelulla on päinvastaisia seurauksia kuin on tarkoitus.

– Minkä käsityksen lapsi saa itsestään, kun ympärillä on koko ajan aikuisten huoli siitä, miten hän pärjää? Muistan itse, miten tärkeää oli, että aikuinen osoitti luottamusta. Mitä, jos tällaisia kokemuksia ei enää tulekaan?

Ihmismaantieteen professori Hille Koskela Turun yliopistosta varoittaa, että kovin kontrolloitua arkea eläneellä lapsella voi olla heikommat valmiudet kohdata maailman vaarat  ja teininä rajumpi kapinoinnin tarve.

– Jos lapselle ei ole kehittynyt kykyä arvioida vaaroja realistisesti, millaisia riskejä hän sitten teininä ottaakaan?

Suojelija tarkoittaa hyvää

Pusikossa voi olla punkki tai pedofiili, nakista saa nitriittiä, ilmapallo voi juttua kurkkuun. Maailma on vaaroja täynnä, eikä kukaan halua, että lapselle sattuu jotain – ei lainsäätäjä, lastentarhanopettaja eikä vanhempi.

Hille Koskela korostaakin, että suojelun takana on aina hyvä tarkoitus.

Valvontaan, kaupunkitilaan ja turvallisuuspolitiikkaan perehtynyt Koskela puhuu pelon kulttuurista: maailma ei ole muuttunut vaarallisemmaksi, mutta ihmiset uskovat ja uskottelevat toisilleen, että niin on käynyt. Media lietsoo herkissä vanhemmissa rikosten ja onnettomuuksien pelkoa.

Turvallisuus on myös iso bisnes, jonka täsmämarkkinoinnin kohteena perheet ovat. Vakuutusyhtiön mainoksessa sikiö kellii kohdun hämärässä turvakypärä päässään. Turvafirmat kauppaavat koteihin kattavia hälytysjärjestelmiä: kukin perheenjäsen näppäilee sisään tai ulos kulkiessaan oman koodinsa, ja liikkeet päivittyvät vanhemman puhelimeen.

Vanhemmat voivat ostaa taaperon sänkyyn pörröisen teddykarhun, jonka nappisilmässä tai kuononpäässä on valvontakamera. Iän myötä nalle muuttaa kirjahyllyyn seuraamaan teinin edesottamuksia.

Koskelan mielestä huolenpidon ja ylisuojelun välistä rajaa onkin helpoin pohtia ääriesimerkkien kautta. Perään soittelu ja avoin huolenpito on ylilyönteineenkin parempi vaihtoehto kuin lapsen tarkkailu ja jäljittäminen salaa.

– Lapsen ja vanhemman välillä pitää olla luottamus. Onko sitä, jos yksi pehmoleluista on valvontakamera?

Pelon kulttuuri luo paineita myös päiväkodeille ja kouluille. Kouluissa on jo yleisesti valvontakameroita. Ruotsissa joissakin päiväkodeissa lasten vaatteisiin kiinnitetään retkelle lähtiessä mikrosiru eksymisten varalta.

– Alammeko seuraavaksi laittaa mikrosirun vauvan ihon alle? Koskela kysyy.

Oman ajan arvo

Vapaapäivä, kavereita, ei kiire mihinkään. Mitä tekevät ekaluokkalaiset tytöt? Juoksevat läheiseen metsikköön salaisen projektin pariin: laudanpätkistä on rakennettu aikakone.

Nuorten vapaa-aikatutkimusten mukaan lapset ja nuoret arvostavat aikuisten jatkuvasta kontrollista vapaata olemista, omaa aikaa tai hengailua ystävien kanssa. Mitä organisoidumpaa ajankäyttö on, sitä vähemmän se tuntuu omalta. Kuitenkin lapset ja nuoret tapaavat kavereitaan aiempaa vähemmän vapaamuotoisesti. Ulkoiluun ja sosiaaliseen kanssakäymiseen käytetty aika on vähentynyt, vaikka kansainvälisesti verraten suomalaislapset vielä liikkuvatkin huomattavan vapaasti.

Lasten aika kuluu jääkiekko- tai luistelutreeneissä, takapenkillä matkalla harrastukseen tai kotona Youtube-videoiden tai pleikkarin parissa. Moni nykylapsi liikkuukin vapaammin netissä kuin ulkomaailmassa.

Aikuisten näkökulmasta tavoitteelliset harrastukset ja ohjattu toiminta pitävät lapset poissa pahanteosta, eikä aikakaan kulu hukkaan.

– Keskiluokkaisessa kasvatuksessa on merkittävästi vähentynyt ajattelutapa, että lapsi vain kasvaa, saapa nähdä, mitä siitä tulee. Lapsi on investointi, jonka pitää tuottaa hyvää tulosta, Harriet Strandell sanoo.

Tämä on hänen mukaansa näkynyt vahvasti koululaisten tyhjistä iltapäivistä käydyssä keskustelussa: ilman järjestettyä toimintaa lapset vain lorvivat. Omalla ajalla ei ole arvoa; silloin lapsi ”ei tee mitään”. Kavereiden kanssa vietetty aika samaistetaan hyödyttömään ja turvattomaan yksinoloon.

Strandell pohtii, miten paljon nykyajan masennusongelmat liittyvät tehokkuusajatteluun. Entä mistä löytyvät paljon puhutut innovaatiot ja luovuus, jos kaikki syötetään valmiina?

Leikkiminen kielletty! Kontrolliyhteiskunnan lapset -kirjassaan Jukka Laajarinne kehottaa vanhempia antamaan lasten ja nuorten elää vapaammin ja olemaan miettimättä, mitä hyötyä tai haittaa siitä on lapselle kahdenkymmenen vuoden kuluttua. Lapsuus ja nuoruus eivät ole elämään valmentavia vaiheita, Laajarinne muistuttaa. Ne ovat elämää.

Kuva: Shutterstock

Anna Tommola, Tarkkaan varjellut, Meidän Perhe 1/2014

Kurpitsalle ei maistunut, mutta vieraille varmasti maistuu. Kuva: Maija Koski

Halloween-bileiden näyttävin herkku syntyy helposti ja maistuu myös aikuisille.

Asuimme taannoin vuoden Kaliforniassa ja pääsimme tutustumaan läheltä amerikkalaiseen halloweenin viettoon. Vaikutuksen tekivät paitsi uskomattomat, viikkoja ennen juhlaa viritellyt pihakoristeet, myös juhliin tuodut kekseliäät tarjottavat.

Suosikkimme oli lasten koulun kekkereissä bongattu oksentava kurpitsa, josta riitti nacholastujen kanssa dipattavaa isolle joukolle.
Näyttävä tarjottava valmistuu helposti – ja melkein samalla vaivalla, puuhaan ryhtyessäsi, kaiverrat kurpitsat hienoihin kynttilälyhtyihin.

Oksentavan halloween-kurpitsan resepti on julkaistu alun perin Apukokki maailmalla -keittokirjassa ja -sivustolla.

Tarvikkeet

1 oranssi kurpitsa

maissilastuja

Haluamasi määrä valmista tai itse tehtyä guacamolea

  1. Leikkaa kurpitsan kannan ympäriltä kurpitsan laki irti työntämällä teräväkärkinen veitsi 45 asteen kulmassa sisään. Älä yritä leikata tai sahata kovaa kurpitsankuorta vaan tee aina uusi ja riittävän syvä pisto vanhan viereen, niin monta kertaa, että olet kiertänyt täyden ympyrän, jolloin hattu irtoaa kannasta nostamalla.
  2. Poista kurpitsan siemenet ja kuituinen sisus käsin, jäätelökauhalla tai lusikalla.
  3. Voit halutessasi raaputtaa varovasti osan kurpitsan sisuksesta jäätelökauhalla tai lusikalla muita ruokalajeja varten. Leikkaa kurpitsalle kolmikulmaiset silmät ja hymyilevä suu samalla menetelmällä kuin irrotit hatun.
  4. Aseta kurpitsa tarjottimelle tai isolle, laakealle lautaselle. Lusikoi guacamole kurpitsan päälaesta sisään. Auta tarvittaessa lusikalla, jotta osa tahnasta pääsee valumaan suusta alustalle. Nosta hattu paikoilleen.
  5. Nosta koko komeus tarjoilupöydän keskelle, ja viereen iso kulhollinen nacholastuja.
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Soitimme Yliopiston almanakkatoimistoon ja selvitimme.

Halloweenia on vietetty Suomessa vuodesta 1950 lähtien. Kuitenkin tämä kaikkien vanhempien rakastama (köh, köh) karkkien ja kepposten juhla aiheuttaa joka vuosi saman sekaannuksen: koska halloweenia olisi oikeasti tarkoitus juhlia?

Yliopiston almanakkatoimiston erikoissuunnittelija Asko Palviainen kertoo, että virallisesti halloweenin ajankohdasta ei ole tehty päätöksiä. Päivää ei ole myöskään esitetty almanakkaan kirjattavaksi juhlapäiväksi vaikkapa vapun tapaan.

– Ulkomailla halloweenia vietetään usein pyhäinpäivän aattona, eli 31. lokakuuta. Jos virallista päivää haluaa hakea, niin se olisi silloin tuo, Palviainen toteaa. 

Halloween on haluttu erottaa itse pyhästä, ja siksi halloweenia juhlitaankin usein lokakuun viimeisenä viikonloppuna. 

Suomessa pyhäinpäivän vietto vaihtelee kalenterivuosittain. Esimerkiksi tänä vuonna pyhäinpäivä osuu marraskuun ensimmäiselle lauantaille. Palviaisen mukaan meillä halloween on haluttu erottaa itse pyhästä, ja siksi halloweenia juhlitaankin usein lokakuun viimeisenä viikonloppuna. 

Mitä tästä voimme päätellä? Että tilaisuuksia halloweenin vietolle on yhtä monta, kuin halloweeniin sopivia pukujakin. 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.