Blondi tuli taloon

Elaisa näyttää syylliseltä. Keittiön ruokakaapin edessä on tuoli. Vaikuttaa siltä, että hän on käynyt varastamassa karkkia.

Elaisa näyttää syylliseltä. Keittiön ruokakaapin edessä on tuoli. Vaikuttaa siltä, että hän on käynyt varastamassa karkkia. Kysyn häneltä asiasta. Elaisa valahtaa punaiseksi ja sanoo, ettei halua kommentoida.

Hän on nelivuotias. Vuoden päästä valehtelu sujuu jo paremmin. Lapsi nimittäin oppii valkoiset valheet viimeistään viisivuotiaana. Sitä ennen lapset vielä luulevat, että vanhemmat pystyvät lukemaan heidän ajatuk­siaan. Siksi ne eivät tajua, että voisivat valehdella.

Lapsen elämä on kuitenkin yhtä petosta ja petoksen harjoittelua. Lapsi, joka liioittelee eniten nälkää, janoa ja kipuaan, saa todennäköisimmin vanhemmilta huomiota. Siksi lapset pettävät vähintään yhtä paljon kuin aikuiset. 

“Voi kun saisi vielä semmosen lapsen viattoman asenteen” -läpän kuulee usein, kun ihminen kauhistelee omaa kyynisyyttään. Tämä on tietysti ihannekuvamme lapsista. Oikeasti skidit oppivat petoksen kultaisen taidon täydellisesti jo pari–kolmevuotiaina.

Ensimmäiset merkit opportunismista ilmenevät noin kuuden kuukauden ikäisenä.

10-kuukautinen Uno-poikani on pitkällä petoksen tiellä, tosin hän ei osaa sitä ihan yhtä hyvin kuin siskonsa samanikäisenä. Tyttäreni oppi jo ihan pienenä lasten ensimmäisen petoksen. Se on tietysti tekoitku. Seurasin joskus huvikseni kuinka suoraa huutoa vetänyt Elaisa katseli koko ajan minua sivusilmällä. Kun hän huomasi, etten enää seuraa hänen itkuaan, hän lopetti heti. Itku paheni taas, kun katsoin tytärtäni. Lapset siis osaavat muokata petostaan uhrin, eli vanhemman, reaktion mukaan.

Poikani on enemmän periksiantaja. Hän ei jaksa loputtomasti huutaa, mikäli ei saa esimerkiksi safkaa. Tyttäreni taas olisi huutanut raivoissaan siihen saakka kunnes olisi pyörtynyt. Luulen, sillä en ikinä ehtinyt testata.

Suurin osa aikuisen naurusta on tekonaurua, mutta vielä enemmän tekonauravat lapset. Tätä voi testata millä tahansa vauvalla; vauva nauraa vaikka sille, että imitoit pierun ääntä. Vitsin ei tarvitse olla edes noin älykäs. Pelkkä silmiin katsominen hassusti riittää.

Ihminen ei ole ainoa eläin, joka osaa petoksen jo lapsena. Olemme väitelleet usein Elaisan kanssa siitä, ovatko simpanssit sukua ihmisille. Elaisa ottaa asiaan vähän kreationistisemman kannan: hän nauraa koko ajatukselle siitä, että simpanssi olisi serkkumme. Jos seuraisi edes hetken simpanssien käytöstä, huomaisi heti, että ne ovat samanlaisia pettäjiä kuin mekin. Itse asiassa jopa pelikaanit ovat pettureita jo vauvana. Pelikaaninpoikaset jaksavat pyöriä hysteerisinä vanhempiensa edessä niin kauan, että saavat näiden huomion.

Entä minkälaiset leikit kiinnostavat lasta? Suurin osa niistä perustuu petokseen ja sen harjoitteluun. Esimerkiksi piiloleikin tarkoitus on opetella huijaamaan.

Niille, jotka ovat vasta vauvan odotusvaiheessa, on pakko kertoa myös surullisia uutisia. Itse asiassa lapset alkavat huijata jo ennen syntymäänsä. Sikiö nostaa äidin pulssia korkeammalle ja äidille tulee hengästynyt olo. Sikiö huijaa näin äitiä antamaan enemmän safkaa kuin äiti oli napanuoran kautta antamassa.

Teini-ikään mennessä lapsi oppii valehtelemaan täysin sujuvasti. Kysypä keneltä tahansa kaveriltasi valehteliko tämä jotain vanhemmilleen murrosiässä. Totta kai valehteli!

Murrosiässä valehtelu liittyy seksuaaliseksi olennoksi kasvamiseen. Esimerkiksi teinipojat vaikuttavat usein niin vaivaantuneilta lähinnä siksi, että yrittävät peitellä seksuaalisia tunteitaan. He siis tietävät niin paljon omista ajatuksistaan, että pelkäävät jäävänsä koko ajan kiinni.

Koko lapsuus on siis yhtä valhetta ja treenaamista aikuisuuden valheita varten.

Suurinta valhetta on tietysti vanhemmuus. Kaikki vanhemmat esittävät erityisen hyviä, toruvia ja kasvattavia vanhempia juuri silloin, kun muita vanhempia on läsnä. Kun oma lapsi käyttäytyy huonosti ravintolassa, sitä toruu lähinnä siksi, että muut vanhemmat näkisivät minun olevan hyvä vanhempi.

Tuomas Enbuske on kahden lapsen isä, joka viettää usein viikonloput kolmistaan Elaisan ja Unon kanssa, mutta ei tiedä vieläkään mikä on ”body”.

Lue lisää Tuomas Enbusken kolumneja

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Liitän sanan ’taaperoimettäjä’ nyt ensimmäistä kertaa julkisesti itseeni. Kuva: Satu Kemppainen.

Miksi taaperoimetys aiheuttaa hämmennystä ja hävettää?

Olen imettänyt kolmesti. Kaikki kolme lasta ovat saaneet maitoa myös muualta kuin rinnoistani. En suunnitellut imetysteni pituutta tai tapaa. Jokaisen lapsen imetyksestä olen oppinut jotakin.

Ensimmäisen lapsen kanssa, voi taivas, yli kymmenen vuotta sitten, imetys oli kamalaa. Suihkin suihkutisseillä maitoa kahvilassa vieraisiin pöytiin. Lapseni oli tukehtua maitotykkieni laukauksiin. Rinnat paisuivat liiasta pumppauksesta äärirajoille. Kyllä, liivikaupasta loppuivat koot kesken. Myönnän, että sulkeuduin vauva-aikana kotiin, koska en halunnut yleisöä maitosodalleni. Sota kesti lähes vuoden, ja olin onnellinen, kun se loppui.

Lapseni oli tukehtua maitotykkieni laukauksiin. Kyllä, liivikaupasta loppuivat koot kesken.

Toisen lapsen kanssa osasin laittaa tissini kuriin ajoissa. Kun imetys ei ollut jatkuvaa taistelua, se todella oli käsittämättömän vaivatonta. Yhtäkkiä imettäminen puistonpenkillä, appiukon vieressä tai vaikka lätkämatsissa tuntui helpolta. Silti imetin tätä lasta lyhyemmän ajan kuin esikoista, vain kahdeksan kuukautta, koska lapsi itse halusi niin. Ja minäkin halusin.

Kolmas lapseni ryömi heti synnytyksen jälkeen rinnalleni. Hän rakasti olla rinnalla, ja minä rakastin vain katsella häntä. Yhtäkkiä minulla ei ollut kiire minnekään. En huomannut mitään rasittavia tiheän imun kausia, vaan antauduin imetykselle. Olin valmis tasaamaan hengitykseni, rentoutumaan. Kuin huomaamatta lapseni täytti vuoden, ja hups, olinkin taaperoimettäjä.

Liitän sanan ’taaperoimettäjä’ tässä nyt ensimmäistä kertaa julkisesti itseeni.

Liitän sanan ’taaperoimettäjä’ tässä nyt ensimmäistä kertaa julkisesti itseeni. Olenko se todella minä?

En ollut koskaan ajatellut imetyksen maksimipituutta, mutta en nähnyt itseäni taaperoimettäjänä. Lapsi oli täyttänyt maagisen yhden vuoden, ja yhtäkkiä leppoisa imetyshetki vaihtui salakähmäiseen pälyilyyn. Päässäni takoi: Miten tähän tultiin? Lapsi varmaan roikkuu rinnalla vielä kouluikäisenäkin! Rajoittaako tämä vapauttani? Miksi en osaa lopettaa?

Kun joku kysyi, että imetinkö vielä, vastasin kaarrellen, että juu, mutta lopettelemassa ollaan, on tuo lapsi vain vähän tissin perään. Oikeasti me molemmat olimme tissin perään. Olimme koukussa hetkeen, jossa saatoimme unohtaa päiväkodin, työt ja vanhempien sisarusten käninän, ja vain tuijottaa toisiamme, olla lähellä. Toki poika saattoi olla koukussa itse tuotteeseenkin.

Päässäni takoi: Miten tähän tultiin? Lapsi varmaan roikkuu rinnalla vielä kouluikäisenäkin! Miksi en osaa lopettaa?

Minusta oli tullut kaappi-imettäjä. Niin syvään minussa oli kirjoitettu, että taaperoimetys on jotenkin outoa. Tunnen edelleen sitä kohtaan ristiriitaa. Mikä saa minut ajattelemaan niin? THL:n imetyssuositus on vuosi ja WHO:n kaksi vuotta. Kukaan ei kauhistellut tai pilkannut, vaikka imetin taaperoa.

Jokaisella meillä on omanlaisensa äiti-identiteetti. Lapsen kasvatus ja siihen liittyvät valinnat ovat jatkuvaa identiteetin vahvistamista. Taaperoimetys ei kuulunut minun identiteettihorisonttiini, ja oli siksi kipukohta.

Tiedän, etten ole ainoa kaapissa imettänyt. Tiedän äitejä, jotka kipuilevat pitkäksi venyneen imetyksen kanssa kuukausia, koska omat ja ulkopuolen odotukset ovat ristiriidassa. Ja sitten tiedän äitejä, jotka pystypäin imettävät tai ovat imettämättä juuri niin kauan tai vähän aikaa kuin itseä ja lasta huvittaa. Te olette esikuviani!

Mutta meille epävarmoille äideille sanoisin: Imetystaipaleesi pituus on sinun oma, yksityinen asiasi. Siinä ei ole mitään hävettävää.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Malli ja tosi-tv-tähti Kourtney Kardashianin tyttären Penelopen vaatekaapista löytyy niin nahkahousua kuin pikkumustaa. Käytännöllistä tai ei! Kuva: wenn.com

Tyttöjen vanhemmat ottavat aikuisten katumuotia jäljittelevät lastenvaatteet innokkaammin vastaan kuin poikien. 

Pitääkö suomalaisen miehen pukeutua kehdosta hautaan harmaaseen, mustaan ja tummansiniseen?

Tätä ihmettelee 4-kuukautisen poikavauvan äiti Vauva-lehden tuoreessa verkkokyselyssä. Itse hän haluaisi pukea lapsensa sukupuolineutraalisti vauva-aikana.

Vauva kertoi viime viikolla, että unisex- ja retrovaatteet ovat jäämässä vauvamuodissa ”pikkuaikuis-tyylin” jalkoihin. Lastenvaatemallistot jäljittelevät yhä enemmän aikuisten katumuotia, ja värit ja kuosit ovat varsin hillittyjä.

Vauva-lehden viimeviikkoisen verkkokyselyn perusteella pienten lasten vanhemmat ottavat värimaailman muuttumisen avosylin vastaan. 65 prosenttia vastaajista pitää hillityistä väreistä ja murretuista sävyistä ja haluaa niitä lastensa ylle. Vastaajien mielestä poikien vaatteiden värimaailma ei kuitenkaan ole uudistunut yhtä monipuolisesti kuin tyttöjen. 

"Miksi vauvat pitäisi pukea retromöykyiksi tai täysin eri tyylillä kuin itse pukeutuu?"

Jaottelu tyttö- ja poikaväreihin saisi jo loppua

Poikien vanhemmat ovat tyttöjen vanhempia tyytymättömiä lastenvaatetarjontaan.

Poikien vaatteiden väriskaalan suppeus ärsyttää! Pehmeistä väreissä voisi olla keltaista ja punaista, mutta tarjonta on usein sinistä ja ruskeaa.

Ketjuliikkeissä huomaa helposti, että tyttöjen versiossa on käytetty enemmän mielikuvitusta. Poikien vaatteista tulee välillä fiilis, etteikö muuta keksitty kuin se sama auto taas siihen. Tai muu piirroshahmo.

Kuosit on aina jotain karhuja yms., kun taas tytöillä on vastaavasti kukkia.

Vauvan kyselyn perusteella vauva on jopa vaikea pukea korostamatta sukupuolta.

Inhoan sukupuolittuneisuutta ja sitä, että tytöille on pelkkää pinkkiä ja hörhelöitä ja pojille sinistä avaruusolioiden kuvilla.

Eniten ärsyttää ihmiset, jotka puhuvat tyttö-ja poikaväreistä. Yritä siinä sitten opettaa lapselle, että ei ole olemassa tyttöjen ja poikien värejä.

Tyttöjen vaatetarjonta taas saa kiitosta etenkin siitä, että ärhäkkä pinkki on saanut rinnalleen esimerkiksi korallin ja persikan sävyjä.

Pastellisävyt ovat tulleet myös käytännöllisiin vaatteisiin. Kestävien ulkovaatteiden tai collegevaatteiden ei tarvitse enää olla räikeän värisiä, pelkkää pinkkiä tai lapsellisia.

Minne katosivat potkuhousut?

Melkein puolet, 44 prosenttia, Vauva-lehden kyselyyn vastanneista ei pukisi lastaan miniaikuiseksi.

Minikokoomuslaiseksi tai amerikkalaiseksi räppäriksi pukeminen ärsyttää.

"Olen varmaan viimeinen dinosaurus, joka yhä pukee vauvansa käteviin potkuhousuihin."

Haluan nimenomaan, että lapsi saa näyttää lapselta. Se tarkoittaa iloisia värejä ja lapsekkaita kuoseja. Olen varmaan viimeinen dinosaurus, joka yhä pukee vauvansa käteviin potkuhousuihin (niitähän ei enää edes myydä kaupoissa). Potkuhousuissa masua ei purista, nilkkoja ei purista, "sukat" pysyy jalassa ja kaikki on kätevästi samassa paketissa.

Typerän näköistä ja antaa vanhemmasta sellaisen kuvan että lapsi on vain asuste.

Ärsyttää nykymuodissa liian aikuismainen tai raskas tyyli. Epämukavat joustamattomat ja epäkäytännölliset vaatteet, kuten farkut ja takit.

Lapsen kuuluu näyttää lapselta eikä muistuttaa millään tavalla aikuista, aikuinen kerkeää olemaan sitten joskus myöhemminkin.

"En koe pukevani lapsiani miniaikuisiksi."

Vain harva myöntää jäävänsä kaipaamaan varsinaista retroa. Värejä moititaan liian kirkkaiksi, ja ruskeaa on liikaa. Toki retrollakin on yhä kannattajansa.

Retrokuosit tuovat hyvää mieltä ja tietyllä tapaa turvallisuuden tunnetta.

Lapset pitävät kirkkaista väreistä ja kuvioista leluissa, niin mikseivät vaatteissakin. Kuvioistakin saa hauskoja tarinoita vaatteita puettaessa.

Kaikissa vaatteissa ei mennä leikkipuistoon

Kolmannes Vauvan verkkokyselyn vastaajista pukee lapsensa aikuismaisiin vaatteisiin hyvillä mielin. Heistä on vain luonnollista, että lasten muoti seuraa aikaa. Katutyylissä korostuvat kauneus ja käytännöllisyys.

Ainahan lasten vaatetus on ottanut vaikutteita ympäröivästä. Pian 12-vuotiaan esikoiseni ollessa vauva oli ihan samoin aikuisten muotia seuraava lastenvaatetyyli, näkeehän sen jo valokuvista. Farkut olivat leveämmät, nyt ovat kelvanneet vuosia vain kapeat, niin tytölle kuin äidille.

En koe pukevani lapsiani miniaikuisiksi. Tykkään pukea heidät kauniisti mutta en mielestäni tingi myöskään käytännöllisyydestä. Toki lapsilla on ne ”kaupunkivaatteet”, mutta ei ne päällä ole tarkoituskaan mennä leikkipuistoon möyrimään, vaan ne ovat nimensä mukaisesti sitä siistimpää käyttöä varten.

Miksi vauvat pitäisi pukea retromöykyiksi tai täysin eri tyylillä kuin itse pukeutuu?

"Ainahan lasten vaatetus on ottanut vaikutteita ympäröivästä."

Aikuisten muodin jäljittelyä pidetään kivana ideana, kunhan vaatteet eivät leikki-iässäkään ole liian paljastavia tai epämukavia.

Esimerkiksi napapaidat, korkokengät ja epämukavat vaatteet eivät missään nimessä kuulu lasten päälle.

 

Kursivoidut sitaatit ovat otteita Vauvan verkkokyselystä. Kyselyyn vastasi 55 henkilöä.

Lue juttu vauvanvaatemuodin murroksesta lokakuun Vauva-lehdestä!

Vierailija

Vauvamuotikysely: ”Minikokoomuslaiseksi tai amerikkalaiseksi räppäriksi pukeminen ärsyttää”

Minusta on jokaisen oma asia millä tyylillä pukee lapsensa. Aika pian kuitenkin tulee se aika, että lapsi haluaa itsekin vaikuttaa eikä sitten vanhempi voi enää päättää pukeutumisesta yksin. Kuinka monella vanhemmalla edes on aikaa paneutua lapsensa vaatteisiin niin paljon, että ehtisi muodostaa lapselle jonkun harkitun tyylin? Minua ihmetyttää ainoastaan ne vanhemmat, jotka kulkevat itse viimeisen päälle kalliissa vaatteissa, mutta lapsilla on liian pientä, nuhjuista ja jopa rikkinäistä...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.