Sisarusten välisiä kielteisiäkään tunteita ei pitäisi tukahduttaa.

Sisaruus on loistava tunnetaitojen harjoituskenttä. Sisarusten välisiä kielteisiäkään tunteita ei pitäisi tukahduttaa.

Sisarukset ovat lähes poikkeuksetta kateellisia toisilleen – jotkut enemmän, toiset vähemmän. Vanhemmat voivat vaikuttaa hyvin paljon siihen, tuleeko perheen lapsista läheisiä ja toisiaan tukevia vai etäisiä, jopa toistensa vihollisia.

Mustasukkainen lapsi on vaikea ja vaativa. Hänen käytöksensä muuttuu entistä hankalammaksi, jos hän tuntee itsensä hylätyksi tai epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi. Useimmille lapsille vanhempien kielteinenkin huomio on parempi vaihtoehto kuin liian vähäinen huomio. Kannattaa kuitenkin keskittyä huomioimaan mustasukkaisen lapsen vahvuuksia ja hyvän käytöksen hetkiä sen sijaan, että kiinnittäisi huomiota vain huonoon käytökseen. Kehuilla ja kiitoksilla voi vahvistaa hetkiä, jolloin vanhempi lapsi on ystävällinen ja reilu sisarustaan kohtaan. Niitäkin hetkiä takuulla huomaat, kun olet tarkka.

Vanhemman kehut ovat lapsen suurin motivoija. Kehutuksi tuleminen tuntuu aina hyvältä ja kehuilla voi kannustaa huomaavaisuuteen sisaruksia kohtaan. Kiittäminen on tehokkaampaa kuin tavaralla palkitseminen. Aineelliset palkinnot eivät korvaa aitoa kiitosta. Tavoitteeksi kannattaa ottaa se, että lapset tulevat toimeen keskenään ja pitävät yhdessä hauskaa omasta halustaan. Eivätkä siis vain siksi, että sopuisasta leikistä saa jäätelön palkaksi tai välttää rangaistuksen.

Kannusta aidosti

Kannustamisen pitäisi olla aina aitoa ja oikeissa mittasuhteissa. Yliampuva kehuminen kasaa lapsen harteille valtavia paineita. Lapset vaistoavat herkästi, jos kiitos ei ole vilpitön. Jatkuva kehuminen saattaa myös kyllästyttää lasta. Mieti tekoa lapsen näkökulmasta: saako se hänet pakahtumaan ylpeydestä vai onko se vain ihan hyvä juttu?

Lapset pitävät usein sisaruksen kehumista itsensä epäsuorana arvosteluna. Lapsen on hyvä oppia ymmärtämään, että jokainen saa myönteistä palautetta vuorollaan, käytöksensä mukaan. Synttäreille ei tarvitse ostaa lahjaa kaikille lapsille vain siksi, etteivät toiset tulisi kateellisiksi ja pahoittaisi mieltään. Jokaisella on oma syntymäpäivänsä ja omat tärkeät hetkensä huomion keskipisteenä.

Kilpailija tulee taloon

Rajuinta mustasukkaisuus on yleensä silloin, kun perheeseen syntyy uusi vauva. Kannattaa kertoa vanhemmalle lapselle, mitä teillä oli tapana tehdä yhdessä, kun hän oli ihan pieni. Mitkä olivat hienoimpia hetkiä hänen potkuhousukaudellaan?

Puhu lapselle myös siitä, mikä hänessä on hyvää juuri nyt: kuinka mukava hänen kanssaan on
jutella ja leikkiä. Saa hänet tuntemaan, että hänestä on tykätty vauvana ja tykätään edelleen.
Lapselle kannattaa puhua jo odotusaikana siitä, että vauva voi tuntua hänen mielestään myös kurjalta. Valmista lasta kohtaamaan mustasukkaisuutensa ja syrjäytetyksi joutumisen tunteensa.

Satukirjojen lukeminen sylikkäin on hellävarainen tapa auttaa lasta kuulostelemaan ja ymmärtämään omia tunteitaan. Kun vanhempi lapsi ei saa huomiota samoin kuin ennen, hän saattaa saada raivon ja alakulon puuskia, varsinkin jos hän on liian pieni ymmärtämään, mitä odottaminen tarkoittaa. Rajuimmin vauvan tuloon suhtautuvat yleensä alle kolmevuotiaat, perheen esikoiset ja temperamentiltaan joustamattomat lapset.

Myös uuden vauvan temperamentti vaikuttaa paljon siihen, miten isommat lapset ottavat hänet
vastaan. Isoveljen tai -siskon on vaikeampi toivottaa tervetulleeksi ärtyisä ja tyytymätön vauva.
Tutkimukset kertovat, että vauvan syntymän jälkeen isommat lapset saavat äidiltä selvästi enemmän moitteita ja kielteistä palautetta. Yli puolella lapsista häiriökäyttäytyminen lisääntyy, kun perheeseen syntyy uusi vauva. Yleensä rajuin mustasukkaisuus menee ohi 2–3 kuukaudessa.

Jos raju mustasukkaisuus jatkuu yli puoli vuotta, ongelmaan kannattaa hakea apua. Perheneuvolasta löytyy tukea myös silloin, kun vanhemmat ovat väsyneitä sisarusten sotaan.

Tuttipullo takaisin

Kun vauva on vallannut talon, taapero unohtaa helposti oppineensa käymään potalla ja juovansa
isojen mukista. Hän vaatii vaipat ja tuttipullon takaisin. Vanhemmat joutuvat tekemään vaikean päätöksen: antaako periksi vai ei?

Lapselle kannattaa ainakin yrittää tarjota ensin hellyyttä vaippojen tai tuttien sijasta. Tilanteesta ei saisi kuitenkaan tulla valtataistelua. Paluu vaippoihin ei ole väärin eikä vaarallista. Yleensä lapsi unohtaa vaipat, kun elämä tasaantuu.

Vauvan syntymän jälkeen kodin rutiinit yleensä rikkoutuvat joksikin aikaa. Kannattaa kuitenkin yrittää pitää tietyt perusasiat ennallaan, jottei vanhemman lapsen arki muutu liian sekavaksi ja arvaamattomaksi. Ruoka- ja nukkumaanmenoaikojen säännöllisyys on tärkeää. Samoin se, että lapsi saa yhä tavata kavereitaan. Nukkumaanmenoa edeltävää rauhoittumisaikaa kannattaa pidentää, sillä vauvan tulo voi aiheuttaa nukahtamisvaikeuksia.

Isä, isovanhemmat ja kummit viettävät yleensä enemmän aikaa isompien lasten kanssa, kun
äiti keskittyy vauvaan. Äidin huomiota ei kuitenkaan korvaa mikään. Vanhempi lapsi tarvitsee myös kahdenkeskistä, jakamatonta aikaa äidin kanssa.

Anna lapsille aikaa selvittää itse riitansa

Lapsi osaa jo vuoden ja neljän kuukauden iässä kiusata, ärsyttää ja pelotella. Ennen uskottiin, ettei sen ikäisellä lapsella ole juuri käsitystä toisten ihmisten ajatuksista ja tunteista. Totta kuitenkin on, että pienempi aloittaa usein kahnaukset. Isommalle lapselle on hyvä puhua siitä, miten pienempi sisko tai veli hahmottaa maailmaa, mitä hän osaa ja mitä ei. Lapset ajattelevat usein, että pikkusiskon tai -veljen teotovat tahallista ilkeyttä. Heille kannattaa selittää, että vauva tutkii maailmaa pudotellen tai kaataen tavaroita. Vauva vasta opettelee, miten toisten kanssa leikitään. Kerro lapselle myös hassuista kommelluksista, joita tapahtui hänen taaperoaikoinaan – hänhän oli itse aivan samanlainen kuin pikkusisarus.

Kun lapset kasvavat tasavertaisemmiksi leikkikavereiksi, heille kannattaa tehdä selväksi, että uskot heidän pystyvän selvittämään itse omat riitansa. Kehota heitä miettimään yhdessä, miten he voisivat ratkaista erimielisyytensä niin, että molemmat ovat tyytyväisiä. Anna heille aikaa riidan selvittämiseen. Jos sisarukset ovat pattitilanteessa, ehdota erilaisia vaihtoehtoja, joista he saavat valita yhdessä sopivimman ratkaisun. Yritä opettaa lapselle vaihtoehtoisia tapoja osoittaa tunteitaan. Ehdota esimerkiksi: ”Jos sinusta tuntuu, että voisit lyödä pikkusisartasi, tule juttelemaan minulle, niin halataan.”

Rakas taistelupari

Lapsi on jo kahdeksan kuukauden iässä kiintynyt isompaan sisarukseensa. Vuoden ja kahdeksan kuukauden iässä hän ikävöi sisarustaan tämän poissa ollessa ja yrittää lohduttaa tätä mielipahan hetkellä. Jopa alle kaksivuotiaat ovat kiinnostuneita sisarusten tunteista ja kykenevät ottamaan ne huomioon. Siskojen ja veljien kanssa käydyt riidat opettavat lapsia neuvottelemaan, käsittelemään erimielisyyksiä, ottamaan asiat huumorilla, tekemään kompromisseja ja pitämään puolensa.

Toisaalta sisarukset ovat myös taitavia kiusaamaan toisiaan. He tuntevat toisensa niin hyvin, että tietävät, mikä ärsyttää toista eniten. Kun lapsi on vihainen tai turhautunut, sisko tai veli on yleensä lähin aggression kohde. Jatkuva kiusaaminen kannattaa ottaa vakavasti, sillä se saattaa aiheuttaa elinikäiset arvet – aivan kuten koulukiusaaminenkin.

Joskus sisarukset riitelevät vain saadakseen väriä elämään. Silloin heidät kannattaa ohjata järkevämpiin puuhiin. Lapselle on hyvä kertoa, että tunteita voi käsitellä monella tavalla: juttelemalla, kuuntelemalla musiikkia, pelaamalla palloa tai juoksentelemalla pitkin pihaa. Lapset haluavat usein purkaa turhaumansa fyysisesti. Joskus lapselle kannattaa sanoa: jos sinulla on huono päivä, tehdään jotain, mikä saa sinut pääsemään eroon kurjasta olostasi ilman, että sinun tarvitsee kiusata ketään.

Sisaruus auttaa ymmärtämään toisten tunteita ja ajatuksia. Kun lapsella on isompia sisaruksia, nämä kyvyt kehittyvät puoli vuotta tai jopa vuoden aikaisemmin kuin ainokaisilla. Ehkä syynä tähän ovat ne ristiriidat, joita sisarukset joutuvat ratkomaan keskenään.


Tee napakat säännöt:

Laatikaa perheen säännöt siitä, miten sisarusten odotetaan käyttäytyvän toisiaan kohtaan. Sääntöjen pitää olla yksinkertaiset ja selkeät eikä niitä saa olla liikaa. Esimerkiksi: ”Tässä perheessä kukaan ei lyö eikä nimittele ketään.” Napakat säännöt ovat tehokkaammat kuin epämääräinen anelu, että lapset olisivat kiltisti ja lopettaisivat riitelyn. Muistuta säännöistä rakentavasti: ”Tässä perheessä ei lyödä ketään. Miten voisit ilmaista kiukkusi satuttamatta tai pelottelematta siskoasi?”


Kuuntele ja kunnioita jokaista lastasi:

  • Kiireetön yhdessäolo saa lapsen tuntemaan, että hän on tärkeä.
  • Älä vertaile lapsiasi äläkä kannusta heitä kilpailemaan keskenään.
  • Anna lapselle tunnustusta hänen yksilöllisistä ominaisuuksistaan.
  • Tunnista lapsesi tunteet ja kunnioita niitä.
  • Älä huuda, jos haluat lapsen lopettavan huutamisen.
  • Älä rankaise fyysisesti, jos haluat, ettei lapsesi lyö sisaruksiaan tai muita lapsia.
  • Auta lasta ymmärtämään, millaista on olla pienempi lapsi.
  • Opeta isommalle leikkejä, joita hän voi leikkiä pikkusiskon tai -veljen kanssa.
  • Hanki leluja, jotka sopivat eri-ikäisten yhteisleikkeihin.
  • Aina ei voi vaatia, että isompi lapsi jaksaa olla järkevä ja auttavainen.

Asiantuntijana psykologi Tarja Viitala Tuusulan perheneuvolasta.

Lähteet: Tiia Litja ja Marjo Oinonen: Mä haluun! Leikki-ikäisen arjen pulmia. Edita 2000.
Jan Parker ja Jan Stimpson: Sisaruussuhteet – kilpailua ja rakkautta. Otava 2004.
Benjamin Spock ja Steven J. Parker: Järkevää lastenhoitoa. Otava 2003.

Vauva 1/2009

Mikä toimii yhdellä lapsella, ei välttämättä toimi maailman kahdella miljardilla muulla lapsella, kirjoittaa Marjut Ollila.

On helppoa olla täydellinen kasvattaja. Siihen ei tarvita kuin roppakaupalla tahdonvoimaa, ihanteita sekä lujia päätöksiä. Eikä edes yhtään lasta.

Lasten saamisen myötä olen saanut huomata – joskus katkerana mutta useimmiten huvittuneena – että teoria tuppaa toisinaan olemaan yhtä kaukana todellisuudesta kuin itä lännestä.

Viimeistään kolmannen lapseni synnyttyä tungin äitikorttini syvälle povarini uumeniin. Pidän suuni supussa aina, kun olen aikeissa sanoa, että ”Sitten kun sinulla on yksi/kaksi/kolme lasta, huomaat...”

Tiedän hyvänä päivänä noin suurin piirtein, miten saan nämä kolme omaani hoidettua. Maailman kahdesta miljardista muusta lapsesta en menisi vannomaan. Mikä toimii yhdellä, saattaa toiselle olla kryptoniittia.

Viimeistään kolmannen lapseni synnyttyä tungin äitikorttini syvälle povarini uumeniin.

Kokemus toki opettaa, ja hyvinä pitämiäni vinkkejä voin kysyttäessä jakaa, mutta toisen puolesta en ala tietää. Yritän muistaa, että synnytyksen yhteydessä minusta ei tullut oraakkelia, vaan ihan vain äiti.

Jollain tapaa sitä silti muuttuu uuden lapsen saadessaan. Ikään kuin syntyy uudelleen vanhemmaksi. Vaikka olen edelleen yksi ja sama, olen jokaiselle kolmestani erilainen äiti. Ovathan hekin uniikkikappaleita.

Kun halusin tietää, millaista menoa olisi odotettavissa kolmilapsisena, soitin viisilapsiselle ystävälleni.

Maanittelujen jälkeen hän suostui raportoimaan, että sinähän tiedät vanhan lapsiperhetotuuden, miten kaksi menee siinä missä yksikin vain, jos kyse on pullasta. Nyökyttelin ja odotin hänen sanovan, että kolmas pulla kuitenkin menisi siinä sivussa jo rutiinilla.

Mitä vielä! Sain kehotuksen varautua elämäni suurimpaan härdelliin. Lapset pelaisivat ylivoimapeliä, eikä aikuisten käsipareja enää riittäisi jokaiselle. Neljäs ja viides saattaisivat jo mennäkin omalla painollaan.

Vaikka olen edelleen yksi ja sama, olen jokaiselle kolmestani erilainen äiti.

Myös sen neuvon sain, että jos useampilapsiseen perheeseen eksyy mikä tahansa tauti, noro tai kihomadot, siivousoperaation sijaan on helpompi ottaa lapset ja muuttaa pois kotoa. Sitten nauroimme, ensin katketaksemme, lopulta hiukan hermostuneina.

Puhelun jälkeen lähdin välittömästi leikkaamaan lasten kynnet tautien ehkäisyn nimissä. Vilkaisin vain nopeasti äitikortistani toimintaohjeet: yhdeltä kynnet leikataan nukkuessa, toiselta rusinoilla lahjoen ja kolmannelta... niin, hänen kyntensä pitääkin viilata.

Marjut Ollila on 3- ja 8- vuotiaiden lasten sekä viisikuisen vauvan äiti ja suosittu sormiruokabloggaaja, joka nauraa äänekkäimmin omille vitseilleen ja rakastaa rentoutta ja lapsentahtisuutta. Hän vuorottelee kolumnistina toimittaja Outi Kaartamon kanssa.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Pieni lapsi ei ymmärrä yksityisyyden rajoja samalla tavalla kuin aikuinen, lastenpsykiatri Janna Rantala sanoo. Kuva: Heli Blåfield
Pieni lapsi ei ymmärrä yksityisyyden rajoja samalla tavalla kuin aikuinen, lastenpsykiatri Janna Rantala sanoo. Kuva: Heli Blåfield

Kannattaa luottaa aikuisten keskinäiseen viisauteen. Ei latisteta lasta, joka pyrkii rohkeasti mukaan keskusteluun, vastaa lastenpsykiatri Janna Rantala.

”Lapsemme on 3,5-vuotias, uusiin ihmisiin hieman varauksellisesti ja ujosti suhtautuva poika. Parin viimeisen kuukauden aikana hän on selvästi vapautunut ja alkanut ottaa kontaktia oma-aloitteisesti niin tuttuihin kuin tuntemattomiin aikuisiin. Lapsen kerronnassa ei ole kuitenkaan rajoja, vaan hän saattaa kertoa esimerkiksi vanhemman sairaudesta täysin estottomasti kenelle tahansa.

En haluaisi latistaa lapsen avoimuutta ja juuri löytynyttä uskallusta puhua vieraammillekin. Kuitenkin jotkut asiat ovat mielestäni perheen sisäisiä asioita, jotka eivät kuulu muille. Toisaalta jotkut saattavat hämmentyä tai kokea vaivaannuttavana kovin yksityiskohtaisen selostuksen esimerkiksi juuri terveysasioista. Miten selittää asia lapselle ymmärrettävästi, mutta siten, ettei lapsi koe syyllisyyttä jo kertomistaan asioista eikä myöskään ala vältellä puhumista?”

Ujon puheliaan äiti

Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa:

Saako aloittaa vitsillä? Lapsi kertoi kaupan kassalle heleällä äänellä, miten oli nähnyt aamulla äidin kakalla. Kotona äiti ohjasi lasta, että kakkaaminen on ok, mutta sellaisesta ei puhuta kaikille, koska se on yksityisasia. Seuraavalla kauppareissulla lapsi kertoi: ”Mä näin taas äidin kakalla, mutta siitä ei puhuta kaikille, koska se on yksityisasia.”

Pieni lapsi ei kerta kaikkiaan ymmärrä yksityisyyden rajoja samalla tavoin kuin vanhempi. Viattomuudessaan hän kertoo juttua, johon hän toivoo kuulijan vastaavan mukavalla tavalla. Ehkä tarinan lapsi ajatteli, että kaupan kassa kertoisi vastavuoroisesti omista vessakokemuksistaan. Siinä sitten rupateltaisiin mukavasti asioinnin lomassa.

Kun lapsi kasvaa kannustavassa ja luottavaisessa ilmapiirissä, hän ei sensuroi puheitaan vanhemman reaktion pelossa. Raju reagointi kiellettyyn puheenaiheeseen on lasta häpäisevä kokemus, kuten olet viisaasti ennakoinutkin. Sitä en suosittele, vaikka vanhempaa hävettäisikin.

Sopivat puheenaiheet ovat monesti kulttuuri- ja perhekohtaisia.

Mitä siis tehdä? Aluksi voi tarkistaa, mitä kaikkea puhuu lapsen kuullen. Tärkeitä asioita ei silti kannata salata lapselta! Voi myös pohtia, miksi jokin asia ei omasta mielestä kuulu ulkopuolisille. Sopivat puheenaiheet ovat monesti kulttuuri- ja perhekohtaisia. Esimerkiksi sairaus saattaa jollekin olla julkinen puheenaihe, toiselle taas hyvin yksityinen.

Nolossa tilanteessa voi ohjata vaivihkaa keskustelua pois aralta alueelta ennen yksityiskohtien vyöryä. Kolmevuotias on hämättävissä kertomaan muista asioista. Tempun voi tehdä myös yllättävään kuulijan rooliin joutunut. Kannattaa siis luottaa aikuisten keskinäiseen viisauteen.

Esimerkiksi päiväkotien työntekijät kuuntelevat näitä juttuja pokka naamalla vuodesta toiseen ja suhtautuvat silti meihin vanhempiin asiallisesti. Kaikkien elämässä on monenlaista, yksityistäkin. Ollaan sen äärellä yhtä viisaita kuin sinä, eikä latisteta lasta, joka pyrkii rohkeasti mukaan keskusteluun.

Mietityttääkö lapsen kasvatus? Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa lukijoiden kysymyksiin Meidän Perhe -lehden joka numerossa. Lähetä kysymys lomakkeella tai sähköpostitse meidanperhe@sanoma.com Laita viestin otsikoksi ”Janna vastaa”.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.