Sisarusten välisiä kielteisiäkään tunteita ei pitäisi tukahduttaa.

Sisaruus on loistava tunnetaitojen harjoituskenttä. Sisarusten välisiä kielteisiäkään tunteita ei pitäisi tukahduttaa.

Sisarukset ovat lähes poikkeuksetta kateellisia toisilleen – jotkut enemmän, toiset vähemmän. Vanhemmat voivat vaikuttaa hyvin paljon siihen, tuleeko perheen lapsista läheisiä ja toisiaan tukevia vai etäisiä, jopa toistensa vihollisia.

Mustasukkainen lapsi on vaikea ja vaativa. Hänen käytöksensä muuttuu entistä hankalammaksi, jos hän tuntee itsensä hylätyksi tai epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi. Useimmille lapsille vanhempien kielteinenkin huomio on parempi vaihtoehto kuin liian vähäinen huomio. Kannattaa kuitenkin keskittyä huomioimaan mustasukkaisen lapsen vahvuuksia ja hyvän käytöksen hetkiä sen sijaan, että kiinnittäisi huomiota vain huonoon käytökseen. Kehuilla ja kiitoksilla voi vahvistaa hetkiä, jolloin vanhempi lapsi on ystävällinen ja reilu sisarustaan kohtaan. Niitäkin hetkiä takuulla huomaat, kun olet tarkka.

Vanhemman kehut ovat lapsen suurin motivoija. Kehutuksi tuleminen tuntuu aina hyvältä ja kehuilla voi kannustaa huomaavaisuuteen sisaruksia kohtaan. Kiittäminen on tehokkaampaa kuin tavaralla palkitseminen. Aineelliset palkinnot eivät korvaa aitoa kiitosta. Tavoitteeksi kannattaa ottaa se, että lapset tulevat toimeen keskenään ja pitävät yhdessä hauskaa omasta halustaan. Eivätkä siis vain siksi, että sopuisasta leikistä saa jäätelön palkaksi tai välttää rangaistuksen.

Kannusta aidosti

Kannustamisen pitäisi olla aina aitoa ja oikeissa mittasuhteissa. Yliampuva kehuminen kasaa lapsen harteille valtavia paineita. Lapset vaistoavat herkästi, jos kiitos ei ole vilpitön. Jatkuva kehuminen saattaa myös kyllästyttää lasta. Mieti tekoa lapsen näkökulmasta: saako se hänet pakahtumaan ylpeydestä vai onko se vain ihan hyvä juttu?

Lapset pitävät usein sisaruksen kehumista itsensä epäsuorana arvosteluna. Lapsen on hyvä oppia ymmärtämään, että jokainen saa myönteistä palautetta vuorollaan, käytöksensä mukaan. Synttäreille ei tarvitse ostaa lahjaa kaikille lapsille vain siksi, etteivät toiset tulisi kateellisiksi ja pahoittaisi mieltään. Jokaisella on oma syntymäpäivänsä ja omat tärkeät hetkensä huomion keskipisteenä.

Kilpailija tulee taloon

Rajuinta mustasukkaisuus on yleensä silloin, kun perheeseen syntyy uusi vauva. Kannattaa kertoa vanhemmalle lapselle, mitä teillä oli tapana tehdä yhdessä, kun hän oli ihan pieni. Mitkä olivat hienoimpia hetkiä hänen potkuhousukaudellaan?

Puhu lapselle myös siitä, mikä hänessä on hyvää juuri nyt: kuinka mukava hänen kanssaan on
jutella ja leikkiä. Saa hänet tuntemaan, että hänestä on tykätty vauvana ja tykätään edelleen.
Lapselle kannattaa puhua jo odotusaikana siitä, että vauva voi tuntua hänen mielestään myös kurjalta. Valmista lasta kohtaamaan mustasukkaisuutensa ja syrjäytetyksi joutumisen tunteensa.

Satukirjojen lukeminen sylikkäin on hellävarainen tapa auttaa lasta kuulostelemaan ja ymmärtämään omia tunteitaan. Kun vanhempi lapsi ei saa huomiota samoin kuin ennen, hän saattaa saada raivon ja alakulon puuskia, varsinkin jos hän on liian pieni ymmärtämään, mitä odottaminen tarkoittaa. Rajuimmin vauvan tuloon suhtautuvat yleensä alle kolmevuotiaat, perheen esikoiset ja temperamentiltaan joustamattomat lapset.

Myös uuden vauvan temperamentti vaikuttaa paljon siihen, miten isommat lapset ottavat hänet
vastaan. Isoveljen tai -siskon on vaikeampi toivottaa tervetulleeksi ärtyisä ja tyytymätön vauva.
Tutkimukset kertovat, että vauvan syntymän jälkeen isommat lapset saavat äidiltä selvästi enemmän moitteita ja kielteistä palautetta. Yli puolella lapsista häiriökäyttäytyminen lisääntyy, kun perheeseen syntyy uusi vauva. Yleensä rajuin mustasukkaisuus menee ohi 2–3 kuukaudessa.

Jos raju mustasukkaisuus jatkuu yli puoli vuotta, ongelmaan kannattaa hakea apua. Perheneuvolasta löytyy tukea myös silloin, kun vanhemmat ovat väsyneitä sisarusten sotaan.

Tuttipullo takaisin

Kun vauva on vallannut talon, taapero unohtaa helposti oppineensa käymään potalla ja juovansa
isojen mukista. Hän vaatii vaipat ja tuttipullon takaisin. Vanhemmat joutuvat tekemään vaikean päätöksen: antaako periksi vai ei?

Lapselle kannattaa ainakin yrittää tarjota ensin hellyyttä vaippojen tai tuttien sijasta. Tilanteesta ei saisi kuitenkaan tulla valtataistelua. Paluu vaippoihin ei ole väärin eikä vaarallista. Yleensä lapsi unohtaa vaipat, kun elämä tasaantuu.

Vauvan syntymän jälkeen kodin rutiinit yleensä rikkoutuvat joksikin aikaa. Kannattaa kuitenkin yrittää pitää tietyt perusasiat ennallaan, jottei vanhemman lapsen arki muutu liian sekavaksi ja arvaamattomaksi. Ruoka- ja nukkumaanmenoaikojen säännöllisyys on tärkeää. Samoin se, että lapsi saa yhä tavata kavereitaan. Nukkumaanmenoa edeltävää rauhoittumisaikaa kannattaa pidentää, sillä vauvan tulo voi aiheuttaa nukahtamisvaikeuksia.

Isä, isovanhemmat ja kummit viettävät yleensä enemmän aikaa isompien lasten kanssa, kun
äiti keskittyy vauvaan. Äidin huomiota ei kuitenkaan korvaa mikään. Vanhempi lapsi tarvitsee myös kahdenkeskistä, jakamatonta aikaa äidin kanssa.

Anna lapsille aikaa selvittää itse riitansa

Lapsi osaa jo vuoden ja neljän kuukauden iässä kiusata, ärsyttää ja pelotella. Ennen uskottiin, ettei sen ikäisellä lapsella ole juuri käsitystä toisten ihmisten ajatuksista ja tunteista. Totta kuitenkin on, että pienempi aloittaa usein kahnaukset. Isommalle lapselle on hyvä puhua siitä, miten pienempi sisko tai veli hahmottaa maailmaa, mitä hän osaa ja mitä ei. Lapset ajattelevat usein, että pikkusiskon tai -veljen teotovat tahallista ilkeyttä. Heille kannattaa selittää, että vauva tutkii maailmaa pudotellen tai kaataen tavaroita. Vauva vasta opettelee, miten toisten kanssa leikitään. Kerro lapselle myös hassuista kommelluksista, joita tapahtui hänen taaperoaikoinaan – hänhän oli itse aivan samanlainen kuin pikkusisarus.

Kun lapset kasvavat tasavertaisemmiksi leikkikavereiksi, heille kannattaa tehdä selväksi, että uskot heidän pystyvän selvittämään itse omat riitansa. Kehota heitä miettimään yhdessä, miten he voisivat ratkaista erimielisyytensä niin, että molemmat ovat tyytyväisiä. Anna heille aikaa riidan selvittämiseen. Jos sisarukset ovat pattitilanteessa, ehdota erilaisia vaihtoehtoja, joista he saavat valita yhdessä sopivimman ratkaisun. Yritä opettaa lapselle vaihtoehtoisia tapoja osoittaa tunteitaan. Ehdota esimerkiksi: ”Jos sinusta tuntuu, että voisit lyödä pikkusisartasi, tule juttelemaan minulle, niin halataan.”

Rakas taistelupari

Lapsi on jo kahdeksan kuukauden iässä kiintynyt isompaan sisarukseensa. Vuoden ja kahdeksan kuukauden iässä hän ikävöi sisarustaan tämän poissa ollessa ja yrittää lohduttaa tätä mielipahan hetkellä. Jopa alle kaksivuotiaat ovat kiinnostuneita sisarusten tunteista ja kykenevät ottamaan ne huomioon. Siskojen ja veljien kanssa käydyt riidat opettavat lapsia neuvottelemaan, käsittelemään erimielisyyksiä, ottamaan asiat huumorilla, tekemään kompromisseja ja pitämään puolensa.

Toisaalta sisarukset ovat myös taitavia kiusaamaan toisiaan. He tuntevat toisensa niin hyvin, että tietävät, mikä ärsyttää toista eniten. Kun lapsi on vihainen tai turhautunut, sisko tai veli on yleensä lähin aggression kohde. Jatkuva kiusaaminen kannattaa ottaa vakavasti, sillä se saattaa aiheuttaa elinikäiset arvet – aivan kuten koulukiusaaminenkin.

Joskus sisarukset riitelevät vain saadakseen väriä elämään. Silloin heidät kannattaa ohjata järkevämpiin puuhiin. Lapselle on hyvä kertoa, että tunteita voi käsitellä monella tavalla: juttelemalla, kuuntelemalla musiikkia, pelaamalla palloa tai juoksentelemalla pitkin pihaa. Lapset haluavat usein purkaa turhaumansa fyysisesti. Joskus lapselle kannattaa sanoa: jos sinulla on huono päivä, tehdään jotain, mikä saa sinut pääsemään eroon kurjasta olostasi ilman, että sinun tarvitsee kiusata ketään.

Sisaruus auttaa ymmärtämään toisten tunteita ja ajatuksia. Kun lapsella on isompia sisaruksia, nämä kyvyt kehittyvät puoli vuotta tai jopa vuoden aikaisemmin kuin ainokaisilla. Ehkä syynä tähän ovat ne ristiriidat, joita sisarukset joutuvat ratkomaan keskenään.


Tee napakat säännöt:

Laatikaa perheen säännöt siitä, miten sisarusten odotetaan käyttäytyvän toisiaan kohtaan. Sääntöjen pitää olla yksinkertaiset ja selkeät eikä niitä saa olla liikaa. Esimerkiksi: ”Tässä perheessä kukaan ei lyö eikä nimittele ketään.” Napakat säännöt ovat tehokkaammat kuin epämääräinen anelu, että lapset olisivat kiltisti ja lopettaisivat riitelyn. Muistuta säännöistä rakentavasti: ”Tässä perheessä ei lyödä ketään. Miten voisit ilmaista kiukkusi satuttamatta tai pelottelematta siskoasi?”


Kuuntele ja kunnioita jokaista lastasi:

  • Kiireetön yhdessäolo saa lapsen tuntemaan, että hän on tärkeä.
  • Älä vertaile lapsiasi äläkä kannusta heitä kilpailemaan keskenään.
  • Anna lapselle tunnustusta hänen yksilöllisistä ominaisuuksistaan.
  • Tunnista lapsesi tunteet ja kunnioita niitä.
  • Älä huuda, jos haluat lapsen lopettavan huutamisen.
  • Älä rankaise fyysisesti, jos haluat, ettei lapsesi lyö sisaruksiaan tai muita lapsia.
  • Auta lasta ymmärtämään, millaista on olla pienempi lapsi.
  • Opeta isommalle leikkejä, joita hän voi leikkiä pikkusiskon tai -veljen kanssa.
  • Hanki leluja, jotka sopivat eri-ikäisten yhteisleikkeihin.
  • Aina ei voi vaatia, että isompi lapsi jaksaa olla järkevä ja auttavainen.

Asiantuntijana psykologi Tarja Viitala Tuusulan perheneuvolasta.

Lähteet: Tiia Litja ja Marjo Oinonen: Mä haluun! Leikki-ikäisen arjen pulmia. Edita 2000.
Jan Parker ja Jan Stimpson: Sisaruussuhteet – kilpailua ja rakkautta. Otava 2004.
Benjamin Spock ja Steven J. Parker: Järkevää lastenhoitoa. Otava 2003.

Vauva 1/2009

Joni, 30, kävi töissä toisella paikkakunnalla ja näki perhettään vain kahtena päivänä viikossa. Lue myös puolison kuvaus tilanteesta.

Sain yt-neuvotteluissa joululahjaksi potkut kolme vuotta sitten. Jo kuuden viikon työttömyyden jälkeen pää meinasi räjähtää turhautumiseen. Kun sitten löysin työpaikan 330 kilometrin päästä, en harkinnut kahta kertaa.

Oli se oma arki poissa kotoa hyvin erilaista kuin Seijalla, varsinkin, kun esikoinen syntyi. Eron huomasi, kun tulin viikonlopuksi kotiin ja yhtäkkiä pitikin ottaa kaikessa lapsi huomioon. Kotitöiden päävastuu oli viikonloppuisin minulla. Siivosin ja vaihdoin vaippoja. Seija teki ruuat. Juuri kun aloin päästä jyvälle, olikin jo aika lähteä takaisin.

Jos on raskasta hoitaa lapset yksin, niin raskasta on myös istua usean sadan kilometrin päässä sängyn laidalla voimatta tehdä mitään puolison ja lapsen hyväksi. Seijalla oli kädet täynnä hommia ja minulla taas aivan liikaa vapaa-aikaa, jonka yritin täyttää urheilulla. Juoksulenkit olivat henkireikäni.

"Juuri kun aloin päästä jyvälle, olikin jo aika lähteä takaisin."

Seija ymmärsi, ettei minullakaan ollut helppoa. Koetin lyhyessä viikonlopussa olla isä, aviomies ja hoitaa kaikki sellaiset kodin työt, jotka olivat minun hommiani. Autoa piti laittaa, pyörä korjata, ulko-oven reistaileva lukko saada pelaamaan. Se oli yhtälön haastavin ja ärsyttävin puoli, että viikolla oli älyttömästi vapaa-aikaa, jota ei voinut hyödyntää kotona odottaviin hommiin.

Töissä en ehtinyt liiemmälti ajatella kotipuolen asioita, mitä nyt varaosatiskillä oli välillä aikaa miettiä. Tuli pohdittua, että tunnistaako lapsi enää minua ja mitä jos se alkaa vierastaa. Ei ollut juuri kohtalotovereita, joiden kanssa olisin voinut jakaa ajatuksiani. Ystävillä ei ollut lapsia tai jos oli, he asuivat viikot yhdessä.

"Tunnistaako lapsi enää minua ja mitä jos se alkaa vierastaa."

En kokenut Seijan viestitulvaa koskaan rasittavaksi. Kuvien ja videoiden kautta sain olla edes jotenkin mukana, enkä tuntenut itseäni täysin ulkopuoliseksi. Vastailin, minkä työn lomassa pystyin. Se auttoi jaksamaan, kun näki koko ajan, mitä kaikkea uutta tyttö oppi ja touhusi.

Viime vuodenvaiheessa sain uuden työn reilun tunnin ajomatkan päästä kotoa. Se on ollut valtava muutos. Nyt voin ajaa kotiin joka ilta. Perheen kanssa eläminen ollut myös opettelua, varsinkin kahden lapsen kanssa. Aluksi olin hämmennyksissä kuin ö aapisen laidalla. Mutta tekemällä oppii. Nyt näen eri tavalla lasten elämää.

Välimatkan kesti, kun tiesi, että se on väliaikaista. Tärkeää oli, ettemme missään vaiheessa unohtaneet toisiamme. Se auttoi, että olemme tunteneet yläasteelta asti. Tiedämme sanomatta, mitä toinen ajattelee.”

Vauva 11/17

Perhe:

Isä Joni, 30 ja äiti Seija, 29. Lapset 1,5 v ja 3 kk.

Seija, 29, pyöritti perhearkea yksin, kun kumppani Joni, 30, oli töissä kaukana perheestään. Lue myös puolison kuvaus tilanteesta.

”Kun odotin esikoistamme, tunsin itseni usein yksinhuoltajaksi, koska Joni ei päässyt mukaan neuvolaan. ’On minulla tälle lapselle isä, joka osallistuu tähän niin paljon kuin pystyy’, teki mieleni sanoa ihmisille. Kun raskausvatsani kasvoi, tunsin itseni lihavaksi ja yksinäiseksi. Mietin Jonia Seinäjoella, jossa hän asui pääasiassa opiskelijoille tarkoitetussa asuntolassa. Koetin kuvitella, millaista hänen elämänsä oli siellä hoikkien opiskelijatyttöjen keskellä.

Tyttö syntyi tammikuussa. Viikot kaksin vauvan kanssa olivat hirveän pitkiä. Puolet ajasta melkein asuin äitini luona.


Illalla olin puhki ja valmis luovuttamaan. Lapsi oli niin sanottu varhainen kehittyjä ja käveli kymmenkuisena. Tytön kanssa ei voinut mennä mihinkään. Kaupassakin meinasin kadottaa hänet hyllyjen väliin, ellen ollut jatkuvasti valppaana. Jaksoin, koska muistutin itseäni, että tämä on vain väliaikaista. Se väliaikainen kesti kaksi ja puoli vuotta.

Kuinka mielelläni olisin monesti antanut lapsen Jonin syliin. Mutta mies oli kaukana, eikä hänellä ollut minkäännäköistä haisua siitä, millaista perhearkea me vietimme. Joskus kun soitin Jonille, hän kuulosti ihmiseltä, jolla ei ole omia lapsia, vaikka puhuimme hänen omasta tyttärestään. Puhelut olivat kuitenkin todella tärkeitä. Minulla sentään oli joku, jolle kertoa miten päivä oli mennyt. Joni ei voinut tietää mitään hammas­itkuista tai puurolakoista. Lähetin Jonille tuhansittain kuvia ja videoita. Mutta ei toinen voi kokea vanhemmuutta samalla tavalla, jos hän on läsnä vain kaksi päivää viikosta.

"Joni oli vanhempana epävarmempi."

Perjantaina siivosin kodin suurin piirtein, niin että kotiin oli mukavaa tulla. Jonilla oli kova halu tarttua vaipanvaihtoon, vaikka minä tietysti vaihdoin vaipat nopeammin. Joni oli muutenkin vanhempana epävarmempi. Tyttäremme oli varmasti viisi kuukautta, kun mies vielä kysyi minulta, mikä on oikea kylvetysasento? Minä taas olin tarkka, että lastamme hoidetaan juuri minun tavallani, koska en ollut saanut jakaa vanhemmuutta.

Lomamatkamme olivat reissuja Jonin luo toiselle paikkakunnalle kymmenen neliön soluyksiöön. Siellä nukuimme lusikka-asennossa kahdeksankymmentäsenttisessä vuoteessa, ja vauva nukkui rattaissa käytävällä.

Vihdoin tämän vuoden alussa Joni sai uuden työn, josta hän ehtii illaksi ja yöksi kotiin. Arki yhdessä on ollut opettelua. Jopa vierekkäin nukkuminen vaati aluksi hiukan harjoittelua. Äitinä olen oppinut rennommaksi enkä enää vaadi, että kaikkien täytyy hoitaa lapset minun tavallani.”

Vauva 11/17

Perhe:

Äiti Seija, 29 ja isä Joni, 30. Lapset 1,5 v ja 3 kk.