"Parin vuoden päästä tästä kaikesta helvetistä nousee entistä vahvempi Tuomas", Tuomas Enbuske kirjoittaa.

Elämäni viimeisin vuosi on ollut helvettiä.

Luin joskus libanonilaisen Nassim Nicolas Talebin kirjan Musta joutsen. Kirja kertoo tilastotieteilijän näkökulmasta siitä, kuinka ihmiselle voi tapahtua odottamattomia asioita.Mitään ei voi suunnitella etukäteen.

Jos kaikki olisi mennyt, kuten suunnittelin, olisin nyt onnellinen espoolainen kahden pienen lapsen perheenisä.

Itsestäni riippumattomista syistä olen kuitenkin nyt helsinkiläinen yhteishuoltaja ja viikonloppuisä. Sen, mitä välissä tapahtui, paljastan vasta muistelmissani, sillä juristini kieltää puhumasta asiasta.

Luojan kiitos, se ei liity mitenkään lapsiini, sukuuni, perheeseeni tai lasteni äitiin.

Olen kaikkien heidän kanssa rakastavissa ja hyvissä väleissä.

Silti yllättäen tapahtui jotain, joka heitti minut viikonloppuisäksi Helsinkiin. Koko viime vuoden olen ollut sumussa, joka alkaa helpottaa vasta nyt. Eikä se ole ollut helppoa. Se on ollut hirveää.

Raamatussa sanotaan, että ihmiselle annetaan vain sellaisia vastoinkäymisiä, joita hän pystyy kestämään.

Olen aina vihannut tuota lausetta. Se häpäisee kaikki itsemurhan tehneet.

Minusta ihmiselle voi antaa myös liikaa vastoinkäymisiä. Rehellisesti sanottuna sellainen on viimeisen talven aikana käynyt mielessä.

Mutta minulle annettiin kuitenkin onneksi vain sen verran kuin jaksoin kantaa.

Viikonloppuisyydessä on auttanut se, että lapseni ovat todella kultaisia. Ikään kuin he tajuaisivat tuskani ja osaisivat olla hankalissa tilanteissa oikein.

Nuorempi lapsista on suorastaan uskomattoman kiltti ja hyväntuulinen. Ainoa pelkoni on, että lapseni pelkäävät näyttää tunteitaan. Mutta en oikein usko siihenkään.

Aluksi halusin selvitä kaikesta periksi antamatta. En pyytänyt apua keneltäkään.

Salaa olin silti katkera, kun kukaan ei tuntunut tarjoavan apuaan. Muistin, kun hyvä ystäväni muutama vuosi sitten erosi. Tarjosin hänelle apua ja soitin lähes joka päivä.

Nyt hänestä ei kuulunut mitään.

Ainoa tie oli niellä ylpeytensä ja pyytää apua. Ensin kerroin lasteni äidille, etten selviä yksin lasten hoidosta. Hän oli todella rakastava ja auttoi minua. Muutenkin välimme ovat koko ajan olleet loistavat.

Puolen vuoden sinnittelyn jälkeen soitin vanhemmilleni. Jotenkin olen aina halunnut näyttää heille, että selviän yksin, ilman heidän apuaan. Kyseessä on ollut jonkinlainen kunniakäsitys. Onneksi kuitenkin soitin. Totta kai he halusivat auttaa minua.

Ihan samalla tavalla minä tulen tekemään kaikkeni omien lasteni eteen. Lasteni kohdatessa ongelmia kolmenkymmenen vuoden päästä autan heitä kaikissa mahdollisissa asioissa.

Elämäni on ollut yhtä onnenkantamoista. Olen syntynyt vauraaseen perheeseen, saanut aina kaiken mitä olen halunnut. Töitä on tarjottu, ja olen päätynyt hyvätuloiseksi ja terveeksi. Siksi tämän vuoden musta joutsen löi maahan.

Uskon silti, että parin vuoden päästä tästä kaikesta helvetistä nousee entistä vahvempi Tuomas. Olen myös huomannut jo alkaneeni nauraa ihmisille, jotka marisevat mitä vähäpätöisimmistä ongelmistaan.

Kuten lempifilosofini Dolly Parton on sanonut: Sateenkaarta ei voi olla olemassa ilman että on sadetta sitä ennen.

Sillä nyt sataa. Ja lujaa.

Tuomas Enbuske on kahden lapsen isä, joka viettää usein viikonloput kolmistaan Elaisan ja Unon kanssa, mutta ei tiedä vieläkään mikä on "body".

Lue lisää kolumneja

Vierailija

Sateen vuosi

Kerää ittes mies, sulla ei ole ollut mitään oikeita kunnon vastoinkäymisiä. En tiedä, mikä on aiheuttanut erosi, mutta varmaan olisit itse voinut vaikuttaa asiaan, jos olisi halunnut! Ihmisillä on oikeesta vakavia sairauksia, lapsilla ja itsellä, konkursseja yms. ihan pellee tää sun homma. Haha !! aikuisten oikeeesti, pitää pystyä hoitamaan lapsensa yhden viikonlopun ajan,,,,,,,,,,,sanat ei riitä nyt, huoh! Kerää ittes ja ole mies.
Lue kommentti
Vierailija

Sateen vuosi

Vierailija 22.09.2013 klo 13:03 Tuomas Enbuske: Riita 615 000 euron asunnosta http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288576104735.html Tästä yli 600 000 euron ökytalosta Tuomas Enbuske haluaa rahansa takaisin - kuva! http://www.seiska.fi/Viihdeuutiset/Tasta-yli-600-000-euron-okytalosta-Tuomas-Enbuske-haluaa-rahansa-takaisin-kuva/1007272 Öö, eikö sitä tunkkaista hajua muka voinut havaita ennen kauppakirjan allekirjoittamista? Miten se nyt yhtäkkiä alkoi sillä lailla haista? Jos minä olisin...
Lue kommentti
Liitän sanan ’taaperoimettäjä’ nyt ensimmäistä kertaa julkisesti itseeni. Kuva: Satu Kemppainen.

Miksi taaperoimetys aiheuttaa hämmennystä ja hävettää?

Olen imettänyt kolmesti. Kaikki kolme lasta ovat saaneet maitoa myös muualta kuin rinnoistani. En suunnitellut imetysteni pituutta tai tapaa. Jokaisen lapsen imetyksestä olen oppinut jotakin.

Ensimmäisen lapsen kanssa, voi taivas, yli kymmenen vuotta sitten, imetys oli kamalaa. Suihkin suihkutisseillä maitoa kahvilassa vieraisiin pöytiin. Lapseni oli tukehtua maitotykkieni laukauksiin. Rinnat paisuivat liiasta pumppauksesta äärirajoille. Kyllä, liivikaupasta loppuivat koot kesken. Myönnän, että sulkeuduin vauva-aikana kotiin, koska en halunnut yleisöä maitosodalleni. Sota kesti lähes vuoden, ja olin onnellinen, kun se loppui.

Lapseni oli tukehtua maitotykkieni laukauksiin. Kyllä, liivikaupasta loppuivat koot kesken.

Toisen lapsen kanssa osasin laittaa tissini kuriin ajoissa. Kun imetys ei ollut jatkuvaa taistelua, se todella oli käsittämättömän vaivatonta. Yhtäkkiä imettäminen puistonpenkillä, appiukon vieressä tai vaikka lätkämatsissa tuntui helpolta. Silti imetin tätä lasta lyhyemmän ajan kuin esikoista, vain kahdeksan kuukautta, koska lapsi itse halusi niin. Ja minäkin halusin.

Kolmas lapseni ryömi heti synnytyksen jälkeen rinnalleni. Hän rakasti olla rinnalla, ja minä rakastin vain katsella häntä. Yhtäkkiä minulla ei ollut kiire minnekään. En huomannut mitään rasittavia tiheän imun kausia, vaan antauduin imetykselle. Olin valmis tasaamaan hengitykseni, rentoutumaan. Kuin huomaamatta lapseni täytti vuoden, ja hups, olinkin taaperoimettäjä.

Liitän sanan ’taaperoimettäjä’ tässä nyt ensimmäistä kertaa julkisesti itseeni.

Liitän sanan ’taaperoimettäjä’ tässä nyt ensimmäistä kertaa julkisesti itseeni. Olenko se todella minä?

En ollut koskaan ajatellut imetyksen maksimipituutta, mutta en nähnyt itseäni taaperoimettäjänä. Lapsi oli täyttänyt maagisen yhden vuoden, ja yhtäkkiä leppoisa imetyshetki vaihtui salakähmäiseen pälyilyyn. Päässäni takoi: Miten tähän tultiin? Lapsi varmaan roikkuu rinnalla vielä kouluikäisenäkin! Rajoittaako tämä vapauttani? Miksi en osaa lopettaa?

Kun joku kysyi, että imetinkö vielä, vastasin kaarrellen, että juu, mutta lopettelemassa ollaan, on tuo lapsi vain vähän tissin perään. Oikeasti me molemmat olimme tissin perään. Olimme koukussa hetkeen, jossa saatoimme unohtaa päiväkodin, työt ja vanhempien sisarusten käninän, ja vain tuijottaa toisiamme, olla lähellä. Toki poika saattoi olla koukussa itse tuotteeseenkin.

Päässäni takoi: Miten tähän tultiin? Lapsi varmaan roikkuu rinnalla vielä kouluikäisenäkin! Miksi en osaa lopettaa?

Minusta oli tullut kaappi-imettäjä. Niin syvään minussa oli kirjoitettu, että taaperoimetys on jotenkin outoa. Tunnen edelleen sitä kohtaan ristiriitaa. Mikä saa minut ajattelemaan niin? THL:n imetyssuositus on vuosi ja WHO:n kaksi vuotta. Kukaan ei kauhistellut tai pilkannut, vaikka imetin taaperoa.

Jokaisella meillä on omanlaisensa äiti-identiteetti. Lapsen kasvatus ja siihen liittyvät valinnat ovat jatkuvaa identiteetin vahvistamista. Taaperoimetys ei kuulunut minun identiteettihorisonttiini, ja oli siksi kipukohta.

Tiedän, etten ole ainoa kaapissa imettänyt. Tiedän äitejä, jotka kipuilevat pitkäksi venyneen imetyksen kanssa kuukausia, koska omat ja ulkopuolen odotukset ovat ristiriidassa. Ja sitten tiedän äitejä, jotka pystypäin imettävät tai ovat imettämättä juuri niin kauan tai vähän aikaa kuin itseä ja lasta huvittaa. Te olette esikuviani!

Mutta meille epävarmoille äideille sanoisin: Imetystaipaleesi pituus on sinun oma, yksityinen asiasi. Siinä ei ole mitään hävettävää.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Malli ja tosi-tv-tähti Kourtney Kardashianin tyttären Penelopen vaatekaapista löytyy niin nahkahousua kuin pikkumustaa. Käytännöllistä tai ei! Kuva: wenn.com

Tyttöjen vanhemmat ottavat aikuisten katumuotia jäljittelevät lastenvaatteet innokkaammin vastaan kuin poikien. 

Pitääkö suomalaisen miehen pukeutua kehdosta hautaan harmaaseen, mustaan ja tummansiniseen?

Tätä ihmettelee 4-kuukautisen poikavauvan äiti Vauva-lehden tuoreessa verkkokyselyssä. Itse hän haluaisi pukea lapsensa sukupuolineutraalisti vauva-aikana.

Vauva kertoi viime viikolla, että unisex- ja retrovaatteet ovat jäämässä vauvamuodissa ”pikkuaikuis-tyylin” jalkoihin. Lastenvaatemallistot jäljittelevät yhä enemmän aikuisten katumuotia, ja värit ja kuosit ovat varsin hillittyjä.

Vauva-lehden viimeviikkoisen verkkokyselyn perusteella pienten lasten vanhemmat ottavat värimaailman muuttumisen avosylin vastaan. 65 prosenttia vastaajista pitää hillityistä väreistä ja murretuista sävyistä ja haluaa niitä lastensa ylle. Vastaajien mielestä poikien vaatteiden värimaailma ei kuitenkaan ole uudistunut yhtä monipuolisesti kuin tyttöjen. 

"Miksi vauvat pitäisi pukea retromöykyiksi tai täysin eri tyylillä kuin itse pukeutuu?"

Jaottelu tyttö- ja poikaväreihin saisi jo loppua

Poikien vanhemmat ovat tyttöjen vanhempia tyytymättömiä lastenvaatetarjontaan.

Poikien vaatteiden väriskaalan suppeus ärsyttää! Pehmeistä väreissä voisi olla keltaista ja punaista, mutta tarjonta on usein sinistä ja ruskeaa.

Ketjuliikkeissä huomaa helposti, että tyttöjen versiossa on käytetty enemmän mielikuvitusta. Poikien vaatteista tulee välillä fiilis, etteikö muuta keksitty kuin se sama auto taas siihen. Tai muu piirroshahmo.

Kuosit on aina jotain karhuja yms., kun taas tytöillä on vastaavasti kukkia.

Vauvan kyselyn perusteella vauva on jopa vaikea pukea korostamatta sukupuolta.

Inhoan sukupuolittuneisuutta ja sitä, että tytöille on pelkkää pinkkiä ja hörhelöitä ja pojille sinistä avaruusolioiden kuvilla.

Eniten ärsyttää ihmiset, jotka puhuvat tyttö-ja poikaväreistä. Yritä siinä sitten opettaa lapselle, että ei ole olemassa tyttöjen ja poikien värejä.

Tyttöjen vaatetarjonta taas saa kiitosta etenkin siitä, että ärhäkkä pinkki on saanut rinnalleen esimerkiksi korallin ja persikan sävyjä.

Pastellisävyt ovat tulleet myös käytännöllisiin vaatteisiin. Kestävien ulkovaatteiden tai collegevaatteiden ei tarvitse enää olla räikeän värisiä, pelkkää pinkkiä tai lapsellisia.

Minne katosivat potkuhousut?

Melkein puolet, 44 prosenttia, Vauva-lehden kyselyyn vastanneista ei pukisi lastaan miniaikuiseksi.

Minikokoomuslaiseksi tai amerikkalaiseksi räppäriksi pukeminen ärsyttää.

"Olen varmaan viimeinen dinosaurus, joka yhä pukee vauvansa käteviin potkuhousuihin."

Haluan nimenomaan, että lapsi saa näyttää lapselta. Se tarkoittaa iloisia värejä ja lapsekkaita kuoseja. Olen varmaan viimeinen dinosaurus, joka yhä pukee vauvansa käteviin potkuhousuihin (niitähän ei enää edes myydä kaupoissa). Potkuhousuissa masua ei purista, nilkkoja ei purista, "sukat" pysyy jalassa ja kaikki on kätevästi samassa paketissa.

Typerän näköistä ja antaa vanhemmasta sellaisen kuvan että lapsi on vain asuste.

Ärsyttää nykymuodissa liian aikuismainen tai raskas tyyli. Epämukavat joustamattomat ja epäkäytännölliset vaatteet, kuten farkut ja takit.

Lapsen kuuluu näyttää lapselta eikä muistuttaa millään tavalla aikuista, aikuinen kerkeää olemaan sitten joskus myöhemminkin.

"En koe pukevani lapsiani miniaikuisiksi."

Vain harva myöntää jäävänsä kaipaamaan varsinaista retroa. Värejä moititaan liian kirkkaiksi, ja ruskeaa on liikaa. Toki retrollakin on yhä kannattajansa.

Retrokuosit tuovat hyvää mieltä ja tietyllä tapaa turvallisuuden tunnetta.

Lapset pitävät kirkkaista väreistä ja kuvioista leluissa, niin mikseivät vaatteissakin. Kuvioistakin saa hauskoja tarinoita vaatteita puettaessa.

Kaikissa vaatteissa ei mennä leikkipuistoon

Kolmannes Vauvan verkkokyselyn vastaajista pukee lapsensa aikuismaisiin vaatteisiin hyvillä mielin. Heistä on vain luonnollista, että lasten muoti seuraa aikaa. Katutyylissä korostuvat kauneus ja käytännöllisyys.

Ainahan lasten vaatetus on ottanut vaikutteita ympäröivästä. Pian 12-vuotiaan esikoiseni ollessa vauva oli ihan samoin aikuisten muotia seuraava lastenvaatetyyli, näkeehän sen jo valokuvista. Farkut olivat leveämmät, nyt ovat kelvanneet vuosia vain kapeat, niin tytölle kuin äidille.

En koe pukevani lapsiani miniaikuisiksi. Tykkään pukea heidät kauniisti mutta en mielestäni tingi myöskään käytännöllisyydestä. Toki lapsilla on ne ”kaupunkivaatteet”, mutta ei ne päällä ole tarkoituskaan mennä leikkipuistoon möyrimään, vaan ne ovat nimensä mukaisesti sitä siistimpää käyttöä varten.

Miksi vauvat pitäisi pukea retromöykyiksi tai täysin eri tyylillä kuin itse pukeutuu?

"Ainahan lasten vaatetus on ottanut vaikutteita ympäröivästä."

Aikuisten muodin jäljittelyä pidetään kivana ideana, kunhan vaatteet eivät leikki-iässäkään ole liian paljastavia tai epämukavia.

Esimerkiksi napapaidat, korkokengät ja epämukavat vaatteet eivät missään nimessä kuulu lasten päälle.

 

Kursivoidut sitaatit ovat otteita Vauvan verkkokyselystä. Kyselyyn vastasi 55 henkilöä.

Lue juttu vauvanvaatemuodin murroksesta lokakuun Vauva-lehdestä!

Vierailija

Vauvamuotikysely: ”Minikokoomuslaiseksi tai amerikkalaiseksi räppäriksi pukeminen ärsyttää”

Minusta on jokaisen oma asia millä tyylillä pukee lapsensa. Aika pian kuitenkin tulee se aika, että lapsi haluaa itsekin vaikuttaa eikä sitten vanhempi voi enää päättää pukeutumisesta yksin. Kuinka monella vanhemmalla edes on aikaa paneutua lapsensa vaatteisiin niin paljon, että ehtisi muodostaa lapselle jonkun harkitun tyylin? Minua ihmetyttää ainoastaan ne vanhemmat, jotka kulkevat itse viimeisen päälle kalliissa vaatteissa, mutta lapsilla on liian pientä, nuhjuista ja jopa rikkinäistä...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.