Kuva: Panu Pälviä
Kuva: Panu Pälviä

Lasten liikkumalla hankitut lihakset eivät kiinnosta, mutta aktiivisen naisen malli kyllä, Sanna Stellan kirjoittaa.

Koko talven olen vältellyt talviurheilua hiki pinnassa.

Mies ja lapset saivat nimittäin päähänsä, että minunkin tulisi osallistua yhteisiin urheiluhetkiin raikkaassa ulkoilmassa. Painostus alkoi luistelusta. Se on kuulemma kivaa.

Sitten edettiin jo hiihtoon. Mikä mieletön fiilis viilettää pitkin latuja! Tuu mukaan, äiti! Pulkkamäki, ratkiriemukasta yhdessäoloa! Tuu, äiti, tuu. Äiti, sä rakastat sitä!

No enkä tule. Menee lunta niskasta paidan alle, liukuri osuu naamaan ja tulee hiki.

En minä tykkää liikkua mitkään laitteet jalkoihin kytkettynä navakka tuuli poskia nipistellen.

En minä tykkää liikkua mitkään laitteet jalkoihin kytkettynä navakka tuuli poskia nipistellen. Tykkään olla sisällä lämpimässä.

Sitä paitsi en ole vielä unohtanut kouluajoilta sormien jomotusta, joka aiheutuu märkien villatumppujen jäätymisestä. Enkä suksiin paakkuuntuneen lumen tunnetta. Enkä veren makua suussa.

Epädynaamisuuteni ei liity pelkästään talviurheiluun. Lomalla jään helposti uima-altaan reunalle lukemaan, kun mies opettaa lapsia sukeltamaan. Katselen kyllä mielelläni veden alla otettuja videoita huimista tempuista aurinkotuolilla pötkötellen.

Tutkimusten mukaan vanhempien urheilutottumukset periytyvät. Pitänee siis skarpata. Koska kyllä minäkin liikkua tykkään. Jotenkin tilanne nyt vain on mennyt siihen, että on kiva jäädä kotiin siivoilemaan ja kokkailemaan sen sijaan että lähtisin mukaan.

Jos totta puhutaan, en ole erityisen kiinnostunut lasteni lihaksista, vaan ajattelen millainen naisen malli olen lapsilleni – erityisesti tyttärilleni. Enkä nyt puhu siitä, miten kimmoisa takamukseni on ja periikö tyttäreni halun lihaksikkaaseen takalistoon. Ajattelen enemmänkin osallistumista, aktiivisuutta.

Haluanko näyttää lapsilleni, että mies on dynaaminen tekijä, äiti sisätiloissa hipsuttelija?

Haluanko, että lapset näkevät miten mies on dynaaminen tekijä, äiti sisätiloissa villasukissa hipsuttelija? Minä, nainen, jään kotiin siivoamaan ja kokkaamaan omaan pikku keittiööni, sinne, minne nainen on vuosisadat kuulunut, samalla kun mies ottaa paikkansa yhteiskunnassa milloin sukset jalassa, milloin sirklaten? Miestä ei pakkanen kangista.

Haluan, että tyttäreni näkevät että nainen ottaa kroppansa haltuun, nauttii siitä ja mitä kaikkea sen kanssa voi tehdä, minne se voi naisen viedä. Haluan, että tyttäreni voivat olla ja tehdä mitä vain.

Samalla kun murehdin, mitä lapseni oppivat minulta, voisin ottaa oppia heiltä. Kuten kohta viisivuotiaan tytön itseluottamuksesta, uskosta omiin kykyihinsä. Hän on esimerkiksi erittäin hyvä ylinopeusjuoksussa. Se on juoksutyyli, jossa juoksija pinkoo täysillä eteenpäin, mutta samalla ihailee omia lihaksiaan ja uhmaa törmäilyä esteisiin. Tyttäreni on siinä kuulemma niin hyvä, että parhaimmillaan hänestä jää näkyviin vain punainen viiva.

Ainakaan ihan vielä en ole tytärtäni laiskistanut. Ostin jo luistimet. Se olkoon ensimmäinen askel matkalla vuorten huipuille.

Meidän Perhe 3/17

Sanna Stellan on näyttelijä, kirjoittaja ja kolmen energisen lapsen äiti, joka luistelee elämän halki toisinaan tylsillä terillä kaatuillen, toisinaan takamus edellä sirklaten. Jos ja kun kaadutaan, pystyyn vain ja kohti uusia piruetteja.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.