Unnutus on lapsilla yleistä ja normaalia, lastenpsykiatri vastaa.

Kysymys

"Kolmevuotias tyttäreni laittaa yhtenään tavaroita jalkojensa väliin, jotta saisi mukavia tuntemuksia. Jo alle kaksivuotiaana hän alkoi nojata syöttötuolin välitankoa vasten, jolloin ruokailuun keskittymisestä ei tullut mitään. Tapa ilmenee myös ostoskärryjen lastenistuimessa sekä auton turvaistuimessa.

Tyttö osaa nukahtaa sänkyynsä ilman aikuista, mutta usein on vahdittava vieressä, ettei hän laita pehmoleluja jalkojensa väliin ja unensaanti pitkity.

Emme ole nuhdelleet lasta asiasta, vain kehottaneet ­ottamaan tavarat pois jalkojen välistä. Tähän hän ei meinaa suostua. Pyrimme siihen, ettemme reagoisi asiaan lainkaan.

Keskustelu tuntuu turhalta, koska lapsi ei vielä ymmärrä, miksi hän ei voi toimia niin leikkipuistossa tai kylässä. Eihän hänellä ole estoja muidenkaan asioiden suhteen. Lapsi saa paljon syliä ja hellyyttä. Hänellä riittää myös mukavia virikkeitä, vaikka onkin vielä kotihoidossa.

Onko tämä ihan normaalia? Pitäisikö lasta pikemmin kieltää vai antaa asian olla?"

Missä määrin puuttua?

Janna vastaa

"Unnutus, kuten tapaa kutsutaan erotukseksi­ varsinaisesta itsetyydytyksestä, on lapsilla yleistä ja normaalia. Vauva hakee näitä tuntemuksia jo kohdussa.­  Ylenpalttinen unnutus voi olla merkki turvattomuuden tunteesta tai tavanomaista vahvemmasta taipu­muksesta vetäytyä sisäiseen maailmaan.

Tästä ei tyttärenne kohdalla tunnu olevan ­kysymys.

Päättelen kirjeestänne, että lapsenne psyykkinen ja sosiaalinen kehitys on sujunut hienosti: hän on oppinut puhumaan, osaa kuvata tuntemuksiaan ja motiivejaan, osaa nauttia muiden ihmisten seurasta ja ottaa hellyyttä vastaan teiltäkin.  

Koska unnutus liittyy aikuisen mielessä seksuaalisesti latautuneeseen toimintaan, se voi herättää vaikeita tuntemuksia: häpeää, nolostumista, ärtymystä, muistoja halusta. Hienoa, että olette olleet huomaavaisia tytärtänne kohtaan!

Onko teillä lapsen kanssa nimi toiminnalle? Se hyödyttäisi lasta. Lapsi voi keksiä nimen itse tai voitte ehdottaa sitä. Samoin selkeät nimet ”paikoille” ovat tärkeitä: pimppi, pippeli, mikä teille sopii. Unnutuksen alkaessa vanhempi voi aktiivisesti tarjota tilalle muuta mielihyvän lähdettä.

Lapselle voi sanoa: ”Tuo on sellaista mukavaa, jota on tapana tehdä yksin. Nyt syömme yhdessä/kylvemme/luemme kirjaa.”

Kolmevuotiaan maailmassa on useita haasteita ja tabuja, jotka koskevat samaa kehon aluetta: pottahommat, mielenkiintoiset kysymykset sukupuolten erilaisuudesta ja lasten tulosta maailmaan. Näiden läpikäyminen voi selkiinnyttää tilannetta.

Usein tapa vähentyy, kun lapsi tulee tietoisemmaksi sosiaalisista rajoituksista ja terveet estot kehittyvät. Voitte halutessanne puhua neuvolapsykologin kanssa tilanteesta tarkemmin."

Meidän Perhe 14/2014

Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa lukijoiden kysymyksiin Meidän Perhe -lehden joka numerossa. Kysymyksiä voit lähettää osoitteeseen meidanperhe.kysely@sanomamagazines.fi. Laita viestin otsikoksi "Janna vastaa".