Unnutus on lapsilla yleistä ja normaalia, lastenpsykiatri vastaa.

Kysymys

"Kolmevuotias tyttäreni laittaa yhtenään tavaroita jalkojensa väliin, jotta saisi mukavia tuntemuksia. Jo alle kaksivuotiaana hän alkoi nojata syöttötuolin välitankoa vasten, jolloin ruokailuun keskittymisestä ei tullut mitään. Tapa ilmenee myös ostoskärryjen lastenistuimessa sekä auton turvaistuimessa.

Tyttö osaa nukahtaa sänkyynsä ilman aikuista, mutta usein on vahdittava vieressä, ettei hän laita pehmoleluja jalkojensa väliin ja unensaanti pitkity.

Emme ole nuhdelleet lasta asiasta, vain kehottaneet ­ottamaan tavarat pois jalkojen välistä. Tähän hän ei meinaa suostua. Pyrimme siihen, ettemme reagoisi asiaan lainkaan.

Keskustelu tuntuu turhalta, koska lapsi ei vielä ymmärrä, miksi hän ei voi toimia niin leikkipuistossa tai kylässä. Eihän hänellä ole estoja muidenkaan asioiden suhteen. Lapsi saa paljon syliä ja hellyyttä. Hänellä riittää myös mukavia virikkeitä, vaikka onkin vielä kotihoidossa.

Onko tämä ihan normaalia? Pitäisikö lasta pikemmin kieltää vai antaa asian olla?"

Missä määrin puuttua?

Janna vastaa

"Unnutus, kuten tapaa kutsutaan erotukseksi­ varsinaisesta itsetyydytyksestä, on lapsilla yleistä ja normaalia. Vauva hakee näitä tuntemuksia jo kohdussa.­  Ylenpalttinen unnutus voi olla merkki turvattomuuden tunteesta tai tavanomaista vahvemmasta taipu­muksesta vetäytyä sisäiseen maailmaan.

Tästä ei tyttärenne kohdalla tunnu olevan ­kysymys.

Päättelen kirjeestänne, että lapsenne psyykkinen ja sosiaalinen kehitys on sujunut hienosti: hän on oppinut puhumaan, osaa kuvata tuntemuksiaan ja motiivejaan, osaa nauttia muiden ihmisten seurasta ja ottaa hellyyttä vastaan teiltäkin.  

Koska unnutus liittyy aikuisen mielessä seksuaalisesti latautuneeseen toimintaan, se voi herättää vaikeita tuntemuksia: häpeää, nolostumista, ärtymystä, muistoja halusta. Hienoa, että olette olleet huomaavaisia tytärtänne kohtaan!

Onko teillä lapsen kanssa nimi toiminnalle? Se hyödyttäisi lasta. Lapsi voi keksiä nimen itse tai voitte ehdottaa sitä. Samoin selkeät nimet ”paikoille” ovat tärkeitä: pimppi, pippeli, mikä teille sopii. Unnutuksen alkaessa vanhempi voi aktiivisesti tarjota tilalle muuta mielihyvän lähdettä.

Lapselle voi sanoa: ”Tuo on sellaista mukavaa, jota on tapana tehdä yksin. Nyt syömme yhdessä/kylvemme/luemme kirjaa.”

Kolmevuotiaan maailmassa on useita haasteita ja tabuja, jotka koskevat samaa kehon aluetta: pottahommat, mielenkiintoiset kysymykset sukupuolten erilaisuudesta ja lasten tulosta maailmaan. Näiden läpikäyminen voi selkiinnyttää tilannetta.

Usein tapa vähentyy, kun lapsi tulee tietoisemmaksi sosiaalisista rajoituksista ja terveet estot kehittyvät. Voitte halutessanne puhua neuvolapsykologin kanssa tilanteesta tarkemmin."

Meidän Perhe 14/2014

Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa lukijoiden kysymyksiin Meidän Perhe -lehden joka numerossa. Kysymyksiä voit lähettää osoitteeseen meidanperhe.kysely@sanomamagazines.fi. Laita viestin otsikoksi "Janna vastaa".

Kuva: Heli Blåfield
Kuva: Heli Blåfield

Puremisen tarvetta ei kannata kieltää, mutta pureskelun voi ohjata johonkin vähemmän vahingolliseen, sanoo lastenpsykiatri Janna Rantala.

”Miten saisin nelivuotiaan lopettamaan lelujen, vaatteiden ja muiden tavaroiden pureskelun? Hän on ollut aina kova pureskelemaan ja imemään kaikkea. Alle kolmevuotiaana se meni vielä iän piikkiin, mutta nyt ikää on jo neljä ja puoli, eikä järsimiselle näy loppua. Hän puree rikki ulkovaatteiden kaulukset ja hihat, talvirukkaset, sisähousujen polvet, omat pehmolelunsa, lyijykynien päät.

Minua huolettaa, mitä myrkkyjä pieneen kehoon joutuu esimerkiksi ulkovaatteiden pinnoitteista. Miten tilanteen saisi ratkaistua? Hän itse ei tunnu oikein voivan asialle mitään, järsiminen tapahtuu jotenkin puolihuomaamatta. Asia selvästi nolottaa häntä. En se minä ollut, se oli Nakertaja, hän sanoo. Olen sanonut, että hänen pitää kieltää napakasti Nakertajaa, ja hän lupaa aina yrittää parhaansa, mutta jotenkin sitten taas lipsahtaa.”

Turhautunut äiti

Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa

”Imemisen ja puremisen tarpeet ovat yksilöllisiä, vauvasta asti. Joskus ne voivat liittyä hampaiden tuloon, kutinaan tai janoon. Usein se on vain tapa, jollaisia meillä kaikilla on, kuten hiusten pyörittely tai kaulakorun koskettelu. Niillä pyritään säätelemään esimerkiksi jännittyneisyyttä. Purukumin pureskelu voi auttaa, mutta eihän lapsi voi sitäkään määrättömästi jäystää.

Onneksi teillä on apuna Nakertaja.

Sanotkin viisaasti, ettei lapsi itse voi asialle mitään. Silloin lapsen kokema nolous – ja ehkä syyllisyys – on turhaa. Näiden pattitilanteiden helpottamiseen sopii menetelmä nimeltä Muksuoppi. Siinä lapsen ongelma käännetään taidoksi, jota hän alkaa harjoitella. Lapsenne voisi harjoitella esimerkiksi sopivan tavaran jyrsimistä tai kolmesti puraisemista. Puremisen tarvetta ei kielletä (koska se ei tule onnistumaan) mutta toiminta ohjataan johonkin vähemmän vahingolliseen. Aikuinen kannustaa, auttaa muistamaan tavoitteen.

Onneksi teillä on apuna Nakertaja. Muksuopissa neuvotaan keksimään hankalan tavan karsimiseksi ulkoistettu hahmo, joka on vastuussa teoista. Nokkela lapsesi on jo hoitanut tämän!

Nakertajaakaan ei kannata vain komentaa, vaan hänelle pitää opettaa uusia taitoja. Ensin tutustutaan tuohon katalaan jäystäjään paremmin. Lapsi piirtää kuvan, aikuinen haastattelee: Onko Nakertaja lapsi, aikuinen, eläin vai mikä? Millaiset sen hampaat ovat? Mistä se puikahtaa paikalle? Onko se aina nakertanut vai tuliko sille yhtäkkiä jokin? Tykkääkö se tehdä muutakin? Saisiko sen lisäämään muuta puuhaa, jotta nakertelu vähenisi? Voisiko lapsi auttaa siinä?

Otin myös itselleni opeteltavan taidon ja harjoittelin tyynesti muistuttamista.

Löydät tarkempia ohjeita hakusanoilla Muksuoppi tai Kids’ Skills. Menetelmä vaatii aikuiseltakin kieltämisen ja hermostumisen kierteen katkaisemista, mikä ei aina tunnu helpolta. Kokemusta on! Itse otin vastaavassa tilanteessa myös itselleni opeteltavan taidon ja harjoittelin tyynesti muistuttamista.”

Kysy Jannalta

Mietityttääkö lapsen kasvatus? Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa lukijoiden kysymyksiin Meidän Perhe -lehden joka numerossa. Lähetä kysymys lomakkeella tai sähköpostitse meidanperhe@sanoma.com . Laita viestin otsikoksi ”Janna vastaa”.

Vierailija

Lapsi puree lelut ja vaatteet rikki – miten sen saa loppumaan?

- pese kaikki lapsen vaatteet hyvin ennen käyttöä niin kemikaalikuorma pienenee. Samoin lelut ym lapsen kaluamat tavarat kannattaa pestä ennen kaluamista. -ompele puuvillaisia kaulahuiveja tai rannehuiveja joita saa luvalla nakerrella. Helppoja pestä, halpoja ja ei niin vaarallisia kemikaalien suhteen mitä ulkovaatteet. Meillä näitä ommeltiin joskus vanhoista paidoistakin niin varmasti enimmät kemikaalit häipyneet jo aikaisemmissa pesussa. Meillä kaksi lapsista pureskeli pienenä ainakin kun...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Kalapuikoista tulee minulle vieläkin mieleen äitiysvapaa. Niiden äärellä käytiin monta tärkeää keskustelua.

Pian siellä. Tuon kalapuikkoja!

Ystävän viesti pelastaa päivän. Minä ja vauva saamme seuraa.

Äitiysvapaalla on päiviä, jolloin kaikki tuntuu kepeältä. Vaunukoppaan mahtuu tämä kaikki uusi ja ihana, ja päiväkahvi maistuu poikkeukselliselta vapaudelta. Sitten on niitä päiviä, jolloin väsymys harmauttaa mielen, ja koko maailma kutistuu kahvikuppiakin pienemmäksi.

Äitiystävälle voi avata oven yöpuvussa, ilman että on siivonnut tai laittanut ripsiväriä.

On helppo sanoa, mikä äitiystävässä on kullan­arvoista: hän tietää tunteen. Hänelle voi avata oven yöpuvussa, ilman että on siivonnut tai laittanut ripsiväriä. Hän selättää ihan samaa sekamelskaa ja valvottuja öitä.

Toisilla on hätäkahvit, minulla ja ystävälläni oli kalapuikot. Hänen pakastimestaan niitä löytyi aina, minä puolestani taioin lautasille lisukkeet. Keittiönpöydässä jaoimme vauvojen vaiheet, puimme parisuhteen senhetkistä tolaa ja pohdimme, mitä töihin paluu toisi tullessaan.

Näinä iltapäivinä kello ei pysähtynyt kuten niin usein kaksin vauvan kanssa.

Samanlaista mahdollisuutta istahtaa alas, kysyä ja kuunnella, löytää harvoin, kun koko kaveripiiri tempoilee ruuhkavuosissaan.

Kotona ollessa moni asia tuntuu arkisemmalta kuin onkaan. Jälkeenpäin kaipaan montaa asiaa, kuten sitä, että oli aikaa pitää yhteyttä ystäviin. Tiesin tarkalleen, mitä heille kuului.

Samanlaista mahdollisuutta istahtaa alas, kysyä ja kuunnella, löytää harvoin, kun koko kaveripiiri tempoilee ruuhkavuosissaan. Käyttöä olisi jopa niille hitaasti kuluville tunneille.

Kirjoitus on Vauva-lehden 8/2018 pääkirjoitus.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.