Kuva: Anna Huovinen
Kuva: Anna Huovinen

Ruuhkavuosina rakkauden arjenkestävyys testataan, mutta voisi sitä enemmän itsekin yrittää, tuottaja Ulla Ahvenniemi kirjoittaa.

Viisi minuuttia ennen kuin olisi pitänyt lähteä bussille, sain tekstiviestin: ”Käyn kaupassa ja haen.” Kauniimpaa viestiä en olisi silloin voinut mieheltäni saada.

Mies tarkoitti kaupassa käynnillä jauhelihaa ja hakemisella päiväkodin pihassa odottavaa lasta. Viesti tarkoitti myös muuta: rakkautta. Mutta enhän minä sitä silloin ajatellut. Silloinkaan.

Lapsiperheissä on yleensä paljon rakkautta – rakkautta lapsiin. Lapset voivat olla (ja ovat) rasittavia ja uuvuttavia, mutta rakkaita he ovat silti. He täyttävät sylin lisäksi ajan ja ajatukset.

Joskus on ehkä parisuhdeaikaakin. Sellaista kuin meillä yhtenä heinäkuun päivänä. Kävelimme miehen kanssa torilla ja seisoimme festareilla. Puhuimme päivällä lapsista ja kuuntelimme illalla Yötä, joka lauloi lumivalkoisesta rakkaudesta. Siihen ei lapsien ja vuosien jälkeen ole paluuta kenelläkään, luulen.

"Se vitsi ei tosiaan enää naurata. Mutta ilmankin olisi outoa."

Mutta on jotakin muuta.

Kun kuopus lauantai-iltana vihjailee, että jäätelö ja strösselit sopivat hyvin yhteen, tiedän täsmälleen, mitä mies sanoo: joskus jopa puoli kahteen. Se vitsi ei tosiaan enää naurata. Mutta ilmankin olisi outoa.

Rakkautta lapsiperheissä on valmiiksi tehty jauhelihakastike ja vastuuvuorojen vaihtaminen ovensuussa. Se, että toinen korjaa katkenneet haalarien lenksut kömpelömmän puolesta ja jättää leivistä alapuolet toiselle.

Ruuhkavuosina rakkauden arjenkestävyys testataan, mutta voisi sitä enemmän itsekin yrittää. Ensi kerralla en vastaa tekstiviestiin ”ok” vaan laitan perään sydämen. Edes hymiön.

Iloa talveen,

Ulla

Tärkeintä on yhteys itseen ja yhteys toisiin, Petra sanoo. Kuvat: Amanda Aho
Tärkeintä on yhteys itseen ja yhteys toisiin, Petra sanoo. Kuvat: Amanda Aho

– Maailmani pyörähti ympäri, kun tutustuin kiintymysvanhemmuuteen, sanoo Petra Masko.

Mitä me syödään illalla? kahdeksanvuotias Joa kysyy.

Katsotaanpa, Joan äiti Petra vastaa.

Jääkaapin oveen kiinnitetystä taulukosta se selviää: pizzaa ja jäätelöä.

Ennakointitaulukko on auttanut...

Toinen on väsynyt ja kyllästynyt, toinen loukkaantunut. Älkää ainakaan erotko vauvavuonna, kirjoittaa Outi Kaartamo.

Haluatko lisää lapsia?

Ehkä.

Mitä miehesi ajattelee?

Varmaan olisi ihan tyytyväinen, saisi vielä tämän vuoden puolella seksiä.

Pienten lasten vanhempien parisuhdeongelmat ovat aina samat, laskettavissa yhden käden sormilla. Ei ole yhteistä aikaa. Toinen tekee ”huonommin”. Toinen ei tajua, mitä kaikkea toinen tekee. Parisuhde jää pienen jalkoihin. Pian yhteistä aikaa ei enää edes halua.

On hauskaa huomata olevansa osa stereotyyppistä jatkumoa. Lähes kaikki ovat vauvavuoden jälkeen samassa jamassa. Se ei ole parisuhteen syy, vaan asetelman syy.

Siitä vanhemmasta, joka on hoitanut lasta enemmän, on tullut työnjohtaja. Hän on väsynyt ja kyllästynyt, noin niin kuin kaikkeen. Toinen ei ymmärrä sitä, koska ei ole yhtä väsynyt, vaan loukkaantunut siitä, että on jäänyt ulkopuolelle.

Tilanne on sama anoppien, miniöiden, ex-puolisoiden ja bonuslasten kanssa. Kaikki ovat mukavia ihmisiä, mutta asetelma aiheuttaa hankaluuksia. On aivan selvää, että myös minusta, ihanasta ihmisestä, tulee kauhea anoppi. Kauhea vaimo olen jo nyt.

Ero tuntuu hyvältä ratkaisulta, sillä toinen on niin vaikea. Silti nämä samat rasittavat ihmiset onnistuvat seuraavissa suhteissaan.

Suuri osa pariskunnista eroaa, kun lapset ovat pieniä. Se tuntuu hyvältä ratkaisulta, sillä toinen on niin vaikea. Silti nämä samat rasittavat ihmiset onnistuvat seuraavissa suhteissaan.

Asiantuntijat kannustavatkin pienten lasten vanhempia tekemään erityistä parisuhdetyötä. Eräs tuttu isä valitti, että jos suhteen eteen täytyy työskennellä, siinä on jo lähtökohtaisesti jotain vikaa. Mainitsinko jo, että tämä ajattelija oli juuri eronnut pienen lapsensa äidistä?

Parisuhdetyö tuntuu tietenkin työläältä. Kun hinkkaa ahteri pystyssä sedimenttikerroksia lattiasta neljättä kertaa päivässä silmä kipeänä sinne lentäneestä perunasta samalla, kun puoliso laiskottelee töissä, hänen tunteensa ja omat väärät teot tai sovintoseksi eivät kauheasti kiinnosta. Niillä ei paranneta pitkään muhinutta epäoikeudenmukaisuuden tunnetta.

Parisuhdetyytyväisyyttä parantaa tutkitusti se, että pystyy näkemään kiistat ulkopuolisen näkökulmasta: syy erkaantumiseen ei olekaan minussa tai hänessä, vaan yhteen näkökulmaan jumittumisessa.

Ajatus on kiinnostava. Syy erkaantumiseen ei olekaan minussa tai hänessä vaan ajatusmallissa. Se on suloista ja liikuttavaa.   

Jos parisuhteen perusongelma on kaikille yhteinen, niin ehkä ratkaisukin on.

Syy erkaantumiseen ei olekaan minussa tai hänessä vaan ajatusmallissa.

Vaihtamalla paranee varmasti vain muuttofirman tulos.

Vauvanhoitosuhteen palautuminen parisuhteeksi vaatinee parisuhdetyötä, mutta en väheksyisi myöskään liioiteltujen huomionosoitusten, ankaran sekstailun ja ansiotyöhön palaamisen merkitystä.

Outi Kaartamo on toimittaja ja vuoden ikäisen lapsen äiti. Hän ostaa Facebook-kirppiksiltä lastenvaatteita, joita ei tarvitse, koska haluaa kirjoittaa kuvan alle ensimmäisenä av yv. Hän vuorottelee kolumnistina sormiruokabloggaaja Marjut Ollillan kanssa.