Kun Teemu Suominen lopetti juomisen, tärkeimmäksi kannustajaksi osoittautui poika Eemil.

Punakka ja mietteliään näköinen. Äitinsä silmät. Sormet nyrkissä.

Siinä odotettu poikavauva nyt on, keskellä räntäsateista marraskuun päivää Kätilöopiston sängyssä.

Teemu Suominen katsoo lastaan ja haluaisi lähteä baariin. Vaimo on eri mieltä. Teemua ärsyttää.

Baariin Teemu lähtee vasta kaksi päivää myöhemmin. Kun äiti ja poika saapuvat  kotiin, huoneet ovat tyhjät. Teemu­ on juhlimassa ystäviensä kanssa ja palaa vasta aamulla, kolauttaa kengät eteisen lattialle. Kymmenestä viiteentoista siideriä, normiannos, huojuttaa.

On vuosi 2007 ja 28-vuotias Teemu on alkoholisti, mutta ei tiedä sitä. Tai halua tietää. Hän ei tissuttele salaa eikä todellakaan kisko maanantaiaamuisin puiston penkillä Gambinaa suoraan pullonsuusta.

– Itselleen oli helppo uskotella, että meikäläinenhän vain juhlii ja pitää hauskaa, ongelmaa ei ole.

Baariin on päästävä ainakin kolme kertaa viikossa.

Vauva saa nimekseen Eemil. Teemun mielestä poika on ihana, mutta hänen hoitamisensa pelottaa. Äidin ja lapsen symbioosia on vaikea rikkoa.

Kierre josta ei pääse pois

Tarina voisi alkaa kahdella tavalla, Teemu miettii.

Näin: Ensimmäinen känni 14-vuotiaana. Aurinkoinen vappuaatto ja syntinen, tyttöystävän ostama Gin Lemon -pullo puistossa, huikaiseva vapauden tunne.

Tai näin: Hiljaa kaiken valtaava masennus 26-vuotiaa­na. Paha olo, jonka ainoastaan nousuhumala tuntuu parantavan.

Masennusta on vaikea kuvata. Teemu yrittää: Ahdistus, joka tuntuu jokaisessa solussa. Joka päivä, joka hetki. Oksettava lamaannus, josta voi syyttää vain itseään.

Pahimmalla hetkellä iskee usein paniikkikohtaus. Silloin Teemu kiskaisee verhot ikkunan eteen ja makaa lattialla­ sikiöasennossa monta tuntia. Kun olo kohenee, hän kävelee ovelle.

– Tuntui järkevimmältä lähteä pois kotoa ja juoda paha olo pois. Ryyppääminen pahensi masennusta ja sitten piti taas ryypätä.

Eemil oppii ryömimään. Hän pitää pehmoleluista ja persikkasoseesta. Teemu yrittää tehdä asioita, joita olettaa isien tekevän lastensa kanssa. Hän laulaa suosikkinsa, hevibändi Moonsorrown biisejä, koska osaa ne parhaiten.

Kun poika on reilun vuoden ikäinen, Teemu ja hänen vaimonsa eroavat.

– Se ei johtunut Eemilistä, vaan siitä, että elimme vaimon kanssa niin erilaista elämää. Hän keskittyi kotona lapseen, minä suhasin kaupungilla.

– Tai oikeastihan ero johtui siitä, miten käyttäydyin masentuneena. Mutta silloin en tajunnut sitä.

Vanhemmat sopivat, että Eemil viettää aikaa molempien luona yhtä paljon ja aina vähintään kolme päivää perätysten. Silloin leikit eivät jää kesken. Eemil ei saa kärsiä erosta.

Kun ero on astunut virallisesti voimaan, Teemu katsoo itseään eteisen peilistä ja ajattelee: nyt asiat järjestyvät. Sitten hän lähtee baariin.

Tyhjän kodin suru

Teemua pelottaa, kun Eemil tulee ensimmäistä kertaa yökylään. Olemme taaperon kanssa kahdestaan suuressa kämpässä, eikä ole mitään viihdykettä, hän ajattelee. Asunnossa on sata neliötä, sänky ja televisio. Ei oikein muuta.
Eemil viihtyy hyvin, mutta Teemu suree salaa.

– Ajatus siitä, että asun eri osoitteessa kuin lapseni, oli jotenkin kauhean iso ja raskas.

Tyhjästä kodista on helppo paeta kaupungille. Mutta vain silloin, kun Eemil on äidillään. Jos Eemil on kotona, Teemu ei juo pisaraakaan alkoholia.

– Se oli kunnia-asia. Pidin itseäni hyvänä isänä, joka tekee uhrauksia poikansa eteen.

Kun kaksivuotias kysyy, miksi isä itkee, Teemun on vaikea vastata.

Kun kolmevuotias leikkii lattialla eikä isä jaksa muuta kuin maata sohvalla vieressä, on vaikea olla ylpeä itsestään.

Kun nelivuotias alkaa päiväkodissa oirehtia vanhem­pien kireitä välejä, on aika pysähtyä.

Vanhemmat pysähtyvät.

– Asuimme lähekkäin. Jos törmäsin kadulla Eemiliin ja hänen äitiinsä, lapsi säikähti, että tuleeko aikuisille taas riita. Päätimme alkaa tehdä tarkoituksella kivoja juttuja kolmisin.

Teemu, Eemil ja Eemilin äiti menevät yhdessä puistoon ja ostavat lähikahvilasta pullat. Eemil alkaa hiljalleen luottaa siihen, että vanhemmat tulevat toimeen keskenään eikä kukaan räjähdä tai katoa.

Helpotuksen tunne valahtaa Teemun läpi. Poika on päässyt arkuudestaan, sitä on syytä juhlia kavereiden kanssa.

– Nousuhumala on ihan järjettömän hyvä tunne. Silloin ihminen on kaikkea sitä, mitä haluaa olla. Harmi, että se kestää vain hetken.

– Alkuilta oli yleensä mahtava, loppuilta kaoottinen ja seuraava päivä hirveä.

"Nyt loppui juominen"

Kun Eemil on nelivuotias, Teemu ajautuu öisellä kotimatkalla riitaan ja heittää kiven kebabravintolan ikkunaan. Lasi helähtää ja hajoaa.

Hän herää aamulla putkasta ja lähtee äitinsä kanssa sunnuntailounaalle thaimaalaiseen ravintolaan kuin mitään ei olisi tapahtunut.

– Takana oli elämäni kesä. Sain kesäkuun alussa tilille 30 000 euroa irtisanomiskorvauksia töistä. Elokuussa rahat oli juhlittu.

Kiven heittäminen säikäyttää. Eniten hirvittää se, kuinka hyvältä rikkominen ja riehuminen tuntui.

– Aloin pelätä itseäni. Tajusin, että homma voi ainoastaan pahentua.

Kuudes syyskuuta 2012 Teemu kirjoittaa Facebookiin: Nyt loppui juominen. Tarvitsen apuanne. Aion etsiä takaisin sen Teemun, joka joskus oli. Nähdään kahviloissa.

Hän lähettää saman tiedon Eemilin äidille, joka sulkeutuu työpaikan vessaan itkemään.

Entinen vaimo sanoo: tämä on tärkein tekstari, jonka koskaan olen saanut.

Ystävät kirjoittavat Facebookissa: Hatunnoston paikka. Tsemppiä muutokseen! ja Respect.

Asiat tärkeysjärjestykseen.

Teemu alkaa laskea päiviä. Viikko selvin päin, kymmenen päivää, kuukausi.

Tekisi mieli olla humalassa, mutta terapeutin vastaanotolla istuessaan hän muistaa hetket, jolloin makasi lattialla itkemässä.

Hän järkeilee: Haluan masennuksesta eroon. Se ei onnistu, jos jatkan juomista.

Jos hyvän olon säilymisen hinta on se, etten juo, pääsen aika halvalla.

Teemu ajattelee Eemiliä. Pojan ilmettä, kun tämä näkee taivaalla lentokoneen tai tekee maalin jalkapallossa.

Terapian jälkeen Teemu menee baariin. Hän haluaa näyttää, että on yhä olemassa. Nuuhkaisu, toinen. Teemu haistaa omenasiideriä ystävän tuopissa. Ihana tuoksu.

Hän ei hörppää vaan lähtee kotiin ja kirjoittaa jälleen Facebookiin: Aion keskittyä Eemiliin ja itseeni. Jos minulla on asiat hyvin, niin kyllä se vaikuttaa lapseeni.

Eemilillä on sininen haalari ja odottava ilme, kun hän saapuu isän luo. Tänään mennään kauppatorille. Tai mökille. Tai ollaan kotona. Jotain tehdään, yhdessä ollaan.

Teemun terapia ja pari vuotta aikaisemmin aloitettu masennuslääkitys jatkuvat.

"Ihmiset ovat erilaisia"

Yhtenä iltana Eemil leikkii hampaita pestessään, että tahnatuubi on puliukon pullo ja kysyy, miksei isä juo enää alkoholia.

– Se tuli puskista. En ollut tajunnut, että jätkä tajuaa.

Minulle tulee paha olo alkoholista, Teemu selittää. No, miksi äiti voi juoda lasin viiniä? poika jatkaa.

Äidille ei tule paha olo, Teemu kertoo. Ihmiset ovat erilaisia. Vähän niin kuin joku tykkää jalkapallosta ja toinen ei.

– Selitys riitti Eemilille. Toistaiseksi.

Koti ei oikeastaan tunnu enää tyhjältä, kun Eemil on poissa. Viimeistään ensi viikolla hän tulee taas, täyttää koko asunnon pienen pojan energialla.

Odotellessaan Teemu katsoo puoli yhdeksän uutiset ja menee sitten sanaristikon kanssa sänkyyn.

– Elän kuin vanha vaari. Mutta herään joka aamu niin hyvällä fiiliksellä, että vietän mielelläni tylsiä iltoja.

Jos Teemu ei pelkäisi kuulostavansa liian kliseiseltä, hän paljastaisi heräävänsä katsomaan auringonnousua ja huokailevansa samalla: Tämän siistimpää ei ole mikään. Miten olen missannut tämän kolmekymmentä vuotta?

Kuka minä olen? Millainen isä?

Ei kai raitistuminen kuulosta liian helpolta?

Asia huolettaa Teemua, sillä mikään ei ole ollut helppoa. Sanoja vaikealle on vain melkein mahdotonta löytää.

– Fyysinen juomisen tarve oli oikeastaan pientä sen rinnalla, että piti katsoa peiliin. Ja takana savuaville raunioille.
Kuka minä olen? Miksi olen tällainen? Millainen isä olen ollut? Teemu miettii.

– Huonoimpinakaan aikoina en koskaan kyseenalaistanut kykyäni olla isä Eemilille. Nyt ajattelen, että jos ihminen on vaikeasti masentunut, hän ei pysty antamaan parastaan. Olin ehkä ihan hyvä isä, mutta en paras.

Eemil ansaitsee parhaan isän, Teemu ajattelee.

Teemu ja terapeutti sopivat, että kaikkea mennyttä ei tarvitse vatvoa pohjamutiin saakka. Syytä masennukselle ei ole pakko etsiä. Ehkä sellaista ei ole, ehkä kaiken tietäminen vain lisäisi pahaa oloa. Tärkeämpää on katsoa eteenpäin, olla itselleen armollinen.

Kun Teemu selailee itsestään otettuja vanhoja valokuvia, hän huomaa muutoksen. Entisen Teemun silmät ovat sameat, surulliset ja pelottavat.

Mitä on tähtien takana?

Eemil on nyt 7-vuotias. Ei enää taapero, vaan ekaluokkalainen, joka lähtee mielellään Teemun kanssa luontoretkelle. Isän saappaat ovat kokoa 43, Eemilinkin jo 34.

Retkeillessä ei puhuta menneestä. Silloin puhutaan siitä, mistä puut ovat saaneet nimensä ja siitä, mitä tähtien takana on.

– Kyllä Eemil vuosien aikana huomasi, että asiani eivät ole hyvin. Lapset ovat niin pirun fiksuja. Aiheesta ei kuitenkaan ole ollut tarvetta keskustella.

Sillä vaikka Eemil on aika iso, hän on myös yhtä aikaa pieni. Tietämättään hän on ollut myös isänsä suurin tuki.

– Paska jätkä -fiiliksessä auttaa parhaiten se, että vierellä on ihminen, joka on aina vilpittömän iloinen nähdessään sinut.

Vuodet kuluvat nopeasti. Joskus Teemu miettii hetkeä, jolloin Eemil tulee teini-iässä ensimmäistä kertaa humalassa kotiin. Sillä luultavasti sellainenkin hetki koittaa. Mitä silloin sanoisi?

Teemu ei vielä tiedä vastausta.

– Nyt keskityn olemaan läsnä tuolle jätkälle. Aikaisemmin en pystynyt antamaan itseäni kokonaan, vaikka kuvittelin niin.

Itsensä kokonaan antaminen tuntuu Teemusta hyvältä. Oikealta.

– Rakastan Emiliä vielä enemmän kuin ennen, vaikka en uskonut sen olevan mahdollista.

Nousu vuorille

Nousuhumalaa on ikävä. Ilman baari-­iltoja moni mahtava tyyppi olisi jäänyt tapaamatta. Siideri on sairaan hyvää, varsinkin ensimmäinen siemaus. Teemu ei halua kaunistella.

Mutta hän ei aio maistaa alkoholia enää koskaan. Sen sijaan hän aikoo kiivetä vuorille.

Viime kesänä Teemu seisoi Mount Elbrusin laella Venäjällä 5 642 metrin korkeudessa ja itki. Pilvien yläpuolella avautui maailman kaunein maisema.

– Se hetki oli viimeinen niitti masennukselle. Olin päässyt baarin lattialta Euroopan korkeimmalle vuorelle.

Seuraava suunnitelma on laadittu. Teemu haluaa valloittaa tyttöystävänsä kanssa kaikkien mantereiden korkeimmat vuoret, viimeisenä Mount Everestin ennen kuin täyttää 45 vuotta.

Hän on luvannut Eemilille, että poika pääsee Mount Everestille mukaan.

Anna Pihlajaniemi: Isä, joka kiipesi vuorelle, Meidän Perhe 1/2015

Kuva: Milka Alanen

Lue lisää:

Miehen sairastuminen muutti unelmien kodin vankilaksi

Kirjailija Elina Hirvonen: "Virheetöntä vanhempaa ei ole"

Älä huoli! Lapset ovat erilaisia nukkujia. Onhan aikuisetkin. Kuva: Soile Saarelainen.
Älä huoli! Lapset ovat erilaisia nukkujia. Onhan aikuisetkin. Kuva: Soile Saarelainen.

Eikö teilläkään nukuta? Et valvo yksin.

1. Koko yön nukkuva lapsi – urbaanilegenda?

Kokeilit tassutusta, huudatusta, tuoli-menetelmää ja herättämistä. Lapsesi ei halua käydä unikoulua näillä säännöillä. Teillä valvotaan edelleen, koska mitkään menetelmät eivät vain tehoa tähän lapseen. 

Ystäväsi kertoo sinulle lapsistaan, jotka ovat molemmat nukkuneet 10 tuntia putkeen heräämättä. Se riipaisee. Et ymmärrä, mikä tässä on juuri teille niin vaikeaa.

Älä huoli! Lapset ovat erilaisia nukkujia. Onhan aikuisetkin. 

Kokeile tätä: Jotkut vanhemmat ovat saaneet lapsen pidentämään unipätkiä pitkillä iltarutiineilla, jotka toistuvat aina samoina. Lisäksi jokin täyttävä iltapala voi auttaa lasta nukkumaan paremmin yön. Entä auttaisiko unirätti, joka toisi lapselle turvaa? Tai voisiko unikoulua harkita yhdessä ammattilaisen kanssa?

2. Jokailta kun lamppu sammuu, mutta lapsi ei

Nukutat lasta joka ilta tuntikaupalla, mutta hän ei nukahda. Luet, silität, laulat ja esität nukkuvaa. Ei toimi! Puistossa vieras äiti kertoo, että hänen lapsensa nukahtavat heti, kun saavat päänsä tyynyyn ja unikaverin kainaloon. Tuntuu liioittelulta.

Älä lannistu, lapsesi oppii kyllä nukahtamaan. Tai sinä opit nukahtamaan lapsesi kanssa.

Kokeile tätä: Joskus lapsi saattaa olla yliväsynyt, jolloin nukahtaminen on – ironista kyllä – vielä vaikeampaa. Nukahtamisen kannalta on tärkeää huomata lapsen ensimmäiset väsymyksen merkit. Kun lapsen nukuttamisen aloittaa oikeaan aikaan saattaa nukahtaminen olla helpompaa. Tai mitä, jos puolisosi ottaisi nukutusvuoron?

Pienempää vauvaa voi heijata rauhallisesti sylissä, ja siirtää vauva puoliunessa omaan sänkyyn. Liike ja vanhemman syli yleensä rauhoittavat. Kun lapsi makaa sängyssä, voit sivellä lapsen otsan ja silmien välistä aluetta.

Joitakin lapsia auttaa nukahtamaan, jos huone on pimeä. Jotkut taas tarvitsevat pienen valon mörköjen voittamiseen. 

3. Perhepeti voi tuoda helpotuksen

Äitii! Huuto räjäyttää unesi epätoivon sirpaleiksi kymmenennen kerran tänä yönä. Laahaudut lastenhuoneeseen heijaamaan ja silittämään. Lapsi haluaa pitää kädestäsi kiinni, ja sinähän pidät. Nukahdat roikkumaan puoliksi pinnasängyn laidan yli.  Tuntuu, että kaikki muut ovat jo laittaneet lapsensa jo ensimmäisten viikkojen aikana omaan huoneeseen nukkumaan, ja hyvin on toiminut!

Armoa sinulle, lopeta ravaaminen! Itseään ei tarvitse kiduttaa.

Kokeile tätä: Auttaisiko, jos ottaisit lapsen nukkumaan kanssasi samaan huoneeseen? Saisit pidettyä pientä pelkääjää kädestä ja samalla itse nukuttua. Tai, voisiko lapsi nukkua jonkin aikaa sinun vieressäsi?

Tai olisiko lapsen pinnasängystä mahdollista tehdä eräänlainen "sivuvaunu", joka olisi omassa sängyssäsi kiinni? Olisit näin lapsen lähellä, mutta silti nukkuisit omassa sängyssäsi. Vaikka perhepedistä puhutaan kaikenlaista, se on oikein tehtynä turvallinen ja hyvä nukkumisvaihtoehto, joka usein takaa koko perheen unet.

4. Viisi tuntia unta putkeen, vaikka lapsenhoitajan avulla

Et ole nukkunut kuukausiin (tai ehkä vuosiin) kuin muutaman tunnin kerrallaan? Yhden lapsen mukanaan tuoma unettomuusjakso vielä menetteli, mutta nyt unettomuutta on takana jo vuosia? Muut vanhemmat kertovat yöheräilyistä, niin et jaksa enää edes kommentoida. 

Asian pitää muuttua: Jatkuva lyhytjaksoinen uni ei ole terveellistä. Pyydäthän apua?

Kokeile tätä: Uni on perusasia. Se tasapainottaa hermoston toimintaa ja vaikuttaa myös muihin elimistön säätelyjärjestelmiin, kuten hormoneihin. Huono uni vie vastustuskyvyn, etkä pääse palautumaan kunnolla. On tutkittu, että huonosti nukutut yöt vaikuttavat ihmisen mielentilaan suuresti. Kun ei nuku on vaikeaa nähdä päivän pieniä ilonaiheita.

Koliikki voi aiheuttaa ketkeruuden ja masennuksen tunteita: miksi ihana vauva-aika onkin yhtä helvettiä?

Voisiko puolisosi hoitaa yöheräilyt vaikka aamuyöstä, jolloin saisit nukuttua edes yhden pidemmän pätkän? Vaikka olisit itse kotona lapsen kanssa ja kumppanisi töissä, on sinunkin saatava nukkua. Tai pyydä avuksi isovanhempi, ystävä tai palkkaa hoitaja. On myös olemassa erilaisia unikouluja ja unikonsultteja.

Kun keskustelet neuvolassa seuraavan kerran lapsesi nukkumisesta, kerro samalla myös omista yöunistasi. Jos arki tuntuu univajeen vuoksi haasteelliselta tai kaoottiselta, voit vaatia apua.

5. Aikainen lintu madon nappaa, ja löhöää sohvalla

Asuuko teilläkin niin aikainen llintu, ettei matokaan ole vielä herännyt? Keräät peittosi ja kampeat sohvalle. Kello näyttää 5.35. Olet kuullut huhuja lapsista, jotka nukkuvat jopa kahdeksaan, mutta omasi ei ole ikinä viihtynyt peiton alla aamuviittä pidempään. Ihan sama mitä teet, lapsi on hereillä.

Älä syytä itseäsi, sillä aamu-unisuus ei ole opittava asia. Toiset vain heräävät aiemmin. 

Kokeile tätä: Jos kyseessä on vauva, ota lapsi viereesi ja katso, josko uni tulisi sinun lämpöisessä sylissäsi. Myös nälkä voi saada lapsen heräämään aikaisin, joten imetys tai tuttipullo saattavat hyvin tainnuttaa hänet takaisin uneen.

Isomman lapsen kanssa voi kömpiä sohvalle, ottaa hänet kainaloon, laittaa piirretyt päälle ja jatkaa itse unia.

Liian aikainen aamuherätys voi johtua myös liian valoisasta huoneesta, melusta, stressistä, epäsäännöllisestä päivärytmistä, liian myöhäisestä nukkumaanmenosta tai liian pitkistä päiväunista.

Muista: aika auttaa, apua saa pyytää

On hyvin mahdollista, että mikään edellisistä vinkeistä ei auta huonon nukkujan kanssa. On tutkittu, että suurin osa alle 1-vuotiaista herää yöllä ainakin kerran. Yleensä ajatellaan, että ainoa asia, mikä huonon nukkujan kanssa auttaa on aika.

Joskus saattaa myös käydä niin, että lapsi alkaa nukkumaan paremmin, mutta vanhemmat eivät enää osaa nukkua. Aikuisellakin voi olla erilaisia unihäiriöitä, joiden syy olisi hyvä selvittää.

Silloin kun tuntuu, että et löydä päivistä enää juurikaan positiivisia asioita ja mieli on koko ajan univajeesta mustana, on aika pyytää apua. Se on enemmän kuin fiksua.

Lapsi saattaa toivoa joululahjaksi hittilelua, mutta saako hän myös vanhemman, joka malttaa pysähtyä leikkimään hänen kanssaan?

”Äiti, voisitko tulla sisustamaan barbintalon?”

Vilkaisen vaaleanpunakattoista asumusta olohuoneessamme. Sitten keittiön tasoja, jotka olin juuri ajatellut raivata esiin astioiden alta. Ne pyykitkin piti…

”Ihan kohta!”, vastaan.


Harvoin kuitenkaan irtoan tiskipöydän, hellan tai läppärin äärestä ihan kohta. Kolmevuotias saa huudella perääni useamman kerran.

Lattialle on levitetty koko Barbien suku autoineen, hevosineen ja pinkkeine asusteineen, ja lelupaljouden keskellä lapsi kaipaa yhtä asiaa – minua.

Miksi se on niin paljon vaadittu mennä mukaan leikkiin?

Lelupaljouden keskellä lapsi kaipaa yhtä asiaa – minua.

Ainakin siksi, että työpäivän ja iltatoimien välisessä rakosessa on jo valmiiksi tunkua. Seuraavan päivän ruoka pitäisi laittaa. Kurahousuihin vaihtaa ehjät jalkalenksut. Jääkaapin hyllyt huutavat tyhjyyttään, ja kai edes joskus pitäisi siivotakin.

Mutta ehkä leikkimistä pitäisi katsoa toisin silmin. Lapsi tarvitsee ne ehjät lenksut housuihinsa ja ruokaa lautaselleen, mutta aivan yhtä paljon hän tarvitsee leikkiä.

Leikkiessään lapset harjoittelevat sosiaalisia taitoja, muistuttavat kehityspsykologian tuntijat. On sovittava leikin etenemisestä. Vuoroteltava. Toimittava porukassa ja noudatettava yhteisiä sääntöjä.

Aika tärkeitä oppeja elämässä.

Lapsi tarvitsee ne ehjät lenksut housuihinsa ja ruokaa lautaselleen, mutta aivan yhtä paljon hän tarvitsee leikkiä.

Sitä paitsi leikki on oiva tilaisuus kuulostella, mitä omalle lapselle kuuluu. Kuinka taitavasti nuket hänen leikissään sanailevat, ratkovat riidan. Ovatko ne iloisia? Onko nukeilla kavereita?

Leikkiin siirtyy se, mitä lapsi arjessaan näkee ja kokee joka päivä.

Kun sitten laskeudun sisustussuunnittelijan tehtäviini, leikki lähtee lentoon. Lapsi pulppuaa juttua. Barbiet jaetaan puoliksi. ”Tässä minun perhe, tässä sinun. Nyt nää lähtis uimaan!”

Ihan kohta koittaa sekin päivä, että lapsi ei enää pyydä äitiä.

Kohta nuket hyppivät sohvan käsinojalta altaan virkaa toimittavalle matolle. Kun Barbien pieni sisko ei uskalla, sen äiti ja isä rientävät apuun. Sitten lähdetään barbitaloon iltapalalle.

Aikuisen kannalta leikkimisessä on myös tämä hieno puoli: lapsi tempaisee vanhemman tukevasti tähän hetkeen, kun vain antaa mahdollisuuden. Nyt ei mietitä työasioita eikä tiskejä.

Yleensä ilta sujuu kaikin puolin mukavammin, kun on edes hetki leikitty yhdessä. Ihan kohta koittaa sekin päivä, että lapsi ei enää pyydä äitiä.

Lapsi saattaa toivoa joululahjaksi hittilelua, mutta saako hän myös vanhemman, jonka malttaa pysähtyä leikkimään hänen kanssaan?