Toivoisin neuvoja, jotka liittyvät psykoosiin sairastuneen vanhemman tapaamisoikeuteen lastensa kanssa.

Toivoisin saavani neuvoja, jotka liittyvät psykoosiin sairastuneen vanhemman tapaamisoikeuteen lastensa kanssa. Vanhemmalla on toistakymmentä vuotta kestänyt taipumus masennukseen, diagnosoitu adhd ja maanisdepressiivisyys. Hän on toistaiseksi työkyvytön, hänellä on alkoholin väärinkäyttöä ja väkivaltaisuutta. Viime syksynä hän sairastui psykoosiin ja joutui sairaalahoitoon.

Koen, että lasten tilanne tapaamisissa on jätetty vaille huomiota. Lastensuojelu ei voi auttaa, koska lapset ovat vain muutaman kerran vuodessa tekemisissä toisen vanhempansa kanssa ja minua on ohjeistettu, etten saa vain antaa lapsia tapaamisiin varmistumatta miehen mielentilasta. Lapset haluavat tavata toista vanhempaansa ja tämä heitä. Huoli sairastuneen mielentilasta on kuitenkin suuri. Kyseisellä vanhemmalla on terveitä kausia, ja mielestäni hän skarppaa hienosti lastenvalvojalla käynnin ajan.

Mistä tiedän, milloin hänen psyykensä on sen verran vahva, että lyhyet tapaamiset onnistuvat? Viime syksyn aikana olen toistuvasti kieltänyt antamasta lapsia tapaamisiin, koska sairastuneen puheet alkoivat olla joukkokuolematasoa ja tilanne päätyi psykoosiin. Juhlapyhät ovat rankkoja, sillä lapset odottavat näkevänsä toisenkin vanhempansa. Käyn itse terapiassa jaksaakseni lasten kanssa, mutta käytännössä olen yksin vailla tukea.

Toivoisin saavani käytännön neuvoja, joiden avulla saan nopeasti apua esimerkiksi jos epäilys sairastuneen heikosta tilasta on voimakas. Mielestäni vanhempien mielenterveysongelmista kärsivien perheiden pitäisi saada ammatti-ihmisten apua lasten tapaamisoikeusasioissa.

Asianajaja Ulla-Riitta Harju: Kummankin vanhemman on noudatettava tuomioistuimen tai lastenvalvojan vahvistamaa tapaamisoikeutta. Lähivanhempi eli se, jonka luona lapsi asuu, on vastuussa lapsen turvallisuudesta. Lähivanhemmalla on velvollisuus arvioida, että tapaaminen on turvallinen ja lapsen edun mukainen, esimerkiksi jos vanhempi on päihteiden vaikutuksen alaisena, eikä tästä syystä kykene asianmukaisesti huolehtimaan lapsesta.

Laki lähtee siitä, että lapsen edun mukaista on tavata etävanhempaa ja pitää yhteyttä tähän. Oikeuskäytännössä tämä oikeus on nähty erityisen tärkeänä, minkä vuoksi kynnys tapaamisten epäämiselle on erittäin korkea.

Lapsen tapaamisoikeutta ei aina kuitenkaan ole mahdollista toteuttaa ”normaalisti” lasta tapaavan vanhemman kotona. Syynä tähän voi olla muun muassa se, että lasta tapaavan vanhemman olosuhteet ovat sellaiset, että lapsen turvallisuus saattaisi vaarantua esimerkiksi vanhemman päihteiden väärinkäytöstä tai mielenterveysongelmista johtuen.

Silloin kun niin sanotut normaalit tapaamiset eivät ole mahdollisia, tapaamiset voidaan järjestää valvottuina tapaamisina, tuettuina tapaamisina tai valvotun vaihdon avulla.

Valvottu tapaaminen on kyseessä silloin, kun tapaamisen toteutuminen edellyttää, että valvoja on koko tapaamisen ajan lapsen ja vanhemman kanssa samassa tilassa tai koko ajan näkö- ja kuuloyhteydessä heihin eli
lasta ja vanhempaa valvotaan jatkuvasti. Oikeuskäytännössä tapaamiset on määrätty valvotuiksi muun muassa siksi että tapaavalla vanhemmalla on vakavia mielenterveysongelmia tai vakavia päihdeongelmia. Valvoja seuraa
tapaamista ja tarpeen vaatiessa voi keskeyttää sen.

Kun tapaaminen ei edellytä valvojan kokoaikaista läsnäoloa vaan riittävää on, että valvoja on saapuvilla tarvittaessa, kyseessä on tuettu tapaaminen. Tuetut tapaamiset ovat näin ollen valvottuja tapaamisia vapaampia.
Tuetut tapaamiset voidaan määrätä toteutettavaksi esimerkiksi, jos tapaavalla vanhemmalla on mielenterveysongelmia, jotka eivät edellytä tapaamisen valvontaa.

Valvottu vaihto toteutetaan siten, että valvoja on läsnä vaihtotilanteessa ja varmistaa, että kaikki sujuu asianmukaisesti. Valvotussa vaihdossa valvonnan tarve koskee ainoastaan tapaamisen alkamis- ja päättymisvaihetta. Oikeuskäytännössä valvottu vaihto on katsottu perustelluksi, jos vaihtotilanteessa syntyy toistuvasti riitaa vanhempien välille tai jos vaihtotilanteessa esiintyy väkivaltaa.

Tuomioistuin arvioi valvonnan tarpeen esitetyn näytön perusteella, jolloin lapsen turvallisuuden varmistaminen on ensisijaista. Tuomioistuin myös selvittää ja ottaa huomioon valvontaa järjestävän tahon valvonnalle asettamat ehdot. Tämän
vuoksi tuomioistuimen tulee ennen päätöksen antamista varmistua valvojaksi ehdotetun tahon tai henkilön suostumuksesta toimia valvojana. Monissa kunnissa sosiaalitoimi on suostunut toimimaan tapaamisten valvojana. Myös Ensi- ja turvakotien liitolla on vastaavaa toimintaa. Yksityishenkilö voi olla valvojana, mutta tämä ei kuitenkaan tule kyseeseen, jos valvonnan syynä on lapsen turvallisuuden vaarantuminen tapaamisissa.

Esitetyn kysymyksen perusteella en voi antaa täysin yksityiskohtaista vastausta. Kysymyksestä ei ilmene, minkä ikäisistä lapsista on kyse ja millainen on tapaamisoikeuden sisältö tai onko siitä olemassa määräystä. Myös lasten mielipiteellä on merkitystä tapaamispäätöstä tehtäessä, jos lapset ovat sen ikäisiä, että heidän tahtoonsa voidaan kiinnittää huomiota.

Neuvoisin kysyjää olemaan yhteydessä kotikuntansa lastenvalvojaan ja selvittämään, onko mahdollista järjestää valvottuja tai tuettuja tapaamisia. Myös valvottu vaihto voisi tulla kysymykseen, jolloin tavattavan vanhemman kunto olisi mahdollista arvioida tapaamisen alkamishetkellä.

Mikäli valvoja havaitsee vaihtotilanteessa, ettei toisella vanhemmalla ole edellytyksiä toteuttaa tapaamista turvallisesti, peruuntuisi tapaaminen. Lastenvalvojan kanssa voisitte ”päivittää” tapaamisoikeuden sisällön, jos lasten toinen vanhempi myös suostuisi tähän uudenlaiseen järjestelyyn.
Vauva 3/2010

Lähetä oma kysymyksesi asiantuntijoillemme Vauvan neuvolaan.

Saako lisää? Maitovaihe on lopulta lyhyt aika lapsen elämässä. Nyt  Nuutille maistuu moni muukin ruoka. Kuva: Satu Kemppainen

Sannan molemmat pojat ovat kasvaneet pääosin äidinmaidonkorvikkeella. Pulloruokinnassa harmittaa vain ympäristön asenne.

Kahdeksankuinen Nuutti imaisee viimeiset hörpyt maitopullosta ja jaksaa taistella vielä hetken nukkumattia vastaan. Äiti Sanna laskee hänet hellästi pinnasänkyyn.

Pullolle nukahtava vauva on tässä keittiössä tuttu näky. Myös Nuutin isoveli Hermanni, 3, kasvoi aikanaan pääosin äidinmaidonkorvikkeella.

– Hermanni painoi syntyessään vain 2190 grammaa. Hän ei jaksanut imeä rintaa kuin kymmenen minuuttia kerrallaan ja oli senkin jälkeen ihan hikinen, Sanna muistelee esikoisensa ensimmäisiä viikkoja.

Imetys-lisämaito-pumppausrumbassa kului tunti kerrallaan, kolmen tunnin välein, vuorokauden ympäri. Kaksi kuukautta Sanna jaksoi sitä pahimmillaan puolentoista tunnin yöunilla. Sitten voimat loppuivat, ja Hermanni siirtyi korvikkeelle.

Kun Nuutti syntyi, kaikki oli toisin. Poika oli alusta saakka rinnalla kuin ammattilainen.

– Olin ihan fiiliksissä, että jes, nyt tämä sujuu. Opetimme silti vauvan myös pullolle, jotta isäkin voisi osallistua hoitoon.

”Ehkä imetys olisi voinut jatkua, mutta olin siihen liian loppu.”

Nuutin kanssa imetys meni loistavasti kaksi kuukautta. Sitten koko perhe sairastui rajuun enterorokkoon.

– Rintani ja Nuutin kitalaki olivat täynnä kipeitä rakkuloita. Imetys oli tuskaa molemmille. Lopulta Nuutti ei huolinut rintamaitoa edes pullosta, korviketta kyllä. Ehkä hän yhdisti äidinmaidon maun kipuun.

Kun tauti oli selätetty, Sanna yritti käynnistää imetystä uudestaan, mutta maito oli ehtinyt vähentyä. Perhe oli vasta toipumassa, kaikki nukkuivat huonosti, ja kolmivuotias Hermannikin tarvitsi äidin huomiota.

– Ehkä imetys olisi voinut jatkua, jos olisin pystynyt istumaan sohvalla ja imettämään Nuuttia tuntikausia putkeen, mutta olin siihen liian loppu.


Ruoka-aika. Samuli-isän sylissä Nuutin on niin hyvä syödä, että siihen voi vaikka nukahtaa. Usein niin käykin.

Sannalle oli lopulta valtava helpotus, kun neuvolan terveydenhoitaja antoi ikään kuin luvan lopettaa.

– Menin poikien kanssa neuvolaan naama harmaana ja väsymystäni itkien. Ihana terveydenhoitajamme totesi myötätuntoisesti, että jos imetys ei tuntunut minulle ihan äärettömän tärkeältä, hänestä voisin kyllä lopettaa yrittämisen. Nuutti oli jo saanut maidostani paljon hyötyjä, ja oli tärkeää turvata minun jaksamiseni.

Niin Nuutistakin tuli pullopoika. Sannasta se ei lopulta tuntunut kovin pahalta. Hän oli jo nähnyt, kuinka täydellinen lapsi Hermannistakin oli korvikkeella kasvanut.

– Olen sellainen, etten jaksa jäädä vellomaan vaikeuksissa. Mieluummin yritän löytää ratkaisun ja mennä eteenpäin.

Pulloruokinnassa harmittaa oikeastaan vain ympäristön asenne. Jotkut kokevat oikeudekseen neuvoa asiassa, joka ei kuulu kellekään muulle kuin äidille itselleen.

”Tuntui ärsyttävältä selitellä asiaa vieraalle.”

– Kun vielä imetin Nuuttia, eräs tuttava näki vaunukopassa maitopullon ja ihmetteli suureen ääneen, miksen imetä poikaa kaikkialla. Minusta paikallisjunassa imettäminen oli turhan hankalaa. Tuntui ärsyttävältä selitellä asiaa vieraalle.

Oli Sannalle silti pettymys, kun Nuutin hyvin sujunut imetys päättyi niin yllättäen. Kerran hän purki asiaa ystävälleen, joka oli täysimettänyt vauvaansa. Tämä lohdutti, että ekaluokan opettaja ei näe, ketä lapsista on imetetty ja kuinka kauan.

– Kun lakkasin ahdistumasta imetyksestä ja väsyttämästä itseäni, saatoin käyttää energiani siihen, että olin ihan eri tavalla läsnä lapsilleni.

Amanda ja Matleena auttavat Nelliä valitsemaan lahjoituksista nuorille sopivia vaatteita. Perheeseen kuuluu myös Tiia, 21, jolle yritetään saada virallista asemaa aikuisadoption kautta. Kuva:  Tuomas Kolehmainen

On tärkeää oppia huomaamaan muiden hätä, Nelli Niemelä sanoo.

Rapa roiskui, kun Hermanni, 12, pyöräili koulusta kaverinsa luo ja huomasi pojan, joka seisoi allapäin pyöränsä luona. Ketjut olivat pudonneet. Hermannille on täysin selvä juttu pysähtyä auttamaan.

Niemelän perheen äiti Nelli kuuli tapahtuneesta vain, koska ohiajanut tuttava sattui silminnäkijäksi ja kertoi tilanteesta Nellille myöhemmin.

Nelli ja Miika Niemelälle muiden auttaminen on elämäntapa, johon he kannustavat myös lapsiaan.

Muiden hädän huomaaminen on Nellille ja Miikalle tuttua myös töissä, sillä kumpikin työskentelee Icehearts-järjestössä. Idea on, että syrjäytymisvaarassa olevista esikouluikäisistä lapsista kootaan urheilujoukkue, joiden vetäjä kulkee lasten rinnalla 12 vuoden ajan. Kasvattaja on lasten tukena arjen pulmissa ja luo lapsille turvallisen yhteisön muista joukkuekavereista. Tällä hetkellä toimintaa on kymmenellä eri paikkakunnalla.

Nelli vetää tyttöjen salibandyjoukkuetta.

– Icehearts-tyttöni ovat yhdessätoista eri koulussa, ja käyn joka viikko niistä kahdeksassa. Tulen mukaan oppitunnille tai olen mukana neuvottelemassa, jos koulussa tai kotona on pulmia.

”Puhumme kotona paljon siitä, miksi tällaista tukea tarvitaan ja miksi me olemme siinä asemassa, että voimme auttaa.”

Myös Hermanni, Amanda, 14, ja Matleena, 8, ovat mukana toiminnassa joukkuekavereina. Muiden auttaminen näkyy perheen kotona muutenkin konkreettisesti. Nellin lajitellessa lahjoitettuja vaatteita hän saattaa kertoa etsivänsä päällepantavaa kolmen tytön perheeseen ja pyytää lapsiaan valitsemaan heille nuorten tyyliin sopivia vaatteita.

– Puhumme kotona paljon siitä, miksi tällaista tukea tarvitaan ja miksi me olemme siinä asemassa, että voimme auttaa.

Isän ja äidin muille jakama huomio aiheuttaa silloin tällöin myös mustasukkaisuutta ja napakkaa palautetta. Esimerkiksi vanhin tytär Amanda saattaa joskus tiuskaista, pitääkö juuri heidän aina olla auttamassa kaikkia.

– Silti hänkin on heti tukena, jos huomaa muiden olevan vaikeuksissa, Nelli sanoo.

Meidän Perhe 12/2017

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.