Kokki ja tv-juontaja Pipsa Hurmerinta on huolissaan tyttöihin kohdistuvista paineista.

"Järkytyin hiljattain kaupassa. Yritin löytää kummitytölleni lahjaksi kivaa värityskirjaa, mutta en onnistunut. Valikoimissa ei ollut muuta kuin Puuha Peteä ja kaameita prinsessa- tai Top Model -juttuja. En halunnut viedä pienelle tytölle väritettäväksi kuvia isosilmäisistä, turbohuulisista ja luonnottoman laihoista naisista.

Olen välillä helpottunut siitä, etten joudu kasvattamaan tyttölasta. Tämä maailma on tytöille niin rankka paikka kasvaa. Kun ulkonäköpaineita tursuaa joka tuutista, on vaikea opettaa, ettei sillä ole väliä, miltä näytät. Tärkeintä on se, mitä olet.

Tein vuosituhannen vaihteessa mallinuraa maailmalla, mutta lapsena en piitannut ulkonäöstäni pätkääkään. Kuljin tukka pörrössä ja silmäpakoja sukkahousuissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kerran olimme äitini kanssa Helsingissä ja kävelimme Aleksanterinkatua. Taisin olla kymmenvuotias. Yhtäkkiä äiti kysyi että apua, tulevatko sun varpaat ulos noista kengistä?  En ollut kiinnittänyt  rikkinäisiin kenkiin mitään huomiota, koska sillä ei ollut minulle niin väliä. Olen onnellinen siitä, että sain elää huolettoman lapsuuden.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Samaa rentoutta toivon poikani kasvuvuosiin. On ihana katsella hänen resuamistaan mummolassa eli äitini suvun maatalon pihassa Konnevedellä. Samoilla paikoilla, joilla itse pikkutyttönä leikin.

Teininä häärin hevostyttönä tallilla. Olin pitkä konkkelihonkkeli, laiha, kalpea ja lattarintainen. Silloin aloin ensi kertaa kiinnittää huomiota siihen, että näytin erilaiselta kuin muut. Myöhemmin minusta tuli malli, mutta silloinkaan en ollut nainen, jonka luokse baarissa jonotetaan. En ole koskaan ollut mikään beibe.

Kehoni muuttui paljon äidiksi tulon myötä. Olen suunnattoman iloinen ja kiitollinen lapsestani, mutta raskauden ja synnytyksen tuomien muutosten hyväksyminen ei ole ollut helppoa. Ero sen välillä, miltä kroppa näyttää ja miltä se voisi näyttää, on huima. Viikko sitten saunassa katselin, että mikä ihme tämä alavalli tässä vatsassa oikein on, what?

Kaappini perällä riippuu mallivuosina ostamani kullanvärinen Pradan hame kokoa 34. Se symboloi minulle  Pariisin-vuosiani, mallintyön glamouria. En tule mahtumaan siihen enää koskaan, mutta en silti halua luopua siitä. Hame jääköön jälkipolville muistoksi mummin nuoruudesta.

Äitiydessä parasta ovat ne hetket, kun herää lapsen märkiin pusuihin. Tai kun poika höpöttää naurusuin ”äitiäitiäitiii...” tai ”isiisiisii...”

Barbapapa-kirjat ovat nyt pojalleni kova juttu. Jos unohdun omiin ajatuksiini liian pitkäksi aikaa, lapsi kiipeää syliini kirjan kanssa, tarttuu poskiini ja kääntää päättäväisesti kasvoni itseään kohti. Viesti on selvä: huomaa minut, olen tärkein, nyt luet minulle Barbapapaa."

Meidän Perhe 1/2015

Vierailija

mielestäni paras naisen malli mitä tytölle voi antaa on oma äiti joka on tyytyväinen sekä itseensä että lapseensa sellaisena kuin on.

Vierailija

Minulla on yksi molempia; poika ja tyttö. Molemmat samanlaisia rohkeita, sosiaalisia ja fiksuja tapauksia. Lapset ei ulkonäköpaineita tosiaan mieti samoin kuin aikuiset. Työtoverini on huolissaan vantterasta tytöstään, joka on isokokoinen ja minä välillä mietin poikaani joka on laiha kuin vitsa. Pojan kohdalla huolettaa, että tuleeko massaa lisää teininä vai tunteeko poika itsensä liian lihaksettomaksi ja ties mitä..

Monet sanoivat ennen tytön syntymää, että tyttöjen ja poikien kasvatuksen välillä olisi jotain aivan mullistavia eroja. Ei minusta. Minä en kasvata tyttöä tai poikaa, kasvatan vain lasta. Pojalla on Winx-keijuja, joista tykkää ja tytöllä autoja, joilla tykkää pärrätä. Ja sitten on tietty ns. "oman sukupuolen juttujakin".

Joka ilta muistan molemmille lapsille sanoa, että rakastan heitä maailman eniten, nyt ja aina, ja juuri sellaisina kuin ovat, koska ovat ihania ja just hyviä omina itsenään.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla