Blondi tuli taloon

"Ihan sama kumpaa sukupuolta vauva on, kunhan on terve", sanoo hyvä ja tasapainoinen vanhempi. En taida olla kumpaakaan, koska minulle lapseni sukupuoli oli aluksi pettymys.

"Ihan sama kumpaa sukupuolta vauva on, kunhan on terve", sanoo hyvä ja tasapainoinen vanhempi. En taida olla kumpaakaan, koska minulle lapseni sukupuoli oli aluksi pettymys.
Vanhan kansanviisauden mukaan hyvät rakastajat saavat tyttöjä, mutta minä olin aina pitänyt kirvestä sänkyni alla, minkä pitäisi tietää poikaa. Nähtyäni raskaustestin viivat, intuitioni sanoi, että se on poika. Sen on pakko olla poika, enhän tiedä tytöistä mitään. Aloin valmistautua isä-poika-suhteeseen, kuvittelin poikani innostuneen katseen astellessamme bemariliikkeeseen koeajamaan urheiluautoja ja fantasioin, kuinka opetan välkkyväsilmäiselle pojalleni toisen maailmansodan historiaa. Nämä hetket muistin parhaimpina oman isäni kanssa.
Kun aikani etsin ultraäänikuvasta suurennuslasilla piliä – eikä sitä millään löytynyt – oli hankala peitellä pettymystä. Koin huonoa omaatuntoa ajatuksistani, kunnes luin että on kuulemma normaalia, että miehet toivovat poikaa ja naiset tyttöä. Lisääntymisessä on kai muutenkin kyse itsensä kopioinnista.

Jokin aika sitten lehdissä oli juttuja pariskunnasta, joka kieltäytyi kertomasta lapsensa sukupuolta. On kuulemma ärsyttävää, kun ihmiset kysyvät aina ensimmäisenä sukupuolikysymyksen. Tässä on varmasti perää, tosin ihmiset kysyvät sukupuolta usein myös kohteliaisuudesta; kysyäkseen edes jotain. Mutta ei sille mitään voi, sukupuoli on ensimmäinen asia, jonka haluamme tietää uudesta ihmisestä.
Maailmasta ei löydy yhtään kulttuuria, joka ei tekisi tarkkaa rajaa sukupuolten välille. Jossain kulttuureissa rajan ylittämisessä palkitaan. Yleensä rajan ylittämisestä rangaistaan, jossain maissa jopa kivitystuomiolla. Meillä onneksi ei.
Sukupuoli ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen asia. En ikinä tuntenut lapsena itseäni miehekkääksi. Tiesin olevani jotenkin erilainen, herkempi kuin muut pojat, itkin helposti ja olin surkea urheilussa.
Agraariyhteiskunnassa kasvanut äitini ei tätä oikein ymmärtänyt ja kannusti minua olemaan miehekkäämpi. Hyvää hyvyyttään tietysti, mutta minussa se aiheutti häpeän herkkyydestäni pitkälle aikuisuuteen asti. Nyt olen tajunnut herkkyyden hyvin miehekkääksi ja näytän sen rohkeasti.
Olen huvikseni seurannut miten "tyttömäinen" meidän tyttömme on. Eroa poikavauvoihin on ollut vaikea havaita. Tähän saakka tyttömme on tehnyt vain "miesmäiseksi" katsottuja asioita. Hän pitää itseään maailman napana, on kiinnostunut kadulla menevistä autoista ja piereskelee paljon.
Pikkuhiljaa erot kuitenkin kasvavat: Ihmettelin pitkään ystävieni kauhutarinoita villeistä lapsistaan. Meidän lapsemme kun on rauhallinen. Sitten tajusin, että kauhutarinoiden kertojien lapset ovat yleensä poikia.

60-luvulla tehtiin yhteistuumin päätös, että kaikki sukupuolierot johtuvat yhteiskunnasta ja sen aiheuttamasta syrjinnästä tyttöjä kohtaan.
Uudempi neurobiologian tutkimus (Louann Brizendine, M.D.: The Female Brain, 2006) kertoo kuitenkin, että pikkutyttöjen ja -poikien yläpäät ovat yhtä erilaisia kuin alapäät.
Vaikka vauvoja olisi pidetty täysin sukupuolineutraalissa ympäristössä, pojat ja tytöt ovat yllättävän erilaisia. Kun vuoden vanhoja tyttöjä kiellettiin koetilanteessa koskemasta huoneessa olevaan esineeseen, he noudattivat ohjetta. Pojat koskivat siihen ohjeista välittämättä. Tyttövauvat myös katsoivat 10–20 kertaa poikia useammin äitiinsä, ikään kuin lupaa kysyen. Tyttöjä siis kiinnostaa paljon enemmän ympäristön hyväksyntä. Tämän huomaa nopealla seurannalla myös aikuisista.

Nyt meillä on ihana tyttö, jota rakastan. Olen myös todella iloinen, että hän on tyttö eikä poika. Meillä sukupuolesta kerrotaan niin, että se myös näkyy: tytöllämme on lähinnä vaaleanpunaista tavaraa. Vaatteet ovat tosin pinkkejä säästösyistä, koska mummot ovat ostaneet ne. Mutta piruuttani ostin vielä vaaleanpunaisen syöttötuolin, kylpyammeen ja jopa potan. Se, että sukupuolten biologista eroista puhutaan avoimesti, ei tietenkään tarkoita ettei lapseni saisi myöhemmin elämässään alkaa transuksi, lesboksi tai miehekkääksi naiseksi. Olen luvannut itselleni, etten ikinä kommentoi hänen miehekkyyttään tai naisellisuuttaan.
"Ihan sama kumpaa sukupuolta vauva on, kunhan on jompikumpi", sanoo vanha puujalkavitsi. Kaikki eivät tietenkään ole tarkasti jompaakumpaa, mutta suurin osa on.

Tuomas Enbuske on 31-vuotias helsinkiläinen toimittaja, jonka perheeseen kuuluvat avovaimo ja tammikuussa 2009 syntynyt Elaisa-tytär.

Kolumni on julkaistu Vauva-lehdessä 10/2009.