Pelkään, että pilaan poikani koulunaloituksen hermoilullani, lukijamme kirjoittaa.

Kysymys

"Joulukuun lopussa syntynyt lapsemme on aloittamassa esikoulua ja ajatus tulevasta koulutaipaleesta on pistänyt puntit tutisemaan. Pelkään, että pilaan koulunaloituksen hermoilullani.

Loppuvuodesta syntyneitä poikia pidetään jonkinlaisena riskiryhmänä koulunaloituksen suhteen. Kaikki sanovat ”kyllähän alussa huomasi eron, sitten vähitellen tasoittui”.

Opettajatuttavani sanoo, että jos luokalla on monta loppuvuoden poikaa, työstä tulee heti raskaampaa, koska he ovat niin lapsia vielä. Jos kerran tytöt ovat kehittyneempiä, miksi koulunaloitus sallitaan tytöille ja pojille yhtä aikaa?

Kyse ei ole siitä, että haluaisin lapseni menestyvän koulussa, vaan siitä, että pelkään hänen kokevan itsensä huonoksi ja tyhmäksi. Olen itse kokenut tietämisen vahvasti turvaa antavana asiana. Mihin voi turvata, jos ei omaan osaamiseen?

Uskallanko jäädä seuraamaan, mitä lapsesta sanotaan eskarissa? Onko poikien hitaasta kehityksestä niin paljon näyttöä, että koulua kannattaa lykätä lain tarjoamien mahdollisuuksien mukaan?"

Syvästi huolestunut

Janna vastaa

"Syvästi huolestuneelle: Kuvaat osuvasti lapsen koulunaloitukseen liittyvää epävarmuutta. Mutta mikä hienointa: et soisi paniikkisi tarttuvan poikaanne.

Kerrot tietämisen tuoneen sinulle turvaa. Millä tapaa sinä ja poikasi olette tässä samanlaisia tai erilaisia? Miten poikasi suhtautuu tietoon, oppimiseen? Mistä kaikesta hän hakee turvaa elämässään?

Opettajat tuntevat varmasti samat tutkimustulokset. Minusta ­nämä tutkimukset osoittavat, ettei loppuvuoden lapsia tule pitää tyhminä. Aikuisten tulee olla reiluja ja ­huomioida ikäero vaatimustasossa ja mahdollisessa arvioinnissa. Yleensä lapset hakeutuvat välitunneilla itselleen sopiviksi ryhmiksi.

Näin kehityserot eivät haittaa. Tuskin kukaan välttyy ajoittaiselta sosiaaliselta häpeältä kaveriporukassakaan, mutta sen kestää, kun tietää olevansa elämän tärkeimmille ihmisille ihana omana itsenään.

Minusta voit katsoa eskarivuonna rauhassa poikanne kasvua. Keskustele havainnoistasi kotona ja päiväkodin aikuisten kanssa. Tarvittaessa arvioon voi osallistua erityislastentarhanopettaja tai neuvolapsykologi.

Koulukypsyydessä on kyse oppimistaitojen lisäksi sosiaalisen kehityksen tasosta ja valmiudesta oppijan rooliin. Tarpeen mukaan koulun aloitusta voi lykätä käymällä toisen eskarivuoden, mutta siihen ei kannata ryhtyä vain tutkimustulosten perusteella. Eiväthän ne kerro mitään juuri teidän pojastanne."

Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa lukijoiden kysymyksiin Meidän Perhe -lehden joka numerossa. Voit lähettää Jannalle oman kysymyksesi osoitteeseen meidanperhe.kysely@sanomamagazines.fi. Laita viestin otsikoksi "Janna vastaa".

Lue lisää

Poika tuntee olonsa yksinäiseksi – mikä avuksi?

Ongelmana lasten nukkumaanmeno

Voiko lapsuus olla liian tasapainoinen?

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Tärkeintä on yhteys itseen ja yhteys toisiin, Petra sanoo. Kuvat: Amanda Aho
Tärkeintä on yhteys itseen ja yhteys toisiin, Petra sanoo. Kuvat: Amanda Aho

– Maailmani pyörähti ympäri, kun tutustuin kiintymysvanhemmuuteen, sanoo Petra Masko.

Mitä me syödään illalla? kahdeksanvuotias Joa kysyy.

Katsotaanpa, Joan äiti Petra vastaa.

Jääkaapin oveen kiinnitetystä taulukosta se selviää: pizzaa ja jäätelöä.

Ennakointitaulukko on auttanut...

Toinen on väsynyt ja kyllästynyt, toinen loukkaantunut. Älkää ainakaan erotko vauvavuonna, kirjoittaa Outi Kaartamo.

Haluatko lisää lapsia?

Ehkä.

Mitä miehesi ajattelee?

Varmaan olisi ihan tyytyväinen, saisi vielä tämän vuoden puolella seksiä.

Pienten lasten vanhempien parisuhdeongelmat ovat aina samat, laskettavissa yhden käden sormilla. Ei ole yhteistä aikaa. Toinen tekee ”huonommin”. Toinen ei tajua, mitä kaikkea toinen tekee. Parisuhde jää pienen jalkoihin. Pian yhteistä aikaa ei enää edes halua.

On hauskaa huomata olevansa osa stereotyyppistä jatkumoa. Lähes kaikki ovat vauvavuoden jälkeen samassa jamassa. Se ei ole parisuhteen syy, vaan asetelman syy.

Siitä vanhemmasta, joka on hoitanut lasta enemmän, on tullut työnjohtaja. Hän on väsynyt ja kyllästynyt, noin niin kuin kaikkeen. Toinen ei ymmärrä sitä, koska ei ole yhtä väsynyt, vaan loukkaantunut siitä, että on jäänyt ulkopuolelle.

Tilanne on sama anoppien, miniöiden, ex-puolisoiden ja bonuslasten kanssa. Kaikki ovat mukavia ihmisiä, mutta asetelma aiheuttaa hankaluuksia. On aivan selvää, että myös minusta, ihanasta ihmisestä, tulee kauhea anoppi. Kauhea vaimo olen jo nyt.

Ero tuntuu hyvältä ratkaisulta, sillä toinen on niin vaikea. Silti nämä samat rasittavat ihmiset onnistuvat seuraavissa suhteissaan.

Suuri osa pariskunnista eroaa, kun lapset ovat pieniä. Se tuntuu hyvältä ratkaisulta, sillä toinen on niin vaikea. Silti nämä samat rasittavat ihmiset onnistuvat seuraavissa suhteissaan.

Asiantuntijat kannustavatkin pienten lasten vanhempia tekemään erityistä parisuhdetyötä. Eräs tuttu isä valitti, että jos suhteen eteen täytyy työskennellä, siinä on jo lähtökohtaisesti jotain vikaa. Mainitsinko jo, että tämä ajattelija oli juuri eronnut pienen lapsensa äidistä?

Parisuhdetyö tuntuu tietenkin työläältä. Kun hinkkaa ahteri pystyssä sedimenttikerroksia lattiasta neljättä kertaa päivässä silmä kipeänä sinne lentäneestä perunasta samalla, kun puoliso laiskottelee töissä, hänen tunteensa ja omat väärät teot tai sovintoseksi eivät kauheasti kiinnosta. Niillä ei paranneta pitkään muhinutta epäoikeudenmukaisuuden tunnetta.

Parisuhdetyytyväisyyttä parantaa tutkitusti se, että pystyy näkemään kiistat ulkopuolisen näkökulmasta: syy erkaantumiseen ei olekaan minussa tai hänessä, vaan yhteen näkökulmaan jumittumisessa.

Ajatus on kiinnostava. Syy erkaantumiseen ei olekaan minussa tai hänessä vaan ajatusmallissa. Se on suloista ja liikuttavaa.   

Jos parisuhteen perusongelma on kaikille yhteinen, niin ehkä ratkaisukin on.

Syy erkaantumiseen ei olekaan minussa tai hänessä vaan ajatusmallissa.

Vaihtamalla paranee varmasti vain muuttofirman tulos.

Vauvanhoitosuhteen palautuminen parisuhteeksi vaatinee parisuhdetyötä, mutta en väheksyisi myöskään liioiteltujen huomionosoitusten, ankaran sekstailun ja ansiotyöhön palaamisen merkitystä.

Outi Kaartamo on toimittaja ja vuoden ikäisen lapsen äiti. Hän ostaa Facebook-kirppiksiltä lastenvaatteita, joita ei tarvitse, koska haluaa kirjoittaa kuvan alle ensimmäisenä av yv. Hän vuorottelee kolumnistina sormiruokabloggaaja Marjut Ollillan kanssa.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.