Kun perheessä on monta erilaista lasta, joutuu vanhempi miettimään, kohteleeko hän lapsia tasapuolisesti.

Miten kohdella kaikkia lapsia samalla tavalla? Sanna, 42, miettii. Tulokset ovat kehnot: 12-vuotiaan esikoispojan kanssa sukset menevät ristiin usein jo aamusta. Keskimmäisen, 10-vuotiaan pojan, kanssa sujuu melko sopuisasti. 8-vuotiaan tyttären kanssa on helppoa.

– Pelkään, että tämä näkyy suhtautumisessa lapsiini, ja tunnen siitä syyllisyyttä.

Vanhempien huono omatunto on tavallista, sanoo theraplay- ja perheterapeutti Saara Salo, joka on erikoistunut vuorovaikutuspsykologiaan. Hänen mukaansa vanhemmat yrittävät usein pakonomaisesti olla tasapuolisia kaikkia perheen lapsia kohtaan. Turhaan. Kaikkiin lapsiin ei voi, eikä tarvitse, suhtautua samalla tavalla. Jokaiseen muodostuu riittävän hyvä suhde, kun vanhemmat ovat sinut lastensa erilaisuuden kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Lapset ovat luonteeltaan erilaisia, eikä vanhempien suhde kaikkiin voi olla samanlainen, tai tuntua samalta. Tämä tosiasia kannattaa vaan hyväksyä. Se, että vanhempi tietoisesti miettii onko hänen asenteensa reilu, on hyvä merkki.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Yleensä se jo kertoo, ettei mitään syytä huoleen ole.

Syntynyt: uusi ihmissuhde

Elina, 43, voi pahoin kolmatta tytärtä odottaessaan lähes koko ajan. Vauvan hoitaminenkin oli raskasta. Lapsi huusi ruokaa usein, eikä tyyntynyt kuin sylissä. Leikki-iässä varsinkin siirtymät paikasta toiseen olivat tytölle vaikeita ja kärjistyivät kotona eteisessä, kun pieni riehuja kieltäytyi pukemasta ulkohaalaria päälleen. Koko perhe kärsi raivokohtauksista.

– Lapsen käytös sai minutkin suuttumaan. Siskot jäivät taustalle, kun kiukkuprinsessa otti oman tilansa vaikka väkisin.

Vanhemman suhde lapseensa alkaa muokkaantua jo raskausaikana ja ensiparkaisusta. Taustalla vaikuttaa se, millä mallilla elämä on ylipäänsä. Esimerkiksi vaikea synnytys, riipivä parisuhde sekä kokemukset aiemmista lapsista vaikuttavat siihen, miten suhde tulokkaaseen kehittyy.

Lähtökohdat kunkin lapsen kohdalla ovat luonnostaan erilaiset. Silti, huonostikaan alkanut suhde ei ole lopullisesti tuomittu.

– Vanhempi ei voi pakottaa tunteitaan, joiden taustalla oleviin tapahtumiin hän ei ole voinut vaikuttaa. Tunteita voi kuitenkin työstää, ja hankalantuntuista suhdetta muuttaa.

Mä oon mikä oon

Elinan esikoinen laittoi kellon soimaan aamuisin jo ekaluokalla ja teki itse aamupalansa. Hänen neljäs tyttärensä, kuopus, on samassa iässä aivan avuton.

– Omatuntoni pistelee siitä, että olen antanut vanhimmalle liikaa vastuuta. Ja toisaalta siitä, etten ole antanut sitä nuorimmaiselle juuri lainkaan.

Sanna taas vaatii eniten juuri nuorimmaiseltaan, tytöltä, joka on äitinsä tavoin säntillinen luonne. Lasten erilaisuus näkyy hyvin esimerkiksi silloin, kun perhe on lähdössä matkalle.

– Oletan, että tytär osaa toimia oikein, pakata kassit ja siivota huoneensa, ja harmistun, kun niin ei ihan aina tapahdu. Pojilta menee läpi hatarampikin suoritus. Se ei ole oikein.

Usein ajatellaan, että lapsen asema sisarussarjassa vaikuttaa voimakkaimmin siihen millainen hänestä kasvaa. Esikoiselta odotetaan eniten, keskimmäinen luovii diplomaattina ja kuopusta hemmotellaan.

Tutkimusten mukaan vanhempaan vaikuttavat enemmän kuitenkin hänen kokemuksensa omissa sisarussuhteissaan. Esikoiseksi syntynyt vanhempi ymmärtää hyvin omaa esikoistaan. Esikoisen kohdalla suhteen muodostumista voi avittaa sekin, ettei vertailukohdetta muihin lapsiin vielä ole. Joskus taas se, että vanhemmalla on jo tietoa siitä miten esikoisen kanssa asiat sujuivat, helpottaa suhteen luomista nimenomaan kuopukseen.

Oleellisinta on tuntea lapsensa temperamentti, tämän tyypillinen tapa toimia ja käyttäytyä. Kun yksi on luonnostaan viilipytty, toinen ei pysy paikallaan. Yksi haluaa esiintyä, toinen vetäytyä. Jo vauvaikäisenä lapset samassa perheessä eroavat toisistaan siinä, kuinka he ilmaisevat itseään.

Kun tämän tajuaa, pystyy parhaiten tukemaan lasta tämän kehityksessä. Ja ymmärtää sisarusten välisiä eroja, ehkä myös omia tunteitaan lasta kohtaan, Salo sanoo.

– Mikään temperamenttityyppi ei ole toista parempi tai huonompi. Lasta ei kannata leimata tietynlaiseksi. Eikä lapsia tulisi, ainakaan heidän kuultensa, vertailla keskenään.

Minullako suosikkilapsi?

Jotkut lapsen piirteet voivat ärsyttää vanhempaa, toiset miellyttää. Usein joku lapsista on vanhemman mielestä helpompi kuin toinen.

Samanlainen temperamentti äidin tai isän kanssa ei kuitenkaan takaa harmonista yhteiseloa. Rauhallinen vanhempi voi hyvin pitää villiviikariaan piristävänä vastakohtana itselleen.

Jostakin lapsesta voi tulla vanhemman suosikki, eikä sille voi mitään. Tämä tarkoittaa usein sitä, että tunnistaa jonkun lapsen piirteistä omanaan. Juuri tätä lasta on helppo ymmärtää, ja se tuntuu vanhemmasta palkitsevalta.

– Jos tietyn lapsen kanssa on helppo olla, ei se tarkoita sitä, että rakastaisi muita lapsiaan vähemmän, Salo muistuttaa.

Sannan perheessä selvää asiaa ei piilotella: nuorimmainen on äidin tyttö. Muu perhe on asian hyväksynyt luonnollisena. Sanna on järkeillyt, että hän voi tietoisesti yrittää syventää suhdetta poikiinsa.

– Tietenkään ketään ei saa sorsia. Meillä on käynyt niin, että keskimmäinen, johon minun on ollut vaikeinta saada kontaktia, on läheinen isänsä kanssa.

Rakas ja hankala

Vanhemmat laskevat joskus tarkasti, että jokainen lapsi saa täsmälleen saman verran heidän aikaansa, huomiotaan ja materiaalista hyvää. Saara Salon mielestä ei olisi niin väliksi. Sisarkateus kuuluu lapsiperheen elämään, mutta eivät lapset vahdi kello kädessä, että äiti tai isi on yhtä pitkään jokaisen kanssa.

– Tasapuolisuus ei tarkoita sitä, että kaikki saavat aina yhtä paljon vaan tilanteen ja tarpeen mukaan. Se, että kohtelee lasta omanlaisenaan, ei vähennä rakkauden määrää.

Vaikea alku vanhemman ja lapsen suhteessa ei aina merkitse loppuelämän ongelmia. Elinan teini-ikään ehtinyt kolmas tytär kiivastuu edelleen nopeasti, mutta suhde hänen kanssaan on tasoittunut. Kun yhteyden saamiseksi joutuu ponnistelemaan, voi hankalasta lapsesta tulla lopulta läheinen.

– Kun tytär pyytää, että äiti anna taas anteeksi, tehdään sovinto, tunnen kiukun sijasta hellyyttä.

Sanna aikoo pitää mielessään, ettei vaadi tyttäreltään enempää kuin pojiltakaan. Suhdetta kaikkiin lapsiinsa hän vahvistaa kahdenkeskisellä ajalla.

– Meillä vietetään äitipäiviä, jolloin jokaisen kanssa vuorotellen lähdetään vaikka kaupungille, torille tai leffaan. Välillä olemme tehneet matkoja, joille mukaan tulee vain yksi lapsista.

Vanhemmat löytävät yleensä ajan myötä parhaan tavan olla erilaisten lastensa kanssa. Hyvää vanhemmuutta on myös hakea tukea kasvattamiseen silloin, kun särmää tuntuu olevan liiaksi.

Jos tuntuu siltä, että jostakin lapsesta on vaikea tykätä, kannattaa miettiä olisiko omassa taustassa jotain sellaista, mikä vaikuttaa. Jo asian ymmärtäminen helpottaa, Salo sanoo.

– Kumppanin kanssa on pystyttävä puhumaan rehellisesti. Apua voi hakea myös neuvolasta, päiväkodista tai opettajilta. Tärkeintä on, että jokainen lapsi hyväksytään omana itsenään.

Meidän Perhe 5/2014

Sisältö jatkuu mainoksen alla