Vanhempien ei tarvitse osallistua enää lapsen ­nukahtamiseen, jos ­turvallista yhdessä­oloa on ollut riittävästi ja yhteiset iltarutiinit on hoidettu hyvin. Kuva: iStockphoto.
Vanhempien ei tarvitse osallistua enää lapsen ­nukahtamiseen, jos ­turvallista yhdessä­oloa on ollut riittävästi ja yhteiset iltarutiinit on hoidettu hyvin. Kuva: iStockphoto.

Illat tuntuvat vanhemmista äärimmäisen ahdistavilta ja raskailta. Mikä auttaisi?

"Meillä on kolmevuotias poika ja viisivuotias ­tyttö. Molemmat ovat herkkiä ja rauhallisia, vaikka uhmaa ja luonnettakin löytyy. He ovat päivisin päiväkodissa samassa ryhmässä. 

Ongelmamme on lasten nukkumaanmeno. Tyttö on aina ollut todella huono nukkumaan, mihin olemme hakeneet apua neuvolasta ja unikoulusta.

Mikään ei ole auttanut. Jos poika nukahtaa ensin, tyttö aloittaa jos jonkinlaisen asian toimittamisen. Nukkumaanmeno venyy jopa yhteentoista.

Yleensä he nukahtavat kymmenen jälkeen. Aamuherätys on ennen seitsemää, joten lapset ovat aamuisin väsyneitä ja kiukkuisia. Päikkärit tulevat päiväkodissa tarpeeseen. Olen pyytänyt, ettei kumpikaan lapsi saisi nukkua yli tuntia.

Illat tuntuvat meistä vanhemmista äärimmäisen ahdistavilta ja raskailta. Pinna kireällä ja ­väsyneinä palautamme lapset sänkyyn kerta toisensa jälkeen. Usein tulee huudettuakin.

Meillä on selkeät ja säännölliset iltarutiinit. Olemme kokeilleet tarrataulukkoa ja vaikka mitä. Viikonloppuisin lapset eivät suostu nukkumaan  päiväunia, ja he menevät reippaasti nukkumaan puoli yhdeksältä. Aamulla he heräävät kahdeksan aikaan pirteinä."

Väsyneet vanhemmat

Janna vastaa:

"Väsyneille ­vanhemmille: Tilanne on todella harmillinen. Ikävä kierre kannattaa ­katkaista, jotta suhteenne lapsiin taas helpottuu. Se onnistuu helpoiten, kun liittoudutte lasten kanssa samalle puolelle nukahtamisvai­keutta vastaan.

Tarrataulukossa on riskinsä. Lapsen näkökulma jää ymmärtämättä, jos aikuinen palkitsee lasta vain itselleen sopivasta, ”kiltistä” toiminnasta. Mitä lapset itse kertovat unensaantivaikeuksistaan? Miksi uni ei tule? Mikä siihen auttaisi?

Mihin tarrat teillä auttoivat: nukahtamiseen vai sängyssä pysymiseen? Miten sängyssä voisi pysyä, vaikka ei nukukaan? Itse ajattelen, etteivät sängystä nousut välttämättä ole ”tuhmaa käytöstä”, vaan lapsen tapa ottaa pikku hiljaa itse vastuuta nukahtamisrutiineistaan. 

Kun lapsi nousee juomaan tai kolmatta kertaa pissalle, vanhemmat jatkavat pokkana iltapuuhiaan. Lapsi voi kävellä takaisin sänkyyn itse (vaikka mutkan kautta). Hyvät yöt voi toivottaa uudestaan ystävällisesti ja vähän hajamielisestikin.

Vanhempien ei tarvitse osallistua enää lapsen ­nukahtamiseen, jos turvallista yhdessäoloa on ollut riittävästi ja yhteiset iltarutiinit on hoidettu hyvin, kuten teillä on tapana."

Vierailija

Ongelmana lasten nukkumaanmeno

Suurta osaa lasten nukahtamisongelmista tuskin olisi, jos ei olisi pakko herätä aamulla aikaisin ja lähteä tarhaan / kouluun. Itse olen lapsena ollut tosi huono nukahtamaan ja saatoin tosiaan kukkua ylhäällä pari tuntia sänkyynmenoajan jälkeenkin. Nyt aikuisena valvon edelleen myöhään vaikka kello soi 5:30. Minun luontainen vuorokausirytmini vain on mikä on, eikä se ole muuksi muuttunut hyvistä yrityksistä huolimatta. Tottakai vanhempien pitää käydä töissä ja lasten mennä siksi aikaa hoitoon,...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Kuva: Heli Blåfield
Kuva: Heli Blåfield

Puremisen tarvetta ei kannata kieltää, mutta pureskelun voi ohjata johonkin vähemmän vahingolliseen, sanoo lastenpsykiatri Janna Rantala.

”Miten saisin nelivuotiaan lopettamaan lelujen, vaatteiden ja muiden tavaroiden pureskelun? Hän on ollut aina kova pureskelemaan ja imemään kaikkea. Alle kolmevuotiaana se meni vielä iän piikkiin, mutta nyt ikää on jo neljä ja puoli, eikä järsimiselle näy loppua. Hän puree rikki ulkovaatteiden kaulukset ja hihat, talvirukkaset, sisähousujen polvet, omat pehmolelunsa, lyijykynien päät.

Minua huolettaa, mitä myrkkyjä pieneen kehoon joutuu esimerkiksi ulkovaatteiden pinnoitteista. Miten tilanteen saisi ratkaistua? Hän itse ei tunnu oikein voivan asialle mitään, järsiminen tapahtuu jotenkin puolihuomaamatta. Asia selvästi nolottaa häntä. En se minä ollut, se oli Nakertaja, hän sanoo. Olen sanonut, että hänen pitää kieltää napakasti Nakertajaa, ja hän lupaa aina yrittää parhaansa, mutta jotenkin sitten taas lipsahtaa.”

Turhautunut äiti

Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa

”Imemisen ja puremisen tarpeet ovat yksilöllisiä, vauvasta asti. Joskus ne voivat liittyä hampaiden tuloon, kutinaan tai janoon. Usein se on vain tapa, jollaisia meillä kaikilla on, kuten hiusten pyörittely tai kaulakorun koskettelu. Niillä pyritään säätelemään esimerkiksi jännittyneisyyttä. Purukumin pureskelu voi auttaa, mutta eihän lapsi voi sitäkään määrättömästi jäystää.

Onneksi teillä on apuna Nakertaja.

Sanotkin viisaasti, ettei lapsi itse voi asialle mitään. Silloin lapsen kokema nolous – ja ehkä syyllisyys – on turhaa. Näiden pattitilanteiden helpottamiseen sopii menetelmä nimeltä Muksuoppi. Siinä lapsen ongelma käännetään taidoksi, jota hän alkaa harjoitella. Lapsenne voisi harjoitella esimerkiksi sopivan tavaran jyrsimistä tai kolmesti puraisemista. Puremisen tarvetta ei kielletä (koska se ei tule onnistumaan) mutta toiminta ohjataan johonkin vähemmän vahingolliseen. Aikuinen kannustaa, auttaa muistamaan tavoitteen.

Onneksi teillä on apuna Nakertaja. Muksuopissa neuvotaan keksimään hankalan tavan karsimiseksi ulkoistettu hahmo, joka on vastuussa teoista. Nokkela lapsesi on jo hoitanut tämän!

Nakertajaakaan ei kannata vain komentaa, vaan hänelle pitää opettaa uusia taitoja. Ensin tutustutaan tuohon katalaan jäystäjään paremmin. Lapsi piirtää kuvan, aikuinen haastattelee: Onko Nakertaja lapsi, aikuinen, eläin vai mikä? Millaiset sen hampaat ovat? Mistä se puikahtaa paikalle? Onko se aina nakertanut vai tuliko sille yhtäkkiä jokin? Tykkääkö se tehdä muutakin? Saisiko sen lisäämään muuta puuhaa, jotta nakertelu vähenisi? Voisiko lapsi auttaa siinä?

Otin myös itselleni opeteltavan taidon ja harjoittelin tyynesti muistuttamista.

Löydät tarkempia ohjeita hakusanoilla Muksuoppi tai Kids’ Skills. Menetelmä vaatii aikuiseltakin kieltämisen ja hermostumisen kierteen katkaisemista, mikä ei aina tunnu helpolta. Kokemusta on! Itse otin vastaavassa tilanteessa myös itselleni opeteltavan taidon ja harjoittelin tyynesti muistuttamista.”

Kysy Jannalta

Mietityttääkö lapsen kasvatus? Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa lukijoiden kysymyksiin Meidän Perhe -lehden joka numerossa. Lähetä kysymys lomakkeella tai sähköpostitse meidanperhe@sanoma.com . Laita viestin otsikoksi ”Janna vastaa”.

Vierailija

Lapsi puree lelut ja vaatteet rikki – miten sen saa loppumaan?

- pese kaikki lapsen vaatteet hyvin ennen käyttöä niin kemikaalikuorma pienenee. Samoin lelut ym lapsen kaluamat tavarat kannattaa pestä ennen kaluamista. -ompele puuvillaisia kaulahuiveja tai rannehuiveja joita saa luvalla nakerrella. Helppoja pestä, halpoja ja ei niin vaarallisia kemikaalien suhteen mitä ulkovaatteet. Meillä näitä ommeltiin joskus vanhoista paidoistakin niin varmasti enimmät kemikaalit häipyneet jo aikaisemmissa pesussa. Meillä kaksi lapsista pureskeli pienenä ainakin kun...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Kalapuikoista tulee minulle vieläkin mieleen äitiysvapaa. Niiden äärellä käytiin monta tärkeää keskustelua.

Pian siellä. Tuon kalapuikkoja!

Ystävän viesti pelastaa päivän. Minä ja vauva saamme seuraa.

Äitiysvapaalla on päiviä, jolloin kaikki tuntuu kepeältä. Vaunukoppaan mahtuu tämä kaikki uusi ja ihana, ja päiväkahvi maistuu poikkeukselliselta vapaudelta. Sitten on niitä päiviä, jolloin väsymys harmauttaa mielen, ja koko maailma kutistuu kahvikuppiakin pienemmäksi.

Äitiystävälle voi avata oven yöpuvussa, ilman että on siivonnut tai laittanut ripsiväriä.

On helppo sanoa, mikä äitiystävässä on kullan­arvoista: hän tietää tunteen. Hänelle voi avata oven yöpuvussa, ilman että on siivonnut tai laittanut ripsiväriä. Hän selättää ihan samaa sekamelskaa ja valvottuja öitä.

Toisilla on hätäkahvit, minulla ja ystävälläni oli kalapuikot. Hänen pakastimestaan niitä löytyi aina, minä puolestani taioin lautasille lisukkeet. Keittiönpöydässä jaoimme vauvojen vaiheet, puimme parisuhteen senhetkistä tolaa ja pohdimme, mitä töihin paluu toisi tullessaan.

Näinä iltapäivinä kello ei pysähtynyt kuten niin usein kaksin vauvan kanssa.

Samanlaista mahdollisuutta istahtaa alas, kysyä ja kuunnella, löytää harvoin, kun koko kaveripiiri tempoilee ruuhkavuosissaan.

Kotona ollessa moni asia tuntuu arkisemmalta kuin onkaan. Jälkeenpäin kaipaan montaa asiaa, kuten sitä, että oli aikaa pitää yhteyttä ystäviin. Tiesin tarkalleen, mitä heille kuului.

Samanlaista mahdollisuutta istahtaa alas, kysyä ja kuunnella, löytää harvoin, kun koko kaveripiiri tempoilee ruuhkavuosissaan. Käyttöä olisi jopa niille hitaasti kuluville tunneille.

Kirjoitus on Vauva-lehden 8/2018 pääkirjoitus.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.