Työttömyys, sairastuminen, ero – miten voi olla lapselleen hyvä vanhempi yllättävässä elämän muutostilanteessa, joka vie omat voimat?

Auttavien puhelinten päällikkö Tatjana Pajamäki Mannerheimin lastensuojeluliitosta kertoo.

1. Hae tukea ja apua

”Muutostilanteessa on tärkeintä etsiä itselleen tukea, jotta jaksaa olla kuulolla lapsen kanssa. Toisen mieltä on mahdoton tavoittaa, jos oma mieli on kaaoksessa.

Tukea voivat antaa ystävät ja sukulaiset. Jos puhuminen ei onnistu heidän kanssaan, voi hakea keskustelukumppaniksi ulkopuolisen asiantuntijan.

Mikäli vanhempi ei jaa huoliaan toisen aikuisen kanssa, hän voi alkaa huomaamattaan käydä aikuisille tarkoitettuja keskusteluja lapsensa kanssa.

Lapsi ei kuitenkaan voi ottaa kantaakseen kuormaa, johon hän ei voi itse vaikuttaa.”

2. Laita asiat tärkeysjärjestykseen

”Todella kuormittavassa elämäntilanteessa vanhemman on välttämätön laskea vaatimustasoaan ja ottaa käyttöön kaikki arkea helpottavat apukeinot.

Hän voi tehdä listan asioista, joihin omat voimavarat riittävät, ja asioista, joista voi luopua ainakin hetkeksi.

Lasten kannalta olennaista on, että he saavat syötävää ja päällä on puhtaat vaatteet. Valmisruoat kelpaavat hyvin, eikä vaatteiden tarvitse olla sävy sävyyn.”

3. Pidä kiinni rutiineista

”Rutiinit tuovat sekä vanhemman että lapsen elämään ennakoitavuutta. Lapsen on turvallista tietää, että mitä tahansa tapahtuu, iltaruoka on pöydässä noin viideltä ja nukkumaan mennään kahdeksalta.

Myös vanhempi tietää, milloin hän on lapsen käytettävissä ja milloin oma aika alkaa.”

4. Ole avoin mutta suojaa lasta

”Isot muutokset vaikuttavat väistämättä perheen tunneilmastoon. Jos niistä ei puhuta, lapselle voi jäädä tapahtumista epämääräinen ahdistus. Hän ei ehkä ymmärrä, mistä on kyse, ja voi paisutella ongelmia mielessään.

Vanhempi voi kertoa lapselle tämän ikätason huomioiden, että hän on juuri nyt väsynyt, surullinen tai vihainen. Samalla voi vakuuttaa, että tunne menee ohi eikä johdu lapsesta.

Omaa epätoivoaan ei kuitenkaan ole hyvä jakaa vaan ylläpitää toivoa.”

5. Pidä lähellä

”Vanhemman olisi hyvä silitellä ja sylitellä lasta ja välittää tälle turvallisuuden tunnetta kosketuksen kautta.

Lapselta voi kysyä säännöllisesti kuulumisia ja tiedustella, onko tällä tarvetta jutella aikuisen kanssa. Painostaminen ei kuitenkaan kannata.

Jos lapsi ei ole innokas juttelemaan asioistaan, hänen kanssaan voi pitää yhteyttä yllä muilla keinoilla. Perhe voi vaikkapa sopia, että lapsi kirjoittaa tarvittaessa asiansa paperille ja jättää lapun sovittuun paikkaan.”

6. Hyväksy kaikki tunteet

”Aikuisen ei ole aina helppo ottaa lapsen tunteita vastaan. Tunnemyrskyn keskellä vanhempi voi yrittää muistuttaa itselleen: ’Hienoa, että lapseni uskaltaa tehdä tämän minulle. Hän kokee olonsa turvalliseksi kanssani.’

Ihmiset reagoivat tunteisiin eri lailla. Jollekin vanhemmalle on vaikeinta kohdata lapsen raivo, toiselle taas ahdistus tai suru.

Vanhempi voi miettiä jo etukäteen selviytymiskeinoja, joita käyttää vaikean tunnemyrskyn keskellä. Hän voi esimerkiksi poistua tilanteesta hetkeksi toiseen huoneeseen ja palata sitten, kun on itse hieman rauhoittunut.”

Tatjana Pajamäki korostaa, että muutokset ovat osa jokaisen perheen elämää ja niihin sopeutuminen vie aikaa.

– Muutokset eivät tee perheestä huonompaa kuin muista eivätkä vanhemmat pilaa lastensa elämää, vaikkei arki jatkukaan samalla tavoin kuin aiemmin.

Lue lisää

Miten opit elämään vanhemmuuden pelkojen kanssa?

Pikku Kakkosen Veera Degerholm: ”En pelkää lapsen kiukkua”

Sosiaalityöntekijä vanhemmille: ”Kun normiarki kulkee, ollaan jo voitolla”

Saako lisää? Maitovaihe on lopulta lyhyt aika lapsen elämässä. Nyt  Nuutille maistuu moni muukin ruoka. Kuva: Satu Kemppainen

Sannan molemmat pojat ovat kasvaneet pääosin äidinmaidonkorvikkeella. Pulloruokinnassa harmittaa vain ympäristön asenne.

Kahdeksankuinen Nuutti imaisee viimeiset hörpyt maitopullosta ja jaksaa taistella vielä hetken nukkumattia vastaan. Äiti Sanna laskee hänet hellästi pinnasänkyyn.

Pullolle nukahtava vauva on tässä keittiössä tuttu näky. Myös Nuutin isoveli Hermanni, 3, kasvoi aikanaan pääosin äidinmaidonkorvikkeella.

– Hermanni painoi syntyessään vain 2190 grammaa. Hän ei jaksanut imeä rintaa kuin kymmenen minuuttia kerrallaan ja oli senkin jälkeen ihan hikinen, Sanna muistelee esikoisensa ensimmäisiä viikkoja.

Imetys-lisämaito-pumppausrumbassa kului tunti kerrallaan, kolmen tunnin välein, vuorokauden ympäri. Kaksi kuukautta Sanna jaksoi sitä pahimmillaan puolentoista tunnin yöunilla. Sitten voimat loppuivat, ja Hermanni siirtyi korvikkeelle.

Kun Nuutti syntyi, kaikki oli toisin. Poika oli alusta saakka rinnalla kuin ammattilainen.

– Olin ihan fiiliksissä, että jes, nyt tämä sujuu. Opetimme silti vauvan myös pullolle, jotta isäkin voisi osallistua hoitoon.

”Ehkä imetys olisi voinut jatkua, mutta olin siihen liian loppu.”

Nuutin kanssa imetys meni loistavasti kaksi kuukautta. Sitten koko perhe sairastui rajuun enterorokkoon.

– Rintani ja Nuutin kitalaki olivat täynnä kipeitä rakkuloita. Imetys oli tuskaa molemmille. Lopulta Nuutti ei huolinut rintamaitoa edes pullosta, korviketta kyllä. Ehkä hän yhdisti äidinmaidon maun kipuun.

Kun tauti oli selätetty, Sanna yritti käynnistää imetystä uudestaan, mutta maito oli ehtinyt vähentyä. Perhe oli vasta toipumassa, kaikki nukkuivat huonosti, ja kolmivuotias Hermannikin tarvitsi äidin huomiota.

– Ehkä imetys olisi voinut jatkua, jos olisin pystynyt istumaan sohvalla ja imettämään Nuuttia tuntikausia putkeen, mutta olin siihen liian loppu.


Ruoka-aika. Samuli-isän sylissä Nuutin on niin hyvä syödä, että siihen voi vaikka nukahtaa. Usein niin käykin.

Sannalle oli lopulta valtava helpotus, kun neuvolan terveydenhoitaja antoi ikään kuin luvan lopettaa.

– Menin poikien kanssa neuvolaan naama harmaana ja väsymystäni itkien. Ihana terveydenhoitajamme totesi myötätuntoisesti, että jos imetys ei tuntunut minulle ihan äärettömän tärkeältä, hänestä voisin kyllä lopettaa yrittämisen. Nuutti oli jo saanut maidostani paljon hyötyjä, ja oli tärkeää turvata minun jaksamiseni.

Niin Nuutistakin tuli pullopoika. Sannasta se ei lopulta tuntunut kovin pahalta. Hän oli jo nähnyt, kuinka täydellinen lapsi Hermannistakin oli korvikkeella kasvanut.

– Olen sellainen, etten jaksa jäädä vellomaan vaikeuksissa. Mieluummin yritän löytää ratkaisun ja mennä eteenpäin.

Pulloruokinnassa harmittaa oikeastaan vain ympäristön asenne. Jotkut kokevat oikeudekseen neuvoa asiassa, joka ei kuulu kellekään muulle kuin äidille itselleen.

”Tuntui ärsyttävältä selitellä asiaa vieraalle.”

– Kun vielä imetin Nuuttia, eräs tuttava näki vaunukopassa maitopullon ja ihmetteli suureen ääneen, miksen imetä poikaa kaikkialla. Minusta paikallisjunassa imettäminen oli turhan hankalaa. Tuntui ärsyttävältä selitellä asiaa vieraalle.

Oli Sannalle silti pettymys, kun Nuutin hyvin sujunut imetys päättyi niin yllättäen. Kerran hän purki asiaa ystävälleen, joka oli täysimettänyt vauvaansa. Tämä lohdutti, että ekaluokan opettaja ei näe, ketä lapsista on imetetty ja kuinka kauan.

– Kun lakkasin ahdistumasta imetyksestä ja väsyttämästä itseäni, saatoin käyttää energiani siihen, että olin ihan eri tavalla läsnä lapsilleni.

Amanda ja Matleena auttavat Nelliä valitsemaan lahjoituksista nuorille sopivia vaatteita. Perheeseen kuuluu myös Tiia, 21, jolle yritetään saada virallista asemaa aikuisadoption kautta. Kuva:  Tuomas Kolehmainen

On tärkeää oppia huomaamaan muiden hätä, Nelli Niemelä sanoo.

Rapa roiskui, kun Hermanni, 12, pyöräili koulusta kaverinsa luo ja huomasi pojan, joka seisoi allapäin pyöränsä luona. Ketjut olivat pudonneet. Hermannille on täysin selvä juttu pysähtyä auttamaan.

Niemelän perheen äiti Nelli kuuli tapahtuneesta vain, koska ohiajanut tuttava sattui silminnäkijäksi ja kertoi tilanteesta Nellille myöhemmin.

Nelli ja Miika Niemelälle muiden auttaminen on elämäntapa, johon he kannustavat myös lapsiaan.

Muiden hädän huomaaminen on Nellille ja Miikalle tuttua myös töissä, sillä kumpikin työskentelee Icehearts-järjestössä. Idea on, että syrjäytymisvaarassa olevista esikouluikäisistä lapsista kootaan urheilujoukkue, joiden vetäjä kulkee lasten rinnalla 12 vuoden ajan. Kasvattaja on lasten tukena arjen pulmissa ja luo lapsille turvallisen yhteisön muista joukkuekavereista. Tällä hetkellä toimintaa on kymmenellä eri paikkakunnalla.

Nelli vetää tyttöjen salibandyjoukkuetta.

– Icehearts-tyttöni ovat yhdessätoista eri koulussa, ja käyn joka viikko niistä kahdeksassa. Tulen mukaan oppitunnille tai olen mukana neuvottelemassa, jos koulussa tai kotona on pulmia.

”Puhumme kotona paljon siitä, miksi tällaista tukea tarvitaan ja miksi me olemme siinä asemassa, että voimme auttaa.”

Myös Hermanni, Amanda, 14, ja Matleena, 8, ovat mukana toiminnassa joukkuekavereina. Muiden auttaminen näkyy perheen kotona muutenkin konkreettisesti. Nellin lajitellessa lahjoitettuja vaatteita hän saattaa kertoa etsivänsä päällepantavaa kolmen tytön perheeseen ja pyytää lapsiaan valitsemaan heille nuorten tyyliin sopivia vaatteita.

– Puhumme kotona paljon siitä, miksi tällaista tukea tarvitaan ja miksi me olemme siinä asemassa, että voimme auttaa.

Isän ja äidin muille jakama huomio aiheuttaa silloin tällöin myös mustasukkaisuutta ja napakkaa palautetta. Esimerkiksi vanhin tytär Amanda saattaa joskus tiuskaista, pitääkö juuri heidän aina olla auttamassa kaikkia.

– Silti hänkin on heti tukena, jos huomaa muiden olevan vaikeuksissa, Nelli sanoo.

Meidän Perhe 12/2017