Lapsiperheiden äitejä väsyttää, koska henkinen vastuu arjen sujumisesta on jäänyt heille.

Piia, 42, on ­matkalla töistä kotiin ja mielessä pyörii viikon to do -lista: Varaa nelivuotisneuvola. Valmistele synttäreitä. Ilmoita lapset harrastuksiin. Tarkista, mitkä liikuntavarusteet kouluun tarvitaan huomiseksi. Muista pestä sukkia ja kalsareita. Ja ai niin, mitä tänään syötäisiin?

Kotiovella Piia huomaa kulkeneensa koko matkan ajatuksissaan. Väsyttää, kun päässä surraa koko ajan.

Ei se aina tällaista ollut. Ennen lasten saamista he tekivät miehen kanssa asioita yhdessä, kävivät kaupassa ja laittoivat ruokaa. Jotenkin vain on päädytty tilanteeseen, jossa kokonaisvastuu lapsiin liittyvien­ asioiden muistamisesta, aikatauluttamisesta ja järjestämisestä on Piialla.

Kyse ei ole siitä, etteikö puolisokin vuorollaan tyhjentäisi tiskikonetta ja lukisi lapsille iltasatuja. Kyllä hän ruokaa laittaa ja imuroi, kun niin sovitaan. Kyse on siitä, ettei suuri osa asioista tapahdu, ellei Piia pane niitä liikkeelle. Hänestä on tullut perheen projektipäällikkö.

– Kärjistetysti tämä näkyy, kun olemme lähdössä reissuun. Minä pakkaan omat, lasten ja koiran tavarat ja järjestän kaiken autoon. Sitten odotamme, kun mies valitsee matkalle musiikit.

Kaupan päälle syyllisyys

Niin tuttua, sanoo Väestöliiton Perheneuvonnan koordinaattori Minna Oulasmaa. Asia nousee esiin hänen vetämissään äitiryhmissä ja pariterapiassa jatkuvasti.

Ajankäyttötutkimuksista tiedetään, että naiset ja miehet tekevät vuosi vuodelta tasaväkisemmin kotitöitä. Silti lapsiperheiden äitejä väsyttää, koska henkinen vastuu arjen sujumisesta on jäänyt heille.

Kyse ei ole suurista asioista – kukapa nyt ylikuormittuisi siitä, että pitää ostaa lapsen kaverille synttärilahja. Mutta kun takaraivossa nakuttaa muistettavia asioita kaksikymmentä, otsaryppy alkaa syventyä.

– Kaikkien lankojen piteleminen hyppysissä on mahdoton tehtävä yhdelle ihmiselle. Siksi perhe-elämästä voi joskus tulla ilotonta suorittamista, Oulasmaa kuvailee.

– Kaupan päälle tulee syyllisyyden tunne: Olen saanut sen, mitä halusin. Miksen osaakaan nauttia?

Äiti muistaa kengät, lahjat, parturit

Kysy viideltätoista pikkulapsen vanhemmalta, miten arkiset velvollisuudet on heillä jaettu. Saat ihmeen samanlaisia vastauksia.

Äitien vastuulla ovat useimmissa perheissä ainakin:

Lasten vaatteiden hankkiminen sekä vuodenkiertoon liittyvä varustelu ja ennakointi. Talvi saattaa yllättää autoilijat, mutta äitejä harvoin – seuraavan koon toppakengät on jo ostettu. Entä joko välikausihaalareiden myyntisesonki alkoi? Päiväkotitossut taitavat kohta puristaa, samoin luistimet. Mihin viedään pieneksi jääneet vaatteet – serkulle, kirpputorille vai kellariin?

Lahjojen ideointi ja hankinta sekä perhejuhlien valmistelut. Mitä kummilapsille joululahjaksi? Entä miten muistettaisiin päiväkodin henkilökuntaa tänä ­vuonna? Monissa perheissä äiti hoitaa lahjat myös puolison ­sukulaisille.

Neuvolakäynnit, päiväkodin kasvatuskeskustelut, lapsen parturiajan varaaminen.

Lapsen sosiaalisista suhteista huolehtiminen, kuten alle kouluikäisten leikkitreffien sopimiset. Harrastusten haarukointi, ja niihin oikeaan aikaan ilmoittautuminen.

Näin on Piiankin perheessä.

– En usko, että mieheni edes tajuaa, miten iso työ harrastusmahdollisuuksien ja aikataulujen selvittämisessä on. Minä tuon valmiin esityksen pöytään ja hän osallistuu vain loppumetreillä päätöksentekoon, Piia kuvailee.

Vauvavuoden rooli jää päälle

Miten tässä näin kävi? Jäljet johtavat vauva-aikaan. Kahden aikuisen ihmisen järkevä arki on helppo jakaa, mutta kun syntyy vauva, mikään ei olekaan enää loogista tai hallittavaa.

Se, joka jää kotiin kaaoksen keskelle, ottaa tilanteen haltuun niin hyvin kuin voi: ennakoi, varustelee, luo systeemit.

– On ymmärrettävää ja mielestäni reiluakin, että kotona oleva vanhempi hoitaa suurimman osan lapsiin liittyvistä asioista. Ei toki kaikkea, mutta enemmän kuin se joka käy töissä, Oulasmaa sanoo.

Ongelma on se, että rooli jää päälle, vaikka äiti palaa töihin. Piia kuvailee sitä näin:

– Mieheni mielestä koti on paikka, jossa saa rentoutua. Ilta työpäivän jälkeen on lyhyt, ja hän haluaa pötköttää ja olla lasten kanssa. Ymmärrän sen hyvin, mutta onhan minullakin työni. Minä vain hoidan kaiken sen lisäksi.

Minna Oulasmaan mielestä otollisin hetki kotitöiden uusjaolle on se, kun molemmat palaavat töihin. Myöhemminkin kannattaa yrittää, mutta tilanne ei muutu, ellei sitä ota reilusti puheeksi.

– Tilanne jatkuu niin kauan, kun toinen osapuoli tekee sen mahdolliseksi, hän sanoo.

Piiakin on sen tajunnut.

– Ymmärrän hyvin, että mieheni on haluton muuttamaan mitään. Hänen näkökulmastaan kaikki sujuu nyt hienosti.

Hän on yrittänyt puhua asiasta miehelleen, mutta huonoin tuloksin.

– Se kuulostaa syytökseltä, ja siitähän ei seuraa mitään hyvää.

Selväsanainen työnjako auttaa

Kahden lapsen äiti Eeva, 36, harmitteli moneen kertaan, että matkalle lähtiessä vauvan ja taaperon tavaroiden pakkaaminen aina tuttipulloista kynsisaksiin ja matkaviihdykkeistä ripulilääkkeisiin oli yksin hänen vastuullaan.

Mies ei ymmärtänyt hänen tuskailuaan – eihän pakkaaminen nyt niin vaikeaa ole. Lopulta Eeva kirjoitti Excel-taulukon siitä, mitä kullekin perheenjäsenelle pitää pakata mukaan aina jokaista sukkaa, bodya, laastaria ja vaippaa myöten. Sitten hän näytti taulukon miehelle ja pyysi tätä hoitamaan puolet.

– Vasta silloin hän oivalsi, miten isosta hommasta siinä oli kyse, Eeva kertoo.

Minna Oulasmaan mielestä lapsiperheissä kannattaisi pitää säännöllisin väliajoin työnjakokokous, jossa sovitaan selväsanaisesti, mitä kukin hoitaa vaikkapa seuraavan kuukauden aikana. Kumpikaan vanhempi ei saa puuttua toisen tehtäviin.

– Jos äiti toivoo, että isä ottaa hoitaakseen kummilasten joululahjat, hänen pitää myös hyväksyä miehen valitsemat lahjat ilman mutinoita.

Vallasta voi olla vaikea luopua

Jos tähän ei ole valmis, on turha valittaakaan. Siihen lopputulokseen on perusteellisen harkinnan jälkeen päätynyt Marja, 39.

– Usein huomaan ajattelevani, että joudun hoitamaan kotona kaiken, mutta jos olen ihan rehellinen, en ole valmis­ luovuttamaan valtaa ja vastuuta monistakaan lapseen liittyvistä asioista miehelle ainakaan kokonaan.

Esimerkiksi sopivien vaatteiden haalimisessa kaupoista ja kirpputoreilta on iso työ, mutta haluan tehdä sen itse, koska minulla on selvä näkemys siitä, millainen vaikkapa talvihaalarin pitää olla.

Työnjaon perinteisyys hiukan järkyttää häntä, mutta hän on päättänyt elää sen kanssa, koska asiat ovat enimmäkseen tasapainossa.

– Asumme omakotitalossa ja meillä on oikeastaan selkeä työnjako: minä vastaan kaikesta siitä, mikä tapahtuu sisällä, ja ja mies siitä, mikä tapahtuu ulkona. Lapsen syntymän jälkeen henkinen taakkani perheen hyvinvoinnista on selvästi kasvanut, mutta kaiken kaikkiaan meillä molemmilla on oma sarkamme tässä kaoottisessa kokonaisuudessa.

Piia sen sijaan huomaa joskus leikittelevänsä ajatuksella, muuttuisiko mikään jos hän ottaisi lapset ja lähtisi.

– Minähän hoidan jo nyt suuren osan asioista yksin. Mutta ei taakkani silloin myöskään kevenisi, hän miettii.

– Eikä se ole mikään todellinen vaihtoehto. Kun on nuo tunteetkin pelissä.

Sanna Sommers, Homma liiankin hallussa, Meidän Perhe 11/2013

Kuvitus: Satu Kettunen

Vierailija

Nainen – oletko sinäkin perheesi (väsynyt) projektipäällikkö?

Vaikka tunnistin viimeiset kymmenen vuotta kärsineeni juurikin tästä alituisesta projektipäällikkyydestä kotona (töissä olen myös projektipäällikkö, mutta se ei samalla lailla vaivaa koska ne projektit ovat ihan nimettyjä eivätkä kata kaikkea mahdollista ja mahdotonta, niin kuin kotona), en mitenkään olisi osannut odottaa sitä, miten helpoksi elämä muuttui eron myötä. Lasten asiat täytyy tietysti edelleen hoitaa, mutta se on todella paljon helpompaa kun vastuun lisäksi on myös kokonaan se valta...
Lue kommentti
Vierailija

Nainen – oletko sinäkin perheesi (väsynyt) projektipäällikkö?

Tämä kirjoitus oli ihan kuin meidän perheestä. En tiedä miten asiat saisi muutettua. Olen sanonut, yrittänyt, antanut tilaa, puhunut. Mutta tasapaino on ja pysyy tällaisena. Ehkä miesten pitäisi myös yrittää enemmän, jotta toisenlainen tasapaino vauvavuosien jälkeen saavutettaisiin. Myös lapset ovat kasvaneet siihen, että äiti hoitaa. Mies saa ihan rauhassa istua vaikka koko illan koneella tai sohvalla. Mutta jos minä istun edes minuutiksi, on molemmat lapset heti kimpussa.
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Nina päätti, ettei jää vauvan kanssa vain kotiin istumaan. Lue myös puolison kuvaus tilanteesta.

”Kun Seppo alkoi puhua perheen perustamisesta, suostuin sillä ehdolla, ettei vauvahoito jää yksin minun harteilleni. Halusin olla varma, että hän hoitaa oman osuutensa, jotta minun ei tarvitse luopua kaikista harrastuksistani. Tiesin, että tuskastuisin nopeasti vain kotona olemiseen.

Ennen harrastin paljon liikuntaa ja ulkoilua. Opiskelu yliopistolla oli minulle tärkeää, ja viihdyin joka ilta erilaisissa työryhmissä. Opintojen keskeyttäminen oli vaikeinta. Mietin surullisena, kuinka kaverit etenevät ja minä hoidan kotona vauvaa enkä pääse enää mihinkään.

Seppo rauhoitteli minua sanomalla, että vauva-aika kuluu nopeasti. Hän vakuutti, että pystymme tekemään vauvan kanssa samoja asioita kuin ennen raskauttakin. Kaikesta ei tarvitsisi luopua – ainakaan lopullisesti.

Eeli syntyi viime syksynä. Ensimmäiset viikot olivat dramaattisia, sillä vauva ehti kakkaamaan lapsiveteen ja hengittämään sitä. Infektion takia hänelle annettiin voimakkaita antibiootteja, jotka aiheuttivat mahavaivoja. Eeli oli itkuinen ja nukkui huonosti.

Ensimmäisillä kerroilla oli aika kova kiire kuntosalilta takaisin vauvan luo.

Kun Eeli oli noin kahden viikon ikäinen, sanoin Sepolle, että minun on päästävä hetkeksi kuntosalille. Seppo oli todella kannustava ja osti minulle kuntosalikortin. Oli ihanaa päästä pois kotoa, vaikka ensimmäisillä kerroilla minulla oli aika kova kiire takaisin Eelin luo.

Seppo piti isyyslomaa muutaman viikon ja palasi sitten töihin. Yhtäkkiä olin Eelin kanssa kahdestaan. Olin niin tottunut viilettämään tukka putkella kokouksesta toiseen, etten tiennyt, mitä olisin kaikella ajalla tehnyt.

Päätin, etten jää vauvan kanssa kotiin istumaan. Ensimmäinen bussimatkamme ystävän luo jännitti hirveästi. Matka meni kuitenkin hyvin, ja sen jälkeen tunsin valtavaa helpotusta. Kyllä tämä onnistuu!

Jos nyt annan Sepolle siimaa, saan sitä itsekin sitten kun en enää imetä.

Sopimus kotitöiden ja vapaa-ajan tasapuolisesta jakamisesta on toiminut hyvin. Kun Seppo tulee illalla kotiin, olemme hetken kolmistaan ja sitten on jomman kumman vuoro lähteä omiin menoihin. En odota, että Seppo heti töistä tultuaan alkaisi tehdä kotitöitä. Yritän olla reilu ja muistaa, että Seppo on töistä väsynyt ja hänkin ansaitsee lepoa.

Annan Sepon nauttia harrastuksistaan, koska tiedän kuinka tärkeitä ne hänelle ovat. Jos nyt annan Sepolle siimaa, saan sitä itsekin sitten kun en enää imetä Eeliä. Minulle on tärkeää, etten tunne olevani pelkkä äiti. Nyt olen Eelin kanssa kotona, mutta suunnittelen tulevaisuutta ja odotan sitä, kun pääsen takaisin yliopistolle.”

Lapsen hoito ei ole yksin äidin velvollisuus, sanoo esikoisvauvan isä Seppo. Lue myös puolison kuvaus tilanteesta.

Ninan raskausaikana kaverit ja keskustelupalstat pelottelivat, kuinka elämä päättyy vauvan tuloon. Istuisimme seuraavat vuodet Ninan kanssa neljän seinän sisällä ja pyhittäisimme elämämme vauvalle. Vähemmästäkin alkaa pelottaa.

Koska kumpikaan meistä ei halunnut kauhukuvien käyvän toteen, puhuimme Ninan kanssa paljon siitä, miten järjestelemme vauva-arjen.

Arvostan sitä, kuinka Nina huomioi työssäkäymiseni. Hän ei ole koskaan kassi valmiina odottamassa kotiintuloani. Saan levähtää hetken ennen kuin otan vastuun Eelin iltapuuhista. Joskus työpäiväni venyvät, mutten muista, että Nina olisi koskaan valittanut, vaikka vauvan kanssa on välillä tietysti rankkaakin.

Omista menoista täytyy sopia etukäteen. Lukujärjestystä ei kuitenkaan voi noudattaa orjallisesti, sillä joskus Ninalla on saattanut olla niin rankka päivä Eelin kanssa, ettei hän jaksa enää illalla jäädä lapsen kanssa kahden.

Kummallakin on oikeus sanoa, ettei jaksa, ja silloin perhe menee harrastusten edelle. Toisaalta olen joskus patistanut Ninaa lähtemään omiin juttuihinsa väsymyksestä huolimatta, ettei hän vain jämähdä kotiin. Se saattaisi myöhemmin harmittaa.

Eelin ansiosta teemme nyt enemmän asioita yhdessä.

Eelin ansiosta teemme nyt enemmän asioita yhdessä kuin aikaisemmin. Saatamme esimerkiksi lähteä parin tunnin vaunulenkille, kun Eeli nukkuu päiväunia. Vauvan tultua harrastamisesta on tullut myös yhteistä parisuhdeaikaa.

Metsästys ja kalastus ovat tärkeimpiä harrastuksiani, ja myös Nina metsästää. Luonnossa liikkuminen on meille molemmille tärkeää, ja ensi syksyksi on jo katsottu valmiiksi isäni vanha kantorinkka, jossa Eeli pääsee mukaan metsään. Muistan itse lapsuudesta, kuinka parivuotiaana torkuin isän selässä metsällä. Haluan jakaa kokemuksen nyt poikani kanssa.

En harmittele omien menojeni vähentymistä, sillä Ninahan tässä on suuremman uhrauksen tehnyt. Ymmärrän, että nykyinen tilanne on Ninasta epäreilu, sillä hän on joutunut luopumaan opinnoistaan.

Arki pojan kanssa kahdestaan ei hirvitä, sillä eihän lapsen hoito ole yksin Ninan velvollisuus.

Ensi syksynä tilanne todennäköisesti muuttuu, kun Eeli aloittaa päivähoidossa ja Nina palaa opiskelemaan. Mietimme vielä, miten asian järjestämme: jäämmekö Eelin kanssa nykyiseen kotiin vai muutammeko koko perhe Ninan opiskelupaikkakunnalle.

Arki pojan kanssa kahdestaan ei hirvitä, sillä eihän lapsen hoito ole yksin Ninan velvollisuus. Minun tehtäväni on myös tukea Ninaa hänen tavoitteissaan. En halua, että suhteeseemme syntyy kinaa tai katkeruutta sen takia, että Nina joutuisi jämään kotiin vastoin tahtoaan.”