Kuva: Anna Huovinen
Kuva: Anna Huovinen

Lapsi tarrautuu kiinni ja sanoo, että ei nousta, ei lähdetä, luetaan, halataan. Sitten tulee päivä, jolloin onkin toisin, Ulla Ahvenniemi kirjoittaa.

Aina tätä.

Sylissä kantamista ja hytkyttämistä, tutin etsimistä pimeässä. Liian aikaisia aamuja virkun höpsön kanssa, liian myöhäisiä iltoja virkun höpsön kanssa. Imetysmaratoneja, puuromaratoneja, sosetta poskiin ja hiuksiin enemmän kuin suuhun.

Seuraavaksi askeleet. Selkä väsyy, ei jaksaisi taas taluttaa. Sitten lapsen itse ottamat, missä on videokamera, voiko kolme askelta jo laskea kävelyksi? Portaita ylös ja alas, äkkiä turvaportti eteen. Yöllä unen läpi kuuluvaa tepsutusta, sen jälkeen pienet varpaat kylkeä potkimassa.

Sanat, joista melkein ensimmäinen on äiti. Lauseet, jotka alkavat aina sillä: Äiti, kato. Äiti, tuu. Äiti, mennään. Äiti, syliin.

Lapsi irrottaa kätensä isommasta kädestä, kun kaveri tulee tiellä vastaan.

Lukemattomia samanlaisina toistuvia hetkiä. Lapsi, joka tarrautuu kiinni ja sanoo, että ei nousta, ei lähdetä, luetaan, halataan. Pieni käsi omassa isommassa kädessä matkalla puistoon ja kauppaan ja päiväkotiin ja kotiin. Pieni lapsi odottamassa, että äiti tai isä ehtisi pelata tai lukea tai pelleillä, koska ei ole mitään parempaa kuin olla äidin tai isän kanssa.

Äiti tai isä sanomassa, että kulta se on hieno käpy, mutta nyt on kiire. Kulta äidin pitää nyt siivota keittiö, piirrä vaikka.

Sitten tulee päivä, jolloin onkin toisin. Silloin äiti ja isä kysyvät lapselta, oliko kiva päivä ja mitä ruokaa olet syönyt, koska eivät enää tiedä. Lapsi irrottaa kätensä isommasta kädestä, kun kaveri tulee tiellä vastaan.

Vanhemmat tietävät, että näin sen kuuluu mennä, mutta miten äkkiä se kävikään. Ottavat lasta kädestä ja haluaisivat pitää siitä kiinni vielä hetken.

Meidän Perhe 8/2016

Eläinhahmojen yhdisteleminen on hauskaa puuhaa! Kuva: Juha Salminen
Eläinhahmojen yhdisteleminen on hauskaa puuhaa! Kuva: Juha Salminen

Kivojen eläinhahmojen yhdistely kehittää taaperon silmän ja käden yhteistyötä.

Tarvitset:

Tukevaa kartonkia tai pahvia, valmiiksi tulostetut eläinhahmot, paperiliimaa, kontaktimuovia,sakset tai mattoveitsen.

Tee näin:

  1. Tulosta valmiit eläinhahmot ja liimaa ne tukevalle kartongille tai ohuelle pahville. Eläinhahmoja on kuusi kappaletta: kettu, kissa, norppa, pingviini, pupu, sammakko.
  2. Päällystä kartonki kontaktimuovilla molemmin puolin.
  3. Leikkaa eläimet irti ääriviivoja pitkin joko saksilla tai mattoveitsellä materiaalista riippuen.
  4. Puolita eläimet vielä keskeltä kahteen osaan.

Vinkki! Paloja voi ja saa yhdistellä ennakkoluulottomasti. Pupu, jolla on ketunhäntä, miksipä ei!

Tulosta valmiit eläinhahmot A4-kokoiselle paperille alla olevasta linkistä. Tallenna tiedosto ensin työpöydällesi ja printtaa vasta sen jälkeen, niin se tulostuu oikein.

 

Jaa oma juttu

Millaisia askarteluja tai tuunauksia olet vauvalle tehnyt? Laita hyvät ideat kiertoon Vauvan Instagramissa. Jaa kuva ja tägää se @vauvalehti #teeite.

Yksi vauvan vilpittömimmistä ihailijoista saattaa olla hänen isosisaruksensa.

Yhtä vauvakuvaa en koskaan väsy katselemaan: Muutaman viikon ikäinen kuopuksemme pötköttää piirua vaille kolmevuotiaan esikoisemme sylissä. Vauva pitää isosiskoa tiukasti pikkusormesta kiinni. Siinä on hyvä.

Kun itse vielä ihmettelin, kuka tämä pieni ja uusi oikein on, esikoinen otti vauvan saman tien omakseen. Hänestä kuoriutui isosisko ennen kuin minusta kahden äiti. Hän kylvetti, hoivasi ja lohdutti, esitteli vauvaa polleana tutuille ja tuntemattomille.

Kolmesta oli tullut neljä, mutta äiti ei meinannut pysyä perässä.

Itsehän unohdin kirjoittaa vauvan nimen onnittelukorttiin, kun lähdimme koko perhe syntymäpäiväjuhliin. Kolmesta oli tullut neljä, mutta äiti ei meinannut pysyä perässä.

Sydämeeni oli ryöpsähtänyt kertaheitolla hurjasti lisää rakkautta, mutta samalla sydän hieman nyrjähti. Esikoisen puolesta kirpaisi, sillä syliin ei joka hetki mahtunut yhtä paljon kuin sydämeen.

Onneksi oli myös isän ja isovanhempien syli. Isompikin sai vielä olla pieni.

Sanotaan, että ensimmäinen lapsi tehdään itselle, toinen esikoiselle. Ehkä niinkin. Kieltämättä toivoin, että lapsillani olisi kasvussaan kaveri. Se rakkain ja raivostuttavin, jonka kanssa otetaan yhteen mutta jonka edestä ei ikinä paiskaisi ovea kiinni iäksi.

Sanotaan, että ensimmäinen lapsi tehdään itselle, toinen esikoiselle.

Pikku hiljaa kädet alkavat riittää kahdenkin äitinä. Sitä huomaa kasvavansa lahjomattomaksi erotuomariksi, muistaa tuoda reissusta kaksi täsmälleen samanlaista tuliaista. Mittaa automaattisesti jälkkärit grammalleen yhtä suuriksi. Sylissäkin pysyy kaksi yhtä aikaa.

Kun siskokset kikattavat omille jutuilleen ja pusuttelevat toisilleen hyvän yön halit, sydämessä ei voisi enempää lämpöä tunteakaan.

Vauva-lehden pääkirjoitus 12/17