Lasta ei saa rangaista vanhempien avioerosta alkamalla teettää hänellä entisen puolison velvollisuuksia. Kuva: iStock.
Lasta ei saa rangaista vanhempien avioerosta alkamalla teettää hänellä entisen puolison velvollisuuksia. Kuva: iStock.

Voit helpottaa lapsen oloa erotilanteessa muistamalla nämä viisi asiaa.

Vanhempien avioero järkyttää aina lapsen elämän perustuksia. Lapsi on syytä muistaa ottaa huomioon myös keskellä stressaavaa erotilannetta.
Psychentral.com-sivusto listasi viisi tärkeää asiaa, jotka eroavien vanhempien kannattaa muistaa.

1. Keskity lapseen.
Vaikka ajatukset pyörisivät raha-asioissa tai asumisjärjestelyissä ja tunteet velloisivat surun tai vihan pohjamudissa, vanhempien pitää silti osata keskittyä lapseen. Lapsi ei välttämättä näytä kokemaansa stressiä ulospäin, mutta se ei silti merkitse sitä, ettei ero vaikuttaisi häneen.

2. Tunnista lapsen tunteet.
Lapset eivät välttämättä osaa tai halua puhua tunteistaan. Stressaava tilanne voi saada lapsen käyttäytymään poikkeuksellisesti, ja seurauksena voi olla esimerkiksi kiukunpuuskia, omiin oloihin vetäytymistä, koulun laiminlyöntiä tai päihteiden käyttöä. Koska avioero ei ole millään lailla väliaikainen tilanne, voi poikkeuksellista käytöstä esiintyä pitkänkin ajan kuluttua avioeron jälkeen.  

3. Anna lapsellekin päätösvaltaa.
Lapset saattavat kokea olevansa heittopusseja avioeron melskeessä. Yhteishuoltajuus ja kaksi kotia ovat nykyään yleisiä ratkaisuja avioeroperheissä. Kaikille lapsille ei kuitenkaan ole mieluista joutua muuttamaan viikon välein kodista toiseen. Yritä joustaa ja antaa lapselle mahdollisuus vaikuttaa omiin asumisjärjestelyihinsä.

4. Ylläpidä asiallisia suhteita entiseen puolisoon.
Vaikka suhde entiseen puolisoon olisi kuinka hankala, pitäisi vanhempien välttää näyttämästä lapselle negatiivisia tunteitaan ex-puolisoa kohtaan. On tärkeää opettaa lapsille, että vaikka ihmiset eivät välttämättä tule toimeen keskenään, he pystyvät silti käyttäytymään asiallisesti ja kommunikoimaan keskenään ystävällisesti.

5. Älä vaadi lapselta liikaa.
Lapset ottavat avioerotilanteessa usein aiempaa enemmän vastuuta asioista tai alkavat toimia aikuisen roolissa. Vaikka yksinhuoltajaksi jäänyt äiti tarvitsisikin esikoisen apua kuopuksen hoidossa, ei vanhempi saa vaatia lapselta liikaa. Lasta ei saa rangaista vanhempien avioerosta alkamalla teettää hänellä entisen puolison velvollisuuksia.

Vierailija

Näin autat lasta avioerossa

Tämän artikkelin kirjoittaja ei selvästikään ole erolapsi. Minun vinkit eronneille: Älä ala lahjomaan tai houkuttelemaan lasta leiriisi, lapset eivät ole tyhmiä, he kyllä näkevät mitä yrität ja saattavat ottaa tilanteesta kaiken irti. Älä hauku puolisoasi lapselle, älä mustamaalaa. Pidä huoli että lapsi ymmärtää ettei ero johtunut hänestä, lapselle voi tulla todella paha mieli koska järjettömästi kuvittelee että riidat ja ero johtuvat jotenkin hänen olemassaolostaan. Muista että te olette...
Lue kommentti
Vierailija

Näin autat lasta avioerossa

Yksinhuoltajäiti tässäkin malliesimerkkinä. Itse kasvoin isäni kanssa. Taitaa olla muitakin. Yhteiskunnassa pitäisi ottaa kunnolla esille se tosiseikka, että äidille yksinhuoltajuuden myöntäminen on ollut se vakioasetus, jolla mennään ja vain isät ovat erotilanteissa olleet todistusvelvollisia omasta kyvystään lapsen kaitsijana. Toivottavasti tämä asia edes on hieman muuttunut. Tasa-arvo tässä kuitenkin on kaukana.
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.