Meillä on menossa vaikea vaihe parisuhteessa ja riitelemme lähes päivittäin.

Olen 11 kk ikäisen tytön äiti ja olen huolestunut. Meillä on mieheni kanssa menossa vaikea vaihe parisuhteessa ja riitelemme paljon, lähes päivittäin. Usein riidan aikana äänemme korottuvat ja alan helposti itkeä. Tyttäremme on yleensä paikalla kun on riitaa, eikä näin tietysti saisi olla. Pelkään riitojen olevan hänelle haitaksi. Voiko hänelle jäädä jotakin näistä huutamisista muistiin? Hän on varmasti hyvin hämmentynyt, koska ei ymmärrä, miksi huudamme toisillemme ja miksi äiti itkee. Miten meidän tulisi toimia, kun tulee riitaa?

Psykologi Essi Juvakka vastaa: Parisuhdekriisi on teidänkin perheessä iso asia. On hyvä, että olet lähtenyt miettimään koko perheenne näkökulmasta, miten saatte tämän kriisin käsiteltyä parhaalla mahdollisella tavalla. Tyttönne kun vaistoaa ja ymmärtää tilanteesta paljon enemmän kuin osaatte aikuisina edes ajatella. Muista myös, ettei kriisi ole merkki rakkauden häviämisestä. Kriisin keskellä ei koskaan ole viisasta tehdä mitään ratkaisuja. Niiden aika on vasta kriisin jälkeen, aikaisintaan muutaman kuukauden päästä.

Teidän olisi hyvä tehdä sopimus, että vaikeista ja voimakkaita tunteita herättävistä asioista puhuttaisiin vain kahden kesken. Jos riittävästi aikaa ei löydy tai enää ei jaksa puhua lapsen mentyä nukkumaan, keskusteluaikaa olisi viisasta ottaa nyt esim. hoitoapua käyttäen. Ovatko isovanhemmat, kummit tai muut tutut käytettävissä tähän tehtävään? Heille ei tokikaan tarvitse kertoa, mitä vapaalla ajallanne teette, mutta nyt tarvitsette rauhallista aikaa puhumiseen.

On tärkeää, että saatte keskusteltua mahdollisimman avoimesti ja rakentavaan sävyyn toista syyttämättä ja syyllistämättä aroistakin asioista. Onko se teille mahdollista? Onnistutteko siinä? Kannattaa käyttää minä-kieltä: Minun/mun mielestän?i Näen/koen asian siten, että? ja välttää syyttävää sinä-kieltä: Aina sinä?, Mikset sä koskaan? Näin rakentava viestintätyyli löytyy huomattavasti helpommin.

Lapsellenne riitely luo aina hämmennystä ja jopa turvattomuutta, sillä kaikkea hän ei ymmärrä – eikä hänen tarvitsekaan ymmärtää. Tilanne on hyvä katkaista, jotta jatkossa hän ei pelkäisi äänen korottumista muissakin tilanteissa. Myös vanhemman itku säikäyttää usein lasta. Itku on toki täysin luonnollinen ja luvallinen ilmiö, josta voit kertoa lapsen tasolla, miksi äiti itkee. Vielä tyttö on kuitenkin liian pieni ymmärtämään kaikkia sanallisia selityksiä.

Suosittelen, että keskustelun lisäksi mietitte myös parikäyntejä ammatti-ihmisen luona parisuhdetilanteenne ratkaisemiseksi. Moni asia kun ei ratkea ainakaan helposti vain kahden kesken. Lisäksi parisuhde-aiheesta löytyy paljon hyvää luettavaa. Mm. viime syksynä ilmestynyt kirja Pysytään yhdessä (Otava), jota olen ollut itsekin tekemässä, auttaa tehtävineen teitä varmasti ominkin voimin useita askelia eteenpäin.

Keskusteluapua saat myös Väestöliiton lapsiperheiden vanhemmille suunnatusta Perheverkon neuvontapuhelimesta (p. 09 612 7102), johon voit soittaa nimettömänä ja kertoa tuntemuksistasi tavallisen puhelinmaksun hinnalla.

Vauva 11/2007

Lähetä oma kysymyksesi asiantuntijoillemme Vauvan neuvolaan.

Kuva: Heli Blåfield
Kuva: Heli Blåfield

Puremisen tarvetta ei kannata kieltää, mutta pureskelun voi ohjata johonkin vähemmän vahingolliseen, sanoo lastenpsykiatri Janna Rantala.

”Miten saisin nelivuotiaan lopettamaan lelujen, vaatteiden ja muiden tavaroiden pureskelun? Hän on ollut aina kova pureskelemaan ja imemään kaikkea. Alle kolmevuotiaana se meni vielä iän piikkiin, mutta nyt ikää on jo neljä ja puoli, eikä järsimiselle näy loppua. Hän puree rikki ulkovaatteiden kaulukset ja hihat, talvirukkaset, sisähousujen polvet, omat pehmolelunsa, lyijykynien päät.

Minua huolettaa, mitä myrkkyjä pieneen kehoon joutuu esimerkiksi ulkovaatteiden pinnoitteista. Miten tilanteen saisi ratkaistua? Hän itse ei tunnu oikein voivan asialle mitään, järsiminen tapahtuu jotenkin puolihuomaamatta. Asia selvästi nolottaa häntä. En se minä ollut, se oli Nakertaja, hän sanoo. Olen sanonut, että hänen pitää kieltää napakasti Nakertajaa, ja hän lupaa aina yrittää parhaansa, mutta jotenkin sitten taas lipsahtaa.”

Turhautunut äiti

Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa

”Imemisen ja puremisen tarpeet ovat yksilöllisiä, vauvasta asti. Joskus ne voivat liittyä hampaiden tuloon, kutinaan tai janoon. Usein se on vain tapa, jollaisia meillä kaikilla on, kuten hiusten pyörittely tai kaulakorun koskettelu. Niillä pyritään säätelemään esimerkiksi jännittyneisyyttä. Purukumin pureskelu voi auttaa, mutta eihän lapsi voi sitäkään määrättömästi jäystää.

Onneksi teillä on apuna Nakertaja.

Sanotkin viisaasti, ettei lapsi itse voi asialle mitään. Silloin lapsen kokema nolous – ja ehkä syyllisyys – on turhaa. Näiden pattitilanteiden helpottamiseen sopii menetelmä nimeltä Muksuoppi. Siinä lapsen ongelma käännetään taidoksi, jota hän alkaa harjoitella. Lapsenne voisi harjoitella esimerkiksi sopivan tavaran jyrsimistä tai kolmesti puraisemista. Puremisen tarvetta ei kielletä (koska se ei tule onnistumaan) mutta toiminta ohjataan johonkin vähemmän vahingolliseen. Aikuinen kannustaa, auttaa muistamaan tavoitteen.

Onneksi teillä on apuna Nakertaja. Muksuopissa neuvotaan keksimään hankalan tavan karsimiseksi ulkoistettu hahmo, joka on vastuussa teoista. Nokkela lapsesi on jo hoitanut tämän!

Nakertajaakaan ei kannata vain komentaa, vaan hänelle pitää opettaa uusia taitoja. Ensin tutustutaan tuohon katalaan jäystäjään paremmin. Lapsi piirtää kuvan, aikuinen haastattelee: Onko Nakertaja lapsi, aikuinen, eläin vai mikä? Millaiset sen hampaat ovat? Mistä se puikahtaa paikalle? Onko se aina nakertanut vai tuliko sille yhtäkkiä jokin? Tykkääkö se tehdä muutakin? Saisiko sen lisäämään muuta puuhaa, jotta nakertelu vähenisi? Voisiko lapsi auttaa siinä?

Otin myös itselleni opeteltavan taidon ja harjoittelin tyynesti muistuttamista.

Löydät tarkempia ohjeita hakusanoilla Muksuoppi tai Kids’ Skills. Menetelmä vaatii aikuiseltakin kieltämisen ja hermostumisen kierteen katkaisemista, mikä ei aina tunnu helpolta. Kokemusta on! Itse otin vastaavassa tilanteessa myös itselleni opeteltavan taidon ja harjoittelin tyynesti muistuttamista.”

Kysy Jannalta

Mietityttääkö lapsen kasvatus? Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa lukijoiden kysymyksiin Meidän Perhe -lehden joka numerossa. Lähetä kysymys lomakkeella tai sähköpostitse meidanperhe@sanoma.com . Laita viestin otsikoksi ”Janna vastaa”.

Vierailija

Lapsi puree lelut ja vaatteet rikki – miten sen saa loppumaan?

- pese kaikki lapsen vaatteet hyvin ennen käyttöä niin kemikaalikuorma pienenee. Samoin lelut ym lapsen kaluamat tavarat kannattaa pestä ennen kaluamista. -ompele puuvillaisia kaulahuiveja tai rannehuiveja joita saa luvalla nakerrella. Helppoja pestä, halpoja ja ei niin vaarallisia kemikaalien suhteen mitä ulkovaatteet. Meillä näitä ommeltiin joskus vanhoista paidoistakin niin varmasti enimmät kemikaalit häipyneet jo aikaisemmissa pesussa. Meillä kaksi lapsista pureskeli pienenä ainakin kun...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Kalapuikoista tulee minulle vieläkin mieleen äitiysvapaa. Niiden äärellä käytiin monta tärkeää keskustelua.

Pian siellä. Tuon kalapuikkoja!

Ystävän viesti pelastaa päivän. Minä ja vauva saamme seuraa.

Äitiysvapaalla on päiviä, jolloin kaikki tuntuu kepeältä. Vaunukoppaan mahtuu tämä kaikki uusi ja ihana, ja päiväkahvi maistuu poikkeukselliselta vapaudelta. Sitten on niitä päiviä, jolloin väsymys harmauttaa mielen, ja koko maailma kutistuu kahvikuppiakin pienemmäksi.

Äitiystävälle voi avata oven yöpuvussa, ilman että on siivonnut tai laittanut ripsiväriä.

On helppo sanoa, mikä äitiystävässä on kullan­arvoista: hän tietää tunteen. Hänelle voi avata oven yöpuvussa, ilman että on siivonnut tai laittanut ripsiväriä. Hän selättää ihan samaa sekamelskaa ja valvottuja öitä.

Toisilla on hätäkahvit, minulla ja ystävälläni oli kalapuikot. Hänen pakastimestaan niitä löytyi aina, minä puolestani taioin lautasille lisukkeet. Keittiönpöydässä jaoimme vauvojen vaiheet, puimme parisuhteen senhetkistä tolaa ja pohdimme, mitä töihin paluu toisi tullessaan.

Näinä iltapäivinä kello ei pysähtynyt kuten niin usein kaksin vauvan kanssa.

Samanlaista mahdollisuutta istahtaa alas, kysyä ja kuunnella, löytää harvoin, kun koko kaveripiiri tempoilee ruuhkavuosissaan.

Kotona ollessa moni asia tuntuu arkisemmalta kuin onkaan. Jälkeenpäin kaipaan montaa asiaa, kuten sitä, että oli aikaa pitää yhteyttä ystäviin. Tiesin tarkalleen, mitä heille kuului.

Samanlaista mahdollisuutta istahtaa alas, kysyä ja kuunnella, löytää harvoin, kun koko kaveripiiri tempoilee ruuhkavuosissaan. Käyttöä olisi jopa niille hitaasti kuluville tunneille.

Kirjoitus on Vauva-lehden 8/2018 pääkirjoitus.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.