Kuvitus: Johanna Sarajärvi
Kuvitus: Johanna Sarajärvi

Huoli on osa vanhemmuutta. Mutta mitä tehdä, jos huolista kasvaa pelkoja, joista on vaikea päästä irti?

Äidiksi tultuani aloin jännittää autolla ajamista ja kyydissä olemista. Tuntuu, että olen liikenteessä joka hetki varuillani ja tietoinen siitä, että jotain voi sattua – rattijuoppo, hirvikolari tai vesiliirto.

Iän ja vanhemmuuden myötä olen ymmärtänyt elämän haurauden. Enkä ole ainoa, olen huomannut muiden vanhempien kanssa juteltuani. Tuttava ei uskaltanut vuosiin koskea rattiin, koska vauvan kuljettaminen moottoritiellä tuntui siltä kuin olisi pitänyt ladattua asetta tämän ohimolla. Eräs isä taas alkoi jälkikasvua saatuaan käyttää itsekin pyöräilykypärää.

Moni äiti on piipahtanut kesken yön kuuntelemassa korva kiinni taaperon poskessa, hengittääkö tämä. Toisille meistä tekee tiukkaa päästää pikkukoululainen kulkemaan kouluun ja harrastuksiin itsekseen. Jos se haahuilee ajatuksissaan punaisia päin? Eksyy? Kaapataan?

Onnettomuuksia sattuu lopulta varsin harvoin, eikä pelkääminen toisaalta estä ikäviä asioita tapahtumasta. Niin sanoo järki. Mutta silti mieli voi tehdä tepposet: mitä jos…

Pelokkuus periytyy

Kaikilla vanhemmilla käväisee toisinaan mielessä uhkakuvia ja ikäviä asioita, lohduttaa psykologi, kognitiivinen psykoterapeutti Kati Raikamo ProNeuron Neuropsykiatriakeskuksesta.

– Vanhemmaksi tulo on iso muutos, johon ei koskaan pysty ihan täysin valmistautumaan. Se voi näkyä erityisen vahvasti ihmisessä, jolla on vahva kontrollin tarve ja joka muutenkin ahdistuu herkästi uusissa tilanteissa, Raikamo kertoo.

Joillekin jää pelkoja, jos raskausaikaan tai synnytykseen liittyy dramaattisia käänteitä. Myös omat varhaiset kokemukset saattavat vaikuttaa huoliherkkyyteen. Samoin temperamentti, toiset ovat äiteinä ja isinäkin huolettomampia kuin toiset.

Itse olen monessa käytännön asiassa aika rento, mutta pääni sisällä pohtiva kela lähtee helposti pyörimään. Vanhempana olen vastuussa toisen ihmisen hengestä. Onhan se nyt hurjaa.

Joillakin tunne yltyy Raikamon mukaan ylivastuullisuudeksi: minun täytyy varjella lapsia pahalta herkeämättä, kaikissa tilanteissa. Isä tai äiti ei kuitenkaan voi olla joka mutkassa vahtimassa lasta läpi tämän kasvuvuosien. On pakko alkaa vähä vähältä luottaa.

Uhkakeskeisyys on Raikamon mukaan pohjimmiltaan juuri luottamuksen puutetta. Murehtija ei luota elämään, itseensä eikä lapsen selviytymiskykyyn.

Jos olen koko ajan huolissani, en tue myöskään lapsen luottamuksen kehittymistä.

Lapsi aistii hyvin herkästi vanhemman tunteita. Pelko voi tarttua, samoin ylivastuullisuus. Lapsi saattaa alkaa suojata vanhempaansa ja varoa jatkuvasti tuottamasta lisää huolta. Raikamon mukaan ahdistuneisuuteen taipuvaisen nuoren taustalta löytyykin usein murehtiva vanhempi.

– Syy voi olla osittain geeneissä, periytyvää herkkyyttä. Mutta uskon, että se on myös opittu malli. Usein se voi olla niin varhaisessa vaiheessa syntynyt, että aikuisena on vaikea muistaa ja löytää niitä syitä, miksi minusta on tullut näin ahdistusherkkä.

Huoli kouraisee vatsaa

Jäin kolmevuotiaana auton töytäisemäksi. Muistikuvani siitä ovat tietenkin hataria, mutta mietin, onko jotain vanhaa noussut pintaan nyt, kun katson liikenteen riskejä uusin silmin. Autotietä ylittäessä lävitseni käy joskus äkillinen väristys, syvällä kehossa tuntuva mielikuva siitä, miten auto paiskaa ihmisen ilmaan.

Samanlaisia hätkähdyksiä saan, kun näen pikkulasten käsittelevän saksia – kammoan teräviä esineitä.

Jos mieleen pulpahtaa onnettomuus, joka jollekin läheiselle voisi sattua, on kuin pään läpi humahtaisi aalto. Tai sitten kauhukuva oikeasti kouraisee vatsaa. Sen haluaa torjua äkkiä mielestään.

Pitäisikö minun olla huolissani ikävistä mielikuvista? Ja voinko päästä niistä eroon?

– Jos pelko vain nousee mieleen, mutta siitä huolimatta pystyy toimimaan normaalisti, se on vielä ihan ok, Raikamo sanoo.

Huolet ja murheet pysyvät aisoissa, kun tiedostan ne vain ajatuksiksi. Minun ei tarvitse uskoa tai seurata niitä. Ne eivät ole totuus, eivätkä ne ennusta tulevaa.

Pelot ovat sen sijaan saaneet liian suuren otteen, jos ihminen välttelee tiettyjä tilanteita kaikin keinoin ja keplottelu alkaa haitata arkea. Toki autoilua karsastava voi käyttää julkisia, jos se toimii ja tuntuu mukavammalta. Mutta jos ei uskalla enää matkustaa lainkaan, vaikka haluaisi, kannattaa Raikamon mukaan pysähtyä.

Pelkoihin takertuva ihminen voi kokea, että hänen on pystyttävä estämään mieleensä nousseita pahoja asioita tapahtumasta. Ajatukset yltyvät pakkoneuroottisiksi.

– Siihen saattaa liittyä maagista ajattelua: kun minä nyt ajattelen näin, niin se varmasti sattuu, Raikamo kuvaa.

Joskus ajatukset vainoavat niin, että ihminen hakee helpotusta rituaaleista. Kun hän nyt lähtee ovesta vasemmalla jalalla, hän ei jää auton alle. Pahimmillaan vanhemman huolen omaksunut lapsikin saattaa alkaa kehittää erilaisia rituaaleja estääkseen pahaa tapahtumasta.

Turvarituaaleihin takertuminen Raikamon mukaan vain lisää ahdistusta, joten niistä kannattaa yrittää pidättäytyä. Vaikeisiin pakkoajatuksiin voi ja kannattaakin hakea ammattiapua.

Luottamusta voi oppia

Kun tyttäreni oli pieni, matkustin kerran pariksi yöksi tapaamaan vanhaa ystävää. Kun lähdin, lapsella olikin vähän lämpöä. Hän jäi isänsä turvalliseen hoivaan, mutta silti minua kalvoi. Pikkuinen kipeänä ja minä rentoutumassa!

Kyläpaikassa pyörin koko yön vuoteessa. Pöpperöinen pää kävi kierroksilla. Jos se onkin jotain vakavaa, tämän kerran kun lähdin vähän kauemmaksi? Entä jos kuume nousee ja mies saa juuri tänä yönä vaikka sydänkohtauksen?

Pidättäydyin sentään soittamasta yöllistä tarkistuspuhelua. Tietenkin kaikki oli kunnossa. Mutta kun jokin ajatus saa vallan, siitä voi olla vaikea päästä eroon.

Murehtimiseni on Raikamon mukaan opittu tapa. Ajatukset ovat tottuneet ajautumaan tietyille radoille. Lohdullista on, että jos mieli oppii keskittymään uhkiin, sen voi myös opettaa ajattelemaan myönteisemmin.

– Ensimmäinen askel on tiedostaa, että minulla on taipumus tällaiseen ajattelumekanismiin, Raikamo sanoo.

Hän neuvoo tunnistamaan ja hyväksymään tunnereaktion siinä hetkessä. Tunnen ehkä syyllisyyttä siitä, että olen poissa lapseni luota. Se, että sillä aiheuttaisin jotain pahaa, on kuitenkin harhainen uskomus. Ajatuksia tulee ja menee. Se on normaalia, koska välitän niin paljon tästä lapsesta ja haluan olla hyvä vanhempi.

Kun tunnistan erilaiset pelkoni oman mieleni tuotteiksi, ne asettuvat mittasuhteisiin ja paljastavat rajoittavuutensa. Paljon jäisi tekemättä, jos ohimenevien ikävien ajatusten antaisi ohjata elämäänsä. On parempi keskittyä hyvään.

Vilkkaan mielikuvituksen kanssa saan varmasti elää lopun ikääni. Mutta siitä huolimatta voin toimia rohkeasti. Pitää vain hengittää syvään, ravistella itseään ja rentoutua. Uskaltaa mennä ulos huteriin liikennevälineisiin ja arvaamattomaan maailmaan, lähettää lapsi koulutielle, päästää irti ja luottaa.

Huoli on aina osa vanhemmuutta. Mutta onneksi vain yksi osa.

Meidän Perhe 4/2015

Lue lisää

Oletko kasvattajana keskiverto vai vastarannan kiiski? Testaa!

Äiti tai isä: oletko vanhempana lumiaura?

Jari Sinkkonen: ”Lapsen hyvä itsetunto ei rakennu vain kehuista”

Älä huoli! Lapset ovat erilaisia nukkujia. Onhan aikuisetkin. Kuva: Soile Saarelainen.
Älä huoli! Lapset ovat erilaisia nukkujia. Onhan aikuisetkin. Kuva: Soile Saarelainen.

Eikö teilläkään nukuta? Et valvo yksin.

1. Koko yön nukkuva lapsi – urbaanilegenda?

Kokeilit tassutusta, huudatusta, tuoli-menetelmää ja herättämistä. Lapsesi ei halua käydä unikoulua näillä säännöillä. Teillä valvotaan edelleen, koska mitkään menetelmät eivät vain tehoa tähän lapseen. 

Ystäväsi kertoo sinulle lapsistaan, jotka ovat molemmat nukkuneet 10 tuntia putkeen heräämättä. Se riipaisee. Et ymmärrä, mikä tässä on juuri teille niin vaikeaa.

Älä huoli! Lapset ovat erilaisia nukkujia. Onhan aikuisetkin. 

Kokeile tätä: Jotkut vanhemmat ovat saaneet lapsen pidentämään unipätkiä pitkillä iltarutiineilla, jotka toistuvat aina samoina. Lisäksi jokin täyttävä iltapala voi auttaa lasta nukkumaan paremmin yön. Entä auttaisiko unirätti, joka toisi lapselle turvaa? Tai voisiko unikoulua harkita yhdessä ammattilaisen kanssa?

2. Jokailta kun lamppu sammuu, mutta lapsi ei

Nukutat lasta joka ilta tuntikaupalla, mutta hän ei nukahda. Luet, silität, laulat ja esität nukkuvaa. Ei toimi! Puistossa vieras äiti kertoo, että hänen lapsensa nukahtavat heti, kun saavat päänsä tyynyyn ja unikaverin kainaloon. Tuntuu liioittelulta.

Älä lannistu, lapsesi oppii kyllä nukahtamaan. Tai sinä opit nukahtamaan lapsesi kanssa.

Kokeile tätä: Joskus lapsi saattaa olla yliväsynyt, jolloin nukahtaminen on – ironista kyllä – vielä vaikeampaa. Nukahtamisen kannalta on tärkeää huomata lapsen ensimmäiset väsymyksen merkit. Kun lapsen nukuttamisen aloittaa oikeaan aikaan saattaa nukahtaminen olla helpompaa. Tai mitä, jos puolisosi ottaisi nukutusvuoron?

Pienempää vauvaa voi heijata rauhallisesti sylissä, ja siirtää vauva puoliunessa omaan sänkyyn. Liike ja vanhemman syli yleensä rauhoittavat. Kun lapsi makaa sängyssä, voit sivellä lapsen otsan ja silmien välistä aluetta.

Joitakin lapsia auttaa nukahtamaan, jos huone on pimeä. Jotkut taas tarvitsevat pienen valon mörköjen voittamiseen. 

3. Perhepeti voi tuoda helpotuksen

Äitii! Huuto räjäyttää unesi epätoivon sirpaleiksi kymmenennen kerran tänä yönä. Laahaudut lastenhuoneeseen heijaamaan ja silittämään. Lapsi haluaa pitää kädestäsi kiinni, ja sinähän pidät. Nukahdat roikkumaan puoliksi pinnasängyn laidan yli.  Tuntuu, että kaikki muut ovat jo laittaneet lapsensa jo ensimmäisten viikkojen aikana omaan huoneeseen nukkumaan, ja hyvin on toiminut!

Armoa sinulle, lopeta ravaaminen! Itseään ei tarvitse kiduttaa.

Kokeile tätä: Auttaisiko, jos ottaisit lapsen nukkumaan kanssasi samaan huoneeseen? Saisit pidettyä pientä pelkääjää kädestä ja samalla itse nukuttua. Tai, voisiko lapsi nukkua jonkin aikaa sinun vieressäsi?

Tai olisiko lapsen pinnasängystä mahdollista tehdä eräänlainen "sivuvaunu", joka olisi omassa sängyssäsi kiinni? Olisit näin lapsen lähellä, mutta silti nukkuisit omassa sängyssäsi. Vaikka perhepedistä puhutaan kaikenlaista, se on oikein tehtynä turvallinen ja hyvä nukkumisvaihtoehto, joka usein takaa koko perheen unet.

4. Viisi tuntia unta putkeen, vaikka lapsenhoitajan avulla

Et ole nukkunut kuukausiin (tai ehkä vuosiin) kuin muutaman tunnin kerrallaan? Yhden lapsen mukanaan tuoma unettomuusjakso vielä menetteli, mutta nyt unettomuutta on takana jo vuosia? Muut vanhemmat kertovat yöheräilyistä, niin et jaksa enää edes kommentoida. 

Asian pitää muuttua: Jatkuva lyhytjaksoinen uni ei ole terveellistä. Pyydäthän apua?

Kokeile tätä: Uni on perusasia. Se tasapainottaa hermoston toimintaa ja vaikuttaa myös muihin elimistön säätelyjärjestelmiin, kuten hormoneihin. Huono uni vie vastustuskyvyn, etkä pääse palautumaan kunnolla. On tutkittu, että huonosti nukutut yöt vaikuttavat ihmisen mielentilaan suuresti. Kun ei nuku on vaikeaa nähdä päivän pieniä ilonaiheita.

Koliikki voi aiheuttaa ketkeruuden ja masennuksen tunteita: miksi ihana vauva-aika onkin yhtä helvettiä?

Voisiko puolisosi hoitaa yöheräilyt vaikka aamuyöstä, jolloin saisit nukuttua edes yhden pidemmän pätkän? Vaikka olisit itse kotona lapsen kanssa ja kumppanisi töissä, on sinunkin saatava nukkua. Tai pyydä avuksi isovanhempi, ystävä tai palkkaa hoitaja. On myös olemassa erilaisia unikouluja ja unikonsultteja.

Kun keskustelet neuvolassa seuraavan kerran lapsesi nukkumisesta, kerro samalla myös omista yöunistasi. Jos arki tuntuu univajeen vuoksi haasteelliselta tai kaoottiselta, voit vaatia apua.

5. Aikainen lintu madon nappaa, ja löhöää sohvalla

Asuuko teilläkin niin aikainen llintu, ettei matokaan ole vielä herännyt? Keräät peittosi ja kampeat sohvalle. Kello näyttää 5.35. Olet kuullut huhuja lapsista, jotka nukkuvat jopa kahdeksaan, mutta omasi ei ole ikinä viihtynyt peiton alla aamuviittä pidempään. Ihan sama mitä teet, lapsi on hereillä.

Älä syytä itseäsi, sillä aamu-unisuus ei ole opittava asia. Toiset vain heräävät aiemmin. 

Kokeile tätä: Jos kyseessä on vauva, ota lapsi viereesi ja katso, josko uni tulisi sinun lämpöisessä sylissäsi. Myös nälkä voi saada lapsen heräämään aikaisin, joten imetys tai tuttipullo saattavat hyvin tainnuttaa hänet takaisin uneen.

Isomman lapsen kanssa voi kömpiä sohvalle, ottaa hänet kainaloon, laittaa piirretyt päälle ja jatkaa itse unia.

Liian aikainen aamuherätys voi johtua myös liian valoisasta huoneesta, melusta, stressistä, epäsäännöllisestä päivärytmistä, liian myöhäisestä nukkumaanmenosta tai liian pitkistä päiväunista.

Muista: aika auttaa, apua saa pyytää

On hyvin mahdollista, että mikään edellisistä vinkeistä ei auta huonon nukkujan kanssa. On tutkittu, että suurin osa alle 1-vuotiaista herää yöllä ainakin kerran. Yleensä ajatellaan, että ainoa asia, mikä huonon nukkujan kanssa auttaa on aika.

Joskus saattaa myös käydä niin, että lapsi alkaa nukkumaan paremmin, mutta vanhemmat eivät enää osaa nukkua. Aikuisellakin voi olla erilaisia unihäiriöitä, joiden syy olisi hyvä selvittää.

Silloin kun tuntuu, että et löydä päivistä enää juurikaan positiivisia asioita ja mieli on koko ajan univajeesta mustana, on aika pyytää apua. Se on enemmän kuin fiksua.

Lapsi saattaa toivoa joululahjaksi hittilelua, mutta saako hän myös vanhemman, joka malttaa pysähtyä leikkimään hänen kanssaan?

”Äiti, voisitko tulla sisustamaan barbintalon?”

Vilkaisen vaaleanpunakattoista asumusta olohuoneessamme. Sitten keittiön tasoja, jotka olin juuri ajatellut raivata esiin astioiden alta. Ne pyykitkin piti…

”Ihan kohta!”, vastaan.


Harvoin kuitenkaan irtoan tiskipöydän, hellan tai läppärin äärestä ihan kohta. Kolmevuotias saa huudella perääni useamman kerran.

Lattialle on levitetty koko Barbien suku autoineen, hevosineen ja pinkkeine asusteineen, ja lelupaljouden keskellä lapsi kaipaa yhtä asiaa – minua.

Miksi se on niin paljon vaadittu mennä mukaan leikkiin?

Lelupaljouden keskellä lapsi kaipaa yhtä asiaa – minua.

Ainakin siksi, että työpäivän ja iltatoimien välisessä rakosessa on jo valmiiksi tunkua. Seuraavan päivän ruoka pitäisi laittaa. Kurahousuihin vaihtaa ehjät jalkalenksut. Jääkaapin hyllyt huutavat tyhjyyttään, ja kai edes joskus pitäisi siivotakin.

Mutta ehkä leikkimistä pitäisi katsoa toisin silmin. Lapsi tarvitsee ne ehjät lenksut housuihinsa ja ruokaa lautaselleen, mutta aivan yhtä paljon hän tarvitsee leikkiä.

Leikkiessään lapset harjoittelevat sosiaalisia taitoja, muistuttavat kehityspsykologian tuntijat. On sovittava leikin etenemisestä. Vuoroteltava. Toimittava porukassa ja noudatettava yhteisiä sääntöjä.

Aika tärkeitä oppeja elämässä.

Lapsi tarvitsee ne ehjät lenksut housuihinsa ja ruokaa lautaselleen, mutta aivan yhtä paljon hän tarvitsee leikkiä.

Sitä paitsi leikki on oiva tilaisuus kuulostella, mitä omalle lapselle kuuluu. Kuinka taitavasti nuket hänen leikissään sanailevat, ratkovat riidan. Ovatko ne iloisia? Onko nukeilla kavereita?

Leikkiin siirtyy se, mitä lapsi arjessaan näkee ja kokee joka päivä.

Kun sitten laskeudun sisustussuunnittelijan tehtäviini, leikki lähtee lentoon. Lapsi pulppuaa juttua. Barbiet jaetaan puoliksi. ”Tässä minun perhe, tässä sinun. Nyt nää lähtis uimaan!”

Ihan kohta koittaa sekin päivä, että lapsi ei enää pyydä äitiä.

Kohta nuket hyppivät sohvan käsinojalta altaan virkaa toimittavalle matolle. Kun Barbien pieni sisko ei uskalla, sen äiti ja isä rientävät apuun. Sitten lähdetään barbitaloon iltapalalle.

Aikuisen kannalta leikkimisessä on myös tämä hieno puoli: lapsi tempaisee vanhemman tukevasti tähän hetkeen, kun vain antaa mahdollisuuden. Nyt ei mietitä työasioita eikä tiskejä.

Yleensä ilta sujuu kaikin puolin mukavammin, kun on edes hetki leikitty yhdessä. Ihan kohta koittaa sekin päivä, että lapsi ei enää pyydä äitiä.

Lapsi saattaa toivoa joululahjaksi hittilelua, mutta saako hän myös vanhemman, jonka malttaa pysähtyä leikkimään hänen kanssaan?