Vanhemman on hyvä keskittyä kuuntelemaan, mitä lapsi kysyy. Turha pelottelu ei kannata.

Isä, äiti, miksi ihmiset joutuivat lähtemään kotoaan pois? Mitä niille nyt tapahtuu? Koska ne voivat palata takaisin kotiinsa?

Moni vanhempi on joutunut viime päivinä miettimään, miten kertoa lapselle Eurooppaan pyrkivien pakolaisten tilanteesta. Vai kannattaako siitä kertoa lainkaan?

Asiaa ei tarvitse ottaa väkisin puheeksi, SPR:n kriisiryhmän jäsen, psykologi Ferdinand Garoff neuvoo.

– Pienempiä lapsia kannattaa suojella, eikä esimerkiksi antaa heidän katsella uutisia yksin. Pienet lapset eivät aina pysty ymmärtämään näkemäänsä, ja se voi jäädä pyörimään mieleen ja ahdistaa, hän sanoo.

Jos lapsi on kuitenkin törmännyt television uutiskuviin pakolaisista tai kuullut asiasta muualta, se kannattaa ottaa puheeksi.

Keskustelua on hyvä käydä lapsen lähtökohdista ja kuunnella tarkasti, mitä hän kysyy.

– Lapsen pelot saattavat olla yllättäviä. Ne eivät välttämättä ole niitä, joita vanhempi kuvittelee hänen pelkäävän.

Lasta ei kannata pelotella turhaan, vaikka itseä ahdistaisi ja pelottaisikin.

– Pienempi lapsi seuraa tiiviisti vanhempiensa käyttäytymistä. Jos vanhemmat itse pysyvät keskustelun aikana rauhallisena, lapsikin kokee olevansa turvassa.

Keskustelusta mallia tulevaan

Isommat lapset törmäävät keskusteluun pakolaisista todennäköisesti koulussa, kavereiden kanssa tai netissä. Vanhempien on hyvä ottaa heidän kanssaan asia puheeksi, jos asia mietityttää lasta.

– Fakta on, ettei kaikilla ihmisillä maailmassa ole asiat hyvin. Vanhemmat voivat yhdessä lasten kanssa miettiä, miten meidän perheessämme tähän suhtaudutaan. Onko maailma mielestämme loppujen lopuksi kuitenkin turvallinen vai turvaton paikka?

Vanhemmilla saattaa myös olla erilaisia kasvatusnäkökulmia – jotkut ehkä haluavat suojella lapsiaan mahdollisuuksien mukaan ahdistukselta.

– Toisaalta: jos perheessä puhutaan myös vaikeista asioista, lapsi saa mallin siitä, miten käsitellä elämässä eteen tulevia vaikeuksia. Tästä voi olla hyötyä hänelle jatkossa.

Lue lisää

Voih, lapsi kysyy vaikeita!

Puhu lapselle kuolemasta

Miten opit elämään vanhemmuuden pelkojen kanssa?

Vierailija

Miten kerron lapselle pakolaisista – vai kerronko lainkaan?

Meillä on puhuttu -eihän lapsi millään välty huomaamasta asiaa. Ollaan kerrottu, että sieltä on ihmiset lähteneet sotaa pakoon rauhallisempiin maihin ja että tänne Ouluun on myös tullut ihmisiä. Ja Suomen viranomaiset tutkii, keillä on todelliset syyt saada täältä turvapaikka. Sitten ostimme pari patjaa ja teimme lapsen kanssa jokusen hygienipussin vastaanottokeskukseen. Lapset halusivat antaa myös joitain lelujaan "koska se on kohtuullista, kun ajattelee, että ne lapset on joutunut varmaan...
Lue kommentti
Vierailija

Miten kerron lapselle pakolaisista – vai kerronko lainkaan?

Meidän melkein 3-vuotias on hullaantunut juniin. Hän tietysti kiinnostui, kun uutisissa asemalle tuli pakolaisjuna. Siinä oli luonteva tilaisuus kertoa, että nämä ihmiset tulevat junalla pakoon ja että heidän maassaan ei voi asua, koska asiat siellä eivät ole hyvin niin kuin meillä. Tarkemmin en vielä tämänikäiselle ajatellut selittää - ellei hän kysy.
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Kairi oli tyttärensä vauva-aikana yksinäinen ja vailla äitikaveria. Hän sai uuden ystävän äitimentori Laurasta. 

Väsymys alkoi vasta, kun imetys päättyi. Puolisen vuotta Kairi, 37, heräili puolentoista tai kahden tunnin välein syöttämään tytärtään Emiliaa. Kiitos hormonien, energiaa tuntui kuitenkin riittävän.

Nykyään vuoden vanha Emilia on Kairin ja hänen puolisonsa esikoinen. Kairi ei ollut etukäteen arvannut, että imetyksen lopettaminen tuntuisi niin suurelta muutokselta. Yhtäkkiä piti keksiä uudet keinot lapsen lohduttamiseen ja nukuttamiseen. Samaan syssyyn alkoi oma väsymys. Valvomishormonien cocktail oli ilmeisesti nautittu loppuun.

– Mietin, mistä voisin saada tukea uuteen tilanteeseen, Kairi kertoo.

Virossa kasvanut Kairi muutti Suomeen kahdeksan vuotta sitten. Sairaanhoitajana työskentelevällä Kairilla on töissä työkaverit ja kotona puoliso. Tukiverkko tuntui kuitenkin kaipaavan vielä yhtä lenkkiä.

Tärkein toive oli, että mentorilla olisi saman ikäinen lapsi kuin omassa perheessä.

Facebookissa silmiin osui HelsinkiMission, sosiaalialan järjestön, mainos mentoritoiminnasta. Äiti- tai isämentori on järjestön kouluttama vapaaehtoinen, joka toimii toisen vanhemman henkisenä tukea. Kairi soitti järjestöön ja pyysi mentoria.

Tärkein toive oli, että mentorilla olisi saman ikäinen lapsi kuin omassa perheessä.

Parin viikon päästä Kairin puhelin soi. Mentori oli löytynyt: helsinkiläisestä Laurasta, 27, tuli Kairin tukihenkilö. Toive ikäerosta täyttyi juuri eikä melkein: Lauran Ainalla ja Kairin Emilialla on ikäeroa neljä päivää.

Kun Kairi ja Laura tapasivat ensi kerran, Kairi ei ollut koskaan käynyt lapsen kanssa leikkipuistossa.

– Minä tavallaan tutustutin Kairin ja Emilian puistojen maailmaan, Laura sanoo ja naurahtaa.

Vauva-arjen rytmi oli saanut Kairin vetäytymään omaan kuplaansa. Moneen muuhun pikkuiseen verrattuna Emilia heräsi aamuisin myöhään, kahdeksalta tai puoli yhdeksältä. Kun aamutoimet oli saatu hoidettua, aamupäivän vauvakerhot ja puistokokoontumiset alkoivat jo olla ohi.

– Kyllä, olin niihin aikoihin yksinäinen, Kairi sanoo.

Kun ympärillä on muita, toisiin on mahdollisuus tukeutua ja kysyä mielipiteitä.

Vanhemmuus on laumajuttu, vahvistaa psykoterapeutti ja perhetutkimuksen dosentti Mirjam Kalland. Kenenkään ei pitäisi jäädä yksin, ei etenkään silloin, kun perheessä on pieni vauva.

Eräässä seminaarissa Kalland johdatteli yleisön ajatusleikin äärelle. Hän kysyi, kumpi on ahdistavampi mielikuva: yksi itkevä vauva ja vanhempi – vai samassa tilassa kymmenen itkevää vauvaa ja kymmenen vanhempaa?

Ajatus kymmenestä parkuvasta pienokaisesta herätti lähinnä hilpeyttä, Kalland kertoo.

– Kun ympärillä on muita, toisiin on mahdollista tukeutua ja kysyä mielipiteitä siitäkin, mikähän omaa lasta mahtaa vaivata. Vanhemmuus on laumajuttu.

Lue koko juttu 16. elokuuta ilmestyvästä Vauva-lehdestä!

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Tutkimuksessa oli mukana yli 240 000 suomalaistyttöä. HPV-rokotteen haitoista esitetyt huolet eivät tutkimuksen valossa pidä paikkaansa.

Tällä viikolla julkistettu laaja suomalaistutkimus osoittaa, että väitteet HPV-rokotteen vaarallisuudesta eivät pidä paikkaansa.

HPV-rokote ehkäisee papilloomaviruksen aiheuttamia syöpiä, kuten kohdunkaulan syöpää. Se otettiin mukaan kansalliseen rokotusohjelmaan viisi vuotta sitten, ja se annetaan ilmaiseksi 11–12-vuotiaille tytöille.

Jotkut suomalaisvanhemmat ovat kertoneet julkisuudessa tapauksista, joissa lapsi on sairastunut hankalaan oireyhtymään rokotuksen saamisen jälkeen. Ajallinen yhteys ei kuitenkaan vielä tarkoita, että asioilla olisi syy-yhteys. 

Tutkimuksessa verrattiin rokotettujen tyttöjen sairaustilannetta rokottamattomiin. Aineisto oli erittäin laaja: mukana oli 240 605 suomalaistyttöä, joista yli puolet otti rokotteen. Tutkimuksessa etsittiin rokottamisen yhteyttä 38 erilaiseen sairauteen, esimerkiksi krooniseen väsymysoireyhtymään ja monimuotoiseen paikalliseen kipuoireyhtymään.

”Mukaan valikoitiin sairauksia, joiden kohdalla on esitetty epäilyjä, että rokottaminen saattaisi lisätä niiden esiintymistä”, kertoo yksi tutkimuksen tekijöistä, THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek Helsingin Sanomien haastattelussa.

Tulos oli, että rokotuksen saaneilla ei ollut merkitsevästi suurempaa riskiä sairastua näihin sairauksiin kuin samanikäisillä rokottamattomilla tytöillä.

Pojillekin rokotus?

Parhaillaan pohditaan, pitäisikö myös poikien HPV-rokotukset ottaa mukaan kansalliseen rokotusohjelmaan. Papilloomavirusinfektio on yhteydessä paitsi kohdunkaulan syöpään myös erilaisiin suun ja kurkun, peräaukon ja peniksen alueen syöpiin.

Tampereen yliopiston tuore tutkimus osoittaa, että sekä tyttöjä että poikia rokottamalla saataisiin nopeasti aikaan laumasuoja, joka auttaisi ehkäisemään papilloomaviruksen aiheuttamia syöpiä koko väestön tasolla.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.