Minua mietityttää kuinka mieheni  masennus vaikuttaa tyttäreemme.

Mieheni kärsii masennuksesta, ja hänen tilansa on ollut hyvin vakava viime aikoina. Meillä on kohta kaksivuotias tytär, joka vaikuttaa reippaalta ja onnelliselta lapselta. Kun isällä on ollut vaikeita hetkiä, hän ei kuitenkaan ole halunnut olla isänsä kanssa, vaan on vaatinut päästä minun hoiviini. Masentuneena mieheni pinna on lyhyt, ja tyttäremme koettelee hänen kärsivällisyyttään.

Hyvinä päivinä isä ja tytär kuitenkin viettävät iloisia ja helliä hetkiä yhdessä. Minua mietityttää kuinka mieheni  masennus vaikuttaa tyttäreemme pitkällä aikavälillä. Kuinka voisin turvata tyttärellemme mahdollisimman turvallisen ja tasapainoisen lapsuuden? Miten ja milloin voimme puhua tyttärellemme isän sairaudesta?

Psykologi Essi Juvakka vastaa: On hyvä, että mietit tyttärenne tilannetta. Olet huomannutkin, että jo hyvin pieni lapsi aistii vanhempansa masennuksen ja arjen tilanteissa ilmenevän väsymyksen. Viestissäsi et kerro, millaista tukea ja hoitoa miehesi tällä hetkellä saa. Jäinkin miettimään, onko hän riittävän tuen piirissä, kun kuvaat, että hänen tilansa on ollut hyvin vakava.

Mietit masennuksen vaikutusta tyttäreenne. Tyttönne kehittyy jatkuvassa vuorovaikutuksessa läheistensä kanssa. Olisi hienoa, jos isä jaksaisi olla joka päivä lapsensa kanssa aktiivisesti läsnä vaikka 15 minuuttia. Jo se antaa tytöllenne kokemuksen, että hän on isänsä elämässä tärkeä. Jos lapsella on vanhempiensa kanssa liian vähän vuorovaikutusta, hän saattaa reagoida sulkeutumalla itsekin. Tilanteessanne on hyvä, että tytöllä on läheinen äti, joka luo turvaa ja pysyvyyttä.

Kun tyttönne vähän kasvaa, on tärkeää, että selitätte hänelle isän tilannetta. Muuten tyttönne saattaa ajatella, että isän käytös johtuu esimerkiksi hänen tottelemattomuudestaan ja hän saattaa ryhtyä kiltiksi. Se ei ole hyvä kehityssuunta, sillä lapsen tulee saada olla myös tahtovainen. Jos lapsi kuvittelee, että hän on aiheuttanut vanhemman käytöksen,
hän saattaa kantaa asiasta syyllisyyttä jopa aikuisuuteen asti.

Kolmevuotiaana lapsi ymmärtää kertomaasi jo hyvin. Voisit selventää tilannetta esimerkiksi tähän tyyliin: "Jos isä ei joskus jaksa kuunnella jotain sinulle tärkeää asiaa tai lukea iltasatua, voi olla, että hän on väsynyt masennuksen takia. Ei siksi, ettei häntä kiinnostaisi sinun juttusi tai että hän ei tykkäisi lukea sinulle satuja."

Puhuminen ei ole aina helppoa, mutta luota siihen, että tyttösi parhaiten tuntevana keksit hyvät esimerkit, miten kuvaat tytöllesi isän masennusta. Suosittelen, että olette tytöllenne rehellinen isän tilasta. Vaikeneminen on puhumista selvästi huonompi vaihtoehto, sillä puhumattomuuden verhon takana lapsi tekee omia päätelmiään, jotka menevät usein harhaan. On myös parempi, että vanhemmat itse ottavat asian puheeksi, jotta tyttönne ei tarvitse kysyä tilanteesta. Isän on myös hyvä pyytää itse anteeksi, jos suuttuu jostain asiasta turhan herkästi.

Suosittelen, että tutustuisit seuraaviin oppaisiin, joita voi tilata lähetyskustannushintaan osoitteesta www.otu.fi (Omaiset mielenterveyden tukena Uudenmaan yhdistys ry.): Miten autan lastani? Opas vanhemmille, joilla on mielenterveyden ongelmia (kirjoittajat Solantaus & Ringbom, Picaskript Oy Helsinki, 2002) ja Mikä meidän vanhempia vaivaa? Käsikirja lapsille ja nuorille, joiden äidillä tai isällä on mielenterveyden ongelmia (kirjoittajat Solantaus & Ringbom, Edita Prima Oy, 2005).

Vauva 1/2012

Lähetä oma kysymyksesi asiantuntijoillemme Vauvan neuvolaan.

Henri ymmärtää, että ruutuaika kuulostaa  hyvältä idealta heistä,  jotka eivät itse pelaa. ”Minusta tärkeämpää on, mitä siellä ruudussa pyörii.” Kuva: Amanda Aho

Pelihetket ovat lapsen ja vanhemman yhteistä aikaa, sanoo Henri Huittinen.

Kun Henri Huittinen, 30, oli nelivuotias, olohuoneeseen tuli 8-bittinen Nintendo, jota hän sai pelata yhdessä äidin kanssa. Nyt peliohjain on siirtynyt seitsemänvuotiaalle Leolle, jonka kanssa isä kirjoittaa Skidi ja Faija -blogia ja kuvaa Youtube-videoita.

– Ennen lasten syntymää olin aktiivinen pelaaja ja tein videoita Youtube-kanavalle. Kun Leo syntyi, pelaamiselle oli vähemmän aikaa. Nyt vuosien jälkeen huomasin, että lapsille on siellä turvallista sisältöä hyvin vähän. Siksi halusin tarjota kanavan, jossa voi hyvillä mielin katsella pelivideoita, Henri kertoo.

Henri näkee pelimaailmassa niin paljon hyvää, että hän haluaa jakaa innostuksensa lastensa kanssa. Hänen mukaansa pelaaminen tukee lapsen mielikuvituksen kehittymistä ja syy-seuraus-suhteiden ymmärtämistä.

– Se vaatii vanhemman läsnäoloa ja keskustelua peleistä. Samalla pelihetket tarjoavat helpon harrastuksen yhdessä lapsen kanssa.

Leo saa pelata niin paljon kuin haluaa.

– Jos muksulla hoituvat sosiaaliset suhteet, liikkuminen, läksyjen teko ja ruokailut, en näe syytä rajoittaa ruutuaikaa. Toki jos istuu jatkuvasti ruudun äärellä, on vanhempien tehtävä patistaa muiden leikkien äärelle.

”Pelaaminen aktivoi ajattelemaan ja haastamaan itseään.”


Pelejä ei tarvitse pelata vain sisätiloissa. Huittisten harmaa sohva saa usein olla rauhassa, kun Leo metsästää pokémoneja pihalla.

– Kirjojen jälkeen pelit ovat ehkä opettavaisin tapa käyttää viihdettä. Sen lisäksi, että pelaaminen on hauskaa, se myös aktivoi ajattelemaan ja haastamaan itseään. Peleistä oppii myös kieliä ja ne auttavat kehittämään pidempää pinnaa.

Kun edessä on tiukka kohta, voivat peliohjaimet ja hurjat sanat lentää. Näin käy joskus myös Leolla, ja silloin on hieman pidemmän pelitauon paikka. Henrin mielestä Leo on kuitenkin oppinut hallitsemaan hermojaan entistä paremmin.

– Tosin muutama viikko sitten olimme perheen kesken ulkona ja Leo kiukustui pelaamalleen pelille. Hän heitti puhelimen jonnekin jorpakkoon, ja siitä halkesi näyttö. Sen jälkeen oli kyllä semmoiset keskustelut, että puhelimella ei pelata nyt ihan vähään aikaan.

Meidän Perhe 12/2017

Saako lisää? Maitovaihe on lopulta lyhyt aika lapsen elämässä. Nyt  Nuutille maistuu moni muukin ruoka. Kuva: Satu Kemppainen

Sannan molemmat pojat ovat kasvaneet pääosin äidinmaidonkorvikkeella. Pulloruokinnassa harmittaa vain ympäristön asenne.

Kahdeksankuinen Nuutti imaisee viimeiset hörpyt maitopullosta ja jaksaa taistella vielä hetken nukkumattia vastaan. Äiti Sanna laskee hänet hellästi pinnasänkyyn.

Pullolle nukahtava vauva on tässä keittiössä tuttu näky. Myös Nuutin isoveli Hermanni, 3, kasvoi aikanaan pääosin äidinmaidonkorvikkeella.

– Hermanni painoi syntyessään vain 2190 grammaa. Hän ei jaksanut imeä rintaa kuin kymmenen minuuttia kerrallaan ja oli senkin jälkeen ihan hikinen, Sanna muistelee esikoisensa ensimmäisiä viikkoja.

Imetys-lisämaito-pumppausrumbassa kului tunti kerrallaan, kolmen tunnin välein, vuorokauden ympäri. Kaksi kuukautta Sanna jaksoi sitä pahimmillaan puolentoista tunnin yöunilla. Sitten voimat loppuivat, ja Hermanni siirtyi korvikkeelle.

Kun Nuutti syntyi, kaikki oli toisin. Poika oli alusta saakka rinnalla kuin ammattilainen.

– Olin ihan fiiliksissä, että jes, nyt tämä sujuu. Opetimme silti vauvan myös pullolle, jotta isäkin voisi osallistua hoitoon.

”Ehkä imetys olisi voinut jatkua, mutta olin siihen liian loppu.”

Nuutin kanssa imetys meni loistavasti kaksi kuukautta. Sitten koko perhe sairastui rajuun enterorokkoon.

– Rintani ja Nuutin kitalaki olivat täynnä kipeitä rakkuloita. Imetys oli tuskaa molemmille. Lopulta Nuutti ei huolinut rintamaitoa edes pullosta, korviketta kyllä. Ehkä hän yhdisti äidinmaidon maun kipuun.

Kun tauti oli selätetty, Sanna yritti käynnistää imetystä uudestaan, mutta maito oli ehtinyt vähentyä. Perhe oli vasta toipumassa, kaikki nukkuivat huonosti, ja kolmivuotias Hermannikin tarvitsi äidin huomiota.

– Ehkä imetys olisi voinut jatkua, jos olisin pystynyt istumaan sohvalla ja imettämään Nuuttia tuntikausia putkeen, mutta olin siihen liian loppu.


Ruoka-aika. Samuli-isän sylissä Nuutin on niin hyvä syödä, että siihen voi vaikka nukahtaa. Usein niin käykin.

Sannalle oli lopulta valtava helpotus, kun neuvolan terveydenhoitaja antoi ikään kuin luvan lopettaa.

– Menin poikien kanssa neuvolaan naama harmaana ja väsymystäni itkien. Ihana terveydenhoitajamme totesi myötätuntoisesti, että jos imetys ei tuntunut minulle ihan äärettömän tärkeältä, hänestä voisin kyllä lopettaa yrittämisen. Nuutti oli jo saanut maidostani paljon hyötyjä, ja oli tärkeää turvata minun jaksamiseni.

Niin Nuutistakin tuli pullopoika. Sannasta se ei lopulta tuntunut kovin pahalta. Hän oli jo nähnyt, kuinka täydellinen lapsi Hermannistakin oli korvikkeella kasvanut.

– Olen sellainen, etten jaksa jäädä vellomaan vaikeuksissa. Mieluummin yritän löytää ratkaisun ja mennä eteenpäin.

Pulloruokinnassa harmittaa oikeastaan vain ympäristön asenne. Jotkut kokevat oikeudekseen neuvoa asiassa, joka ei kuulu kellekään muulle kuin äidille itselleen.

”Tuntui ärsyttävältä selitellä asiaa vieraalle.”

– Kun vielä imetin Nuuttia, eräs tuttava näki vaunukopassa maitopullon ja ihmetteli suureen ääneen, miksen imetä poikaa kaikkialla. Minusta paikallisjunassa imettäminen oli turhan hankalaa. Tuntui ärsyttävältä selitellä asiaa vieraalle.

Oli Sannalle silti pettymys, kun Nuutin hyvin sujunut imetys päättyi niin yllättäen. Kerran hän purki asiaa ystävälleen, joka oli täysimettänyt vauvaansa. Tämä lohdutti, että ekaluokan opettaja ei näe, ketä lapsista on imetetty ja kuinka kauan.

– Kun lakkasin ahdistumasta imetyksestä ja väsyttämästä itseäni, saatoin käyttää energiani siihen, että olin ihan eri tavalla läsnä lapsilleni.