Blondi tuli taloon

Neuvolan täti kysyi viime viikolla Elaisan nelivuotishuollossa, onko tyttö jo päässyt normaaliin kysely­ikään. Ai että onko?

Neuvolan täti kysyi viime viikolla Elaisan nelivuotishuollossa, onko tyttö jo päässyt normaaliin kysely­ikään. Ai että onko? En tiedä mikä on normaalia, mutta meillä kyselyinto on jotain Columbon ja yleisen syyttäjän väliltä. Tämä saattaa olla perinnöllistä. Oma kyselyvaiheeni oli sen verran paha, että kotiimme palkattu lastenhoitaja irtisanoutui. Äitini mukaan uupunut hoitaja sanoi viimeisinä sanoinaan ”on niin isotöinen poika, kun koko ajan kyselee”, lysähti sitten lattialle, nousi ja häipyi.

Edelleenkin kysyn ”miksi” huomatessani tyhmiä päätöksiä ja kummallisia asioita. Joskus hyvä kysymys on parempi kuin hyvä vastaus, eikä kaikkiin kysymyksiin edes tarvitse olla vastausta.

Saan usein kuulla, että on hienoa että uskallan esittää tyhmää ja kysyä tyhmiä kysymyksiä. En ole kehdannut sanoa, etten esitä mitään tyhmää vaan oikeasti olen tällainen.

Ennen kuin Elaisa oppi puhumaan, sain useilta vanhemmilta varoituksia lapsen kyselyiästä: ”Odotas sitten kun se kamalin kyselyvaihe tulee.” En ymmärrä tätä negatiivisuutta lainkaan. Lapsessa on mahtavinta juuri se, miten hän tarkkailee maailmaa ja tekee koko ajan oivaltavia havaintoja. Miksi ihmeessä ihmiset edes hankkivat lapsia, jos he eivät ole kiinnostuneita näiden kysymyksistä?

Tietysti valtani lapseen on kamala: voisin valehdella hänelle Jumalan luoneen naisen miehen kylkiluusta ja maapallon olevan litteä. Mutta pyrin vastauk­sissa aina totuuteen. Tai siis omaan totuuteeni. Kysymyksiä uskonnosta ei suoranaisesti ole tullut, mutta se on selvää, että mistään en ala valehdella. Joitakin vastauksia olen vähän vältellyt. En oikein vielä tiedä, miten puhua kuolemasta, mutta sinä päivänä kun joku lähiomainen kuolee, en aio valehdella taivaista ja helveteistä.

Välillä Elaisan kysymykset­ ovat rasittavia. Esimerkiksi liikennevaloissa hän kysyy aina, miksi meille on punaiset valot ja toisille vihreät. Koska olen joka kerta selittänyt asian perin juurin, kysymys tuntuu vähän kuin pottuilulta. Toisaalta nyt hän  ainakin varmasti tietää, miksi punaisiin kannattaa pysähtyä. Ja huomaa myös kiusallisen tarkasti, jos isä menee vahingossa ”vanhoilla vihreillä”.

Parhaat kysymykset ovat sellaisia, että ne saavat itsenikin pohtimaan tärkeimpiä asioita. Esimerkiksi ”Miksi ihmisen pitää syntyä?” sai minut olemaan hiljaa pitkään. Jotta ihminen voi elää, täytyy käydä läpi myös syntymä. Tämän kysymyksen kohdalla sain onneksi itse valita, millä tavalla sen ymmärrän. Laajempi filosofinen kysymys olisikin ollut hankalampi. Ihmisen täytyy syntyä ehkä siksi, jotta hän voisi jättää maailman hieman parempana. Tai sitten siksi, että voi nauttia joskus aikuisena hyvästä seurasta ja naida.

Joskus oikein itsekin yllättyy, kun keksii hyvän vastauksen. Esimerkiksi närkästyneenä heitetty kysymys siitä, miksi ruokapöydässä pitää olla kiltisti toi ensimmäisenä mieleeni kehäpäätelmän. Ruokapöydässä pitää olla kiltisti, koska ruokapöydässä pitää olla kiltisti. Lopulta tajusin, ettei se ole oikea syy. Ruokapöydässä täytyy olla kiltisti, koska sillä tavalla kunnioitetaan niitä muita ihmisiä, jotka syövät samassa pöydässä ja ovat myös kiltisti, koska he kunnioittavat sinua.

Onneksi kysyjäkin väsyy joskus. Kun Elaisa kysyi esimerkiksi sitä, miksi käyn töissä, vastasin saavani sieltä rahaa. Miksi-jatkokysymykseen vastasin, että tuotan firmalle lisäarvoa. Ilmeisesti vastaus tyydytti, sillä Elaisa nyökkäsi ja jatkoi leikkiään. Totta kai vastaukseni oli hölmö. Jos todella haluaisin rahaa, olisin varmaankin sijoittaja, huumekauppias tai sutenööri. Teen työtäni, koska se tuntuu hyvältä.

Toivottavasti Elaisan kyselyikä ei lopu. Aikuisena ihmiset ottavat itsestäänselvyytenä monet asiat, jotka ansaitsisivat miksi-kysymyksen. Esimerkiksi miksi ihmisen pitää yrittää miellyttää kaikkia tai miksi palavereissa tuhlataan aikaa, jonka voisi käyttää vaikka nauramiseen, juoksemiseen tai valkoviinin juomiseen?

Tuomas Enbuske, 35, asuu Espoossa kahden voimakastahtoisen naaraan ja urospuolisen vauvan kanssa. Tuomas pohtii kolumnissaan muun muassa sitä, alkoiko harmaantuminen ja kaljuuntuminen esikoistyttären syntymästä.

Kurpitsalle ei maistunut, mutta vieraille varmasti maistuu. Kuva: Maija Koski

Halloween-bileiden näyttävin herkku syntyy helposti ja maistuu myös aikuisille.

Asuimme taannoin vuoden Kaliforniassa ja pääsimme tutustumaan läheltä amerikkalaiseen halloweenin viettoon. Vaikutuksen tekivät paitsi uskomattomat, viikkoja ennen juhlaa viritellyt pihakoristeet, myös juhliin tuodut kekseliäät tarjottavat.

Suosikkimme oli lasten koulun kekkereissä bongattu oksentava kurpitsa, josta riitti nacholastujen kanssa dipattavaa isolle joukolle.
Näyttävä tarjottava valmistuu helposti – ja melkein samalla vaivalla, puuhaan ryhtyessäsi, kaiverrat kurpitsat hienoihin kynttilälyhtyihin.

Oksentavan halloween-kurpitsan resepti on julkaistu alun perin Apukokki maailmalla -keittokirjassa ja -sivustolla.

Tarvikkeet

1 oranssi kurpitsa

maissilastuja

Haluamasi määrä valmista tai itse tehtyä guacamolea

  1. Leikkaa kurpitsan kannan ympäriltä kurpitsan laki irti työntämällä teräväkärkinen veitsi 45 asteen kulmassa sisään. Älä yritä leikata tai sahata kovaa kurpitsankuorta vaan tee aina uusi ja riittävän syvä pisto vanhan viereen, niin monta kertaa, että olet kiertänyt täyden ympyrän, jolloin hattu irtoaa kannasta nostamalla.
  2. Poista kurpitsan siemenet ja kuituinen sisus käsin, jäätelökauhalla tai lusikalla.
  3. Voit halutessasi raaputtaa varovasti osan kurpitsan sisuksesta jäätelökauhalla tai lusikalla muita ruokalajeja varten. Leikkaa kurpitsalle kolmikulmaiset silmät ja hymyilevä suu samalla menetelmällä kuin irrotit hatun.
  4. Aseta kurpitsa tarjottimelle tai isolle, laakealle lautaselle. Lusikoi guacamole kurpitsan päälaesta sisään. Auta tarvittaessa lusikalla, jotta osa tahnasta pääsee valumaan suusta alustalle. Nosta hattu paikoilleen.
  5. Nosta koko komeus tarjoilupöydän keskelle, ja viereen iso kulhollinen nacholastuja.
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Soitimme Yliopiston almanakkatoimistoon ja selvitimme.

Halloweenia on vietetty Suomessa vuodesta 1950 lähtien. Kuitenkin tämä kaikkien vanhempien rakastama (köh, köh) karkkien ja kepposten juhla aiheuttaa joka vuosi saman sekaannuksen: koska halloweenia olisi oikeasti tarkoitus juhlia?

Yliopiston almanakkatoimiston erikoissuunnittelija Asko Palviainen kertoo, että virallisesti halloweenin ajankohdasta ei ole tehty päätöksiä. Päivää ei ole myöskään esitetty almanakkaan kirjattavaksi juhlapäiväksi vaikkapa vapun tapaan.

– Ulkomailla halloweenia vietetään usein pyhäinpäivän aattona, eli 31. lokakuuta. Jos virallista päivää haluaa hakea, niin se olisi silloin tuo, Palviainen toteaa. 

Halloween on haluttu erottaa itse pyhästä, ja siksi halloweenia juhlitaankin usein lokakuun viimeisenä viikonloppuna. 

Suomessa pyhäinpäivän vietto vaihtelee kalenterivuosittain. Esimerkiksi tänä vuonna pyhäinpäivä osuu marraskuun ensimmäiselle lauantaille. Palviaisen mukaan meillä halloween on haluttu erottaa itse pyhästä, ja siksi halloweenia juhlitaankin usein lokakuun viimeisenä viikonloppuna. 

Mitä tästä voimme päätellä? Että tilaisuuksia halloweenin vietolle on yhtä monta, kuin halloweeniin sopivia pukujakin. 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.