Blondi tuli taloon

Neuvolan täti kysyi viime viikolla Elaisan nelivuotishuollossa, onko tyttö jo päässyt normaaliin kysely­ikään. Ai että onko?

Neuvolan täti kysyi viime viikolla Elaisan nelivuotishuollossa, onko tyttö jo päässyt normaaliin kysely­ikään. Ai että onko? En tiedä mikä on normaalia, mutta meillä kyselyinto on jotain Columbon ja yleisen syyttäjän väliltä. Tämä saattaa olla perinnöllistä. Oma kyselyvaiheeni oli sen verran paha, että kotiimme palkattu lastenhoitaja irtisanoutui. Äitini mukaan uupunut hoitaja sanoi viimeisinä sanoinaan ”on niin isotöinen poika, kun koko ajan kyselee”, lysähti sitten lattialle, nousi ja häipyi.

Edelleenkin kysyn ”miksi” huomatessani tyhmiä päätöksiä ja kummallisia asioita. Joskus hyvä kysymys on parempi kuin hyvä vastaus, eikä kaikkiin kysymyksiin edes tarvitse olla vastausta.

Saan usein kuulla, että on hienoa että uskallan esittää tyhmää ja kysyä tyhmiä kysymyksiä. En ole kehdannut sanoa, etten esitä mitään tyhmää vaan oikeasti olen tällainen.

Ennen kuin Elaisa oppi puhumaan, sain useilta vanhemmilta varoituksia lapsen kyselyiästä: ”Odotas sitten kun se kamalin kyselyvaihe tulee.” En ymmärrä tätä negatiivisuutta lainkaan. Lapsessa on mahtavinta juuri se, miten hän tarkkailee maailmaa ja tekee koko ajan oivaltavia havaintoja. Miksi ihmeessä ihmiset edes hankkivat lapsia, jos he eivät ole kiinnostuneita näiden kysymyksistä?

Tietysti valtani lapseen on kamala: voisin valehdella hänelle Jumalan luoneen naisen miehen kylkiluusta ja maapallon olevan litteä. Mutta pyrin vastauk­sissa aina totuuteen. Tai siis omaan totuuteeni. Kysymyksiä uskonnosta ei suoranaisesti ole tullut, mutta se on selvää, että mistään en ala valehdella. Joitakin vastauksia olen vähän vältellyt. En oikein vielä tiedä, miten puhua kuolemasta, mutta sinä päivänä kun joku lähiomainen kuolee, en aio valehdella taivaista ja helveteistä.

Välillä Elaisan kysymykset­ ovat rasittavia. Esimerkiksi liikennevaloissa hän kysyy aina, miksi meille on punaiset valot ja toisille vihreät. Koska olen joka kerta selittänyt asian perin juurin, kysymys tuntuu vähän kuin pottuilulta. Toisaalta nyt hän  ainakin varmasti tietää, miksi punaisiin kannattaa pysähtyä. Ja huomaa myös kiusallisen tarkasti, jos isä menee vahingossa ”vanhoilla vihreillä”.

Parhaat kysymykset ovat sellaisia, että ne saavat itsenikin pohtimaan tärkeimpiä asioita. Esimerkiksi ”Miksi ihmisen pitää syntyä?” sai minut olemaan hiljaa pitkään. Jotta ihminen voi elää, täytyy käydä läpi myös syntymä. Tämän kysymyksen kohdalla sain onneksi itse valita, millä tavalla sen ymmärrän. Laajempi filosofinen kysymys olisikin ollut hankalampi. Ihmisen täytyy syntyä ehkä siksi, jotta hän voisi jättää maailman hieman parempana. Tai sitten siksi, että voi nauttia joskus aikuisena hyvästä seurasta ja naida.

Joskus oikein itsekin yllättyy, kun keksii hyvän vastauksen. Esimerkiksi närkästyneenä heitetty kysymys siitä, miksi ruokapöydässä pitää olla kiltisti toi ensimmäisenä mieleeni kehäpäätelmän. Ruokapöydässä pitää olla kiltisti, koska ruokapöydässä pitää olla kiltisti. Lopulta tajusin, ettei se ole oikea syy. Ruokapöydässä täytyy olla kiltisti, koska sillä tavalla kunnioitetaan niitä muita ihmisiä, jotka syövät samassa pöydässä ja ovat myös kiltisti, koska he kunnioittavat sinua.

Onneksi kysyjäkin väsyy joskus. Kun Elaisa kysyi esimerkiksi sitä, miksi käyn töissä, vastasin saavani sieltä rahaa. Miksi-jatkokysymykseen vastasin, että tuotan firmalle lisäarvoa. Ilmeisesti vastaus tyydytti, sillä Elaisa nyökkäsi ja jatkoi leikkiään. Totta kai vastaukseni oli hölmö. Jos todella haluaisin rahaa, olisin varmaankin sijoittaja, huumekauppias tai sutenööri. Teen työtäni, koska se tuntuu hyvältä.

Toivottavasti Elaisan kyselyikä ei lopu. Aikuisena ihmiset ottavat itsestäänselvyytenä monet asiat, jotka ansaitsisivat miksi-kysymyksen. Esimerkiksi miksi ihmisen pitää yrittää miellyttää kaikkia tai miksi palavereissa tuhlataan aikaa, jonka voisi käyttää vaikka nauramiseen, juoksemiseen tai valkoviinin juomiseen?

Tuomas Enbuske, 35, asuu Espoossa kahden voimakastahtoisen naaraan ja urospuolisen vauvan kanssa. Tuomas pohtii kolumnissaan muun muassa sitä, alkoiko harmaantuminen ja kaljuuntuminen esikoistyttären syntymästä.

Pienen lapsen vanhemmalla on aina seuraava neuroosi ovella, kirjoittaa Outi Kaartamo.

Olen pienen lapsen äidiksi vanha: tarvitsen lukulaseja, kun haluan tarkastella lastani lähemmin. Elämänkokemus suojelee minua joiltain vanhemmuuden paineilta, mutta ei neurooseilta.

Neuroottiset ihmiset muuttuvat vanhempina usein entistä neuroottisemmiksi. Tiedän pari äitiä, jotka suhtautuvat lastensa vaivoihin asiallisesti, ja ruotsinlaivallisen niitä, jotka huolestuvat, kun löytävät lapsestaan mustelman.

Kerhosta tuttu äiti keksi, että hänen vauvallaan on pienet silmät. Internetissä käytyään hän varma, että ”pienisilmäisyys” johtui raskauden aikana käytetystä maalinpoistoaineesta.

Mikä hirvittävä, sydäntä repivä lohduton tuska siitä, että kaikki on lopullisesti pilalla.

Muistan tunteen omalta raskausajaltani. Puolisoni puhdisti vinyylilevyä, ja liuottimen tuoksu kantautui nenääni – ja nenän limakalvolta istukan läpi suoraan sikiöön. Myrkytyskeskuksen asiantuntijan huvittunut ääni lohdutti.

Tämänkaltaisia kaikki meni -hetkiä oli lukuisia.

Sikiöstäni tuli kuitenkin taapero, joka oppii joka päivä jotain uutta. Eilen lapsi lähetti lentosuukon. Tänään hän sanoi aarre. Kaikki huoleni näyttävät menneen hukkaan. Mikä suunnaton onni!

Myrkytyskeskuksen asiantuntijan huvittunut ääni lohdutti.

Mutta aina vain hetken ajan, sillä uusi neuroosi huutaa jo ovella: oliko influenssarokotteen annoskoko liian suuri! Imuri käynnistyi lapsen vieressä, kuulo meni! Lapsi takoo päätään suihkukaapin seinään, neurologille!

Tähtihetkeni neuro-äitinä (ja -tyttärenä) oli, kun vaadin äitiäni kuvailemaan kaikki näkemänsä lapsen kakat keskellä yötä. Kun äiti erehtyi puhumaan koostumuksesta, karjuin puhelimeen: ”MÄ KYSYIN VÄRIÄ!”

 Seuraavana päivänä hävetti, mutta ei naurattanut. Pienen lapsen vanhemman pelot voivat olla naurettavia, mutta on surkeaa, miten paljon ne varjostavat ainutlaatuista aikaa.

Ajattelen usein vanhempia, joiden pelot ovat toteutuneet, ja liikutun heidän toimintakyvystään. Omia murheita on silti mahdottoman vaikea suhteuttaa niihin, joilla on paljon vaikeampaa.

Terapeutit kysyvät joskus asiakkailtaan, mitä näiden neuroosit oikein palvelevat. Lasten suhteen olisi mukava ajatella, että lasten hyvinvointia.

Pienen lapsen vanhemman pelot voivat olla naurettavia, mutta on surkeaa, miten paljon ne varjostavat ainutlaatuista aikaa.

Värisevän vanhemman on kuitenkin vaikea opettaa lastaan rohkeaksi. Kun lapsi kasvaa, yritän kasvattaa itseäni kohtaamaan ainakin väistämättömät: korvatulehdukset, punkin korvan takana, leikissä syntyneet ruhjeet, riidat kavereiden kanssa, ulkonäköpaineet.

Vähimmäistavoitteeni on, että kestän ne paremmin kuin lapseni.

Outi Kaartamo on toimittaja ja vuoden ikäisen lapsen äiti. Hän ostaa Facebook-kirppiksiltä lastenvaatteita, joita ei tarvitse, koska haluaa kirjoittaa kuvan alle ensimmäisenä av yv. Hän vuorottelee kolumnistina sormiruokabloggaaja Marjut Ollillan kanssa.

Maitohappobakteereista ja muista probiooteista on paljon hyötyä, mutta jatkuvasti niitä ei tarvitse syödä, sanoo lastenlääkäri ja probioottitutkimusta tekevä dosentti Samuli Rautava

1. Haluan parantaa lasteni vastustuskykyä. Auttaako maitohappo­bakteerikuuri?

Arkikielessä puhutaan usein maitohappobakteereista ja probiooteista sekaisin. Maitohappobakteerit ovat yksi probioottien laji.

Probiootit saattavat vähentää infektioita lapsilla, joiden vastustuskyky on muita heikompi. Esimerkiksi lapset, joita ei ole vauvoina imetetty, ovat alttiimpia muita heikommalle vastustuskyvylle. Silloin probiootit voivat auttaa vähentämään korvatulehduksia ja flunssia.

Näyttö ei ole aukotonta, joten tutkimusten perusteella ei voi suositella rutiininomaista probioottikuuria flunssa-aikaan. Niitä voi kuitenkin hyvin käyttää tukemaan vastustuskykyä, jos tulossa on esimerkiksi koejakso koulussa tai tärkeä matka. Hyvä tuote silloin on esimerkiksi Lactobacillus rhamnosusta sisältävää Gefilus.

2. Onko probioottikuurista hyötyä, jos koulussa jyllää vatsatauti?

Tietyistä probioottikannoista on apua. Saccharomyces boulardii- ja Lactobacillus rhamnosus -kannat lyhentävät tutkimusten mukaan ripulitaudin kestoa keskimäärin yhden päivän. Niiden käyttö kannattaa aloittaa heti oireiden alettua ja jatkaa noin viikko taudin loppumisen jälkeen. Näitä bakteerikantoja myydään muun muassa nimillä Precosa ja Gefilus.

Samat probiootit saattavat myös ehkäistä vatsatauteihin sairastumista. On hyvä käytäntö, että koko perhe aloittaa probioottien käytön, jos yksi perheenjäsen sairastuu tai tautia on lähipiirissä.

3. Lapsi sai antibioottikuurin. Annanko hänelle myös probiootteja?

Probiootit ehkäisevät antibioottiripulia. Niitä kannattaa siis käyttää lääkekuurin aikana, jos vatsa on aiemmin mennyt antibiooteista sekaisin, mutta rutiininomaisesti tarvetta ei ole. Probiootteja kannattaa käyttää vielä noin viikon verran kuurin jälkeen. Kun kuuri on päällä, niitä ei syödä samaan aikaan lääkkeen kanssa, etteivät antibiootit kumoa probiootin vaikutusta.

4. Voivatko probiootit ehkäistä allergioita?

Jos lapsella on riski sairastua atopiaan tai allergioihin, äidin raskauden- ja imetyksenaikainen probioottien käyttö saattaa suojata niiltä. Ensimmäisten elinkuukausien aikana annetut probioottilisät vaikuttavat kouluikään saakka.

Jonkin verran on näyttöä myös siitä, että kun lapsilla tyypillinen maitoallergia alkaa helpottaa 2–3 vuoden iässä, probioottien käyttö saattaa nopeuttaa allergian väistymistä.

5. Voiko probioottien käytöstä olla haittaa?

Pitkäaikainen käyttö tuskin heikentää probioottien tehoa, mutta säännöllinen käyttö on turhaa. Tärkeää on myös syödä probioottia, joka on tutkitusti hyväksi juuri tähän vaivaan. Mikä auttaa yhteen tilanteeseen, ei välttämättä tepsi toiseen.

Probiootteja ei voi syödä liikaa, kun noudattaa annostus­ohjetta. Valmisteet kannattaa ostaa ennemmin apteekista kuin ruokakaupasta, sillä niitä markkinoidaan välillä hyvinkin löysillä väitteillä, ja apteekin henkilökunta osaa neuvoa, mitkä ovat oikeasti tutkittuja ja tehokkaita. Tutkimuksissa on myös havaittu, että kaupan tuotteissa ei välttämättä ole sitä probioottia tai ainakaan siinä määrin kuin purkin kyljessä sanotaan.

Elintarvikkeissa käytetään samoja probiootteja kuin ravintolisissäkin, mutta vaikutuksia elintarvikkeisiin lisättynä on tutkittu melko vähän. Probioottijogurtit ovat kuitenkin turvallisia. Ruokaa syömällä ei saa yliannostusta.