Kuva: iStockphoto
Kuva: iStockphoto

Nyt puhuvat äidit: isät eivät jää kotiin, koska siihen ei ole varaa – tai pinna ei kestä.

Raha ratkaisee

"Voisimme lopettaa harrastukset, myydä kodin ja muuttaa pienempään, mutta se ei olisi reilua isompia lapsia kohtaan. Tuloni eivät riitä menoihimme."

"Mies haluaisi olla kotona, mutta meillä ei ole varaa. Sydäntä särkee."

"Mieheni hoiti nuorimmaistamme kotona puoli vuotta. Emme lyhentäneet asuntolainaa ja söimme kaikki säästöt. Henkinen pääoma oli mittaamattoman arvokasta, mutta valitettavasti joudumme huomioimaan myös taloudelliset tosiasiat."

"On aivan pöljää, että enemmän tienaava jää kotiin. Mitä järkeä on kituuttaa, jos ei ole pakko?"

"Isät jäisivät kotiin, jos naisten arvostusta lisättäisiin työelämässä ja palkkaeroja kurottaisiin."

"Miksi hoitaisivat? Hommat jaetaan sen mukaan, miten kukakin jaksaa ja voi. Jollain on pakko elääkin, joten töissä on käytävä sen, jolla töitä on. Meillä se on mies."

Hermo ei kestä

"Miksi mies pakotetaan kotiin, jos hänellä ei ole omaa intoa? Kotona oleminen on paljon muutakin kuin ruokailu, nukkuminen ja vaippahuolto."

"Mies ei halua jäädä pitkäksi aikaa pois työstään, jossa on jatkuva kilpailu. Itselleni uralla eteneminen ei ole ykkösasia, lapset ovat."

"Miehelläni ei pää kestäisi kotona oloa."

"Miehellä eivät hermot kestä, jos hän joutuu pyörittämään arkea tai olemaan liian kauan lasten kanssa, vaikka heitä rakastaakin."

"Eivät isät halua olla koko päivää lasten kanssa kotona. Koulutetut isät katsovat työkokemuksensa menevän hukkaan. Heitä myös hävettää olla kotona. Luullaan luusereiksi kai."

"Mieheni on loistava isä leikki-ikäiselle, mutta huomasimme, että hän ei osaa luoda tunnesidettä alle kolmevuotiaaseen. Kotona olo on hänelle vain monotonista suorittamista eikä hän nauti taaperon seurasta tai hoitamisesta yhtään."

"Niin se vaan on, että kodin- ja lastenhoito on luontaisempaa äideille. Jos isä on kotona, voisin lyödä vetoa, että suurin osa kotitöistä jää työssäkäyvälle äidille."

"Suurinta osaa isistä ei kotona olo kiinnosta. Ituhipit ovat asia erikseen, he ovat toki vähemmistössä."

"Mieheni ei ole ollenkaan koti-isä-tyyppinen. Hän on kyllä hyvä ja huolehtiva isä, mutta ei sellainen, joka pystyisi huolehtimaan kotiaskareista ja lastenhoidosta 24/7."

"Miehillä on koko ajan mahdollisuus kotona oloon. He eivät vain välitä siitä, kärsiikö vauva tai taapero suuressa päiväkotiryhmässä. Mies ei jousta lapsen hyvinvoinnin takia, sellaiseen uhraukseen on valmis vain äiti."

En anna jäädä

"En voisi olla rauhassa töissä, jos mies on lasten kanssa."

"Lapset viedään mummoloihin isän hoitovuoroilla. Kotona istuvat telkkarin edessä koko päivän pillimehu ja pulla kädessä, samalla kun isä surffailee netissä. Töistä kotiin raahautuva äiti saa tehdä toisen työpäivän heti perään, kun kaikki on tekemättä. Ei kiitos."

"Äidit haluavat olla kotona kasvattamassa omat lapsensa. Hyvähän miehen on osallistua, mutta suurimmasta osasta miehistä ei ole jäämään kotiin vuodeksi tai yli."

"Ihan biologisista ja hormonaalisista syistä äiti nauttii enemmän kotona ­olosta kuin isä."

"Isä voi olla mukana lastenhoidossa, vaikka käy töissä. Työ on hyvä vastapaino lastenhoidolle."

Tietenkin koti-isä!

"Se on vain isän motivaatiosta kiinni, jos äidillä on töitä ja sama palkka."

"Meillä mies on kotona ja minä töissä. Lapset hoitaa hyvin, mutta kotityöt jäävät tekemättä."

"Sekä isälle että lapselle on hyväksi saada jo varhaisessa vaiheessa kahdenkeskistä aikaa. Lisäksi koen, että urani kannalta on tärkeää olla töissä, ja mies haluaa tukea minua tässä. Tulotaso meillä on melko sama."

"Mies hoitaa lapsia kotona sen ajan, mikä on töiden puolesta mahdollista."

"Jos miehen kotona olosta tulee enemmän normi kuin poikkeus, suurempi osa uskaltaa jäädä kotiin. Toimeentuloon en usko sen vaikuttavan, koska yrittäjänaisetkin tekevät lapsia."

Lähde: Vauva 3/2015

niinenääkiinnostavaikkatästäjo...

Missä olet, koti-isä?

mitä tarkoittaa ettei isillä hermot kestä? suuttuuko ne.. kyllähän se varmaan stressaavampaa on kun kuunnella äitin itkua.. mikä se mummola on johon isät vie lapsia.. kokeiltiin leikkiä sitä.. laitoin patjan lattialle ja tulin itte alakertaan nukkumaan pyysin lapsia kuvittelemaan mitä se vois olla.. ja tein semmosen mytyn mummuksi kun se varmaan on keskeinen asia.. onneksi isi on jo seittemältä illalla kattomassa uutisia.. ja sit alkaa viikonloppu ja mies on vaan pari tuntia vloppuna töissä jes...
Lue kommentti
Liitän sanan ’taaperoimettäjä’ nyt ensimmäistä kertaa julkisesti itseeni. Kuva: Satu Kemppainen.

Miksi taaperoimetys aiheuttaa hämmennystä ja hävettää?

Olen imettänyt kolmesti. Kaikki kolme lasta ovat saaneet maitoa myös muualta kuin rinnoistani. En suunnitellut imetysteni pituutta tai tapaa. Jokaisen lapsen imetyksestä olen oppinut jotakin.

Ensimmäisen lapsen kanssa, voi taivas, yli kymmenen vuotta sitten, imetys oli kamalaa. Suihkin suihkutisseillä maitoa kahvilassa vieraisiin pöytiin. Lapseni oli tukehtua maitotykkieni laukauksiin. Rinnat paisuivat liiasta pumppauksesta äärirajoille. Kyllä, liivikaupasta loppuivat koot kesken. Myönnän, että sulkeuduin vauva-aikana kotiin, koska en halunnut yleisöä maitosodalleni. Sota kesti lähes vuoden, ja olin onnellinen, kun se loppui.

Lapseni oli tukehtua maitotykkieni laukauksiin. Kyllä, liivikaupasta loppuivat koot kesken.

Toisen lapsen kanssa osasin laittaa tissini kuriin ajoissa. Kun imetys ei ollut jatkuvaa taistelua, se todella oli käsittämättömän vaivatonta. Yhtäkkiä imettäminen puistonpenkillä, appiukon vieressä tai vaikka lätkämatsissa tuntui helpolta. Silti imetin tätä lasta lyhyemmän ajan kuin esikoista, vain kahdeksan kuukautta, koska lapsi itse halusi niin. Ja minäkin halusin.

Kolmas lapseni ryömi heti synnytyksen jälkeen rinnalleni. Hän rakasti olla rinnalla, ja minä rakastin vain katsella häntä. Yhtäkkiä minulla ei ollut kiire minnekään. En huomannut mitään rasittavia tiheän imun kausia, vaan antauduin imetykselle. Olin valmis tasaamaan hengitykseni, rentoutumaan. Kuin huomaamatta lapseni täytti vuoden, ja hups, olinkin taaperoimettäjä.

Liitän sanan ’taaperoimettäjä’ tässä nyt ensimmäistä kertaa julkisesti itseeni.

Liitän sanan ’taaperoimettäjä’ tässä nyt ensimmäistä kertaa julkisesti itseeni. Olenko se todella minä?

En ollut koskaan ajatellut imetyksen maksimipituutta, mutta en nähnyt itseäni taaperoimettäjänä. Lapsi oli täyttänyt maagisen yhden vuoden, ja yhtäkkiä leppoisa imetyshetki vaihtui salakähmäiseen pälyilyyn. Päässäni takoi: Miten tähän tultiin? Lapsi varmaan roikkuu rinnalla vielä kouluikäisenäkin! Rajoittaako tämä vapauttani? Miksi en osaa lopettaa?

Kun joku kysyi, että imetinkö vielä, vastasin kaarrellen, että juu, mutta lopettelemassa ollaan, on tuo lapsi vain vähän tissin perään. Oikeasti me molemmat olimme tissin perään. Olimme koukussa hetkeen, jossa saatoimme unohtaa päiväkodin, työt ja vanhempien sisarusten käninän, ja vain tuijottaa toisiamme, olla lähellä. Toki poika saattoi olla koukussa itse tuotteeseenkin.

Päässäni takoi: Miten tähän tultiin? Lapsi varmaan roikkuu rinnalla vielä kouluikäisenäkin! Miksi en osaa lopettaa?

Minusta oli tullut kaappi-imettäjä. Niin syvään minussa oli kirjoitettu, että taaperoimetys on jotenkin outoa. Tunnen edelleen sitä kohtaan ristiriitaa. Mikä saa minut ajattelemaan niin? THL:n imetyssuositus on vuosi ja WHO:n kaksi vuotta. Kukaan ei kauhistellut tai pilkannut, vaikka imetin taaperoa.

Jokaisella meillä on omanlaisensa äiti-identiteetti. Lapsen kasvatus ja siihen liittyvät valinnat ovat jatkuvaa identiteetin vahvistamista. Taaperoimetys ei kuulunut minun identiteettihorisonttiini, ja oli siksi kipukohta.

Tiedän, etten ole ainoa kaapissa imettänyt. Tiedän äitejä, jotka kipuilevat pitkäksi venyneen imetyksen kanssa kuukausia, koska omat ja ulkopuolen odotukset ovat ristiriidassa. Ja sitten tiedän äitejä, jotka pystypäin imettävät tai ovat imettämättä juuri niin kauan tai vähän aikaa kuin itseä ja lasta huvittaa. Te olette esikuviani!

Mutta meille epävarmoille äideille sanoisin: Imetystaipaleesi pituus on sinun oma, yksityinen asiasi. Siinä ei ole mitään hävettävää.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Malli ja tosi-tv-tähti Kourtney Kardashianin tyttären Penelopen vaatekaapista löytyy niin nahkahousua kuin pikkumustaa. Käytännöllistä tai ei! Kuva: wenn.com

Tyttöjen vanhemmat ottavat aikuisten katumuotia jäljittelevät lastenvaatteet innokkaammin vastaan kuin poikien. 

Pitääkö suomalaisen miehen pukeutua kehdosta hautaan harmaaseen, mustaan ja tummansiniseen?

Tätä ihmettelee 4-kuukautisen poikavauvan äiti Vauva-lehden tuoreessa verkkokyselyssä. Itse hän haluaisi pukea lapsensa sukupuolineutraalisti vauva-aikana.

Vauva kertoi viime viikolla, että unisex- ja retrovaatteet ovat jäämässä vauvamuodissa ”pikkuaikuis-tyylin” jalkoihin. Lastenvaatemallistot jäljittelevät yhä enemmän aikuisten katumuotia, ja värit ja kuosit ovat varsin hillittyjä.

Vauva-lehden viimeviikkoisen verkkokyselyn perusteella pienten lasten vanhemmat ottavat värimaailman muuttumisen avosylin vastaan. 65 prosenttia vastaajista pitää hillityistä väreistä ja murretuista sävyistä ja haluaa niitä lastensa ylle. Vastaajien mielestä poikien vaatteiden värimaailma ei kuitenkaan ole uudistunut yhtä monipuolisesti kuin tyttöjen. 

"Miksi vauvat pitäisi pukea retromöykyiksi tai täysin eri tyylillä kuin itse pukeutuu?"

Jaottelu tyttö- ja poikaväreihin saisi jo loppua

Poikien vanhemmat ovat tyttöjen vanhempia tyytymättömiä lastenvaatetarjontaan.

Poikien vaatteiden väriskaalan suppeus ärsyttää! Pehmeistä väreissä voisi olla keltaista ja punaista, mutta tarjonta on usein sinistä ja ruskeaa.

Ketjuliikkeissä huomaa helposti, että tyttöjen versiossa on käytetty enemmän mielikuvitusta. Poikien vaatteista tulee välillä fiilis, etteikö muuta keksitty kuin se sama auto taas siihen. Tai muu piirroshahmo.

Kuosit on aina jotain karhuja yms., kun taas tytöillä on vastaavasti kukkia.

Vauvan kyselyn perusteella vauva on jopa vaikea pukea korostamatta sukupuolta.

Inhoan sukupuolittuneisuutta ja sitä, että tytöille on pelkkää pinkkiä ja hörhelöitä ja pojille sinistä avaruusolioiden kuvilla.

Eniten ärsyttää ihmiset, jotka puhuvat tyttö-ja poikaväreistä. Yritä siinä sitten opettaa lapselle, että ei ole olemassa tyttöjen ja poikien värejä.

Tyttöjen vaatetarjonta taas saa kiitosta etenkin siitä, että ärhäkkä pinkki on saanut rinnalleen esimerkiksi korallin ja persikan sävyjä.

Pastellisävyt ovat tulleet myös käytännöllisiin vaatteisiin. Kestävien ulkovaatteiden tai collegevaatteiden ei tarvitse enää olla räikeän värisiä, pelkkää pinkkiä tai lapsellisia.

Minne katosivat potkuhousut?

Melkein puolet, 44 prosenttia, Vauva-lehden kyselyyn vastanneista ei pukisi lastaan miniaikuiseksi.

Minikokoomuslaiseksi tai amerikkalaiseksi räppäriksi pukeminen ärsyttää.

"Olen varmaan viimeinen dinosaurus, joka yhä pukee vauvansa käteviin potkuhousuihin."

Haluan nimenomaan, että lapsi saa näyttää lapselta. Se tarkoittaa iloisia värejä ja lapsekkaita kuoseja. Olen varmaan viimeinen dinosaurus, joka yhä pukee vauvansa käteviin potkuhousuihin (niitähän ei enää edes myydä kaupoissa). Potkuhousuissa masua ei purista, nilkkoja ei purista, "sukat" pysyy jalassa ja kaikki on kätevästi samassa paketissa.

Typerän näköistä ja antaa vanhemmasta sellaisen kuvan että lapsi on vain asuste.

Ärsyttää nykymuodissa liian aikuismainen tai raskas tyyli. Epämukavat joustamattomat ja epäkäytännölliset vaatteet, kuten farkut ja takit.

Lapsen kuuluu näyttää lapselta eikä muistuttaa millään tavalla aikuista, aikuinen kerkeää olemaan sitten joskus myöhemminkin.

"En koe pukevani lapsiani miniaikuisiksi."

Vain harva myöntää jäävänsä kaipaamaan varsinaista retroa. Värejä moititaan liian kirkkaiksi, ja ruskeaa on liikaa. Toki retrollakin on yhä kannattajansa.

Retrokuosit tuovat hyvää mieltä ja tietyllä tapaa turvallisuuden tunnetta.

Lapset pitävät kirkkaista väreistä ja kuvioista leluissa, niin mikseivät vaatteissakin. Kuvioistakin saa hauskoja tarinoita vaatteita puettaessa.

Kaikissa vaatteissa ei mennä leikkipuistoon

Kolmannes Vauvan verkkokyselyn vastaajista pukee lapsensa aikuismaisiin vaatteisiin hyvillä mielin. Heistä on vain luonnollista, että lasten muoti seuraa aikaa. Katutyylissä korostuvat kauneus ja käytännöllisyys.

Ainahan lasten vaatetus on ottanut vaikutteita ympäröivästä. Pian 12-vuotiaan esikoiseni ollessa vauva oli ihan samoin aikuisten muotia seuraava lastenvaatetyyli, näkeehän sen jo valokuvista. Farkut olivat leveämmät, nyt ovat kelvanneet vuosia vain kapeat, niin tytölle kuin äidille.

En koe pukevani lapsiani miniaikuisiksi. Tykkään pukea heidät kauniisti mutta en mielestäni tingi myöskään käytännöllisyydestä. Toki lapsilla on ne ”kaupunkivaatteet”, mutta ei ne päällä ole tarkoituskaan mennä leikkipuistoon möyrimään, vaan ne ovat nimensä mukaisesti sitä siistimpää käyttöä varten.

Miksi vauvat pitäisi pukea retromöykyiksi tai täysin eri tyylillä kuin itse pukeutuu?

"Ainahan lasten vaatetus on ottanut vaikutteita ympäröivästä."

Aikuisten muodin jäljittelyä pidetään kivana ideana, kunhan vaatteet eivät leikki-iässäkään ole liian paljastavia tai epämukavia.

Esimerkiksi napapaidat, korkokengät ja epämukavat vaatteet eivät missään nimessä kuulu lasten päälle.

 

Kursivoidut sitaatit ovat otteita Vauvan verkkokyselystä. Kyselyyn vastasi 55 henkilöä.

Lue juttu vauvanvaatemuodin murroksesta lokakuun Vauva-lehdestä!

Vierailija

Vauvamuotikysely: ”Minikokoomuslaiseksi tai amerikkalaiseksi räppäriksi pukeminen ärsyttää”

Minusta on jokaisen oma asia millä tyylillä pukee lapsensa. Aika pian kuitenkin tulee se aika, että lapsi haluaa itsekin vaikuttaa eikä sitten vanhempi voi enää päättää pukeutumisesta yksin. Kuinka monella vanhemmalla edes on aikaa paneutua lapsensa vaatteisiin niin paljon, että ehtisi muodostaa lapselle jonkun harkitun tyylin? Minua ihmetyttää ainoastaan ne vanhemmat, jotka kulkevat itse viimeisen päälle kalliissa vaatteissa, mutta lapsilla on liian pientä, nuhjuista ja jopa rikkinäistä...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.