Vanhempien on aika lopettaa lasten urheiluharrastuksissa räyhääminen, urheilupsykologi Sari Honkanen sanoo.

”Lapsi pelaa kentällä, vanhempi ohjaa peliä ja huutaa kentän laidalla pää punaisena lapselleen, tuomarille ja valmentajalle. Tämän tilanteen olen nähnyt valitettavan usein.

Pahimmassa tapauksessa räyhääminen sotkee joukkueen pelin ja saa lapsen kyyneliin. Lopputulos on siis täysin päinvastainen kuin mitä vanhempi tarkoittaa.

Kyse on samasta ilmiöstä kuin koulumaailmassa, jossa osa vanhemmista esittää jatkuvasti palautetta tai vaatimuksia opettajalle Wilma-järjestelmän kautta.

Vanhemmat odottavat vastinetta panostukselleen.

Vanhemmat panostavat nykyisin paljon rahaa ja aikaa lapsensa harrastukseen. He kuljettavat lasta harrastus- ja kilpailupaikoille ja ottavat vastuulleen luottamus- ja vapaaehtoistehtäviä. He osallistuvat ja elävät syvästi mukana lapsen harrastuksessa.

Vanhemmat myös odottavat vastinetta panostukselleen: Kun satsaan näin paljon, haluan nähdä tuloksia.

Aikuinen voi odottaa, että lapsi nauttii harrastuksesta, kehittyy ja onnistuu ja ennen kaikkea, että joukkueelle tulee voittoja.

Aikuisen itsetuntoa saattaa hivellä, jos lapsen urheilumenestys lisää hänen arvostustaan muiden vanhempien silmissä. Menestyvän lapsen vanhemmat ovat tehneet jotain paremmin kuin muut – he ovat antaneet lapselleen loistavat geenit tai kasvattaneet hänet erinomaisesti.

Kun tulokset eivät vastaa näitä vanhemman odotuksia, hän saattaa pettyä ja menettää itsensä hallinnan.

Peliohjeet antaa valmentaja ja tämä vanhempien pitää hyväksyä.

Vanhempi saa ja hänen pitää vaatia lapseltaan asioita. Harrastamisen ei tarvitse olla jojoilua, jolloin uusi harrastus aloitetaan heti, kun lapsi kyllästyy vanhaan.

Lapsen on hyvä oppia, ettei harrastaminen ole aina kivaa vaan voi tuntua joskus tylsältä.

Vanhemmat voivat ja heidän pitää osallistua pelitapahtumaan – hiljaisuus on kauheaa. He voivat olla voimakastahtoisia ja tukea suoritusta vaatimalla kentän laidalta.

Tuen pitää kuitenkin olla kannustavaa ja eteenpäin vievää: Anna mennä, lisää vauhtia! Paina päälle, älä luovuta!

Peliohjeet antaa valmentaja ja tämä vanhempien pitää hyväksyä.

Lapsen on tärkeä kokea olevansa hyväksytty sellaisena kuin on.

Parhaimmillaan harrastus tarjoaa lapselle turvallisen tilan harjoitella tärkeitä taitoja elämää varten.

Vanhemman huono käytös opettaa lapselle vääränlaisia käyttäytymismalleja: kiroilu, haukkuminen ja huutelu on sallittua.

Pahimmillaan harrastuksesta tulee stressitekijä, jonka ympärillä koko elämä pyörii. Tämä laskee lapsen itsetuntoa ja motivaatiota. Harrastusinto lopahtaa.

Yksi vanhemman tärkeimmistä tehtävistä olisi asettaa lapsen urheiluharrastukselle mittasuhteet, jotta epäonnistuminen kentällä ei seuraa lasta kotiin. Lapsen on tärkeä kokea olevansa hyväksytty sellaisena kuin on.”

Sari Honkanen on työskennellyt 13 vuotta urheilupsykologina ja tehnyt töitä naisten salibandy- ja jääkiekkomaajoukkueiden kanssa. Honkasella on myös ammattivalmentajan pätevyys, ja hän valmentaa lentopallojunioreja.

Kannusta urheilevaa lasta myönteisesti

Ennen harjoituksia ja peliä: Keskustele lapsen kanssa, mitä kaikkea kivaa on luvassa.

Harjoituksen ja pelin aikana: Älä opasta tai ohjaa vaan tue ja kannusta.

Harjoituksen ja pelin jälkeen: Palauta lapsi arkeen. Kotona pitää olla mahdollisuus irrottautua harrastuksesta. Sopikaa, että kun avaatte kotioven, lopetatte puheen pelistä. Ole itse esimerkkinä!

Vierailija

Miksi vanhempi räyhää kentän laidalla? "Satsaa paljon, pettyy tuloksiin"

Hyvä kirjoitus. Olen samaa mieltä. Valitettavasti tätä "ei kannustavaa painostusta" näkee monissa lajeissa. Ratsastus mielletään hienoksi status lajiksi. Lapsia viedään ratsastustunneille vaikka heitä saattaa jopa pelottaa hevonen ja sen lähellä oleminen. Toivottavasti vanhemmat oppivat kuuntelemaan lasta eivätkä vain painosta johonkin harrastukseen jotta voivat kehuskella muille että "meidän Pirkko ja Petteri käyvät ratsastustunneilla".
Lue kommentti
Vierailija

Miksi vanhempi räyhää kentän laidalla? "Satsaa paljon, pettyy tuloksiin"

Vierailija kirjoitti: Outo tunteenpurkaus. En ole koskaan kuullut, että väkisin raahataan ratsastustunneille. Lisäksi en ole kuullut, että kyseessä olisi muoti-ilmiö. Oletko kateellinen äiti, jolla ei ole varaa kustantaa ratsastustunteja? Tuo artikkeli kuvasi lisäksi jalkapallo- ja jääkiekkomaailmaa, kun vanhemmat rääkyvät kentän laidalla. Ratsastus ja hevonen opettavat lapselle paljon . Miten eläimiä kohdellaan ja miten hallita isoa eläintä. Ratsastusta käytetään myös paljon terapiamuotona...
Lue kommentti

Vaikka perheet ovat 2000-luvulla vauraampia kuin koskaan ennen, raha ei silti tunnu riittävän.

Jos perheellämme olisi enemmän rahaa käytössä, olisimme onnellisempia, kertoo 79 prosenttia Meidän Perheen rahakyselyyn vastanneista.

Raha mahdollistaa helpomman elämän. Voisi mennä ja tehdä laskematta, montako maitolitraa sillä rahalla saisi.

Noin 60 prosenttia vastaajista kuvailee kuitenkin perheensä taloudellista tilannetta hyväksi tai melko hyväksi. Epävarmuutta aiheuttaa eniten se, että kaikki mikä tulee, myös menee.

Vaikka perheet ovat 2000-luvulla vauraampia kuin koskaan ennen, raha ei silti tunnu riittävän.

”Elintason nousu lisää painetta, että pitää olla kaikkea."

Sosiologian professori ja kulutustutkija Terhi-Anna Wilska tunnistaa ristiriidan.

– Elintason nousu lisää painetta, että pitää olla kaikkea. Esimerkiksi kännykät lapsille ovat uusia välttämättömyyksiä.

Yksi tällainen ”uusi välttämättömyys” on lapsille säästäminen.

– 30 vuotta sitten oli epätavallista, että vanhemmat avustivat kotoa muuttanutta lastaan vuokranmaksussa. Nykyään ajatellaan, että on sopimatonta heittää lapsi omilleen, Wilska sanoo.

Eräs vastaaja kertoi kyselyssä näin:

Haluaisimme säästää lapsille. Emme uskalla luottaa, että opiskelijoille maksetaan tukia enää 15–20 vuoden päästä.

Aikuisten menoista tingitään ensimmäisenä, lasten harrastuksista viimeisenä.

– Etenkin äideille on tyypillistä, ettei kuluteta itseen, vaan laitetaan lapsi edelle.

”Se, että lähipiirikin venyttää senttiä, voi jopa lisätä yhteenkuuluvuuden tunnetta.”

”Tavallisen tiukka rahatilanne” otetaan lapsiperheissä Wilskan mukaan pääosin elämänvaiheeseen kuuluvana. Se, että lähipiirikin venyttää senttiä, voi jopa lisätä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Köyhyys ja pienituloisuus taas aiheuttavat henkistä stressiä, varsinkin jos ne jatkuvat pitkään.

Tutkimusten mukaan rahasta ei kanneta huolta, jos tilillä on puskurina muutaman kuukauden palkka. Mutta tuoko muhkeampi pankkitili mielenrauhan lisäksi onnea? Tiettyyn rajaan asti kyllä.

– Noin 70 000–80 000 euron käteen jääviin yhden ihmisen vuosituloihin saakka lisäraha kasvattaa onnellisuutta. Sen jälkeen ei.

 

Näin Meidän perheen lukijat kertoivat verkkokyselyssä:

Jos rahaa olisi enemmän...

  • Olisin huomattavasti vähemmän stressaantunut ja ahdistunut. Elämässä on tarpeeksi muitakin murheita ilman rahahuoliakin.
  • Olisi varaa laadukkaampaan ruokaan ja mahdollisuus käydä yksityisellä lääkärillä.
  • Ei tarvitsisi joka asian kohdalla miettiä, voiko ostaa vai ei.
  • Voisi ostaa parempikuntoisen talon eikä tarvitsisi remontoida niin paljon.
  • Voisi keskittyä elämiseen ja arkeen. Tietäisi, että saa kaiken mitä tarvitsee, saa syödä terveellisesti ja voi hankkia erilaisia elämyksiä matkailusta ulkona syömiseen.
  • Voisi vaikka ostaa lohta kaupasta useammin kuin kerran kuussa!
  • Voisin hoitaa lastamme kotona, kunnes hän on kaksivuotias.
  • Asuisimme tilavammin ja meillä olisi varaa palkata apua (esim. siivoja). Voisimme tehdä koko perheen yhteisiä ulkomaanmatkoja. Elämä olisi huolettomampaa.
  • Pystyisimme säästämään, ja lapset saisivat joskus omat huoneet.

Nordean tutkimuksen mukaan keskimääräinen säästösumma lapselle on 30 euroa kuukaudessa.

Jo kolme neljästä suomalaisvanhemmasta laittaa rahaa säästöön lapsiaan varten, selviää Nordean teettämästä tuoreesta tutkimuksesta.

Sosiologian professori ja kulutustutkija Terhi-Anna Wilska on huomannut, että lapsille säästämisestä on tullut viime vuosina eräänlainen uusi välttämättömyys.

– 30 vuotta sitten oli epätavallista, että vanhemmat avustivat kotoa muuttanutta lastaan vuokranmaksussa. Nykyään ajatellaan, että on sopimatonta heittää lapsi omilleen, Wilska sanoo Meidän Perheen haastattelussa.

Samoilla linjoilla tuntuvat olevan suomalaisvanhemmat Nordean kyselyssä. Suurin osa säästää lapsen tulevaisuutta varten. Yleisin syy olla säästämättä lapselle on se, ettei rahaa saa säästettyä, vaikka haluaisi. Heistä, jotka eivät vielä säästäneet lapsilleen, moni aikoi aloittaa säästämisen myöhemmin. Vain hyvin harva ilmoitti, ettei pidä säästämistä tarpeellisena.

Keskimääräinen säästösumma on 30 euroa kuukaudessa, ja tyypillisimmin se laitetaan säästötilille. Rahastoihin säästää joka viides, ja osakkeisiin vain neljä prosenttia vastaajista.

 

Kysely

Onko lasten tulevaisuutta varten säästäminen mielestäsi tarpeellista?