Vasussa keskustellaan lapsesta ja hänen kehityksestään.  Kuva: iStockphoto
Vasussa keskustellaan lapsesta ja hänen kehityksestään. Kuva: iStockphoto

Entä tiedätkö, kuka kumma on kelto tai elto?

Kun ensimmäinen lapsi aloittaa päivähoidon, arkeen marssii uusia termejä ja kirjainyhdistelmiä. Tulkkausapuna varhaiskasvatuksen asiantuntija Merja Korhonen Vanhempainliitosta.

Mitä tarkoittaa päiväkodin aloituskeskustelu?

Tämä palaveri on päivähoitouran ensimmäinen. Se pidetään hoitosuhteen alussa, mahdollisesti jo ennen ensimmäistä hoitopäivää.

Aiheena hoidon aloitukseen liittyvät tärkeät kysymykset ja paperiasiat: keitä lapsen perheeseen kuuluu, kuka saa hakea lapsen hoidosta, kenelle soitetaan jos lapsi sairastuu? Samalla vanhemmalla on tilaisuus kertoa lapsestaan ja toiveistaan ja hoitajilla tilaisuus kertoa hoitopaikasta.

Valmistaudu miettimällä, mikä voisi tukea lapsen sopeutumista hoitoon.

VASU eli varhaiskasvatussuunnitelma on yhteistyötä kodin ja hoitopaikan välillä

VASU tehdään hoidossa olevalle lapselle yhteistyössä hoitopaikan henkilöstön ja lapsen huoltajien kanssa – tästäkään palaverista ei siis auta luistaa. VASU on ollut päiväkodeissa yleisesti käytäntönä jo vuosia, ja varsinainen velvoite siitä tulee uuden varhaiskasvatuslain myötä elokuussa 2017.

VASU-keskusteluun sovitaan aika ensimmäisten hoitoviikkojen tai -kuukausien jälkeen, kun päivähoitoarjesta on jo kertynyt kokemusta. VASU päivitetään vähintään vuosittain.

Aiheena lapsen arjen sujuminen kotona ja hoidossa. Palaverissa keskustellaan lapsen yksilöllisestä kehityksestä ja mahdollisesti asetetaan tavoitteita tai toiveita jatkosta. Pienempien lasten kohdalla painottuvat perushoitotilanteet kuten päiväunet ja ruokailut, isompien kohdalla voidaan pohtia esimerkiksi kaverisuhteita tai koulunkäyntivalmiuksia.

Valmistaudu täyttämällä keskusteluun liittyvä kaavake ja pohtimalla aiheita etukäteen. Pysy kohtuudessa: palaveriin voi kuulua lapsen vessakäyntien sujuvuus tai siirtyminen lusikasta haarukkaan, toive lapsen koodaustaidoista ei.

Hoitopaikan henkilökunta – keitä siihen kuuluu?

LTO eli lastentarhanopettaja vastaa päiväkodissa kasvatus- ja opetustyöstä. Lastentarhanopettaja voi toimia myös päiväkodin johtajana. Jokaisessa hoitoryhmässä tulee olla ainakin yksi lto 21 lasta kohden.

Lastenhoitaja on lapsen hoitamiseen ja kasvatukseen osallistuva vastuullinen henkilö, joka voi olla koulutukseltaan lähihoitaja tai lastenohjaaja.

KELTO eli kiertävä erityislastentarhanopettaja vierailee päivähoitoryhmässä säännöllisesti. Kelton tehtävänä on yhdessä lastentarhanopettajan kanssa arvioida ryhmän lasten erityisen tuen tarvetta.

ELTO eli erityislastentarhanopettaja voi olla pysyvästi osa päivähoitoryhmän henkilökuntaa, jos ryhmässä on erityistä tukea tarvitsevia lapsia.

RELTO eli resurssierityislastentarhanopettaja on harvemmin käytetty titteli. Sillä tarkoitetaan erityislastentarhanopettajaa, joka ohjaa muita työntekijöitä erityispedagogisessa havainnoinnissa ja arvioinnissa. Lisäksi hän muokkaa oppimisympäristöä ja toimintatapoja tuen tarpeessa oleville lapsille sopiviksi.

Päiväkotiapulaisia oli aiemmin enemmän, mutta nykyään avustavan henkilökunnan määrää on leikattu. Päiväkodissa voi työskennellä myös ryhmä- tai henkilökohtaisia avustajia, keittiöhenkilöstöä ja siistijöitä.

Päivähoitomuodot: mitä on tarjolla?

Päiväkoti voi olla kunnan, yksityinen tai ostopalvelupäiväkoti. Ostopalvelupäiväkodissa kunta ostaa päivähoitopaikkoja yksityiseltä yritykseltä, ja hoitomaksu perheelle on sama kuin kunnan päiväkodissa.

Perhepäivähoidossa perhepäivähoitaja eli PPH hoitaa pientä lapsiryhmää joko omassa kodissaan tai lapsen kodissa.

Ryhmäperhepäiväkoti on hoitopaikka, jossa perhepäivähoitajat työskentelevät kunnan tiloissa.

Kolmiperhepäivähoidossa hoitaja hoitaa eri perheiden lapsista koostuvan hoitoringin lapsia ja hoitopaikkana on vuorotellen kunkin lapsen koti. Perhepäivähoitokin voi olla joko kunnallista, yksityistä tai ostopalveluna toteutettua.

Tunnekasvatuksesta on puhuttu jo pitkään, mutta tähän asti vastuu on sälytetty äideille. Vankiladokumentti osoitti, että myös isien pitää opetella tunnetaitoja.

Docventuresissa eilen nähty The Work -dokumentti herätti vilkkaan keskustelun sekä ohjelman jälkiosuudella että somessa. Dokumentissa vankilakundit istuvat terapiapiirissä puhumassa tunteistaan, pääteemana että kovinkin mies voi paljastaa heikkoutensa.

Dokumentin jälkipuinnista päätellen meillä on kasvatettu ja kasvaa edelleen poikia, joista tulee aikuisena kivikasvoisia miehiä. Monelle somessa asiaa kommentoineelle tuntui olevan täysin mullistava ajatus, että isäsuhteella on merkitystä omien tunteiden käsittelyssä, ja että isän esimerkki ja omat tunnetaidot vaikuttavat valtavasti seuraavan sukupolven empatiakykyyn ja tunteiden säätelytaitoihin. Kommenteista oli pääteltävissä, että miehen itkeminen muiden nähden tai feminiinisiksi ajateltujen tunteiden näyttäminen ylipäätään on yhä tabu.

Vauva.fissä on julkaistu lukematon määrä artikkeleita tunnepuheesta ja -kasvatuksesta, mutta lukijamme ovat valtaosin naisia. Jos tieto tunnekasvatuksen tärkeydestä ei välity naisten kautta miehille, eiväthän he edes tiedä, että tunnekasvatusta voi ja pitää tehdä! 

Tunnekasvatus ei ole mitään hihhulihömppää tai monimutkaista kasvatustiedettä, jota vain akateemiset naiset harrastavat.

Tunnekasvatus ei ole mitään hihhulihömppää tai monimutkaista kasvatustiedettä, jota vain akateemiset naiset harrastavat. Se on ehjän minäkuvan ja mielenterveyden lahja, jonka aikuinen voi omalla käytöksellään antaa lapselleen. 

Tunnetaidoilla tarkoitetaan kykyä tunnistaa, ilmaista ja säädellä tunteita. Esimerkiksi suuttumusta on opittava ilmaisemaan niin, ettei siitä aiheudu merkittävää harmia itselle tai muille. Arjessa se on tunteiden näyttämistä ja niistä puhumista ilman suurempaa draamaa. Mitä pienempi lapsi, sitä enemmän hän oppii mallista.

Annatko itkun tulla, kun surettaa? Annatko lapselle luvan itkeä, vaikka se tuntuisi epämiellyttävältä tai ajankohta väärältä. Miten teidän perheessä ilmaistaan hellyyttä? Näytätkö vanhempana, miten sykähdyttävältä tuntuu, kun pienet kädet tarttuvat kaulasta kiinni?

Suomen Mielenterveysseuran projektikoordinaattori Susanna Kosonen on perehtynyt lasten mielenterveyden edistämiseen neuvoloissa ja päiväkodeissa. Hän kehottaa puhumaan lapselle tunteista jo ihan pienestä vauvasta alkaen.

Mirja Könkään väitöstutkimus päiväkotien arjesta selvitti, miten iso merkitys kotien tunnekasvatuksella on. ”Lasten käytöksestä näki, miten heitä on kotona kohdeltu. Eräskin lapsi koki, ettei kaveri kuunnellut häntä. Sen sijaan, että olisi huutanut, että taaskaan sä et kuuntele, lapsi otti kaveriaan lempeästi kädestä ja kysyi: kuulitko, mitä mä sanoin”, Köngäs kertoo Vauva.fissä.

Olisiko vihdoin aika ymmärtää, että puhe tunnetaidoista ei tarkoita, että vain äitien on puhuttava tunteista lapselle. Myös isien pitää.

On myös tärkeää näyttää, että tunteet tulevat ja menevät. Vaikka suututtaisi, elämä jatkuu, tilanne korjataan ja mennään eteenpäin. Positiivisen kasvatuksen kouluttajalla Tiia Trogenilla on mullistava ajatus siitä, että kun lapsi hiertää vanhemman hermoja ja tekisi mieli huutaa, voi sen sijaan opetella olemaan rauhallisempi. Nimeomaan opetella – sitä ei tarvitse olla sisäsyntyisesti. Se on taito, jonka voi oppia!

Tunnetaitoja osaava lapsi on empaattisempi, kestää paremmin stressiä, osaa toimia paremmin sosiaalisissa tilanteissa ja ymmärtää ja tunnistaa omien tunteidensa lisäksi myös muiden tunteita.

Miksi siis kasvatamme pojistamme edelleen miehiä, jotka eivät itke, tanssi tai osaa hallita vihan tunteitaan? Olisiko vihdoin aika ymmärtää, että puhe tunnetaidoista ei tarkoita, että vain äitien on puhuttava tunteista lapselle. Myös isien pitää. Vain siten annamme pojille taidon ymmärtää omia ja toisten tunteita, lahjoitamme vapauden olla tuntevia, tasapainoisia miehiä, vapaita edellisten sukupolvien solmuista. 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Tilaajille
”Tämä aika tarvitsee empaattisia ja rakastavia poikia”, sanoo Kalle Laanterä. Kuva: Outi Pyhäranta
”Tämä aika tarvitsee empaattisia ja rakastavia poikia”, sanoo Kalle Laanterä. Kuva: Outi Pyhäranta

Pojat kaipaavat mallia miehestä, joka puhuu tunteistaan ja myöntää mokansa, sanoo Poikien talon johtaja ja kolmen pojan isä Kalle Laanterä.

”Mitä teet, kun poika itkee? Otatko syliin, halaatko? Vai taputatko karskisti olalle ja toteat, että olet reipas poika, kyllä se siitä?

Ilmassa on nyt paljon vastakkainasettelua ja vihapuhetta. Tämä aika tarvitsee ihania empaattisia ja rakastavia poikia. Mutta miten...