Auttamatta jättäminen on ihmisten hylkäämistä, Miika ja Nelli uskovat.

Mailat takovat asfalttia. Vedä, vedä! Byyri, huutoa, hyvä jätkät!

Kaksikymmentäviisi poikaa juoksee helsinkiläisen Siltamäen koulun yläpihalla auringon poltteessa. Meneillään on kahden Icehearts-salibandyjoukkueen päiväleiri ja kaksitoistavuotiaiden poikien kesäloman ensimmäinen päivä.

– Mikke, mitä mies?

Pojan tervehdys on tuttavallinen. Peliin liittyvä Mikke, eli Miika Niemelä, on lastensuojelutyötä tekevän Iceheartsin hallintojohtaja ja kasvattaja. Omaa Icehearts-joukkuetta Miika veti kaksitoista vuotta. Vuosi sitten joukkue lopetti, kun pojat tulivat täysi-ikäisiksi.

– Icehearts ei ole pelkkä työ, se on elämäntapa, Miika sanoo.

Niemelöille se on koko perheen elämäntapa.

Vaikka sitten fillarikauppaan

Mihin tahansa Miika menee, hän tutustuu ihmisiin. Noin vain, hetkessä, hänellä on juttuseuraa.

Vuonna 2000, poikien urheiluleirillä Vierumäen urheiluopistossa hän tutustui Iceheartsin toiminnanjohtajaan Ville Turkkaan. Miika työskenteli Vantaan kaupungin sosiaalityössä ja oli leirillä poikajoukon kanssa.

Kaksi kuukautta leirin jälkeen Ville soitti. Hän pyysi Miikaa uuden Icehearts-joukkueen kasvattajaksi.

Kun Icehearts-joukkue aloittaa, lapset ovat esikoululaisia. Lapset tulevat joukkueeseen kuntien sosiaalityön ja päiväkotien kautta.

Useimmat Icehearts-pojat kasvavat ilman isää.

Järjestön idea on, että sama kasvattaja vetää urheiluharrastusta ja on lapsen ja perheen tukena, kunnes lapsi on täysi-ikäinen. Kasvattaja on mukana esimerkiksi koulun ja lastensuojelun tapaamisissa ja auttaa arkisissa asioissa.

– Vaikka dirt-pyörän valinnassa. Se ei ole kaikille äideille niin helppoa, Miika sanoo.

Useimmat Icehearts-pojat kasvavat ilman isää.

Toistaiseksi Iceheartsin joukkueissa ovat pelanneet pojat. Ensi syksynä Vantaalla aloittaa tyttöjen joukkue. Sen kokoaa Miikan vaimo Nelli.

Voisipa tehdä jotain ajoissa

Kuusi tyttöä istuu tiiviisti pienen pöydän ääressä. He asettelevat muovisia sapluunoita kämmenselkiinsä ja käsivarsiinsa. Pian käsissä kiipeävät punaruskeat köynnökset.

Keravanjoen rannalla lehmusten kirvat ovat tahmanneet pöydän ja bommaajat peittäneet sen tageilla, mutta kukaan ei välitä siitä. Vantaan Niceheartsin tyttöleiriläisillä on parempaa ajateltavaa: hennatatuoinnit.

Leiriä vetää Nelli Niemelä. Vaikka nimet ovat lähellä toisiaan, Icehearts ja Nicehearts ovat eri järjestöjä. Yhteistä niille on ainakin Nelli. Syksyllä hän alkaa jakaa työaikaansa kummankin järjestön kesken.

Miten lapsia voitaisiin auttaa aikaisemmin, ennen lastenkotia?

Tytöt juttelevat lomasuunnitelmista, koti-ikävästä, riidoista, koulusta, syksystä ja siitä, mitä äidit mahtavat sanoa tatuoinneista.

– Tytöille on hyvä olla esiteini-iästä lähtien omia kerhoja. Jos samassa kerhossa on tyttöjä ja poikia, vain rohkeimmat tytöt uskaltavat osallistua ja olla äänessä, ­Nelli sanoo.

Hän on työskennellyt tyttöjen ja naisten hyvinvointia edistävässä Niceheartsissa maaliskuusta alkaen ja sitä ennen lastenkodeissa ja erityisnuorisotyössä.

– Olen miettinyt pitkään, miten lapsia voitaisiin auttaa aikaisemmin, ennen lastenkotia. Iceheartsissa minulla on siihen tilaisuus.

Miika on työskennellyt Iceheartsissa yhtä kauan kuin hän ja Nelli ovat olleet yhdessä, kaksitoista vuotta. Miikan pojat, niin kuin hän Icehearts-joukkuettaan kutsuu, ovat tuttuja ja tärkeitä kummallekin.

Ja nyt Nellistä tulee Icehearts-kasvattaja. Aikaisemmin tyttöjoukkueen kokoamista on pidetty vaikeana. Moni lastensuojelun ammattilainen uskoo, ettei syrjäytymisen riski näy tytöissä vielä kuusivuotiaana.

Mutta se näkyy. Nelli on siitä varma.

Kun lapset maalasivat sukilla

Nelli ja Miika tapasivat opiskellessaan Diakonia-ammattikorkeakoulussa. Rakkaus yhdisti kaksi erilaista.

Miika on papin poika ja entinen seurakuntanuori. Hän eli turvallisen lapsuuden kodissa, jossa ovet olivat aina auki muille. Hän on pelannut jääkiekkoa pikkupojasta ja rakastaa penkkiurheilua. Kun katto vuotaa tai autoon tulee kolhu, hän alkaa kiireellä etsiä korjaajaa.

Nellin lapsuus oli rankka, mutta hän kertoo oppineensa, että siitä voi toipua ja saada onnellisen elämän. Hän ei jaksa katsoa urheilua ja halusi lähteä jääkiekko-ottelusta nähtyään kaksi erää. Kun katto vuotaa, hän hakee ämpärin, ja kun autoon tulee kolhu, hän ajaa sillä silti.

"Aina kun tulee hyvä idea, sen haluaa jakaa toisen kanssa."

Ja kun lapset Amanda, Hermanni ja Matleena maalaavat, Nellistä on hauskaa, kun he keksivät, että lattialle tippuneessa maalissa voi luistella. Kun lapset kävelevät samoissa sukissa alakertaan, Nelli tajuaa, että portaatkin olisi voinut suojata. Onneksi nekin voi maalata. Sillä siitä selvitään.

– Ihailen Nellin kykyä heittäytyä, olla arjessa rento, Miika sanoo.

– Meillä on samat arvot.

– Ja sama työ, Nelli täydentää.

– Puhumme paljon työasioista. Aina kun tulee hyvä idea, sen haluaa jakaa toisen kanssa. Kumpikin ymmärtää, että työtä tehdään myös kotona. Meillä kummallakin on vain yksi puhelinnumero, työhön ja vapaa-aikaan.

Yhteinen rakkaus on paitsi työ ja lapset, myös Ahvenan­maa. Siellä perhe on käynyt asuntovaunullaan kahdeksana kesänä.

Yhteistä on myös auttaminen.

Hylätä ei saa

Miks meillä on tällainen ärsyttävä Icehearts-perhe, Amanda kysyi kerran. Nelliä se naurattaa.

– Meidän elämäntapaamme kuuluu auttaminen, ­Miika sanoo.

Niemelät haluavat auttaa, kun naapurilla on kattoremontti, tuttu leskirouva tarvitsee apua pihatöissä tai nuori tukiperheen. Tukilapsia Niemelöillä on kaksi.

 "Pahinta on, jos lapselle sanoo, että auttaa, muttei autakaan."

Auttamatta jättäminen on ihmisten hylkäämistä, Nelli ja Miika uskovat. Iceheartsissa ja lastenkodeissa he ovat kohdanneet paljon lapsia, jotka on hylätty.

– Pahinta on, jos lapselle sanoo, että auttaa, muttei autakaan. Se on vaarallista: se opettaa, että ihminen on arvoton, ettei apua kannata pyytää, Nelli sanoo.

Moni perhe kokee lastensuojelun viranomaistenkin hylkäävän. Luvataan soittaa, ei soiteta, sitten vaihtuu ihminen, jolle on selitettävä ongelmat uudestaan ja joka lupaa soittaa, muttei soita...

– Eikä lapsilta koskaan pyydetä anteeksi. Moni lapsi on vailla aikuisen anteeksipyyntöä, Miika sanoo.

Nelli kertoo päättäneensä, että auttaa aina, miten osaa. Vaikka se joskus tarkoittaa pettymistä ja sitä, että tulee hyväksikäytetyksi.

– Mutta parempi niin: en halua elää laskien, että teen vain palkallista työtä. Auttaminen ei ole uhrautumista. Meitäkin on autettu, ja meillä on hyviä ystäviä. Kyllä me ennätämme nukkua yömme.

Näihin lapsiin saa kiintyä

Iceheartsin toimistossa, vantaalaisen autokaupan yläkerrassa, suurille fläppitaulun papereille on kirjoitettu listoja. Ne kertovat, mikä on Icehearts-kasvattajan tehtävä.Se on:

  • Sitoutua edistämään lasten hyvinvointia, olla aidosti läsnä ja antaa itsestään parhaat puolet.
  • Innostaa lapsia liikunnallisuuteen.
  • Puolustaa lasta ja tarjota turvaa.
  • Välittää, kuunnella ja pitää lupaukset. Olla tuki ­koulussa ja arjessa.
  • Oikaista kasvatuksen vääryyksiä ja opettaa ­elämäntaitoja. Olla aina tavoitettavissa.
  • Ja paksusti tussilla alleviivattuna: Antaa toivoa ja iloa.

Ville Turkalla on Iceheartsin kasvattajille ohje: lapsiin saa kiintyä. Heille annetaan puhelinnumero, esitellään perhe ja kutsutaan kotiinkin. Miikan pojista tuli osa koko perheen elämää, Nelli kuvailee.

– Icehearts on kahdentoista vuoden mahdollisuus. Siis minulle, kasvattajalle. Saan olla poikien kanssa. Kolme ensimmäistä vuotta kasvattajalla menee häsään, kun lapset ovat pieniä. Sitten tulee olo, että haluan nähdä tämän loppuun, Miika sanoo.

– Tässä työssä voin tehdä jotain ja vaikuttaa lasten elämään. Lapset eivät tarvitse disneylandeja vaan yhdessä olemista.

 Icehearts on kahdentoista vuoden mahdollisuus.

Haave uusista joukkueista

Nyt Icehearts-joukkueita on yksitoista ja uusia perusteilla neljä. Lajeja ovat jääkiekko, jalkapallo ja salibandy. Nellin tyttöjoukkue alkaa mahdollisesti pelata jalkapalloa.

Jonain päivänä ehkä myös Miika ottaa uuden joukkueen.

– Se on iso haave. Ja iso sitoutuminen, kokonaisvaltainen työ. Me olemme läsnä lasten elämässä, emme raportoi puolta työpäivää ja vedä heille sitten yhtä kierrosta polttopalloa.

Mutta iso sitoutuminen on Nellistä ja Miikasta vain osa elämää. Palkinto on paras mahdollinen: muut sitoutuvat sinuun. Miika kertoo Icehearts-poikien keskustelusta, jonka kuuli sivusta.

Mulla ei ole faijaa, mutta mulla on Miika, toinen poika sanoi.

– Se on paljon sanottu. Se poika tietää, että minä pysyn.

Meidän Perhe 9/2013

Seksuaaliterapeutti Marja Kihlström pitää Puhu muru -blogia vauva.fissä. Kuva: Miikka Pirinen

#metoo-kampanja on herättänyt vanhempien ahdistavat lapsuus- ja nuoruusmuistot. Mitä voimme tehdä, jotta omat lapsemme eivät joudu kohtaamaan samaa.

Kampanjan tarkoituksena on tehdä näkyväksi seksuaalisen häirinnän laajuus; se koskettaa lähes jokaista naista, ja myös useita miehiä.

Reidelle bussimatkan ajaksi laskeutuva käsi, hississä kohdattu itsensäpaljastaja, rasvaista vartalon kommentointia, kourimista tungoksessa, raiskausyrityksiä, uhkailuja, hyväksikäyttöä... Hastagilla #metoo jaetut kokemukset herättävät paitsi omat ikävät muistot, saavat vanhemman miettimään, kuinka suojella omaa lasta seksuaaliselta häirinnältä ja väkivallalta.

Opeta lasta ilmaisemaan omat rajansa

Seksuaalinen häirintä on aina ennen kaikkea toisen rajojen rikkomista, erityistason seksuaaliterapeutti (NASC) Marja Kihlström painottaa. Lapsen voi opettaa tunnistamaan omat rajansa. Se helpottaa lapsen kynnystä myös myöhemmin erottaa hyvä ja huono kosketus.

– Edes pientä lasta ei saisi koskaan pakottaa halaamaan tai istumaan sylissä, jos hän ei sellaista halua. Ei, vaikka  esimerkiksi isovanhemmat vaatisivat tai pahoittaisivat mielensä, Kihlström sanoo.

Lapsen on tärkeää itse oppia säätelemään, milloin ja kenen koskettamaksi haluaa tulla. Lapsesta voi tuntua ikävältä jokin niinkin arkinen kuin vieraan aikuisen käsi hartioilla.

– Lapsella voi olla erilaiset fyysiset rajat kuin itsellämme, ja lapsia on kuunneltava erityisen tarkkaan. Jos lapsi ei halua tulla kosketetuksi, hänen toivettaan tulee kunnioittaa, vaikka oma ajatus ei olisi missään mielessä seksuaalisesti virittynyt.

"Lapselle pitää opettaa, että kosketukseen on oltava aina lupa."

Lapselle pitää opettaa, että kosketukseen on oltava aina lupa. Ja jotta lapsi oppii myös itse kunnioittamaan toisten ihmisten rajoja, hänelle täytyy opettaa, että sääntö koskee myös häntä itseään. Vaikka olisi kuinka rakastunut päiväkotikaveriin ja haluaisi pussata tai halata, toisen rajoja ei saa ylittää ilman lupaa.

Lapsen kanssa voi puhua siitä, millainen kosketus tuntuu hyvältä ja millainen ei. Silloin lapsi oppii säätelemään, millaista kosketusta haluaa, milloin suostuu kosketukseen vain miellyttääkseen muita ja miten hallita sitä, mitä itse haluaa.

Auta tunnistamaan hyvä ja huono kosketus

Seksuaalikasvatus on yhtä tärkeää tytöille ja pojille, Marja Kihlström muistuttaa.

– Fakta on, että myös pojat kohtaavat seksuaalista häirintää. Se aiheuttaa, jos mahdollista, vielä enemmän häpeää, sillä yleinen oletus on, ettei sellaista tapahdu.

Seksuaalikasvatuksen voi aloittaa jo vauvana. Se käyaika lailla luonnostaan, kun vauvaa pidetään hellästi sylissä ja häntä kosketetaan rakastavasti. Taaperoa voi jo opettaa nimeämään eri ruuminosia. Tärkeää on, että perheessä ei ole kiellettyjä sanoja tai kysymyksiä liittyen seksuaalisuuteen tai vaikkapa sukupuolielimiin.

– Pimppi on pimppi eikä etupeppu. Ja siitä voi puhua yhtä arkisesti kuin kainalosta tai vatsasta. Jos kehonosiin liittyy vanhemmalla häpeää tai estoja, hän välittää ne hyvin helposti lapselle äänensävyissä tai puhumattomuutena, ja lapsi oppii, että omassa vartalossa on paikkoja, jotka ovat hävettäviä, toisarvoisia.

Hieman isommalle lapselle voi opettaa uikkarisäännön: Uimapuvun rajaavat alueet ovat lapsen omia alueita, joihin muut eivät saa koskea, lukuun ottamatta vanhempia tai muita aikusia hoivatarkoituksessa.

Harjoitelkaa avunpyytämistä

Kun lapsi alkaa liikkua yksin, pitää seksuaalisen häirinnän käsitettä avata hieman enemmän. Lapsen kanssa voi jutella myös siitä, mitä tehdä, jos joku lähestyy tavalla, joka ei itsestä tunnu hyvältä.

– Harjoitelkaa ein sanomista ja avunpyytämistä. Jos lapsi sanoo kovaan ääneen ”tuo ei tunnu kivalta”, sen pitäisi herättää myös ympärillä olevat aikuiset. Lapsen kanssa voi myös sopia, että aikuinen soittaa heti saatuaan tietynlaisen tekstiviestin.

"Lapsen on hyvä ymmärtää, että lamaantuminen ei tarkoita, että hän olisi suostunut tekoihin, antanut häirikölle luvan."

Lapselle voi puhua myös lamaantumisen tunteesta. Jos joku ylittää omat rajat yllättäen tai hyvin röyhkeästi, aikuinenkin voi lamaantua niin, ettei pystykään toimimaan tai sanomaan mitään. Lapsen on hyvä ymmärtää, että lamaantuminen ei tarkoita, että hän olisi suostunut tekoihin, antanut häirikölle luvan. Lamaantumiseen tunteeseenkin voi harjoitella keinoja selviytyä, kuten vaikka napakka ein huutaminen tai edellä mainittu tekstiviesti vanhemmalle.

Rakasta, arvosta, ota vakavasti

Aikuinen ei saisi koskaan väheksyä tai sivuuttaa, jos lapsi kertoo kokeneensa epämiellyttävän kohtaamisen – ei, vaikka kyseessä olisi perheen tuttu aikuinen.

– Se saattaa olla vanhemmalta vain yksi ”no, älä nyt, sehän on sinun oma setäsi” -kommentti, joka sulkee lapsen suun vuosiksi eteenpäin ja saa lapsen ajattelemaan, että hän toimi tilanteessa jotenkin väärin, häirintä olikin hänen syytään.

Aikuisilta unohtuu, että seksuaalinen häirintä on paljon muutakin kuin käsi housuissa tai rinnan puristus. Se voi olla ohi menevä läpsäytys takapuolelle, härskejä puheita, tai vaikka esiteini-ikäisten kömpelö kopelointiyritys luokkakaveria kohtaan. Vaikka tapahtunut ei aikuisesta tuntuisi vakavalta, lapsen tunne täytyy ottaa vakavasti ja siihen on puututtava.

"Kelpaamattomuuden ja rakkaudettomuuden tunne häivyttää lapsen kykyä tunnistaa omat rajansa ja kunniottaa muiden rajoja."

Vaikka me vanhemmat tekisimme kaikkemme suojellaksemme lasta seksuaaliselta häirinnältä ja kasvattaaksemme lapsistamme aikuisia, jotka osaisivat kunnioittaa toisen rajoja, me emme aina voi vaikuttaa siihen, minkälaista seksuaalikasvatusta lapsemme saavat muualta. Lapsen käsitykseen omista ja toisten rajoista vaikuttavat aina myös päivähoito, koulu, ystävät ja vaikkapa ystävien vanhemmat.

– Paras lääke seksuaalikasvatuksen rinnalla seksuaalista häirintää vastaan on, että lapsi kokee olevansa rakastettu ja arvostettu.

Rakkaudessa kylpevä ihminen todennäköisesti arvostaa myös muiden rajoja. Kelpaamattomuuden ja rakkaudettomuuden tunne häivyttää lapsen kykyä tunnistaa omat rajansa ja kunniottaa muiden rajoja. Silloin lapsi saattaa etsiä hyväksyntää väärilläkin tavoilla ja alistuu helpommin häirinnälle.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Kuva: Niki Strbian

Luot tulevaan vauvaasi tunnesuhteen jo raskausaikana vain ajattelemalla häntä. 

Positiivinen raskaustesti sysää liikkeelle käsittämättömän määrän muutoksia: Fyysiset muutokset näkyvät päällepäin, mutta niiden rinnalla myös raskaana olevan mieli alkaa myllertää.

Psyykkisistä muutoksista olennaisimpiin lukeutuu mielikuvaprosessi: raskaana oleva alkaa vähitellen ajatella vauvaa persoonana sekä kuvitella itseään juuri tämän vauvan vanhempana.

Raskauden alussa vauvaa saattaa vielä olla vaikeaa kuvitella, mutta vatsan kasvaessa vanhempien toiveet, odotukset, ristiriidat ja kohtuvauvan havainnointi elävöittävät ajatuksia. Onko vauva liikkuvainen vai rauhallinen? Millaista vauvalla on masussa juuri nyt? Saako hän puolisosi kauniit hiukset tai sinun temperamenttisi? Minkälainen tyyppi hänestä tulee?

Kun suhde lapseen löytyy jo raskausaikana, hän tuntuu syntyessään tutulta, vaikkei häntä ole koskaan nähnyt.

Ollessani seitsemännellä raskausviikolla esikoisestani matkustin Yhdysvaltoihin. Palatessani halusin tulevalle vauvalleni konkreettisen muiston ensimmäisestä yhteisestä reissustamme. Koin oloni vähän pöhköksi, mutta samalla riemukkaaksi valitessani hänelle pehmolelua hyvin huolellisesti. Käsimatkatavaroissa käteni kulkeutui tämän tästä koskettamaan sitä. Kuvittelin vauvani nukkumaan se kainalossaan. Se oli ihanaa!

Haaveilu herättää tunteita ja raivaa vauvalle tilaa vanhemman mieleen – tunteet vauvaa kohtaan alkavat syttyä. Kun suhde lapseen löytyy jo raskausaikana, hän tuntuu syntyessään tutulta, vaikkei häntä ole koskaan nähnyt.

Korostunut menettämisen pelko tai yllätysraskaus saattaa sulkea vauvan mieltä pois vanhemman mielestä.

Yllätysraskaus, kuormittava elämäntilanne tai masennus ovat sellaisia tekijöitä, jolloin vauvan elävöittämiseen mieleen kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Korostunut menettämisen pelkokin saattaa sulkea vauvan mieltä pois vanhemman mielestä.

Kun eläydyt vauvan oloon, välität hänelle turvallista kiintymystä. Kohtuvauva saa mielikuvissa olla erillinen yksilö, jolla on omia tarpeita, haluja ja toiveita. Tasapainoiset unelmat ja suunnitelmat edistävät tunnesuhdetta ja herättävät vanhemman herkkyyden lasta kohtaan. Siitä seuraa vauvan synnyttyä hyvää vuorovaikutusta.

Oma esikoisvauvani on jo 13-vuotias. Yhdysvalloista tuotu pehmo majailee hänen huoneessaan kuitenkin edelleen. Se lienee äidille tärkeämpi muisto kuin lapsi ymmärtääkään.

Psykologi Leea Mattila toimii asiantuntijana Toisenlaiset äidit -ohjelmassa. Hän syventää vauva.fi-kolumnissaan kunkin viikon aihetta.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.