Kuva: Milka Alanen
Kuva: Milka Alanen

Maria Veitola lomaili kesällä Menorcalla. Lomatunnelmaa häiritsivät jalkapallon EM-kisat.

 

Terveisiä lomalta Menorcalta! Olemme täällä ystäväperheen kanssa, seurueessa on neljä aikuista ja kolme lasta, 8-, 5- ja 4-vuotiaat.

Vuokrasimme huvilan kivojen rantojen läheisyydestä. Lasten mielestä parasta on silti oma, pieni uima-allas. Jos he saisivat valita, emme poistuisi pihaltamme.

Vaikeinta on saada heidät juomaan ja ymmärtämään, miksi aurinkorasvaa on käytettävä ja miksi on kiinnostavaa nähdä muitakin paikkoja kuin oma piha. Tai tajuamaan, että on olemassa muutakin tekemistä kuin uiminen ja iPadilla pelaaminen.

Yhden lapsen äitinä iloitsen siitä, että pojalla on lomalla seuraa. Minun ei tarvitse viihdyttää tai leikkiä – en ole erityisen hyvä siinä. Vannon, että jopa lomalla tiskaan mieluummin kuin leikin uima-altaassa merihirviötä.

Toisten lasten ansiosta ehdin lukea ja ihastella paikallisia kasveja – muistutan tässäkin päivä päivältä enemmän äitiäni. Ystäväperheen äiti taas sanoo, että kolmannen pyörän ansiosta sisarukset eivät tappele keskenään niin paljon kuin tappelisivat, jos matkalla oltaisiin oman perheen voimin.

Samaan aikaan tunsin sympatiaa vauvan äitiä kohtaan: väsymys tekee ihmisistä kireitä.

Kaikki siis voittavat. Paitsi naapurihuvilan rouva, joka ilmaantui kiukkuisena portillemme sähisemään, että lastemme täytyy olla hiljaa uima-altaassa, koska heidän vauvansa nukkuu. Kello oli puoli yksitoista illalla.

Purin kieleeni, vaikka mieleni teki kysyä rouvalta, voinko tulla vastavuoroisesti kiljumaan heidän portilleen, kun heidän vauvansa itkee. Samaan aikaan tunsin sympatiaa vauvan äitiä kohtaan: väsymys tekee ihmisistä kireitä.

Olisin halunnut antaa hänelle myös yhden parhaista neuvoista, jonka sain ennen kuin oma lapseni syntyi. ”Älkää vain totuttako lastanne siihen, että on hiljaista kun hän nukkuu”, äitinä kokeneempi ystäväni sanoi minulle.

Vaikenin, ja hätistin vastahakoiset lapset altaasta sisään, koska oli kaikin tavoin liian myöhäistä.

Lomatunnelmaa on häirinnyt eniten jalkapallon EM-kisat. Molempien perheiden isät ovat jalkapallohulluja ja katsovat kaikki ottelut. Kumpikaan meistä äideistä ei ole yrityksistä huolimatta tippaakaan kiinnostunut jalkapallosta.

Telkkari vie miesten kaiken huomion. Yhteisiä illanviettoja ei ole.

Jokaisella illallisella on kireä tunnelma. Miehet haluavat kiirehtiä, jotta ehtivät katsomaan jalkapalloa. Naiset haluaisivat nautiskella.

Kun ottelu sitten alkaa, telkkari vie miesten kaiken huomion. Yhteisiä illanviettoja ei ole.

Yritän ajatella positiivisesti: on mukavampaa, että mies katsoo jalkapalloa kuin ryyppää baarissa. Mutta liika on liikaa.

Ystäväperheen äiti sen ytimekkäästi ilmaisi: ”Vitun jalkapallo.”

Meidän Perhe 8/2016

Maria Veitola on 43-vuotias toimittaja, jonka perheeseen kuuluvat mies ja keväällä 2012 syntynyt poika Taisto. ”Älä sekoile” on Marian ja pojan vakilause toinen toisilleen.

Vierailija

Maria Veitolan kolumni: Lomalla on parasta lasten allas ja pahinta jalkapallo

Hauska kirjoitus, kuten aina Marialta. Mekin oltiin lomalla Menorcalla lasten ollessa pieniä koululaisia ja se oli ihan huippureissu. Ai tuli oikein ikävä niitä kahta lomaviikkoa sillä kauniilla saarella. Tuo ohje "älkää vain totuttako lastanne siihen, että on hiljaista kun hän nukkuu" on niin hyvä. Esikoisen ollessa vauva kuljimme sukkasillamme hiippaillen, kuopuksen syntyessä esikoinen oli leikki-ikäinen rämäpää ja kuopus oppi nukkumaan ihan missä metelissä vaan :) (Toivottavasti Marian...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Mikä toimii yhdellä lapsella, ei välttämättä toimi maailman kahdella miljardilla muulla lapsella, kirjoittaa Marjut Ollila.

On helppoa olla täydellinen kasvattaja. Siihen ei tarvita kuin roppakaupalla tahdonvoimaa, ihanteita sekä lujia päätöksiä. Eikä edes yhtään lasta.

Lasten saamisen myötä olen saanut huomata – joskus katkerana mutta useimmiten huvittuneena – että teoria tuppaa toisinaan olemaan yhtä kaukana todellisuudesta kuin itä lännestä.

Viimeistään kolmannen lapseni synnyttyä tungin äitikorttini syvälle povarini uumeniin. Pidän suuni supussa aina, kun olen aikeissa sanoa, että ”Sitten kun sinulla on yksi/kaksi/kolme lasta, huomaat...”

Tiedän hyvänä päivänä noin suurin piirtein, miten saan nämä kolme omaani hoidettua. Maailman kahdesta miljardista muusta lapsesta en menisi vannomaan. Mikä toimii yhdellä, saattaa toiselle olla kryptoniittia.

Viimeistään kolmannen lapseni synnyttyä tungin äitikorttini syvälle povarini uumeniin.

Kokemus toki opettaa, ja hyvinä pitämiäni vinkkejä voin kysyttäessä jakaa, mutta toisen puolesta en ala tietää. Yritän muistaa, että synnytyksen yhteydessä minusta ei tullut oraakkelia, vaan ihan vain äiti.

Jollain tapaa sitä silti muuttuu uuden lapsen saadessaan. Ikään kuin syntyy uudelleen vanhemmaksi. Vaikka olen edelleen yksi ja sama, olen jokaiselle kolmestani erilainen äiti. Ovathan hekin uniikkikappaleita.

Kun halusin tietää, millaista menoa olisi odotettavissa kolmilapsisena, soitin viisilapsiselle ystävälleni.

Maanittelujen jälkeen hän suostui raportoimaan, että sinähän tiedät vanhan lapsiperhetotuuden, miten kaksi menee siinä missä yksikin vain, jos kyse on pullasta. Nyökyttelin ja odotin hänen sanovan, että kolmas pulla kuitenkin menisi siinä sivussa jo rutiinilla.

Mitä vielä! Sain kehotuksen varautua elämäni suurimpaan härdelliin. Lapset pelaisivat ylivoimapeliä, eikä aikuisten käsipareja enää riittäisi jokaiselle. Neljäs ja viides saattaisivat jo mennäkin omalla painollaan.

Vaikka olen edelleen yksi ja sama, olen jokaiselle kolmestani erilainen äiti.

Myös sen neuvon sain, että jos useampilapsiseen perheeseen eksyy mikä tahansa tauti, noro tai kihomadot, siivousoperaation sijaan on helpompi ottaa lapset ja muuttaa pois kotoa. Sitten nauroimme, ensin katketaksemme, lopulta hiukan hermostuneina.

Puhelun jälkeen lähdin välittömästi leikkaamaan lasten kynnet tautien ehkäisyn nimissä. Vilkaisin vain nopeasti äitikortistani toimintaohjeet: yhdeltä kynnet leikataan nukkuessa, toiselta rusinoilla lahjoen ja kolmannelta... niin, hänen kyntensä pitääkin viilata.

Marjut Ollila on 3- ja 8- vuotiaiden lasten sekä viisikuisen vauvan äiti ja suosittu sormiruokabloggaaja, joka nauraa äänekkäimmin omille vitseilleen ja rakastaa rentoutta ja lapsentahtisuutta. Hän vuorottelee kolumnistina toimittaja Outi Kaartamon kanssa.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Pieni lapsi ei ymmärrä yksityisyyden rajoja samalla tavalla kuin aikuinen, lastenpsykiatri Janna Rantala sanoo. Kuva: Heli Blåfield
Pieni lapsi ei ymmärrä yksityisyyden rajoja samalla tavalla kuin aikuinen, lastenpsykiatri Janna Rantala sanoo. Kuva: Heli Blåfield

Kannattaa luottaa aikuisten keskinäiseen viisauteen. Ei latisteta lasta, joka pyrkii rohkeasti mukaan keskusteluun, vastaa lastenpsykiatri Janna Rantala.

”Lapsemme on 3,5-vuotias, uusiin ihmisiin hieman varauksellisesti ja ujosti suhtautuva poika. Parin viimeisen kuukauden aikana hän on selvästi vapautunut ja alkanut ottaa kontaktia oma-aloitteisesti niin tuttuihin kuin tuntemattomiin aikuisiin. Lapsen kerronnassa ei ole kuitenkaan rajoja, vaan hän saattaa kertoa esimerkiksi vanhemman sairaudesta täysin estottomasti kenelle tahansa.

En haluaisi latistaa lapsen avoimuutta ja juuri löytynyttä uskallusta puhua vieraammillekin. Kuitenkin jotkut asiat ovat mielestäni perheen sisäisiä asioita, jotka eivät kuulu muille. Toisaalta jotkut saattavat hämmentyä tai kokea vaivaannuttavana kovin yksityiskohtaisen selostuksen esimerkiksi juuri terveysasioista. Miten selittää asia lapselle ymmärrettävästi, mutta siten, ettei lapsi koe syyllisyyttä jo kertomistaan asioista eikä myöskään ala vältellä puhumista?”

Ujon puheliaan äiti

Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa:

Saako aloittaa vitsillä? Lapsi kertoi kaupan kassalle heleällä äänellä, miten oli nähnyt aamulla äidin kakalla. Kotona äiti ohjasi lasta, että kakkaaminen on ok, mutta sellaisesta ei puhuta kaikille, koska se on yksityisasia. Seuraavalla kauppareissulla lapsi kertoi: ”Mä näin taas äidin kakalla, mutta siitä ei puhuta kaikille, koska se on yksityisasia.”

Pieni lapsi ei kerta kaikkiaan ymmärrä yksityisyyden rajoja samalla tavoin kuin vanhempi. Viattomuudessaan hän kertoo juttua, johon hän toivoo kuulijan vastaavan mukavalla tavalla. Ehkä tarinan lapsi ajatteli, että kaupan kassa kertoisi vastavuoroisesti omista vessakokemuksistaan. Siinä sitten rupateltaisiin mukavasti asioinnin lomassa.

Kun lapsi kasvaa kannustavassa ja luottavaisessa ilmapiirissä, hän ei sensuroi puheitaan vanhemman reaktion pelossa. Raju reagointi kiellettyyn puheenaiheeseen on lasta häpäisevä kokemus, kuten olet viisaasti ennakoinutkin. Sitä en suosittele, vaikka vanhempaa hävettäisikin.

Sopivat puheenaiheet ovat monesti kulttuuri- ja perhekohtaisia.

Mitä siis tehdä? Aluksi voi tarkistaa, mitä kaikkea puhuu lapsen kuullen. Tärkeitä asioita ei silti kannata salata lapselta! Voi myös pohtia, miksi jokin asia ei omasta mielestä kuulu ulkopuolisille. Sopivat puheenaiheet ovat monesti kulttuuri- ja perhekohtaisia. Esimerkiksi sairaus saattaa jollekin olla julkinen puheenaihe, toiselle taas hyvin yksityinen.

Nolossa tilanteessa voi ohjata vaivihkaa keskustelua pois aralta alueelta ennen yksityiskohtien vyöryä. Kolmevuotias on hämättävissä kertomaan muista asioista. Tempun voi tehdä myös yllättävään kuulijan rooliin joutunut. Kannattaa siis luottaa aikuisten keskinäiseen viisauteen.

Esimerkiksi päiväkotien työntekijät kuuntelevat näitä juttuja pokka naamalla vuodesta toiseen ja suhtautuvat silti meihin vanhempiin asiallisesti. Kaikkien elämässä on monenlaista, yksityistäkin. Ollaan sen äärellä yhtä viisaita kuin sinä, eikä latisteta lasta, joka pyrkii rohkeasti mukaan keskusteluun.

Mietityttääkö lapsen kasvatus? Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa lukijoiden kysymyksiin Meidän Perhe -lehden joka numerossa. Lähetä kysymys lomakkeella tai sähköpostitse meidanperhe@sanoma.com Laita viestin otsikoksi ”Janna vastaa”.

Käyttäjä13602
Seuraa 
Liittynyt18.6.2018

Mitä tehdä, kun kolmevuotias kertoilee perheen yksityisasioita ulkopuolisille?

Lapselle voi opettaa kuulumisen kertomista tutun esimerkiksi mummon kanssa. Näyttää miten äiti ja mummo kysyy ja kertoo kuulumisia ja kertoa mitä yleensä kerrotaan. Sitten on lapsen vuoro. Joka kerta kun tulaan mummolaan, mummo kysyy lapselta kuulumiset. Pienen lapsen kanssa aikuinen on suuressa roolissa ja johdattaa lasta. Kysyy kysymyksiä, tarkentaa ja Mielenkiinnolla kuuntelee. Harjoitellaan. Meillä pienenä opetettiin että vessassa puhutaan vessa asiat. Ja vessaan mentiinkin äitin kanssa...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.