Äitiysaikani viisain teko oli unikoulun pitäminen puolivuotiaalle lapselle.

Poika pistettiin sänkyyn kaksi tuntia sitten, mutta pinnojen välistä kiekuu iloinen ukko: ”Pupupupupupu! Pappapappapappa! Vettävettävettäpettäpettäpettä! Nylähteenylähteenylähtee! Kiittikiittikiitti!”
Minua naurattaa, onneksi on loma. Muuten ehkä itkettäisi. Pikkulasten vanhemmille nukkuminen on haudanvakava asia.

Pelottaa tunnustaa ääneen, mutta lapsi nukkuu nykyään ihanasti. Hän nukahtaa helposti ja koisaa useimmiten ainakin kymmenen tuntia putkeen.

Silloin harvoin, kun nukkumisessa tapahtuu jotain epätavallista, eli kun lapsi ei halua mennä nukkumaan tai hän itkee yöllä pahaa untaan ajattelen, että meidät on kirottu ja elämä on juuri muuttunut helvetiksi.

Kun muutaman viikon ikäinen vauva kitisi ensimmäistä kertaa nipistelevää vatsaansa, minä googlasin itku kurkussa koliikkia. Nyt kun lapsi joikaa pinnasängyn pohjalla sanavarastoaan läpi, muistelen kaikkia niitä vanhempia, jotka ovat kertoneet lapsen nukkumisen menevän sekaisin joka kerta, kun kehityksessä tapahtuu isompi pyrähdys. Niin kuin silloin, kun lapsi opettelee puhumaan. Kurkkuani kuristaa ja minua oksettaa.

En muista vauvavuodesta jälkikäteen juuri mitään muuta kuin sen, kuinka väsynyt olin. On paradoksaalista, kuinka nopeasti lapsen ensimmäiset kuukaudet menevät. Samalla jokainen yksittäinen sekunti, joka kuluu yöllä parkuvan vauvan kanniskeluun tai imettämiseen, tuntuu valovuoden mittaiselta.

En olisi ikinä uskonut näkeväni sitä päivää, kun lapseni nukkuu kuin tukki. Ajattelin kuolevani väsymykseen ennen sitä.

Äitiysaikani viisain teko on tähän mennessä ollut se, että pidin unikoulun lapselle heti kun hän oli puolen vuoden ikäinen. Lapsen isä sen unikoulun oikeastaan piti: hän ja poika nukkuivat kotona ja minä valvoin rintapumpun kanssa viereisessä hotellissa.

Muistan vieläkin, kun kerroin unikouluaikeistamme eräälle äitikollegalle. Hän, kahden lapsensa kanssa jo kolmatta vuotta putkeen valvova äiti, sähähti minulle, että aiheuttaisin koulutuksella syvät traumat ­lapselleni.

Ymmärsin pitää suuni kiinni, vaikka mieleni teki sanoa, että toteuttaisimme unikoulun juuri siksi, etten päätyisi hänen kaltaisekseen hermoraunioksi, jonka sosiaalinen elämä, parisuhde ja mielenterveys olivat täysin ruvella kroonistuneen unenpuutteen tähden. No, jokainen tekee omat valintansa ja niin kuin parhaaksi näkee.

Minä näytän isoa peukkua unikoululle ja sille, että lapsi siirretään sänkyynsä nukkumaan viimeistään muutaman kuukauden ikäisenä. Kun Taisto oli reilun vuoden ikäinen, siirsimme hänet sänkyineen omaan huoneeseen. Siitä hetkestä lähtien myös minun unenlaatuni parani huikeasti, kun en enää havahtunut joka kerta siihen, kun lapsi köhi, käännähti tai pieraisi unissaan.

Jos jotain tekisin nukkumisasioiden kanssa toisin, niin ostaisin vauvalle matkasängyn. Ennen ajattelin, että sellaiseen sijoittaminen olisi rahojen tuhlausta. Päinvastoin.

Kaikkein vaikeinta pikkupojan on rauhoittua nukkumaan vieraassa ympäristössä. Viime kesänä olin ystäväni ja lapsen kanssa mökkireissulla, ja ystäväni ehdotti ihan tosissaan, että kutsuisimme paikalle manaajan. Emme olleet kumpikaan nähneet koskaan mitään vastaavaa: pieni, suloinen poikani juoksi tuntitolkulla keskellä yötä ympäri mökkiä ja kirkui. Kun yritin ottaa hänet syliini, hän vain nauroi itkunsekaisella äänellä, raapi ja puri. Sama toistui seuraavana yönä – ja sitä seuraavana. Sitten en enää jaksanut, vaan lähdin pojan kanssa kotiin nukkumaan.

Kohta edessä ovat jännittävät ajat: lapsi kasvaa ulos pinnasängystä, ja silloin helvetti repeää.

Ainakin näin kaikki lapsensa tavalliseen sänkyyn nukkumaan siirtäneet ovat minulle vakuuttaneet. Ehkä minustakin tulee yksi niistä äideistä, joiden täytyy istua tuntitolkulla pimeässä lapsen huoneessa, jotta tämä pysyy sängyssä ja nukahtaa.

Ennen sitä täytyy selvittää, myydäänkö lastentarvikekaupassa lepositeitä.

Väsyttääkö? Keskustele vauvan uniongelmista ja äidin ja perheen jaksamisesta Vauva.fi:ssä 28.–29.5.! Jätä kysymyksesi tänne

Vierailija

Maria Veitola: Peukku unikoululle

Eikö se ole vähän itsekästä haluta elää kuten on aina elänyt, kun vastuulla on pieni ihminen? Kyllä vauvan ja lapsen tarpeiden kuuntelemisen pitäisi ainakin mennä oman navan edelle. Tai sitten on kyllä melkolailla epäkypsä, jos kokee ettei voi mistään omasta luopua. [/quote] Joo, kyllähän sen vauvan, myöhemmin taaperon ja sitten lapsen pillin mukaan voi tanssia niin paljon kuin sielu sietää ja paikat kestää. Meillä aikuiset määrää tahdin ja sillä hyvä. Eihän se vauva ikinä opi nukkumaan jos...
Lue kommentti

Turvaistuintestissä arvioitiin yhteensä 29 istuinta tai istuimen ja telakan yhdistelmää.

Euroopan eri maiden autoliittojen ja kuluttajajärjestöjen yhteistyössä toteutetun turvaistuintestin tulokset julkaistiin tänään. Peräti 21 istuinta sai hyvän kokonaisarvosanan. Kolme istuinta jäi tyydyttävään arvosanaan, yksi arvioitiin välttäväksi ja neljä sai heikon kokonaisarvosanan.

Heikon kokonaisarvosanan saivat seuraavat mallit: Jané GravityAvionaut Ultralite IQ-telakallaGiordiani Evolution Isofix ja Concord Ultimax i-Size. Kaksi ensimmäistä reputtivat liian suuren kemikaalikuormituksen takia: Jané Gravityn verhoilussa oli liikaa naftaliinia ja Avionautissa liikaa palonestoainetta.

Loput kaksi istuinta arvioitiin heikoksi niiden epäonnistuttua etutörmäystestissä. Giordiani Evolution Isofix -istuimen etutörmäystestissä mitatut kuormitusarvot ylittivät raja-arvot ja lantiovyö liukui ylöspäin kohti koenuken vatsan aluetta aiheuttaen lapselle suuren loukkaantumisvaaran.

”Huonon arvosanan saanutta istuinta ei ole syytä hankkia.”

Concord Ultimax i-Size ei puolestaan kestänyt etutörmäystestin rasitusta vaan särkyi, kun istuin oli asennettuna kasvot menosuuntaan 15 kilon painoisella koenukella. Kun testi tehtiin pienemmällä Q3-koenukella selkä menosuuntaan asennettuna, istuimen takaosa irtosi telakasta. Molemmat tilanteet aiheuttavat vakavan loukkaantumisriskin.

– Testissä huonon arvosanan saanutta istuinta ei ole syytä hankkia, Autoliiton viestintäpäällikkö Jukka Tolvanen kertoo.

Integroitu turvatyyny oli hyödyksi

Turvaistuintestissä oli mukana ensimmäistä kertaa turvatyynyillä varustettuja turvaistuimia. Bébé Confort Axissfix Air ja Maxi-Cosi Axissfix Air -istuimissa valjaiden olkatoppauksiin on integroitu turvatyynyt. Järjestelmä aktivoituu, kun isofix-kiinnikkeet lukittuvat autoon.

Testi osoitti, että turvatyyny tukee etutörmäyksessä eteenpäin retkahtavaa niskaa ja vähentää siihen kohdistuvaa kuormitusta. Sekä Bébé Confort Axissfix Air että Maxi-Cosi Axissfix Air saivat hyvän kokonaisarvosanan.

Katso koko tuloslista pdf-muodossa tästä

Ole kuten kasvatusguru Jari Sinkkonen neuvoo: kuulostele lapsen tunnelmia, juttele ja utele. Saatte siitä molemmat paljon.

Pienet lapset kysyvät, kysyvät ja kysyvät vielä vähän – satoja kertoja päivässä. Kyselyvaihe ei kuitenkaan kestä ikuisuuksia, ja yhtäkkiä huomaat, että jutteluyhteyden ylläpito on vähän vanhemmankin hommaa. Silloin viimeistään on aika ryhtyä kyselemään itse.

Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen neuvoo, että yhteisten rupatteluhetkien avulla pysyt perillä siitä, onko lapsella kaikki hyvin. Myös sävyllä on väliä: hyvissä keskusteluissa ei ole äitiä tai isää tenttaamassa, vaan tasa-arvoisia ihmisiä juttelemassa toistensa kanssa. Rennon höpöttelyn lomassa on helpompi puhua myös niistä asioista, joiden kertominen tuntuu vaikealta.

Lapsen pitää saada kokea, että aikuinen oikeasti haluaa kuulla ja ymmärtää häntä.

– Kun lapsi on saanut kokea, että aikuinen oikeasti haluaa kuulla ja ymmärtää häntä, hänellä itsellään kehittyvät valmiudet kuulla ja ymmärtää toisia, Sinkkonen sanoo Meidän Perheen videolla.

– Meistä ihmisistä harva asia on yhtä ihana kuin se, että toinen on vilpittömästi kiinnostunut siitä, mitä minulla on sanottavana.

Aikuisen esittämät kysymykset opettavat lapselle myös kysymisen, vastaamisen ja keskustelun taitoja, Parents.com neuvoo.

Mitä sitten kysyisi? Yksi ihana tapa on opetella yhteinen iltarituaali: kysy lapselta kolme kivaa asiaa päivästä, ja kerro itsekin omasi. Kiitollisuusharjoitus auttaa teitä molempia huomaamaan hyvät arjen tilanteet ja opettaa sinulle, mistä lapsesi tykkää. Se kehittää myös vaikkapa ongelmanratkaisua, keskittymistä ja sinnikkyyttä.

Mutta muutakin voi ja kannattaa lapselta kysellä. Ihan mitä vaan! Esimerkiksi näillä pääsee liikkeelle:

  1. Mistä haaveilet juuri nyt?
  2. Jos voisit tehdä nyt ihan mitä tahansa, mitä se olisi?
  3. Mitä kaverisi tykkäävät nykyään tehdä?
  4. Jos unilelu voisi puhua, mitä se kertoisi?
  5. Ketä haluaisit kaikista eniten halata?
  6. Mille nauroit viimeksi?
  7. Mikä saa sinut tuntemaan olosi rohkeaksi?
  8. Mitä pelasit viimeksi? Mitä siinä pelissä tehdään?
  9. Mikä olisi supersankarinimesi? Mitä erityistaitoja sillä on?
  10. Kenelle haluaisit lahjoittaa sata euroa ja miksi?
  11. Mitä piirsit viimeksi?
  12. Minne haluaisit kaikista eniten matkustaa? Miksi juuri sinne?
  13. Jos saisit luoda maailman ihan alusta, millainen siitä tulisi?
  14. Mikä ääni tai musiikki saa sinut hyvälle tuulelle?
  15. Mikä asia sinua harmittaa? Mitä sille voisi tehdä?
  16. Mistä tunnistaa kivan kaverin?
  17. Minkä kivan asian olet viimeksi tehnyt jollekin toiselle?
  18. Jos kirjoittaisit kirjan, mistä se kertoisi?
  19. Jos voisit olla yhden päivän ajan jokin eläin, mikä haluaisit olla?
  20. Mitä ihan oikeasti haluaisit kesälomalla tehdä?