Ennen lasta en koskaan pelännyt kuolemaa. Kun lapsi syntyi, kaikki muuttui.

Ennen lasta en koskaan pelännyt kuolemaa. Ajattelin vain, että kuolisin kun kuolisin. Mitä sitä murehtimaan sen enempää, sillä kuolleena en kuitenkaan osaisi kohtaloani surra.

Kun lapsi syntyi, kaikki muuttui. Jo raskaana ollessa olin tietysti alkanut huolehtia sikiöstä. Tärkein tehtäväni oli turvata suojaisa kasvuympäristö kohdussa kasvavalle lapselleni. Keskityin olemaan panssari. Söin hyvin ja katsoin huolellisesti molempiin suuntiin ennen kuin ylitin suojatien. En olisi ikinä antanut itselleni anteeksi, jos olisin huolimattomuudellani aiheuttanut onnettomuuden, jossa jompikumpi meistä tai me molemmat olisimme kuolleet.

Syntymän jälkeen aloin panikoida myös niistä asioista, joille en kerta kaikkiaan voinut mitään. Kun pääsin vauvan kanssa kotiin, googlasin ensi töikseni kätkytkuoleman. Kun lapsen isä lähti vauvan kanssa tunnin kävelylle, jotta olisin saanut imetysten välissä levättyä, käytin ajan nukkumisen sijaan sen pelkäämiseen, että rattijuoppo tai sairauskohtauksen saanut raitiovaunukuski ajaisi kaksikon päälle.

Ennen omaa lasta en ymmärtänyt ollenkaan, mitä rakas ystäväni tarkoitti, kun hän sanoi, että olisi todennäköisesti jättänyt lapset tekemättä, jos hän olisi tiennyt, millainen huoli elämään astuu lasten myötä. En ole neuroottinen ihminen, ja silti pelkään koko ajan, että asuntomme ikkunoiden turvasalvat pettävät ja lapseni putoaa ikkunasta, vaikka hän ei olisi lähelläkään sitä.

Eräänä iltana tulin kotiin olettaen, että poika ja mies ovat kotona. Olin unohtanut avaimeni ja puhelimestani oli akku loppu. Olin tulla hulluksi odottaessani heitä rappukäytävässä. Olin aivan varma siitä, että pojalleni oli tapahtunut jokin kamala onnettomuus, ja että rakkaani olivat joko sairaalassa tai ruumishuoneella. Hetken kuluttua iloinen kaksikko kohtasi rapussa
nyyhkivän äidin. Isä ja poika olivat olleet katsomassa lätkää naapurissa.

Tiedän, että huolehtiminen ei lopu. En voi käsittää, miten uskallan ikinä päästää lapseni kulkemaan yksin koulumatkansa. Näen suoran jatkumon tulevaisuuteen, kun kotoa muuttanut, aikuinen lapseni ei vastaa puhelimeen sillä sekunnilla, kun soitan hänelle.

Tulen olemaan loppuelämäni hermoheikko joka kerta, kun en saa lastani kiinni. Satavarma siitä, että on sattunut jotain kamalaa. Poikani tulee olemaan yhtä ärtynyt huolehtimisestani kuin minä olen ollut omille vanhemmilleni samasta asiasta. Enää en moiti heitä siitä. Lopultakin ymmärrän asian vakavuuden.

En pelkää vain lapseni kuolemaa, vaan hän on saanut minut pelkäämään myös omaani. Tietysti ajattelen, että lapsi tarvitsee äidin, mutta vielä enemmän ajattelen sitä, kuinka surullista on, etten pysty seuraamaan lapseni kasvamista ja kehittymistä, jos olen kuollut. Siksi pelkään nykyään esimerkiksi lentämistä ja harvinaisia sairauksia. Ajatus siitä, etten olisi täällä nauttimassa lapsestani, on täysin kestämätön.

Jotain hyvää tässäkin: lapsi on saanut minut tajuamaan elämän rajallisuuden. En ole koskaan elänyt niin paljon hetkessä enkä pysähtynyt nauttimaan ihan tavallisista arjen tuokioista kuin lapsen kanssa. En tiedä suurempaa onnea kuin oman lapsen lähellä oleminen.

Kuolevien ihmisten kanssa työskentelevät kertovat, että yksi niistä asioista, joita ihmiset kuolinvuoteellaan katuvat on se, etteivät he viettäneet riittävästi aikaa lastensa kanssa. Kahdesta asiasta olen varma: kuolen jonain päivänä, enkä voi sille mitään. Mutta silloin en aio katua sitä, etten ole nuuhkinut ja halannut lastani riittävästi. Siitä huolehtiminen on kunnia-asia – joka ikinen päivä.

Maria Veitola on 40-vuotias toimittaja, jonka perheeseen kuuluu mies ja huhtikuussa 2012 syntynyt poika. Maria kertoo kolumnissaan, miten hän opettelee äidiksi yrityksen ja erehdyksen kautta.

Vauva 6/2014

Lue lisää kolumneja

Vierailija

Maria Veitola: Huolen kalvama

Itselläni on diagnosoitu yleistynyt ahdistushäiriö(masennuksen lisäksi). Minulla ei ole lapsia mutta huolehdin jo nyt läheisistäni tarkasti ja jopa yli. Pelko ja huoli on läsnä usein. Jotenkin lohduttavaa kuulla että muitakin on, vaikka heidän huolensa kohdistuu lapseen tai on syttynyt lapsen myötä. Nämä teidän ja Marian jutut vahvistavat sen että en halua lapsia ja taidan mennä laittamaan pillit kiinni tai sitten en ota miestä. En kestäisi lapsen tuomaa huolta. Enkä luottaisi mieheen. Olen...
Lue kommentti
Seksuaaliterapeutti Marja Kihlström pitää Puhu muru -blogia vauva.fissä. Kuva: Miikka Pirinen

#metoo-kampanja on herättänyt vanhempien ahdistavat lapsuus- ja nuoruusmuistot. Mitä voimme tehdä, jotta omat lapsemme eivät joudu kohtaamaan samaa.

Kampanjan tarkoituksena on tehdä näkyväksi seksuaalisen häirinnän laajuus; se koskettaa lähes jokaista naista, ja myös useita miehiä.

Reidelle bussimatkan ajaksi laskeutuva käsi, hississä kohdattu itsensäpaljastaja, rasvaista vartalon kommentointia, kourimista tungoksessa, raiskausyrityksiä, uhkailuja, hyväksikäyttöä... Hastagilla #metoo jaetut kokemukset herättävät paitsi omat ikävät muistot, saavat vanhemman miettimään, kuinka suojella omaa lasta seksuaaliselta häirinnältä ja väkivallalta.

Opeta lasta ilmaisemaan omat rajansa

Seksuaalinen häirintä on aina ennen kaikkea toisen rajojen rikkomista, erityistason seksuaaliterapeutti (NASC) Marja Kihlström painottaa. Lapsen voi opettaa tunnistamaan omat rajansa. Se helpottaa lapsen kynnystä myös myöhemmin erottaa hyvä ja huono kosketus.

– Edes pientä lasta ei saisi koskaan pakottaa halaamaan tai istumaan sylissä, jos hän ei sellaista halua. Ei, vaikka  esimerkiksi isovanhemmat vaatisivat tai pahoittaisivat mielensä, Kihlström sanoo.

Lapsen on tärkeää itse oppia säätelemään, milloin ja kenen koskettamaksi haluaa tulla. Lapsesta voi tuntua ikävältä jokin niinkin arkinen kuin vieraan aikuisen käsi hartioilla.

– Lapsella voi olla erilaiset fyysiset rajat kuin itsellämme, ja lapsia on kuunneltava erityisen tarkkaan. Jos lapsi ei halua tulla kosketetuksi, hänen toivettaan tulee kunnioittaa, vaikka oma ajatus ei olisi missään mielessä seksuaalisesti virittynyt.

"Lapselle pitää opettaa, että kosketukseen on oltava aina lupa."

Lapselle pitää opettaa, että kosketukseen on oltava aina lupa. Ja jotta lapsi oppii myös itse kunnioittamaan toisten ihmisten rajoja, hänelle täytyy opettaa, että sääntö koskee myös häntä itseään. Vaikka olisi kuinka rakastunut päiväkotikaveriin ja haluaisi pussata tai halata, toisen rajoja ei saa ylittää ilman lupaa.

Lapsen kanssa voi puhua siitä, millainen kosketus tuntuu hyvältä ja millainen ei. Silloin lapsi oppii säätelemään, millaista kosketusta haluaa, milloin suostuu kosketukseen vain miellyttääkseen muita ja miten hallita sitä, mitä itse haluaa.

Auta tunnistamaan hyvä ja huono kosketus

Seksuaalikasvatus on yhtä tärkeää tytöille ja pojille, Marja Kihlström muistuttaa.

– Fakta on, että myös pojat kohtaavat seksuaalista häirintää. Se aiheuttaa, jos mahdollista, vielä enemmän häpeää, sillä yleinen oletus on, ettei sellaista tapahdu.

Seksuaalikasvatuksen voi aloittaa jo vauvana. Se käyaika lailla luonnostaan, kun vauvaa pidetään hellästi sylissä ja häntä kosketetaan rakastavasti. Taaperoa voi jo opettaa nimeämään eri ruuminosia. Tärkeää on, että perheessä ei ole kiellettyjä sanoja tai kysymyksiä liittyen seksuaalisuuteen tai vaikkapa sukupuolielimiin.

– Pimppi on pimppi eikä etupeppu. Ja siitä voi puhua yhtä arkisesti kuin kainalosta tai vatsasta. Jos kehonosiin liittyy vanhemmalla häpeää tai estoja, hän välittää ne hyvin helposti lapselle äänensävyissä tai puhumattomuutena, ja lapsi oppii, että omassa vartalossa on paikkoja, jotka ovat hävettäviä, toisarvoisia.

Hieman isommalle lapselle voi opettaa uikkarisäännön: Uimapuvun rajaavat alueet ovat lapsen omia alueita, joihin muut eivät saa koskea, lukuun ottamatta vanhempia tai muita aikusia hoivatarkoituksessa.

Harjoitelkaa avunpyytämistä

Kun lapsi alkaa liikkua yksin, pitää seksuaalisen häirinnän käsitettä avata hieman enemmän. Lapsen kanssa voi jutella myös siitä, mitä tehdä, jos joku lähestyy tavalla, joka ei itsestä tunnu hyvältä.

– Harjoitelkaa ein sanomista ja avunpyytämistä. Jos lapsi sanoo kovaan ääneen ”tuo ei tunnu kivalta”, sen pitäisi herättää myös ympärillä olevat aikuiset. Lapsen kanssa voi myös sopia, että aikuinen soittaa heti saatuaan tietynlaisen tekstiviestin.

"Lapsen on hyvä ymmärtää, että lamaantuminen ei tarkoita, että hän olisi suostunut tekoihin, antanut häirikölle luvan."

Lapselle voi puhua myös lamaantumisen tunteesta. Jos joku ylittää omat rajat yllättäen tai hyvin röyhkeästi, aikuinenkin voi lamaantua niin, ettei pystykään toimimaan tai sanomaan mitään. Lapsen on hyvä ymmärtää, että lamaantuminen ei tarkoita, että hän olisi suostunut tekoihin, antanut häirikölle luvan. Lamaantumiseen tunteeseenkin voi harjoitella keinoja selviytyä, kuten vaikka napakka ein huutaminen tai edellä mainittu tekstiviesti vanhemmalle.

Rakasta, arvosta, ota vakavasti

Aikuinen ei saisi koskaan väheksyä tai sivuuttaa, jos lapsi kertoo kokeneensa epämiellyttävän kohtaamisen – ei, vaikka kyseessä olisi perheen tuttu aikuinen.

– Se saattaa olla vanhemmalta vain yksi ”no, älä nyt, sehän on sinun oma setäsi” -kommentti, joka sulkee lapsen suun vuosiksi eteenpäin ja saa lapsen ajattelemaan, että hän toimi tilanteessa jotenkin väärin, häirintä olikin hänen syytään.

Aikuisilta unohtuu, että seksuaalinen häirintä on paljon muutakin kuin käsi housuissa tai rinnan puristus. Se voi olla ohi menevä läpsäytys takapuolelle, härskejä puheita, tai vaikka esiteini-ikäisten kömpelö kopelointiyritys luokkakaveria kohtaan. Vaikka tapahtunut ei aikuisesta tuntuisi vakavalta, lapsen tunne täytyy ottaa vakavasti ja siihen on puututtava.

"Kelpaamattomuuden ja rakkaudettomuuden tunne häivyttää lapsen kykyä tunnistaa omat rajansa ja kunniottaa muiden rajoja."

Vaikka me vanhemmat tekisimme kaikkemme suojellaksemme lasta seksuaaliselta häirinnältä ja kasvattaaksemme lapsistamme aikuisia, jotka osaisivat kunnioittaa toisen rajoja, me emme aina voi vaikuttaa siihen, minkälaista seksuaalikasvatusta lapsemme saavat muualta. Lapsen käsitykseen omista ja toisten rajoista vaikuttavat aina myös päivähoito, koulu, ystävät ja vaikkapa ystävien vanhemmat.

– Paras lääke seksuaalikasvatuksen rinnalla seksuaalista häirintää vastaan on, että lapsi kokee olevansa rakastettu ja arvostettu.

Rakkaudessa kylpevä ihminen todennäköisesti arvostaa myös muiden rajoja. Kelpaamattomuuden ja rakkaudettomuuden tunne häivyttää lapsen kykyä tunnistaa omat rajansa ja kunniottaa muiden rajoja. Silloin lapsi saattaa etsiä hyväksyntää väärilläkin tavoilla ja alistuu helpommin häirinnälle.

Kuva: Niki Strbian

Luot tulevaan vauvaasi tunnesuhteen jo raskausaikana vain ajattelemalla häntä. 

Positiivinen raskaustesti sysää liikkeelle käsittämättömän määrän muutoksia: Fyysiset muutokset näkyvät päällepäin, mutta niiden rinnalla myös raskaana olevan mieli alkaa myllertää.

Psyykkisistä muutoksista olennaisimpiin lukeutuu mielikuvaprosessi: raskaana oleva alkaa vähitellen ajatella vauvaa persoonana sekä kuvitella itseään juuri tämän vauvan vanhempana.

Raskauden alussa vauvaa saattaa vielä olla vaikeaa kuvitella, mutta vatsan kasvaessa vanhempien toiveet, odotukset, ristiriidat ja kohtuvauvan havainnointi elävöittävät ajatuksia. Onko vauva liikkuvainen vai rauhallinen? Millaista vauvalla on masussa juuri nyt? Saako hän puolisosi kauniit hiukset tai sinun temperamenttisi? Minkälainen tyyppi hänestä tulee?

Kun suhde lapseen löytyy jo raskausaikana, tuntuu hän syntyessään tutulta, vaikkei häntä ole koskaan nähnyt.

Ollessani seitsemännellä raskausviikolla esikoisestani matkustin Yhdysvaltoihin. Palatessani halusin tulevalle vauvalleni konkreettisen muiston ensimmäisestä yhteisestä reissustamme. Koin oloni vähän pöhköksi, mutta samalla riemukkaaksi valitessani hänelle pehmolelua hyvin huolellisesti. Käsimatkatavaroissa käteni kulkeutui tämän tästä koskettamaan sitä. Kuvittelin vauvani nukkumaan se kainalossaan. Se oli ihanaa!

Haaveilu herättää tunteita ja raivaa vauvalle tilaa vanhemman mieleen, tehden vauvan kokemuksellisesti hieman todemmaksi – tunteet vauvaa kohtaan alkavat syttyä. Kun suhde lapseen löytyy jo raskausaikana, hän tuntuu syntyessään tutulta, vaikkei häntä ole koskaan nähnyt.

Korostunut menettämisen pelko tai yllätysraskaus saattaa sulkea vauvan mieltä pois vanhemman mielestä.

Yllätysraskaus, kuormittava elämäntilanne tai masennus ovat sellaisia tekijöitä, jolloin vauvan elävöittämiseen mieleen kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Korostunut menettämisen pelkokin saattaa sulkea vauvan mieltä pois vanhemman mielestä.

Kun eläydyt vauvan oloon, välität hänelle turvallista kiintymystä. Kohtuvauva saa mielikuvissa olla erillinen yksilö, jolla omia tarpeita, haluja ja toiveita. Tasapainoiset unelmat ja suunnitelmat edistävät tunnesuhdetta ja herättävät vanhemman herkkyyden lasta kohtaan. Siitä seuraa vauvan synnyttyä hyvää vuorovaikutusta.

Oma esikoisvauvani on jo 13-vuotias. Yhdysvalloista tuotu pehmo majailee hänen huoneessaan kuitenkin edelleen. Se lienee äidille tärkeämpi muisto kuin lapsi ymmärtääkään.

Psykologi Leea Mattila toimii asiantuntijana Toisenlaiset äidit -ohjelmassa. Hän syventää vauva.fi-kolumnissaan kunkin viikon aihetta.