Ennen lasta en koskaan pelännyt kuolemaa. Kun lapsi syntyi, kaikki muuttui.

Ennen lasta en koskaan pelännyt kuolemaa. Ajattelin vain, että kuolisin kun kuolisin. Mitä sitä murehtimaan sen enempää, sillä kuolleena en kuitenkaan osaisi kohtaloani surra.

Kun lapsi syntyi, kaikki muuttui. Jo raskaana ollessa olin tietysti alkanut huolehtia sikiöstä. Tärkein tehtäväni oli turvata suojaisa kasvuympäristö kohdussa kasvavalle lapselleni. Keskityin olemaan panssari. Söin hyvin ja katsoin huolellisesti molempiin suuntiin ennen kuin ylitin suojatien. En olisi ikinä antanut itselleni anteeksi, jos olisin huolimattomuudellani aiheuttanut onnettomuuden, jossa jompikumpi meistä tai me molemmat olisimme kuolleet.

Syntymän jälkeen aloin panikoida myös niistä asioista, joille en kerta kaikkiaan voinut mitään. Kun pääsin vauvan kanssa kotiin, googlasin ensi töikseni kätkytkuoleman. Kun lapsen isä lähti vauvan kanssa tunnin kävelylle, jotta olisin saanut imetysten välissä levättyä, käytin ajan nukkumisen sijaan sen pelkäämiseen, että rattijuoppo tai sairauskohtauksen saanut raitiovaunukuski ajaisi kaksikon päälle.

Ennen omaa lasta en ymmärtänyt ollenkaan, mitä rakas ystäväni tarkoitti, kun hän sanoi, että olisi todennäköisesti jättänyt lapset tekemättä, jos hän olisi tiennyt, millainen huoli elämään astuu lasten myötä. En ole neuroottinen ihminen, ja silti pelkään koko ajan, että asuntomme ikkunoiden turvasalvat pettävät ja lapseni putoaa ikkunasta, vaikka hän ei olisi lähelläkään sitä.

Eräänä iltana tulin kotiin olettaen, että poika ja mies ovat kotona. Olin unohtanut avaimeni ja puhelimestani oli akku loppu. Olin tulla hulluksi odottaessani heitä rappukäytävässä. Olin aivan varma siitä, että pojalleni oli tapahtunut jokin kamala onnettomuus, ja että rakkaani olivat joko sairaalassa tai ruumishuoneella. Hetken kuluttua iloinen kaksikko kohtasi rapussa
nyyhkivän äidin. Isä ja poika olivat olleet katsomassa lätkää naapurissa.

Tiedän, että huolehtiminen ei lopu. En voi käsittää, miten uskallan ikinä päästää lapseni kulkemaan yksin koulumatkansa. Näen suoran jatkumon tulevaisuuteen, kun kotoa muuttanut, aikuinen lapseni ei vastaa puhelimeen sillä sekunnilla, kun soitan hänelle.

Tulen olemaan loppuelämäni hermoheikko joka kerta, kun en saa lastani kiinni. Satavarma siitä, että on sattunut jotain kamalaa. Poikani tulee olemaan yhtä ärtynyt huolehtimisestani kuin minä olen ollut omille vanhemmilleni samasta asiasta. Enää en moiti heitä siitä. Lopultakin ymmärrän asian vakavuuden.

En pelkää vain lapseni kuolemaa, vaan hän on saanut minut pelkäämään myös omaani. Tietysti ajattelen, että lapsi tarvitsee äidin, mutta vielä enemmän ajattelen sitä, kuinka surullista on, etten pysty seuraamaan lapseni kasvamista ja kehittymistä, jos olen kuollut. Siksi pelkään nykyään esimerkiksi lentämistä ja harvinaisia sairauksia. Ajatus siitä, etten olisi täällä nauttimassa lapsestani, on täysin kestämätön.

Jotain hyvää tässäkin: lapsi on saanut minut tajuamaan elämän rajallisuuden. En ole koskaan elänyt niin paljon hetkessä enkä pysähtynyt nauttimaan ihan tavallisista arjen tuokioista kuin lapsen kanssa. En tiedä suurempaa onnea kuin oman lapsen lähellä oleminen.

Kuolevien ihmisten kanssa työskentelevät kertovat, että yksi niistä asioista, joita ihmiset kuolinvuoteellaan katuvat on se, etteivät he viettäneet riittävästi aikaa lastensa kanssa. Kahdesta asiasta olen varma: kuolen jonain päivänä, enkä voi sille mitään. Mutta silloin en aio katua sitä, etten ole nuuhkinut ja halannut lastani riittävästi. Siitä huolehtiminen on kunnia-asia – joka ikinen päivä.

Maria Veitola on 40-vuotias toimittaja, jonka perheeseen kuuluu mies ja huhtikuussa 2012 syntynyt poika. Maria kertoo kolumnissaan, miten hän opettelee äidiksi yrityksen ja erehdyksen kautta.

Vauva 6/2014

Lue lisää kolumneja

Maria Veitola: Huolen kalvama

Itselläni on diagnosoitu yleistynyt ahdistushäiriö(masennuksen lisäksi). Minulla ei ole lapsia mutta huolehdin jo nyt läheisistäni tarkasti ja jopa yli. Pelko ja huoli on läsnä usein. Jotenkin lohduttavaa kuulla että muitakin on, vaikka heidän huolensa kohdistuu lapseen tai on syttynyt lapsen myötä. Nämä teidän ja Marian jutut vahvistavat sen että en halua lapsia ja taidan mennä laittamaan pillit kiinni tai sitten en ota miestä. En kestäisi lapsen tuomaa huolta. Enkä luottaisi mieheen. Olen...
Lue kommentti