Kuva: Milka Alanen
Kuva: Milka Alanen

Maria Veitolan perhe viettää tämän joulun ensimmäistä kertaa omassa kodissaan.

Olen vältellyt aikuisiällä joulunviettoa perheen parissa. Parikymppisenä ei ollut sen kummempaa syytä kuin vapaus – irtiotto lapsuudenkodista ja sen perinteistä. Tarjouduin jouluiksi töihin. Oli ihanaa olla hiljaisessa kaupungissa, syödä pakastepitsaa ja käydä kavereiden kanssa baarissa.

Kolmekymppisenä löysin reppumatkailun. Joulupuuni Kaukoidässä oli kookospalmu. Joulu tuoksui mopon bensalta ja aurinkorasvalta eikä missään aistinut aaton tunnelmaa. Rakastin sitä. Oli joulu, mutten huomannut sitä.

"Jouluihin liittyi hyvä tahto ja halu olla yhdessä, mutta tunnelma oli useimmiten kiireinen ja kireä."

Vanhempani kaipasivat minua kotiin ja minäkin ikävöin heitä. Mutta en ikävöinyt joulujen tunnelmaa, kokkaamisesta väsynyttä äitiä ja kireää isää, joka stressasi haudoilla käymisen ja joulukinkun paistamisen aikatauluista. Jouluihin liittyi hyvä tahto ja halu olla yhdessä, mutta tunnelma oli useimmiten kiireinen ja kireä.

Minä olin pitkään hukassa oman roolini kanssa: olinko tässä perheessä aikuinen vai lapsi? Elämä meni eteenpäin ja me kaikki muutuimme, mutta jostakin syystä jouluna kaiken piti olla niin kuin ennenkin.

"Emme voisi olla kahdessa eri paikassa samaan aikaan. Pelkäsimme, että joku kuitenkin loukkaantuisi."

Kun poikamme syntyi, minussa syttyi uusi halu viettää joulu vanhempien kanssa. Mutta minun vai mieheni vanhempien kanssa? Joulusta tuli yhtäkkiä perheen sisäistä politiikkaa. Vertailimme vaihtoehtoja, mietimme plussia ja miinuksia. Kenelle läsnäolomme olisi tärkeintä? Emme voisi olla kahdessa eri paikassa samaan aikaan. Pelkäsimme, että joku kuitenkin loukkaantuisi.

Minun vanhempani vetivät pidemmän korren. Vauva vietti ensimmäisen joulunsa lapsuudenkodissani. Poikani syntymän jälkeen isäni terveys heikkeni radikaalisti. Halusimme viettää seuraavatkin joulut vanhempieni luona, koska jokainen joulu saattoi olla isäni viimeinen.

 

Tuleva joulu on ensimmäinen ilman rakasta isääni. Ehkä siksi veljeni perhe uskalsi lähteä jouluna ulkomaanmatkalle.

Me keksimme avomieheni kanssa ehdotuksen. Viettäisimme joulua omassa kodissamme Helsingissä ja kutsuisimme sekä miehen vanhemmat Kuusamosta että äitini Imatralta luoksemme joulunviettoon. Tekisimme heille ruokaa ja pitäisimme hyvänä.

Isovanhemmat tyrmäsivät ideamme täysin. Äitini tuiskahti puhelimeen ”ei tule kuuloonkaan”, ja miehen vanhemmat keksivät sata syytä, miksi heidän pitäisi pysyä kotonaan.

Tätä kirjoittaessani jatkamme yhä käännytystyötä.

"Leivommeko pipareita vai tilaammeko pitsat?"

Olen nelikymppinen ja minulla on puoliso ja nelivuotias lapsi. Minä en tiedä, millainen joulu meidän kotonamme vietetään. Emme ole tehneet sitä yhdessä koskaan.

Mitä syömme, mitä teemme, keitä muita kutsumme? Leivommeko pipareita ja haemme kuusen? Vai katsommeko ehkä elokuvia ja tilaamme pitsaa? Teemmekö niistä perinteemme, vai vietämmekö ensi joulua ihan toisella tavalla? Mikä ihme on meidän joulumme?

Taidan silti kysyä äidiltäni, saanko lainaksi perheemme punaiset, emaliset jouluaterian lautaset. Minun on myös ostettava purkillinen säilykeherneitä. Koska isäni rakasti niitä.

Meidän Perhe 12/2016

Maria Veitola on 43-vuotias toimittaja, jonka perheeseen kuuluvat mies ja keväällä 2012 syntynyt poika Taisto. Kotona eniten hukassa ovat pipot, hanskat ja huivit.

Vierailija

Maria Veitolan kolumni: Mikä ihme on oman perheen joulu?

Jutussa kiinnitti huomiota ajatus äidin ja appivanhempien kutsumisesta ja tälle saatu täystyrmäys. Itse olemme nimittäin samassa tilanteessa. "Kaikki" kysyvät ja ole olettavat että kutsumme isovanhemmat meille nauttimaan valmiista joulupöydästä. Erityisesti näin kun isäni kuolemasta on alle vuosi. Mutta ei äitini ei missään nimessä halua tulla meille, ei, ei, ei. "Vieraisiin paikkoihin näin vanha ihminen..." No, olemme sitten omillamme ja saamme kuulla suvulta kuinka olemme hylänneet yksinäisen...
Lue kommentti
Vierailija

Maria Veitolan kolumni: Mikä ihme on oman perheen joulu?

Minä olen miltei nelikymppinen äiti, jonka vanhin lapsi on jo lukioiässä. Tänä jouluna on ensimmäinen oma joulu: olemme omassa kodissamme ihan omalla porukalla. Tähän asti ollaan joka joulu pakattu laukut, rattaat, lahjat sun muut ja rampattu milloin missäkin, joko sukulaisissa tai ulkomailla. Nyt on ensimmäistä kertaa sellainen joulu, että me emme mene mihinkään, vaan meille saa toki tulla, mutta me emme pakkaa yhtäkään matkalaukkua. En kuitenkaan stressaa, vaan nautin, hieman jopa jännittää...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.