Läksyjä on tylsä tehdä, Kaaro kirjoittaa.


Minulla näkyy olevan pakko-oire. Se tulee lähes jokaisena arkipäivänä kello 13–15 välillä. Olen koettanut taistella sitä vastaan, mutta silloinkin on kyseessä vain viivytysvoitto. Pakko-oire toistuu hieman muuntuneessa muodossa kello 17–19 välillä.

Pakko-oire hyrähtää käyntiin lähes samalla hetkellä, kun poikani tulee koulusta kotiin. Hän seisoo ovensuussa, posket punaisina pyörämatkasta, reppu selässä ja riisuu kenkiään. Hän sanoo hei, ja minulta pääsee lähes ensimmäisinä sanoina: "Hei. Tuliko läksyjä?"

Koska olen kärsinyt pakko-oireesta jo neljä vuotta, olen oppinut kiinnittämään siihen huomiota. Miksi muistuttaa läksyistä heti, kun on päässyt koulusta? Se on hieman sama kuin kysyisi, että haluatko takaisin kouluun. Siksi olen oppinut puremaan kieltäni ja sanomaan: "Helou, kiva nähdä." Mutta silloinkin viimeistään iltapalan lähestyessä tulee toisenlainen tic-oire, joka kuuluu näin: "Joko läksyt on tehty?"

Pakko-oireeni on siis poikani läksyt. Enkä ole ainoa. Muutama vuosi sitten yhdysvaltalaiset tutkijat halusivat saada aineistoa siitä, millaista on tavallisten amerikkalaisperheiden arki. Niinpä he varustivat vapaaehtoisten koteja videokameralla ja äänityslaitteilla ja dokumentoivat tavallisten ihmisten elämää.

Tutkimuksen eräs yllättävistä löydöistä liittyi nimenomaisesti läksyihin. Sen jälkeen, kun lapset olivat tulleet koulusta kotiin, vanhemmilta kesti keskimäärin kymmenen minuuttia kysyä, tuliko läksyjä.

Läksyillä on yllättävän suuri vaikutus monien perheiden elämään. Ehkäpä jossakin on perhe, jossa läksyt ovat päivän kiihkeästi odotettu hetki, mutta en ole sellaista vielä tavannut. En liioin ole tavannut lasta, jonka kasvot kirkastuvat, kun hän muistaa, että läksyt ovat tekemättä.

Päinvastoin läksyjen teko on monessa perheessä päivän ikävimpiä hetkiä. Vastentahtoisen lapsen patistaminen läksyjä tekemään vaatii usein jonkinasteista pakottamista. Jos joudumme painostamaan lasta, voimme samalla heittää hyvästit kodin hyvälle ja rennolle ilmapiirille. Kun kodin hyvä henki on poissa, lapsi tekee läksynsä enemmän apinanraivolla kuin luovasti juonien. Ja koska läksyt ovat ulkoa annettuja ja pakotettuja, hän haluaa vain tehdä ne mahdollisimman nopeasti pois ja unohtaa koko asian.

Tässä tulee eräs usein toistunut kauhuskenaario. Kaikki on mennyt kuten yllä on kuvattu, eli päin peppua. Lapsi on kuitenkin saanut läksyt tehtyä ja vaikuttaa nyt huojentuneelta. Vihdoinkin pääsee tekemään jotakin, mitä haluaa ja mihin on motivaatiota.

Tarkastan läksyt, ja valitettavasti siellä on paljon virheitä. Mitä teen? Pilaanko loppuillan? Sanonko, että tehtävät 1–5 on gummattava pois ja tehtävä uudelleen? Tulos. Lapsi heittää kirjat maahan. Heittää penaalin ja kynät maahan. Heittäytyy itsekin maahan. Hän itkee ja herkeää raivoamasta vasta kolmen vartin päästä. "Vihaan koulua", hän huutaa.

Olenko minä nyt hyvä kasvattaja? Mehän olisimme voineet mennä potkimaan palloa. Kodissa olisi voinut olla rentoa ja hauskaa. Alkaen alun kyselyistä, maanittelusta ja patistelusta läksyihin on kulunut niin paljon aikaa, että enää ovat edessä iltapala ja nukkumaanmeno.

Kaiken tämän vaivannäön ja pahan tuulen levittämisen voisi kai hiljaisesti hyväksyä, jos läksyjen tekeminen oikeasti olisi hyödyllistä. Asiaa on selvitelty lukuisissa tutkimuksissa vuosikymmenten ajan, mutta mitään yksiselitteistä vastausta ei ole koskaan saatu. Vuonna 2012 julkaistussa kansainvälisessä tutkimuskatsauksessa päädyttiin siihen, ettei rutiininomaisesta läksytyksestä ole etenkään alakouluikäisten oppimisessa erityistä hyötyä.

Miksi läksyjä siis täytyy olla joka päivä? Miksi ei antaa läksyjä silloin, jos ollaan jostakin asiasta jäljessä tai jos opittava asia on poikkeuksellisen laaja? Lasten läksytys läksyjen vuoksi pilaa perheiltä monta muuten mukavaa iltaa ja syö heidän motivaationsa opiskella mitään.

Sen jälkeen, kun Suomi putosi Pisa-vertailussa kärkisijoilta, on puhuttu paljon siitä, miten koulua voitaisiin parantaa. Moni on ajatellut, että koska ongelma on kouluoppimisessa, se ratkaistaan lisäämällä ja tehostamalla kouluoppimista. Otetaan löysät pois.

Onkohan kenenkään mielessä kuitenkaan käynyt tutkia, olisiko takavuosien hyvällä Pisa-menestyksellä mitään tekemistä sen kanssa, että kansainvälisessä vertailussa suomalainen koulu on aina ollut melko rento paikka. Sen puolesta puhuu poikanikin. Olen kysynyt häneltä monta kertaa, mitä hän toivoisi opettajalta, ja vastaus on aina sama: "He voisivat olla vähän hellempiä." 

Lue lisää 

Ja niin alkoi uhmaikä 

Minä mokasin 

Parhaassa rytmissä 

Seksuaaliterapeutti Marja Kihlström pitää Puhu muru -blogia vauva.fissä. Kuva: Miikka Pirinen

#metoo-kampanja on herättänyt vanhempien ahdistavat lapsuus- ja nuoruusmuistot. Mitä voimme tehdä, jotta omat lapsemme eivät joudu kohtaamaan samaa.

Kampanjan tarkoituksena on tehdä näkyväksi seksuaalisen häirinnän laajuus; se koskettaa lähes jokaista naista, ja myös useita miehiä.

Reidelle bussimatkan ajaksi laskeutuva käsi, hississä kohdattu itsensäpaljastaja, rasvaista vartalon kommentointia, kourimista tungoksessa, raiskausyrityksiä, uhkailuja, hyväksikäyttöä... Hastagilla #metoo jaetut kokemukset herättävät paitsi omat ikävät muistot, saavat vanhemman miettimään, kuinka suojella omaa lasta seksuaaliselta häirinnältä ja väkivallalta.

Opeta lasta ilmaisemaan omat rajansa

Seksuaalinen häirintä on aina ennen kaikkea toisen rajojen rikkomista, erityistason seksuaaliterapeutti (NASC) Marja Kihlström painottaa. Lapsen voi opettaa tunnistamaan omat rajansa. Se helpottaa lapsen kynnystä myös myöhemmin erottaa hyvä ja huono kosketus.

– Edes pientä lasta ei saisi koskaan pakottaa halaamaan tai istumaan sylissä, jos hän ei sellaista halua. Ei, vaikka  esimerkiksi isovanhemmat vaatisivat tai pahoittaisivat mielensä, Kihlström sanoo.

Lapsen on tärkeää itse oppia säätelemään, milloin ja kenen koskettamaksi haluaa tulla. Lapsesta voi tuntua ikävältä jokin niinkin arkinen kuin vieraan aikuisen käsi hartioilla.

– Lapsella voi olla erilaiset fyysiset rajat kuin itsellämme, ja lapsia on kuunneltava erityisen tarkkaan. Jos lapsi ei halua tulla kosketetuksi, hänen toivettaan tulee kunnioittaa, vaikka oma ajatus ei olisi missään mielessä seksuaalisesti virittynyt.

"Lapselle pitää opettaa, että kosketukseen on oltava aina lupa."

Lapselle pitää opettaa, että kosketukseen on oltava aina lupa. Ja jotta lapsi oppii myös itse kunnioittamaan toisten ihmisten rajoja, hänelle täytyy opettaa, että sääntö koskee myös häntä itseään. Vaikka olisi kuinka rakastunut päiväkotikaveriin ja haluaisi pussata tai halata, toisen rajoja ei saa ylittää ilman lupaa.

Lapsen kanssa voi puhua siitä, millainen kosketus tuntuu hyvältä ja millainen ei. Silloin lapsi oppii säätelemään, millaista kosketusta haluaa, milloin suostuu kosketukseen vain miellyttääkseen muita ja miten hallita sitä, mitä itse haluaa.

Auta tunnistamaan hyvä ja huono kosketus

Seksuaalikasvatus on yhtä tärkeää tytöille ja pojille, Marja Kihlström muistuttaa.

– Fakta on, että myös pojat kohtaavat seksuaalista häirintää. Se aiheuttaa, jos mahdollista, vielä enemmän häpeää, sillä yleinen oletus on, ettei sellaista tapahdu.

Seksuaalikasvatuksen voi aloittaa jo vauvana. Se käyaika lailla luonnostaan, kun vauvaa pidetään hellästi sylissä ja häntä kosketetaan rakastavasti. Taaperoa voi jo opettaa nimeämään eri ruuminosia. Tärkeää on, että perheessä ei ole kiellettyjä sanoja tai kysymyksiä liittyen seksuaalisuuteen tai vaikkapa sukupuolielimiin.

– Pimppi on pimppi eikä etupeppu. Ja siitä voi puhua yhtä arkisesti kuin kainalosta tai vatsasta. Jos kehonosiin liittyy vanhemmalla häpeää tai estoja, hän välittää ne hyvin helposti lapselle äänensävyissä tai puhumattomuutena, ja lapsi oppii, että omassa vartalossa on paikkoja, jotka ovat hävettäviä, toisarvoisia.

Hieman isommalle lapselle voi opettaa uikkarisäännön: Uimapuvun rajaavat alueet ovat lapsen omia alueita, joihin muut eivät saa koskea, lukuun ottamatta vanhempia tai muita aikusia hoivatarkoituksessa.

Harjoitelkaa avunpyytämistä

Kun lapsi alkaa liikkua yksin, pitää seksuaalisen häirinnän käsitettä avata hieman enemmän. Lapsen kanssa voi jutella myös siitä, mitä tehdä, jos joku lähestyy tavalla, joka ei itsestä tunnu hyvältä.

– Harjoitelkaa ein sanomista ja avunpyytämistä. Jos lapsi sanoo kovaan ääneen ”tuo ei tunnu kivalta”, sen pitäisi herättää myös ympärillä olevat aikuiset. Lapsen kanssa voi myös sopia, että aikuinen soittaa heti saatuaan tietynlaisen tekstiviestin.

"Lapsen on hyvä ymmärtää, että lamaantuminen ei tarkoita, että hän olisi suostunut tekoihin, antanut häirikölle luvan."

Lapselle voi puhua myös lamaantumisen tunteesta. Jos joku ylittää omat rajat yllättäen tai hyvin röyhkeästi, aikuinenkin voi lamaantua niin, ettei pystykään toimimaan tai sanomaan mitään. Lapsen on hyvä ymmärtää, että lamaantuminen ei tarkoita, että hän olisi suostunut tekoihin, antanut häirikölle luvan. Lamaantumiseen tunteeseenkin voi harjoitella keinoja selviytyä, kuten vaikka napakka ein huutaminen tai edellä mainittu tekstiviesti vanhemmalle.

Rakasta, arvosta, ota vakavasti

Aikuinen ei saisi koskaan väheksyä tai sivuuttaa, jos lapsi kertoo kokeneensa epämiellyttävän kohtaamisen – ei, vaikka kyseessä olisi perheen tuttu aikuinen.

– Se saattaa olla vanhemmalta vain yksi ”no, älä nyt, sehän on sinun oma setäsi” -kommentti, joka sulkee lapsen suun vuosiksi eteenpäin ja saa lapsen ajattelemaan, että hän toimi tilanteessa jotenkin väärin, häirintä olikin hänen syytään.

Aikuisilta unohtuu, että seksuaalinen häirintä on paljon muutakin kuin käsi housuissa tai rinnan puristus. Se voi olla ohi menevä läpsäytys takapuolelle, härskejä puheita, tai vaikka esiteini-ikäisten kömpelö kopelointiyritys luokkakaveria kohtaan. Vaikka tapahtunut ei aikuisesta tuntuisi vakavalta, lapsen tunne täytyy ottaa vakavasti ja siihen on puututtava.

"Kelpaamattomuuden ja rakkaudettomuuden tunne häivyttää lapsen kykyä tunnistaa omat rajansa ja kunniottaa muiden rajoja."

Vaikka me vanhemmat tekisimme kaikkemme suojellaksemme lasta seksuaaliselta häirinnältä ja kasvattaaksemme lapsistamme aikuisia, jotka osaisivat kunnioittaa toisen rajoja, me emme aina voi vaikuttaa siihen, minkälaista seksuaalikasvatusta lapsemme saavat muualta. Lapsen käsitykseen omista ja toisten rajoista vaikuttavat aina myös päivähoito, koulu, ystävät ja vaikkapa ystävien vanhemmat.

– Paras lääke seksuaalikasvatuksen rinnalla seksuaalista häirintää vastaan on, että lapsi kokee olevansa rakastettu ja arvostettu.

Rakkaudessa kylpevä ihminen todennäköisesti arvostaa myös muiden rajoja. Kelpaamattomuuden ja rakkaudettomuuden tunne häivyttää lapsen kykyä tunnistaa omat rajansa ja kunniottaa muiden rajoja. Silloin lapsi saattaa etsiä hyväksyntää väärilläkin tavoilla ja alistuu helpommin häirinnälle.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Kuva: Niki Strbian

Luot tulevaan vauvaasi tunnesuhteen jo raskausaikana vain ajattelemalla häntä. 

Positiivinen raskaustesti sysää liikkeelle käsittämättömän määrän muutoksia: Fyysiset muutokset näkyvät päällepäin, mutta niiden rinnalla myös raskaana olevan mieli alkaa myllertää.

Psyykkisistä muutoksista olennaisimpiin lukeutuu mielikuvaprosessi: raskaana oleva alkaa vähitellen ajatella vauvaa persoonana sekä kuvitella itseään juuri tämän vauvan vanhempana.

Raskauden alussa vauvaa saattaa vielä olla vaikeaa kuvitella, mutta vatsan kasvaessa vanhempien toiveet, odotukset, ristiriidat ja kohtuvauvan havainnointi elävöittävät ajatuksia. Onko vauva liikkuvainen vai rauhallinen? Millaista vauvalla on masussa juuri nyt? Saako hän puolisosi kauniit hiukset tai sinun temperamenttisi? Minkälainen tyyppi hänestä tulee?

Kun suhde lapseen löytyy jo raskausaikana, tuntuu hän syntyessään tutulta, vaikkei häntä ole koskaan nähnyt.

Ollessani seitsemännellä raskausviikolla esikoisestani matkustin Yhdysvaltoihin. Palatessani halusin tulevalle vauvalleni konkreettisen muiston ensimmäisestä yhteisestä reissustamme. Koin oloni vähän pöhköksi, mutta samalla riemukkaaksi valitessani hänelle pehmolelua hyvin huolellisesti. Käsimatkatavaroissa käteni kulkeutui tämän tästä koskettamaan sitä. Kuvittelin vauvani nukkumaan se kainalossaan. Se oli ihanaa!

Haaveilu herättää tunteita ja raivaa vauvalle tilaa vanhemman mieleen, tehden vauvan kokemuksellisesti hieman todemmaksi – tunteet vauvaa kohtaan alkavat syttyä. Kun suhde lapseen löytyy jo raskausaikana, hän tuntuu syntyessään tutulta, vaikkei häntä ole koskaan nähnyt.

Korostunut menettämisen pelko tai yllätysraskaus saattaa sulkea vauvan mieltä pois vanhemman mielestä.

Yllätysraskaus, kuormittava elämäntilanne tai masennus ovat sellaisia tekijöitä, jolloin vauvan elävöittämiseen mieleen kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Korostunut menettämisen pelkokin saattaa sulkea vauvan mieltä pois vanhemman mielestä.

Kun eläydyt vauvan oloon, välität hänelle turvallista kiintymystä. Kohtuvauva saa mielikuvissa olla erillinen yksilö, jolla omia tarpeita, haluja ja toiveita. Tasapainoiset unelmat ja suunnitelmat edistävät tunnesuhdetta ja herättävät vanhemman herkkyyden lasta kohtaan. Siitä seuraa vauvan synnyttyä hyvää vuorovaikutusta.

Oma esikoisvauvani on jo 13-vuotias. Yhdysvalloista tuotu pehmo majailee hänen huoneessaan kuitenkin edelleen. Se lienee äidille tärkeämpi muisto kuin lapsi ymmärtääkään.

Psykologi Leea Mattila toimii asiantuntijana Toisenlaiset äidit -ohjelmassa. Hän syventää vauva.fi-kolumnissaan kunkin viikon aihetta.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.