”Olen äiti, joka halkaisee viinirypäleet ja ostaa tahmeimmat jarrusukat", lukijamme kirjoittaa.


Olen äiti, joka kuljettaa kaksitoistavuotiaan kouluun autolla, kun syksyliukkaat yllättävät eikä koululaisen fillarissa ole talvirenkaita. Olen äiti, joka ryntää kieltämään kun nelivuotias esittelee taitojaan kiipeilytelineen yläverkossa. Olen äiti, joka halkaisee viinirypäleet, ostaa tahmeimmat jarrusukat ja nostaa sälekaihtimien narut pienten käsien ulottumattomille.

Olenko äiti, joka ymmärtämättömyyttään pilaa lastensa tulevaisuuden, vaarantaa heidän kykynsä kohdata vaikeuksia?

Korostunut pyrkimys raivata esteet lasten elämänpolulta ja säästää heitä pettymyksiltä on leimattu curling-vanhemmuudeksi, haluksi kiillottaa elon väylä mahdollisimman sileäksi. Hillittömän harjaamisen palkinnoksi on nähty jälkikasvu, joka liukuu elämän jäällä mahdollisimman kivuttomasti, ilman karheita kohtia. 

Toisinaan myös lasten vahtiminen ja suojelu tulkitaan haitalliseksi haluksi säästää lapsi kehon ja mielen kolhuilta. Asiantuntijatkin sen tietävät: riehuminen on hyvästä, kuhmut kuuluvat lapsuuteen kuin rypyt rakkauteen. Maalaisjärkikään ei tätä kyseenalaista, elämässä sattuu ja tapahtuu. Etenkin sattuu.

Mutta miksi jotkut siitä huolimatta keräävät kielonmarjat kotipihalta ja tekevät punkkitarkastuksen lokakuussa?

Omasta vanhemmuudestani olen paikantanut vain yhden syyn: menettämisen pelon, luopumisen lohduttomuuden. Ylisuojelevien vanhempien arkiset valinnat ja tolkuttomilta tuntuvat rutiinit voivat palautua syvemmälle kuin tiedostamattomaan tarpeeseen helpottaa lapsen elämää.

Halussa suojella vaaroilta tullaan elämän ytimeen, rakkauteen ja rajallisuuteen. Aina ei ole kyse siitä, ettei vanhempi tiedostaisi karheiden kohtien kuuluvan elämän jäälle vaan siitä, että hän tiedostaa jään pettävyyden – liiankin hyvin.

Riskien minimointi on kenties turhaa. Vain harvoin käsityskykymme riittää hahmottamaan kaikki väylällä odottavat karikot. Etenkin kun elämällä on taipumus roiskia eteemme riskejä, joita emme voineet edes kuvitella. Siitä huolimatta en ota riskiä, etten eliminoisi havaitsemaani riskiä. Silläkin riskillä, että kanssavanhempaa kaihertaa.

Olen äiti, joka pitää lastaan kädestä elämän jäällä. Olen äiti, joka tietää, että jää on karhea ja pettää joskus – meidän kaikkien alla.

Kirjoittaja on perheenäiti, joka yrittää työkseen tavoittaa edes häivähdyksen siitä, mistä elämässä ja kuolemassa on kyse.

Haluatko sinä olla seuraava lukijakolumnistimme? Lähetä kirjoituksesi osoitteeseen meidanperhe@sanoma.com. Tekstin pituus on 2 000 merkkiä. Toimitus voi lyhentää ja muokata tekstejä.

Lisää lukijoiden kolumneja:

Tiiu Itkonen: Myytti raskausajan hehkusta

Tuire Oittinen: Valkoisesta vallattomuuteen

Heidi Laamanen: Valokuvauspäivä

Moi! Mitä te teette? Kuva: iStockphoto

”Kurkin seksin aikana ovelle, ettei kukaan lapsista vain seiso siellä”, kolmen lapsen äiti tunnustaa.

”Nyt ymmärrän, mistä pimeässä ja peiton alla -myytti on lähtöisin. Lapsiperheestä”, kertoi 39-vuotias kahden lapsen äiti sen jälkeen, kun hänen nuorimmaisensa tassutti vanhempien makuuhuoneeseen kesken seksin.

Sen jälkeen ei tehnyt enää mieli pitää valoja päällä. 

Seksi pikkulapsiaikanakin on kuitenkin mahdollista, vaikkakin harvoin kovin spontaania. Kun arki ja ylimääräiset silmäparit kotona asettavat rajoituksensa aikuisten keskinäiselle kanssakäymiselle, tarvitaan vinkkejä heiltä, jotka asiasta tietävät: pienten lasten vanhemmilta. 

1. Tarjoa ruutuaikaa. 

”Kun lapsemme olivat pienempiä, heidät sai tehokkaasti naulittua puoleksi tunniksi ruudun ääreen pistämällä Muumit pyörimään. Edelleen, kun kuulen ohjelman tunnusmusiikin, mieli vaeltaa seksiin.” Nainen, 28, kolme lasta

2. Luota lukkoon.

”Lukittava makkarin ovi on ihan ehdoton. Lapsetkin tietävät, että äiti ja isä laittavat välillä oven lukkoon, kun haluavat jutella rauhassa keskenään.” Nainen, 37, kolme lasta

3. Mene saunaan. Tai ”saunaan”.

”Kylpyhuoneen ovessa on lukko, joten lasten hereillä ollessa harrastamme seksiä siellä. Ilmoitamme menevämme kahdestaan päiväsaunaan – tai vain 'satumme' yhtä aikaa suihkuun. Kun laittaa suihkun täysillä valumaan, ei tarvitse olla edes ihan hipihiljaa.” Nainen, 38, kaksi lasta 

4. Muista kuuloetäisyys.

”Seksiä harrastetaan vain, kun lapset ovat nukkumassa, ja silloinkin eri kerroksessa kuin lastenhuone on. Portaiden narahtelu paljastaa yössä vaeltelijat, joten meille jää aina aikaa teeskennellä, että katseltiin tässä vain telkkaria… Se toimii, jos kylpytakki on käden ulottuvilla.” Nainen, 38, kaksi lasta

5. Odota iltaan.

”Minun on vaikea antautua seksin vietäväksi, jos lapset katsovat seinän takana Pikku Kakkosta. Se tunne, että lapset saattavat tulla koska vain, ei kiihota. Siksi meillä on seksiä lähinnä iltaisin lasten jo nukkuessa tai jos lapset eivät ole jostain syystä kotona. Iltaisinkin kurkin seksin aikana ovelle, ettei kukaan lapsista seiso siellä tuijottamassa häkeltyneenä.

Ikimuistoisimmat kokemukset liittyvät siihen, kun melkein laukeamisen hetkellä lapsen kuulee oksentavan viereisessä huoneessa. Lapsiperheessä todella mennään tunnelmasta toiseen sekunnissa.” Nainen, 42, kolme lasta

Vierailija

Naiset kertovat: Mene ”saunomaan” ja 4 muuta keinoa, miten seksi pikkulapsiperheessä onnistuu varmimmin

Meillä on neljä lasta, nyt jo koululaisia ja teini-ikäisiä. Heidän ollessaan pieniä harrastimme mm. naapureiden kanssa "vaihtokauppoja" eli lähetimme lapset naapuriin tai he omansa vastavuoroisesti meille. Siinä tunnissa jolloin vauva ja taapero päiväunilla sekä isot lapset naapurissa ehti nauttia vähän pidemmälläkin kaavalla. Toinen suosikki oli viikonloppuaamujen lastenohjelmat. Lapset istuivat kuin nakutettuna television äärellä puolisen tuntia. Siinä hiljaa peiton alla lusikka-asennossa...
Lue kommentti
Liitän sanan ’taaperoimettäjä’ nyt ensimmäistä kertaa julkisesti itseeni. Kuva: Satu Kemppainen.

Miksi taaperoimetys aiheuttaa hämmennystä ja hävettää?

Olen imettänyt kolmesti. Kaikki kolme lasta ovat saaneet maitoa myös muualta kuin rinnoistani. En suunnitellut imetysteni pituutta tai tapaa. Jokaisen lapsen imetyksestä olen oppinut jotakin.

Ensimmäisen lapsen kanssa, voi taivas, yli kymmenen vuotta sitten, imetys oli kamalaa. Suihkin suihkutisseillä maitoa kahvilassa vieraisiin pöytiin. Lapseni oli tukehtua maitotykkieni laukauksiin. Rinnat paisuivat liiasta pumppauksesta äärirajoille. Kyllä, liivikaupasta loppuivat koot kesken. Myönnän, että sulkeuduin vauva-aikana kotiin, koska en halunnut yleisöä maitosodalleni. Sota kesti lähes vuoden, ja olin onnellinen, kun se loppui.

Lapseni oli tukehtua maitotykkieni laukauksiin. Kyllä, liivikaupasta loppuivat koot kesken.

Toisen lapsen kanssa osasin laittaa tissini kuriin ajoissa. Kun imetys ei ollut jatkuvaa taistelua, se todella oli käsittämättömän vaivatonta. Yhtäkkiä imettäminen puistonpenkillä, appiukon vieressä tai vaikka lätkämatsissa tuntui helpolta. Silti imetin tätä lasta lyhyemmän ajan kuin esikoista, vain kahdeksan kuukautta, koska lapsi itse halusi niin. Ja minäkin halusin.

Kolmas lapseni ryömi heti synnytyksen jälkeen rinnalleni. Hän rakasti olla rinnalla, ja minä rakastin vain katsella häntä. Yhtäkkiä minulla ei ollut kiire minnekään. En huomannut mitään rasittavia tiheän imun kausia, vaan antauduin imetykselle. Olin valmis tasaamaan hengitykseni, rentoutumaan. Kuin huomaamatta lapseni täytti vuoden, ja hups, olinkin taaperoimettäjä.

Liitän sanan ’taaperoimettäjä’ tässä nyt ensimmäistä kertaa julkisesti itseeni.

Liitän sanan ’taaperoimettäjä’ tässä nyt ensimmäistä kertaa julkisesti itseeni. Olenko se todella minä?

En ollut koskaan ajatellut imetyksen maksimipituutta, mutta en nähnyt itseäni taaperoimettäjänä. Lapsi oli täyttänyt maagisen yhden vuoden, ja yhtäkkiä leppoisa imetyshetki vaihtui salakähmäiseen pälyilyyn. Päässäni takoi: Miten tähän tultiin? Lapsi varmaan roikkuu rinnalla vielä kouluikäisenäkin! Rajoittaako tämä vapauttani? Miksi en osaa lopettaa?

Kun joku kysyi, että imetinkö vielä, vastasin kaarrellen, että juu, mutta lopettelemassa ollaan, on tuo lapsi vain vähän tissin perään. Oikeasti me molemmat olimme tissin perään. Olimme koukussa hetkeen, jossa saatoimme unohtaa päiväkodin, työt ja vanhempien sisarusten käninän, ja vain tuijottaa toisiamme, olla lähellä. Toki poika saattoi olla koukussa itse tuotteeseenkin.

Päässäni takoi: Miten tähän tultiin? Lapsi varmaan roikkuu rinnalla vielä kouluikäisenäkin! Miksi en osaa lopettaa?

Minusta oli tullut kaappi-imettäjä. Niin syvään minussa oli kirjoitettu, että taaperoimetys on jotenkin outoa. Tunnen edelleen sitä kohtaan ristiriitaa. Mikä saa minut ajattelemaan niin? THL:n imetyssuositus on vuosi ja WHO:n kaksi vuotta. Kukaan ei kauhistellut tai pilkannut, vaikka imetin taaperoa.

Jokaisella meillä on omanlaisensa äiti-identiteetti. Lapsen kasvatus ja siihen liittyvät valinnat ovat jatkuvaa identiteetin vahvistamista. Taaperoimetys ei kuulunut minun identiteettihorisonttiini, ja oli siksi kipukohta.

Tiedän, etten ole ainoa kaapissa imettänyt. Tiedän äitejä, jotka kipuilevat pitkäksi venyneen imetyksen kanssa kuukausia, koska omat ja ulkopuolen odotukset ovat ristiriidassa. Ja sitten tiedän äitejä, jotka pystypäin imettävät tai ovat imettämättä juuri niin kauan tai vähän aikaa kuin itseä ja lasta huvittaa. Te olette esikuviani!

Mutta meille epävarmoille äideille sanoisin: Imetystaipaleesi pituus on sinun oma, yksityinen asiasi. Siinä ei ole mitään hävettävää.