Kuva: Veikko Somerpuro
Kuva: Veikko Somerpuro

Lapsi tarvitsee vanhemman haltioituneita katseita, Jari Sinkkonen sanoo.

"Lapsen kehumiseen ei tarvita aina sanoja. Valtavan suuri merkitys on vanhemman katseilla, äänenpainoilla, ilmeillä ja kosketuksella. Ylistävillä lauseilla ei ole väliä, jos kehonkielesi kertoo muuta. Ristiriitaiset viestit ovat hämmentäviä ja lapselle haitallisia.

Jos aikuinen on aidosti vaikuttunut lapsen taidosta, lapsi kyllä näkee sen tämän silmien loisteesta ja hymystä. Sellaiset tilanteet aikuisen ja lapsen välillä ovat hienoja kohtaamisten hetkiä.

Kehu lasta silloin, kun tunnet, että hän on tehnyt jotain erityisen hyvin. Kehumista ei tarvitse taktikoida, mutta on tärkeätä antaa palautetta, jos lapsi on ponnistellut jonkin tavoitteen eteen. Yrittämisestä on syytä kiittää.

Lapsen itsetuntoa rakentaa se, että hän on edistynyt aikaisempiin suorituksiinsa verrattuna ja se huomataan. Katsopa, sait sen vaikean soittoläksyn sujumaan!

Ei ole pelkoa, että lapsi kokee olevansa hyväksytty vain suoritusten perusteella, jos hänellä on varmuus siitä, että häntä rakastetaan varauksetta. Hyvä itsetunto ei rakennu vain kehuista vaan on seuraus hellimisestä ja vanhempien haltioituneista katseista: olet niin rakas ja ihmeellinen.

Arvostetuksi tulemisen kokemus kasvaa siitä, että ollaan ja tehdään yhdessä. Voidellaan yhdessä voileivät ja katsotaan sylikkäin lempiohjelma televisiosta. Lasta ei voi koskaan paijata ja pitää lähellä liikaa.

Ennen ei lapsia kehuttu, sillä pelättiin, että kehut ylpistävät. Osa vanhemmista on mennyt nyt toiseen äärimmäisyyteen. Jos tenava piirtää paperille söherön tai soittaa Aaronin pianokoulusta pari pimpautusta, hänestä ollaan tekemässä ihmelasta. Se on väärin häntä kohtaan. Normaalista käytöksestä ei tarvitse tehdä numeroa.

Turha kehuminen voi – päinvastoin kuin on tarkoitus – vaurioittaa lapsen itsetuntoa. Vanhemmat eivät silloin kehu lapsen tekemistä vaan siitä luomaansa kuvaa. He sijoittavat lapseen odotuksiaan ja mielikuviaan, idealisoivat häntä ohi sen, mitä hän oikeasti on ja osaa.

Lapsi joutuu ansaan: kehut ovat ihania, mutta hän tietää, etteivät ne vastaa todellisuutta. Tällöin itse lapsi unohtuu helposti. Juuri silloin, kun hän tarvitsisi aikuista tuekseen.

Yltiöpositiivinen kehuminen voi olla este lapsen taitojen kehittymiselle. Kun vanhemmat ylistävät mitä vaan lapsen suoritusta, mukelo miettii että aha, olen niin hyvä, että mitäs tässä enää harjoittelemaan.

Tämä ei tarkoita sitä, ettei lapsen toimista pitäisi olla kiinnostunut. Piirustustaan esittelevälle voi sanoa, että mukavaa kun piirrät, ja tarjota lisää värikyniä.

Aitojen kehujen ohella lapsen itsetuntoon vaikuttaa vahvasti se, miten valmistat häntä sietämään epäonnistumisia. Kun pohjalla on varmuus siitä, että kelpaa omana itsenään, lapsi kestää omat mokansa paremmin. Niitä tulee väistämättä eteen jokaiselle.

Lapsen on voitava luottaa siihen, että vanhempien rakkaus ei riipu hänen teoistaan. Ja siihen, että vanhempi on vierellä ja lohduttaa.

Varsinkin silloin, kun ei ole syytä kehuihin."

Jari Sinkkonen on lastenpsykiatrian dosentti ja Pelastakaa Lapset ry:n ylilääkäri.

Lue lisää

4 tapaa kehua lasta

Lastenpsykiatri: "Kosketus on lapselle yhtä tärkeää kuin uni"

Tarjoa lapselle turvaa, kun hän kömpii yöllä viereesi nukkumaan

Vierailija

Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen: "Hyvä itsetunto ei rakennu vain kehuista"

Täyttä asiaa. Olen itse pohtinut miten vanhempani ovat onnistuneet tuhoamaan itsetuntoni, vaikka ovat olleet "hyviä" vanhempia eli joulut, synttärit juhlittu ja kehuttu piirustuksista. Kuitenkin jätettiin yksin huoneeseen itkemään ja huudettiin pikkujutuista, en tuntenut koskaan saavani tarpeeksi hyväksyntää. Herkkänä lapsena masennuin, enkä saanut siihen tukea. Nyt olen katkera ja epävakaa aikuinen ja vanhempani saavat vanheta ilman minua.
Lue kommentti
”En osannut hoitaa vauvaa yhtään paremmin vain siksi, että minulla on tissit”, Essi sanoo. Kuva: Panu Pälviä

Essi Hellén haluaa opettaa tyttärelleen omien rajojen puolustamista. Ketään ei saa satuttaa eikä mihin tahansa suostua.

Siiri on puettu päiväkodin joulujuhlaa varten Marimekon punaiseen unikkomekkoon, äidin kirpparilöytöön. Äiti on vaihtanut farkut mustavalkoiseen, geometrisesti kuvioituun mekkoon. Mutta isä ei Siirin mielestä näytä vielä kovin juhlavalta, joten hän kysyy:

– Isi, minkä mekon sinä laitat?


Näyttelijä Essi Helléniä huvittaa, kun hän muistelee tilannetta. Samalla se vähän kirpaisee.

Tytär ei ole vielä oppinut ajattelemaan, että sukupuoli sanelee, mitä joku voi tehdä. Essi toivoo, ettei koskaan oppisikaan. Sillä kertaa Siirin isä, näyttelijä Mikko Virtanen lähti juhliin kuitenkin housuissa.

– Se oli ensimmäinen kerta, jolloin tapasimme monia Siirin päiväkotikavereiden perheitä, eikä Mikko halunnut antaa liian outoa ensivaikutelmaa. Niin tiukassa perinteinen ajattelu meissä aikuisissa istuu.

Seuraaviin juhliin Mikko on luvannut laittaa mekon.

”Oli ihanaa huomata, että olen edelleen kokonainen ihminen myös ilman lasta.”

Kotiovi kiinni. Essi hyppäsi autoon ja ajoi pianistin kanssa konserttipaikalle. Synnytyksestä oli kulunut kaksi ja puoli kuukautta.
Konserttitalon takahuoneeseen oli katettu esiintyjille kahvit. Essi viimeisteli meikin, kävi läpi laulujen järjestyksen ja vilkaisi vielä kerran kännykkää. Ei viestiä kotoa, kaikki siis hyvin.

Tom Waitsin laulujen esittäminen kahdestaan pianistin kanssa jännitti. Siirin jättäminen hoitoon ei. Mikko oli illan töissä teatterilla, mutta Mikon vanhemmat olivat tulleet hoitamaan lapsenlastaan.

Viimeisten aplodien jälkeen Essi kokosi tavaransa rivakasti, onnellisena. Lauluiltakiertueen järjestäminen oli älyllinen ja luova haaste, jota hän oli kaivannut.

– Oli ihanaa huomata, että olen edelleen kokonainen ihminen myös ilman vauvaa.

Sekin tuntui oikealta, että tytär sai alusta asti luoda läheiset ja luottavaiset välit kaikkiin isovanhempiinsa.

– Minulle on tärkeää, että saan olla muutakin kuin äiti. Ja isovanhemmille on tärkeää, että heihin luotetaan ja he saavat ottaa ison roolin Siirin elämässä.

”Olen isien asialla. Heiltä ei saa odottaa yhtään sen vähempää kuin äideiltä.”

Essi ja Mikko eivät puhuneet etukäteen, miten he vanhemmuuden jakaisivat. Ensimmäisestä sekunnista asti oli selvää, että he ovat samalla viivalla.

– Enhän minä osannut hoitaa vauvaa yhtään paremmin kuin Mikko vain siksi, että minulla on tissit ja pimppi.

Siiri ei ensimmäisinä viikkoina oppinut imuotetta, vaikka imetyksen eteen tehtiin kaikki mahdollinen. Siitä seurasi, että kumpi tahansa vanhemmista pystyi ruokkimaan vauvaa. Essin oli mahdollista lähteä varhain kuntosalille ja töihin. Se herätti ympäristössä välillä kummastusta. Mihin tuore äiti on vauvansa jättänyt?

– Se suututti Mikon puolesta. Mistä kukaan tiesi, vaikka hän olisi hoitanut Siiriä paremmin kuin minä, Essi sanoo.

– Olen isien asialla. Heiltä ei saa odottaa yhtään sen vähempää kuin äideiltä. Se on isien oikeus ja velvollisuus.

”Ymmärrän, miksi moni äiti pitää kiinni ykkösvanhemman paikasta.”

Äiti pois! Haluun isin! On Essin nukutusvuoro, mutta kaksivuotias huutaa kasvot punaisina sängyssä. Lopulta tyttö pyytää päästä rauhoittumaan isin viereen olohuoneen sohvalle.

Essi on iloinen ja ylpeä siitä, että tyttärellä ja puolisolla on erityisen läheinen suhde. Silti näitä hetkiä ei ole helppo ottaa vastaan.

 – Ymmärrän, miksi moni äiti pitää kiinni ykkösvanhemman paikasta. On ihanaa olla se kaikkein tärkein.

Joskus Essi miettii jo valmiiksi lannistuneena, millainen show mahtaa olla luvassa, kun on hänen nukutusvuoronsa. Tasapuolisuuden vuoksi vuoroista pidetään silti kiinni.

Ihan kaikesta ei jaksa vääntää. Viimeksi päivällisellä Siiri vaati, että isin pitää kaataa maito. Essi myöntyi, vaikka maitopurkki oli hänellä jo kädessä.

– Vanhemmuuteen kuuluu, että pitää olla isompi ihminen kuin oikeasti onkaan.

”Haluan usein tehdä toisin kuin muut. Ehkä siksikin tahdoin äidiksi jo nuorena”, Essi sanoo. Kuva: Panu Pälviä
”Haluan usein tehdä toisin kuin muut. Ehkä siksikin tahdoin äidiksi jo nuorena”, Essi sanoo. Kuva: Panu Pälviä

Mä vaan haluaisin vauvan. Yhteen aikaan lause livahti Essin suusta aina, kun joku ystävistä kysyi, mitä kuuluu. Hän oli 24-vuotias ja valmistunut juuri Teatterikorkeakoulusta. Myös silloin oli kyse siitä, miten sukupuoli rajoittaa valintoja.

Jos nuori naisnäyttelijä jää äitiyslomalle ennen kuin on ehtinyt saada nimeä, miten käy uran? Essillä oli tiedossa rooli elokuvassa, kunhan rahoitus vain saadaan kuntoon. Teen ensin sen leffan, sitten saan vauvan, hän ajatteli.

Sitten hän kuuli, että eräs tuttava oli raskaana, ja kimmastui.

Epäreilua! Miksi hän saa nyt jo vauvan ja minä en? Mitä oikein odotan?

– Totesin, että jos jään odottamaan jotain tiettyjä rooleja, saan odottaa lopun ikääni.

Kun päätös oli tehty, vauva sai alkunsa nopeasti. Kyseinen elokuva ei koskaan saanut rahoitusta.

Essi sen sijaan on äitiysloman jälkeen kilpaillut tv-sarja Putouksessa kahdella kaudella ja näytellyt kolmessa elokuvassa.

– Olisi ehkä ollut minulle kasvattavaa, jos en olisi tullut raskaaksi niin helposti. Olisin saanut harjoitella vähän kärsivällisyyttä, Essi miettii nyt.

”Synnytys on onnistunut, jos sen päätteeksi äiti ja vauva ovat elossa.”

Kasvattava osuus tuli myöhemmin. Siirin odotusaikana Essi ja Mikko asuivat töiden takia Kokkolassa. Essi esitti vaativaa pääroolia kolmen tunnin musiikkiteatteriesityksessä, vaikka oli raskauden takia jaksamisensa rajoilla. Hän sairastaa ykköstyypin diabetesta, ja huono verensokeritaso alkuraskaudessa voi altistaa sikiön kehityshäiriöille. Loppuraskaudesta riskinä taas on, että sikiö kasvaa liian isoksi.

– Näin jälkikäteen tuntuu hulluudelta, että tein fyysisesti niin kuormittavaa työtä raskausaikana, vaikka pelissä oli lapsemme hyvinvointi. Se oli sekoitus kunnianhimoa ja velvollisuudentuntoa. En halunnut jättää työyhteisöä pulaan. Onneksi kuitenkin saimme terveen lapsen.

Säntillisenä ihmisenä Essi oli laatinut synnytyssuunnitelman, johon kuului lääkkeetön alatiesynnytys. Mutta kuukautta ennen laskettua aikaa Essillä todettiin raskausmyrkytys, ja synnytys pitikin käynnistää.

Sitä käynnistettiin neljä päivää. Supistukset sattuivat, mutta kohdunsuu ei auennut. Kun Essi neljännen tuskaisen päivän iltana kärrättiin leikkaussaliin ja Siiri vihdoin syntyi, Essi oli pelkästään onnellinen ja kiitollinen: Syntyi elävä vauva!

– Sektioon päätyminen ei tuntunut epäonnistumiselta, vaikka etukäteen olin niin pelännyt. Synnytys on onnistunut, jos sen päätteeksi äiti ja vauva ovat elossa.

”Heiluttelin helistintä ja luin loruja niin perkeleesti. Jälkikäteen ajateltuna se tuntuu mielipuoliselta.”

Äitiysloman piti olla mahtavaa aikaa. Ei se ollut. Essi ei tuntenut keskipohjalaisesta pikkukaupungista muita kuin työkaverit.
Oli kaksi kahvilaa, joista toiseen oli vaikea päästä vaunujen kanssa. Valtaosan ajasta Essi oli kahdestaan vauvan kanssa ja odotti Mikkoa kotiin töistä.

Hän oli lukenut kasvatusoppaita ja tiesi varhaisen vuorovaikutuksen tärkeyden.

– En mielestäni voinut katsoa telkkaria, kun Siiri oli hereillä. Mutta mitä parikuisen pötkön kanssa voi tehdä? Heiluttelin helistintä ja luin loruja niin perkeleesti. Jälkikäteen ajateltuna se tuntuu mielipuoliselta. Kun vauva kerran oli tyytyväinen, miksen tehnyt mitä huvittaa?

Kuva: Panu Pälviä
Kuva: Panu Pälviä

Kun Kokkolan-pesti päättyi ja perhe palasi Helsinkiin, Essi olisi halunnut halata kaikkia kahviloita ja elokuvateattereita, Tokoinrantaa, Karhupuiston lippakioskia ja Kumpulan maauimalaa. Mikko jäi vuorostaan kotiin, kun Siiri oli yhdeksän kuukautta. Näyttelijäpariskunta on sopinut, että kumpikin heistä voi tehdä vuorotellen töitä hiukan enemmän. Nyt Siiri käy päiväkodissa.

– Hän meni hoitoon kaksivuotiaana, ja silloin jo tuntui, että on aika. Päiväkodissa opitaan toimimaan ryhmässä, tullaan yhteiskunnan jäseneksi.

Tietenkin Essin sydäntä puristi, kun hän ensimmäistä kertaa jätti Siirin ja seepraunilelun päiväkodin pihalle. Hän käveli kadunkulman taakse ennen kuin antoi kyynelten tulla. Silti hän tiesi, että tämä on oikea ratkaisu.

– Suututtaa, kun monet mustamaalaavat päiväkoteja ja äidit potevat syyllisyyttä siitä, että laittavat lapsen hoitoon. Älkää pissatko omaan puuroon, naiset! Päivähoitosysteemi on luotu sitä varten, että naiset saavat tehdä töitä. Siellä on koulutetut, lapsirakkaat ihmiset lapsia hoitamassa ja kasvattamassa.

Essi haluaa opettaa tyttärelleen omien rajojen puolustamista. Ketään ei saa satuttaa eikä mihin tahansa suostua.

Joululomalla Thaimaassa oli ihanan rentoa työteliään syksyn jälkeen. Essi vaihtoi Siirille paitaa rantaravintolassa, ja kaksivuotiaan pikku pömppömaha paljastui. Ohikulkeva tarjoilija taputti sitä ja vitsaili: Ei enempää jätskiä tälle tytölle.

– Onneksi se oli englanniksi! En halua, että Siiri ikinä kuulee tuollaisia kommentteja ulkonäöstään.

Essi itse kävi opiskeluaikoina lievän syömishäiriön rajoilla, kun kokeili, minkä verran voi lenkkeillä ja syödä pelkkää salaattia.

– Ajattelin olevani näyttelijäksi väärän näköinen ja kokoinen, että ilmehdin liikaa ja olen muutenkin vääränlainen. Siirille haluan näyttää tervettä esimerkkiä. En moiti omaa ulkonäköäni, enkä arvostele muiden vartaloita.

Sukupuolten tasa-arvon ja itseluottamuksen lisäksi Essi haluaa opettaa tyttärelleen omien rajojen puolustamista. Ketään ei saa satuttaa eikä mihin tahansa suostua.

– Siiri osaa jo sanoa napakasti: Tuo ei tunnu kivalta. Hänen ei tarvitse tulla syliin, jos juuri silloin ei siltä tunnu.

Juttu on julkaistu Meidän Perheessä 3/2016

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Tässä on tilaa molemmille. Isosisko Amanda saa äidinmaitoa muutaman kerran päivässä, Noel aina halutessaan. Kuva: Satu Kemppainen

Kaksivuotias Amanda ja kahdeksankuinen Noel saavat molemmat äidinmaitoa. Tandemimetys on ollut Anna-äidille luonteva valinta.

Tissshh, toteaa Amanda, 2, kömpii äidin syliin ja painaa päänsä tämän kaula-aukkoon. Toisella rinnalla on jo asukas, kahdeksankuinen pikkuveli Noel.

Sisarukset hörppivät maitoa hetken tyytyväisinä, mutta alkavat pian kiskoa toisiaan hiuksista. Anna-äidin ei auta muu kuin pyytää Amandaa menemään isän kanssa piirtämään, jotta veli saa syödyksi.

– Ei laiteta tällä kertaa värikynää korvaan, Kalle-isä muistuttaa.

Vielä kuusi vuotta sitten Annan olisi ollut hankala kuvitella, että hän imettäisi vielä kahtakin lasta yhtä aikaa.

Ada-esikoisen imetystä vaikeutti lonkkaluksaation takia käytetty iso lonkkatyyny. Imetysasentoja oli vaikea löytää, ja kuukauden vanhana Ada siirtyi kokonaan korvikkeelle. Se oli Annalle pettymys.

– Itkin sitä pitkään. Ajattelin jopa, että jos joskus saisin lisää lapsia, en voisi imettää heitäkään – se olisi epäreilua Adaa kohtaan.


Kuka se siellä? Kalle-isä on löytänyt omat tapansa olla lastensa kanssa, vaikka maito tuleekin äidiltä.


Tällä olis nälkä. Myös Amandan lelut pitävät maidosta. Isä ja isosisko Ada ovat leikissä mukana.

Anna ja Adan isä erosivat, kun tyttö oli kahdeksankuinen. Neljä vuotta sitten Anna tapasi Kallen.

Kun pariskunta alkoi odottaa Amandaa, Anna halusi tehdä kaikkensa, jotta aiempi pettymys ei toistuisi. Imetys sujuikin jo ensi hetkistä. Ensimmäiset viikot Annasta tuntui, että vuorokaudessa oli vähemmän sellaisia tunteja, kun hän ei imettänyt. Se ei silti ahdistanut, päinvastoin. Suru esikoisen imetyksestä alkoi vaimeta.

– Adakin oli jonkin aikaa tosi kiinnostunut rinnoistani. Lypsin hänelle maitoa lasiin, ja kyllä Ada sen mielellään joi, mutta ei pyytänyt enää toiste lisää, Anna muistelee.

”Kielteiset tunteet ovat tandemimetyksessä tavallisia, mutta silti siitä tuli paha mieli.”

Jo puolen vuoden päästä Anna oli jälleen raskaana. Hänelle oli heti selvää, että hän haluaisi kokeilla, onnistuisiko tandemimetys eli kahden lapsen imetys yhtä aikaa. Neuvolakin kannusti Annaa jatkamaan voimiensa mukaan, koska kyseessä ei ollut riskiraskaus.

Annan vointi pysyi hyvänä läpi odotuksen, mutta hormonaalisista syistä maito väheni niin paljon, että Amandalle täytyi tarjota myös korviketta. Sinnikkäästi tyttö silti jaksoi tissillä käydä, ja synnytyksen jälkeen kärsivällisyys palkittiin.

– Amandan ilme oli aika autuas, kun hän maidonnousun jälkeen pääsi ensimmäistä kertaa rinnalle, Anna naurahtaa.

Kotona Anna huomasi, että isosisaruksen imetys herätti hänessä myös kielteisiä tunteita.

– Tuntui, että tarvitsen tilaa. Amanda ei antanut Noelin syödä rauhassa, vaan kiskoi veikalta tissiä suusta. Minua ärsytti, ja välillä tuli fyysistäkin pahoinvointia. Nämäkin tunteet ovat tandemimetyksessä tavallisia, mutta silti siitä tuli paha mieli.


Pikkuveljelle myös. ”Välillä, kun Amanda on rinnalla, hän saattaa alkaa kaivaa toista tissiä esiin Noelia varten”, Anna kertoo.

Kun vauva halusi maitoa lähes tauotta ja taaperokin toistakymmentä kertaa päivässä, alkoi Annan pinna pettää. Amandan imetystä oli pakko hiukan äidintahdistaa.

”Amanda saa usein kuulla, mitä noin iso tyttö tissillä tekee, vaikka hän on vielä kovin pieni.”

Anna koki myös helpommaksi, että lapset kävivät rinnalla pääosin eri aikaan. Näin Amandan imetys tuntui taas mukavalta, ja samalla tyttö sai kaipaamaansa omaa aikaa äidin kanssa.

– Nyt imetän Amandaa kolme, neljä kertaa päivässä. Hän saa itse päättää, koska haluaa lopettaa kokonaan.

THL:n mukaan noin kolmasosa suomalaisäideistä imettää vuoden tai pitempään. Maailman terveysjärjestö WHO suosittelee vähintään kahden vuoden imetystä. Rintamaidon ravinteet ja muut terveyshyödyt eivät katoa mihinkään, vaikka imetys jatkuisi vuosia. Pitkä imetys myös esimerkiksi laskee äidin rintasyöpäriskiä. Silti taaperoimetys herättää ennakkoluuloja.

– Nykyään Amanda saa usein kuulla, mitä noin iso tyttö tissillä tekee, vaikka hän on vielä kovin pieni.