Miina Supinen: Lapset ovat pääsylippu hauskoihin paikkoihin.


Rakastan maalaamista. Pidän värien sekoittelusta, tahmeiden värinappien koskettelusta ja erilaisten läiskien tiputtelusta paperille. Pidän jopa akvarellivärin tuoksusta. Toisin sanoen vastaan kuvataitelijana keskivertoista 3-vuotiasta.

Olen osallistunut joskus maalauskursseille, mutta jälki ei ole ole ollut kovin hääviä. Minulta puuttuu jokin visuaalinen osanen aivoista: niin paljon kuin pidänkin kuvataiteesta, en pysty tuottamaan mielenkiintoisia enkä kauniita kuvia.

Viime kesänä kävi tuuri. Keksin ilmoittaa tyttären ja itseni vanhempi-lapsi-kuvateideleirille, joka pidettiin Suomenlinnassa. Viikosta tuli kesän paras.

Menimme joka aamu lautalla saareen ja kuljimme toisten lasten ja vanhempien kanssa heräävän saaren halki taidekouluun. Maalasimme raunoita, niittyjä, kallioita ja merta lahjakkaan taitelijan ohjauksessa. Työhuoneessa oli aina hieno, keskittynyt tunnelma. Lapset ja aikuiset tekivät töitään vieri vieressä.

Entä sitten lopputulokset? Kurssilaiset saivat aikaan upeita ja omaperäisiä töitä. Tytär oppi paljon. Minun maalausteni kohdalla aikuiset puhkesivat yleensä hymyyn ja sanoivat: "Oi miten hieno! Kukas lapsi tämän on tehnyt?" Mutta ei se mitään haitannut - tytär oli minun alibini. Hänen kanssaan minulla oli rento ja hyvä fiilis maalatessani omalla tavallani.

Lapset ovat pääsylippu hauskoihin paikkoihin ja tilanteisiin. Heidän kanssaa tulee lähdettyä koiranäyttelyihin, vaikka meillä ei ole koiraa ja raveihin, vaikka emme totoa. Tutkimme salaperäisiä metsäpolkuja ja kiipeämme lintutorneihin, vaikka meillä ei ole kiikareita.

On kaunistelua väittää että perhe-elämä ei rajoittaisi aikuisten elämää - totta kai se rajoittaa. Moni hauska asia jää taakse, kun villi ja huoleton aikuiselämä vaihtuu lapsiperheen arkeen. Toisaalta lasten seura tarjoaa myös uusia kivoja elämyksiä. Ja varsinkin niitä, jotka ovat jääneet jonnekin matkan varrelle.

Kun olin pieni ja vierailimme sukulaisten ja ystäväperheiden luona, isäni saattoi joskus livistää aikuisten seurueesta ja tulla lastenhuoneeseen lukemaan meille lapsille Aku Ankkaa. ”Siellä oli niin tylsät jutut”, hän saattoi sanoa hieman häpeillen. Minusta tuntuu, että ymmärrän häntä aika hyvin. Meillä luetaan nykyisin joka ilta Carl Barksin klassikoita. Atlantiksen arvoitus on suosikkini.

Lue lisää nettikolumneja

Vierailija

Lapset, mikä ihana tekosyy

Niinpä mentiin meilläkin aikoinaan koko sakki joka paikkaan: koulun juhliin, hammaslääkärin vastaanotolle, päivystykseen, häihin ja hautajaisiin. Mutta kivoja muistoja on jäänyt lastentapahtumista ja äiti-lapsikerhoista, joissa sain olla mukana. Huvipuistot tosin olivat minulle usein kauhun paikkoja, kun tulen huonovointiseksi lasten karusellissakin. Mutta hengissä niistäkin vierailuista sentään selvittiin. Terv. Ex-yh
Lue kommentti
Vierailija

Lapset, mikä ihana tekosyy

Kiva huomio, lasten myötä menettää paljon mutta myös saa jotain mitä muuten ei olisi saanut. Tätä ei tule välttämättä ajatelleeksi, kun vain joskus sortuu ajattelemaan mitä on menettänyt (toki iloisena lapsista). Tätä lukiessani muistin että taisin joskus itsekin miettiä ennen kuin oli yhtäkään lasta (nyt kaksi) että jos olisi lapsia niin voisi hyvin mennä johkin. Yksin ei oikein tohtinut aina lähteä johkin, ja ajattelin että lapsen kanssa jossakin tapahtumassa tms. olevaa ei kukaan ainakaan...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Tilaajille
Kun kavereille syntyy lapsia, Ilellä on yksi sääntö: älä pelottele tulevasta. ”Inhoan eniten sitä, kun joku sanoo, että odotapa vain, kun tulee se vaihe. Miksi pilaisin toisen iloa?”  Kuva: Milka Alanen
Kun kavereille syntyy lapsia, Ilellä on yksi sääntö: älä pelottele tulevasta. ”Inhoan eniten sitä, kun joku sanoo, että odotapa vain, kun tulee se vaihe. Miksi pilaisin toisen iloa?” Kuva: Milka Alanen

Ile Uusivuoren resepti pikkulapsiajan vaaran vuosiin on tämä: pitkä isyysvapaa, oma jumppatauko ja megaleveä sänky. – Tiedämme, että elämme nyt vaikeinta aikaa.

Kolme pientä lasta, isä ja eteinen. Ile Uusivuori on viemässä lapsia puistoon. Esikoispojalla, 4, on sukka huonosti, keskimmäisellä haalari ja kolmen vuoden uhma, ja kaikilla pinnassa hiki.

Kun pojat ovat valmiita, Ile laittaa heidät rappukäytävään, koska...

On melko tavallista, että lapsi käyttäytyy eri tavoin eri vanhemman seurassa, lapsi- ja perhepsykologi Leea Mattila kertoo.

Olen kohta kaksivuotiaan lapsen äiti ja ihmeissäni hänen käytöksestään – tai pikemminkin sen eroista riippuen siitä, onko lapsi minun vai isänsä seurassa.

Esimerkiksi lähdöt päiväkotiin ovat minun kanssani mahdotonta rimpuilua. Isän kanssa siirtymätilanteet sujuvat paljon helpommin.

Samoin lapsi saattaa olla isänsä kanssa kaksin rauhallinen ja hyväntuulinen, mutta minun saapuessani paikalle ääni kellossa muuttuu välittömästi: lapsi heittäytyy lattialle, haluaa syliin ja siitä pois, eikä mikään tunnu olevan hyvin.

Olemme mieheni kanssa aika samoilla linjoilla kasvatuksessa ja sanoitamme tilanteita mielestäni samalla tavalla, mutta nyt olen alkanut miettiä, onko syy lapsen kiukutteluun todella minussa. Mitä voisimme tehdä?

Hämmentynyt

Ei ole tavatonta, että lapsi toimii eri tavalla eri vanhemman kanssa. On hienoa, että katsot tilannetta kokonaisuutena. Niin helposti voisi tulla ajatelleeksi yksiviivaisesti vaikka niin, että lapsi on vain tahallaan hankala.

Voisiko kyse olla siitä, että lapsi liioittelee tunteitaan sinun kanssasi, jotta varmasti huomaat hänen tarpeensa?

Ensimmäisen ikävuoden aikana lapselle muodostuu vuorovaikutuksesta niin sanottuja oletusmalleja. Stressaavissa tilanteissa lapsella herää tarve saada vanhemmalta lohtua ja turvaa. Hän reagoi tällöin itselleen tyypillisellä strategialla, jolla varmistaa saavansa huomiota ja hoivaa. Siten hän pyrkii turvaamaan eloonjäämismahdollisuutensa.

Voisiko kyse olla siitä, että lapsi ikään kuin liioittelee tunteitaan sinun kanssasi, jotta varmasti huomaat hänen tarpeensa? Tällainen ristiriitainen kiintymysmalli voi muodostua, jos vanhempi vastaa lapsen kiintymystarpeisiin epäjohdonmukaisesti: toisinaan lempeää ymmärrystä tarjoten, toisinaan välinpitämättömyyttä tai rajoja ilmaisten.

Kuvaat erityisesti ero- ja kohtaamistilanteita. Nämä ovat tyypillisesti tunnelatautuneita hetkiä, jotka aktivoivat lapsen kiintymyssuhdestrategioita. Lapsi kaipaa silloin stressilleen turvallista säätelijää.

Kun vanhempi kestää kiukkua rauhallisesti ja myötätuntoisesti, lapsen oma tunnesäätely kehittyy. 

Taaperoikäinen voi myös pyrkiä hallitsemaan vuorovaikutusta tunteillaan. Uhmaikää lähestyvä kaksivuotias testaa rajojaan. Kun vanhempi kestää kiukkua rauhallisesti ja myötätuntoisesti, lapsen oma tunnesäätelykapasiteetti kehittyy. Vanhemman epäjohdonmukaisuus taas lisää vettä valtataisteluiden myllyyn.

Kokeile erotilanteiden ennakointia. Valmistaudu etukäteen ja päätä pysyä itse rauhallisena ja turvallisena. Kiinnitä huomiota siihen, että elekielesi viestii empatiaa ja että sanasi vahvistavat tätä. Asennoidu lempeän leikillisesti: ”Hei, höpönassu, otetaanko tänään aikaa pukemisessa? Saadaanko meille enkat?”

Jos joskus on mahdollista, voit huomiota herättämättä videoida lähtötilanteitanne ja katsoa niitä jälkikäteen. Pyri silloin miettimään, miltä kyseinen tilanne lapsesta tuntuu. Mitä tunteita ja ajatuksia omassa mielessäsi on? Miten mielentilanne näkyvät käyttäytymisessänne?

Vierailija

Miksi lapsi raivoaa vain äidille?

Minulla on kaksi lasta, 5-vuotias ja vauva. Kirjoittajan tilanne kuulostaa melko samalta kuin meillä on ollut esikoisen kanssa enemmän tai vähemmän aina. Enemmän nuorempana, vähemmän nykyään. Lapsi on saanut kovimmat raivokohtaukset minulle, kiukuttelee esim. päiväkotiaamuina ihan eri tavalla minulle, isänsä kanssa on hyvin reipas. Nyt hän testailee rajojaan minuun, esimerkiksi uhmaa minua ihan eri tavalla kuin isäänsä. Toisaalta hän kertoo minulle vaikeista ja ristiriitaisista asioista...
Lue kommentti
Äiti -68

Miksi lapsi raivoaa vain äidille?

Kuulostaa tutulta ja varmaan tämä on aika normaalia. Minusta se kertoo lapsen henkisen vahvuuden ja minuuden kehittymisestä. Usein äiti hoivaa ja on vauvasta muutamaan vuoteen asti enemmän lapsen kanssa. Isän osuus lisääntyy usein iän myötä. Jokaisen täytyy saadaa purkaa tunneskaalaansa ja äitihän se tutuin ja turvallisin on, jolle sen voi tehdä pelkäämättä mitään.
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.