Blondi tuli taloon

Isäni osaa kaiken – tehdä veroilmoituksen, vaihtaa talvirenkaat ja rakentaa omakotitalon. En ole koskaan nähnyt isäni itkevän.

Isäni osaa kaiken – tehdä veroilmoituksen, vaihtaa talvirenkaat ja rakentaa omakotitalon. En ole koskaan nähnyt isäni itkevän. Se tuntuisi yhtä kummalliselta kuin jos Jumala nostaisi kätensä ilmaan ja huutaisi: ”Nyt en tiedä mitä tehdään!”
Ennen isäksi tuloa luulin, että maailman käyttöohjeet tupsahtavat automaattisesti vanhempien päähän viimeistään synnytyslaitoksella.
Olen aina ollut herkkä mies vankina diplomi-insinöörin aivoissa. Mutta onko meistä liian herkistä miehistä isiksi? Pienelle lapselle oma isä on kirjaimellisesti kuin jumala; virheetön auktoriteetti. Jos isä ei tiedä, mitä kriisitilanteessa tehdään, niin kuka ihme sitten tietää?

Ajattelen epämuodikkaasti, että isällä on vanhemmuudessa eri paikka kuin äidillä. Äiti on parempi käytännön asioissa. En kerta kaikkiaan ole oppinut parissa vuodessa, mikä on body tai miten sukkahousut puetaan. Yritän opetella, mitä lapselle pannaan pakkasella päälle, mutta unohdan kaiken heti seuraavalla kerralla. Koska isät eivät osaa tuollaisia, heidän pitäisi kantaa vastuu kokonaiskuvasta. Se näkyy vaikka asuntonäytössä. Puolisoni esittää asunnonvälittäjälle kysymyksiä, mutta välittäjä selittää automaattisesti yhtiövastikkeet sun muut tärkeät asiat minulle, perheen päälle. Pakenen paniikissa parvekkeelle, yritän hengittää syvään, enkä osta kämppää.
Alkutaipaleeni isänä meni käytännön asioita järjestellessä, enkä kokenut suuria tunteita. Kun lapsi alkoi lähestyä kahta vuotta, iski synnytyksen jälkeinen masennus. Se ei ollut mitään uutta. Masennuskausi on tullut tasaisen varmasti kuin veroilmoitus. Oma lapseni on jo nähnyt minun itkevän usein. Tyttäreni reaktio on aina ihmettelevä. Makaan masentuneena sohvalla, ja lapsi tekee kaikkensa naurattaakseen minua. Tekee mieli sanoa, ettei hänen tarvitse huolehtia minun hauskuuttamisestani. Aiemmin rakkaus oli aina saamista. Siis sitä, että joku tekisi kaikkensa minun puolestani. Nyt rakkaus on muuttunut kovemmaksi; tämä lapsi on minun vastuullani. Koen ahdistusta siitä, etten täytä tätä vaatimusta. Se on tietysti turhaa, koska emme koskaan täytä vaatimuksia, joita kuvittelemme olevan. 

Emmehän me tuoreet isät oikeita miehiä olekaan. Heti syntymän jälkeen miehen testosteronitaso laskee yli kolmanneksella. Isä on siis vain 66-prosenttisesti mies. Kai se on luonnon tapa jättää nainen hetkeksi rauhaan vonkaamiselta. Jo Raamattu tietää, ettei tuoreista isistä ole edes tappamaan: ”Jos mies on vastikään mennyt naimisiin, hänen ei tarvitse lähteä sotaan, eikä häntä saa kutsua muuhunkaan palvelukseen”, kirjoitti Mooses kirjassaan.
Tarkkailen puistossa muita isiä. Ne näyttävät oudon itsevarmoilta rentoine liikkeineen. Olen huomannut, että karismaattisten ihmisten liikkeet ovat korostetun hitaita. Kannattaa seurata maailman parhaita puhujia; Barack Obaman ruumiinkieli on poikkeuksellisen verkkaista. Yritän kävellä puistossa lapsen kanssa korostetun hitaasti, mutta en hämää edes itseäni. Pelkään koko ajan rikkovani lapsen. Enkä tarkoita nyt mitään kielikuvaa, vaan ihan fyysistä rikkomista.
Ennen vanhaan steriloitiin tyhmiä, mutta pitäisikö myös meidät, liian herkät miehet, steriloida? Saako isä menettää kontrollin ja olla pihalla? Ainakin taiteilijaperheiden lapset ovat yleensä ärsyttävän sekaisin ja rankaisevat ympäristöään isäsuhdetta tilittävillä kirjoilla ja näytelmillä. Inhoan nykyistä psykokulttuuria, jossa kaikelle ihmisen normaalille käytökselle pistetään joku nimilappu; masennus, paniikkihäiriö tai trauma. Kuulin juuri uutisista, että joka neljäs suomalainen kärsii mielenterveysongelmista. Mutta entä jos ne eivät olekaan mitään ongelmia? Entä jos me ihmiset vain olemme tällaisia? Lohduttaa, että kaiken maailman vankilakundien ja muiden luusereiden lapsista on usein tullut ihan tolkkuja aikuisia, joten ehkä tästäkin.

Tuomas Enbuske on 33-vuotias helsinki­läinen toimittaja, jonka perheeseen kuuluvat avovaimo ja pian kaksivuotias Elaisa-tytär.

Kolumni on julkaistu Vauva-lehdessä 12/2010.

Kuvitus: Matti Pikkujämsä
Kuvitus: Matti Pikkujämsä

Paljon ja raivokkaasti itkevä vauva saa joskus vanhemmatkin pelästymään. Mistä raju itku kertoo – ja mikä vauvan hätään auttaa?

Vauva hermostuu vaatteiden vaihdosta ja kiihdyttää itsensä raivokkaaseen, sitkeään huutoon. Jo ihan pienen vauvan tunteenpurkaukset voivat hämmentää kestollaan ja voimakkuudellaan. Vanhempi ei tiedä mitä tehdä, kun raivoitku ei tunnu tyyntyvän millään.


Vauvat itkevät, kun heillä on epämukava olo. Alkuun aikuinen voi vain arvailla, ovatko itkun syynä vatsanpurut, jokin ohimenevä kehitysvaihe vai kenties keskivertoa tulisempi temperamentti. Ainoa keino on tutustua vauvaansa ja tämän tapaan ilmaista olotilaansa.

Kun itkevä vauva saa vanhemmaltaan lohtua ja tyynnyttelyä, hän oppii, että itkun aiheuttanut paha olo menee ohi, oli sen syy mikä hyvänsä.

Vauva aistii vanhemman tunnetilan eikä pysty tyyntymään, jos vanhempi on poissa tolaltaan.

– Ota vauva syliin, heijaa, hyräile, puhu ja ole läsnä. Isojen ihopintojen koskettaminen ja silittäminen lempein ottein rauhoittavat, sanoo kehitysneuropsykologian dosentti Nina Sajaniemi.

Tärkeintä on, ettei aikuinen hätäänny tai hermostu, vaikka vauva olisi rajussakin tunnekuohussa. Vauva aistii vanhemman tunnetilan eikä pysty tyyntymään, jos vanhempi on poissa tolaltaan. Tyynnyttely voi viedä aikaa, mutta lopulta lapsi rauhoittuu aikuisen turvasignaalien avulla.

Ei kai vauvaan satu?

Jos vauva muuttuu äkisti tavallista itkuisemmaksi, syynä voi olla kipu. Itkuisuuden fyysiset syyt, kuten korvatulehdus, on hyvä selvittää lääkärillä.

Oksentelu tai oksennuksen haju hengityksessä voivat viitata refluksiin.

Myös allergiat ja vatsavaivat voivat aiheuttaa vauvalle tuskaista oloa.

Vauva ei kiusaa tai tahallaan uhmaa vanhempiaan.

Uteliaan ja sinnikkään vauvan kiukunpuuskat saattavat joskus vaikuttaa uhmaiältä. Napero konttaa yhä uudestaan kauhomaan ruukkukasvin mullat lattialle ja kurottuu painamaan pesukoneen nappeja, vaikka vanhemmat miten harhauttaisivat häntä muihin puuhiin. Kun lasta lopulta kielletään ja hänet nostetaan pois kielletyn asian ääreltä, vauva suuttuu ja saa hillittömän raivokohtauksen. Voiko uhma alkaa jo vauvavuotena?

– Ei voi, Sajaniemi sanoo.

– Vauva ei kiusaa tai tahallaan uhmaa vanhempiaan, vaan on utelias ja tutkii ympäristöään. Hänestä on kiinnostavaa huomata, että pystyy omalla toiminnallaan vaikuttamaan ympäristöönsä.

Tulinen tyyppi

Jokaisella vauvalla on erilainen temperamentti. Se, miten vauva reagoi sisäisiin ja ulkoisiin ärsykkeisiin ja näyttää olotilansa vaihtelun, liittyy synnynnäisiin taipumuksiin. Osa vauvoista tyyntyy nopeasti, kun heidän tarpeisiinsa vastataan. Toiset taas hermostuvat herkästi ja itkevät pitkään ja intensiivisesti.

– Jotkut ovat syntymästään asti hyvin voimakkaasti itseään ilmaisevia, Sajaniemi sanoo.

Herkästi reagoiva vauva kuormittuu helpommin myös uusissa tilanteissa. Vaikka vauva nauttisi virikkeistä ja vilkkaista tapahtumista, ilo voi myöhemmin vaihtua itkuksi.

– Jos vauvan päivä on ollut liian täynnä erilaisia ärsykkeitä, hänen aivonsa ovat väsyneet ja lapsi tuntee olonsa epämukavaksi.

Vanhemman on hyvä oppia säätelemään ympäristöä ja tapahtumia, ettei vauva kohtaa jatkuvasti liikaa kiihdyttäviä ja kuormittavia asioita.

Affektikramppi näyttää pelottavalta, mutta ei ole vaarallinen.

Toisinaan vauvalla voi jäädä itkuvaihe päälle. Levottomuus voi edetä täysin säätelemättömään tilaan, jossa mitkään tyynnyttely-yritykset eivät tavoita lasta. Lapsi kirkuu, kunnes ei näytä saavan henkeä ja pyörtyy hätääntyneen vanhemman silmien edessä. Tällöin kyseessä on affektikramppi.

– Se näyttää pelottavalta, mutta ei ole vaarallinen, Sajaniemi lohduttaa.

Tajuttomuus kestää vain lyhyen aikaa. Palatessaan tajuihinsa lapsi voi olla hetken aikaa väsynyt mutta virkistyy pian. Affektikohtauksesta toipuvaa lasta lohdutetaan tutuilla keinoilla: sylissä pitämällä ja juttelemalla rauhoittavasti. Affektikohtaukset jäävät itsestään leikki-iässä pois.

Pura kielteiset tunteet

Kolmikuinen vauva karjuu yöllä toista tuntia. Äiti puree hammasta ja hytkyttää vauvaa kantoliinassa, vaikka oikeasti tekisi mieli jättää vauva huutamaan ja juosta pakoon. Jälkikäteen hän potee ajatuksistaan syyllisyyttä.

– Omille kiukuntunteille täytyy olla tilaa ja mahdollisuus käsitellä ne. On hyvä pystyä tunnistamaan ne, neuvolapsykologi Anna-Mari Laitinen lohduttaa.

Jos hankalia tunteita ei käsittele, ne voivat jäädä piileväksi aggressiivisuudeksi, joka näkyy vanhemman ilmeissä ja eleissä ja pahimmillaan jopa lapsen kovakouraisena kohteluna. Jos vuorovaikutus lapsen kanssa menee pahasti solmuun, asia on hyvä ottaa puheeksi neuvolassa ja lähteä purkamaan tilannetta ulkopuolisen kanssa.

Toistuvat raivokohtaukset ovat lapsellekin kuormittavia.

Kymmenkuinen vauva on viimein oivaltanut, että vihattu päällysvaatteiden pukeminen tarkoittaa kivaa ulkoilua. Pukeminen ärsyttää edelleen, mutta enää hän ei ilmaise sitä yhtä raivokkaasti kuin pienempänä. Viimeistään ulkona harmitus unohtuu.

– Vauva oppii toistosta ja rutiineista. Vaikka vauva elää hetkessä, hän oppii vähitellen muistamaan ja luottamaan, että ikävän toimen jälkeen seuraa mukavampi juttu, Laitinen sanoo.

Kun vanhempi oppii tuntemaan vauvaa, hän voi ennakoida suututtavat tilanteet ja yrittää ehkäistä hermostuksen. Se kannattaa, sillä toistuvat raivokohtaukset ovat lapselle kuormittavia.

Ystävälliset eleet, ilmeet ja tilanteiden ja tunteiden sanoittaminen toimivat pienellekin. Lapsen mieltä kuljetetaan puheen mukana, vaikkei tämä vielä ymmärtäisi sanojen sisältöä. Pieni lapsi ei osaa säädellä yksin tunteitaan. Hän tarvitsee aikuisen apua tunteiden säätelyssä vielä pitkään.

Vauva-lehti 11/2017

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Älä huoli! Lapset ovat erilaisia nukkujia. Onhan aikuisetkin. Kuva: Soile Saarelainen.
Älä huoli! Lapset ovat erilaisia nukkujia. Onhan aikuisetkin. Kuva: Soile Saarelainen.

Eikö teilläkään nukuta? Et valvo yksin.

1. Koko yön nukkuva lapsi – urbaanilegenda?

Kokeilit tassutusta, huudatusta, tuoli-menetelmää ja herättämistä. Lapsesi ei halua käydä unikoulua näillä säännöillä. Teillä valvotaan edelleen, koska mitkään menetelmät eivät vain tehoa tähän lapseen. 

Ystäväsi kertoo sinulle lapsistaan, jotka ovat molemmat nukkuneet 10 tuntia putkeen heräämättä. Se riipaisee. Et ymmärrä, mikä tässä on juuri teille niin vaikeaa.

Älä huoli! Lapset ovat erilaisia nukkujia. Onhan aikuisetkin. 

Kokeile tätä: Jotkut vanhemmat ovat saaneet lapsen pidentämään unipätkiä pitkillä iltarutiineilla, jotka toistuvat aina samoina. Lisäksi jokin täyttävä iltapala voi auttaa lasta nukkumaan paremmin yön. Entä auttaisiko unirätti, joka toisi lapselle turvaa? Tai voisiko unikoulua harkita yhdessä ammattilaisen kanssa?

2. Jokailta kun lamppu sammuu, mutta lapsi ei

Nukutat lasta joka ilta tuntikaupalla, mutta hän ei nukahda. Luet, silität, laulat ja esität nukkuvaa. Ei toimi! Puistossa vieras äiti kertoo, että hänen lapsensa nukahtavat heti, kun saavat päänsä tyynyyn ja unikaverin kainaloon. Tuntuu liioittelulta.

Älä lannistu, lapsesi oppii kyllä nukahtamaan. Tai sinä opit nukahtamaan lapsesi kanssa.

Kokeile tätä: Joskus lapsi saattaa olla yliväsynyt, jolloin nukahtaminen on – ironista kyllä – vielä vaikeampaa. Nukahtamisen kannalta on tärkeää huomata lapsen ensimmäiset väsymyksen merkit. Kun lapsen nukuttamisen aloittaa oikeaan aikaan saattaa nukahtaminen olla helpompaa. Tai mitä, jos puolisosi ottaisi nukutusvuoron?

Pienempää vauvaa voi heijata rauhallisesti sylissä, ja siirtää vauva puoliunessa omaan sänkyyn. Liike ja vanhemman syli yleensä rauhoittavat. Kun lapsi makaa sängyssä, voit sivellä lapsen otsan ja silmien välistä aluetta.

Joitakin lapsia auttaa nukahtamaan, jos huone on pimeä. Jotkut taas tarvitsevat pienen valon mörköjen voittamiseen. 

3. Perhepeti voi tuoda helpotuksen

Äitii! Huuto räjäyttää unesi epätoivon sirpaleiksi kymmenennen kerran tänä yönä. Laahaudut lastenhuoneeseen heijaamaan ja silittämään. Lapsi haluaa pitää kädestäsi kiinni, ja sinähän pidät. Nukahdat roikkumaan puoliksi pinnasängyn laidan yli.  Tuntuu, että kaikki muut ovat jo laittaneet lapsensa jo ensimmäisten viikkojen aikana omaan huoneeseen nukkumaan, ja hyvin on toiminut!

Armoa sinulle, lopeta ravaaminen! Itseään ei tarvitse kiduttaa.

Kokeile tätä: Auttaisiko, jos ottaisit lapsen nukkumaan kanssasi samaan huoneeseen? Saisit pidettyä pientä pelkääjää kädestä ja samalla itse nukuttua. Tai, voisiko lapsi nukkua jonkin aikaa sinun vieressäsi?

Tai olisiko lapsen pinnasängystä mahdollista tehdä eräänlainen "sivuvaunu", joka olisi omassa sängyssäsi kiinni? Olisit näin lapsen lähellä, mutta silti nukkuisit omassa sängyssäsi. Vaikka perhepedistä puhutaan kaikenlaista, se on oikein tehtynä turvallinen ja hyvä nukkumisvaihtoehto, joka usein takaa koko perheen unet.

4. Viisi tuntia unta putkeen, vaikka lapsenhoitajan avulla

Et ole nukkunut kuukausiin (tai ehkä vuosiin) kuin muutaman tunnin kerrallaan? Yhden lapsen mukanaan tuoma unettomuusjakso vielä menetteli, mutta nyt unettomuutta on takana jo vuosia? Muut vanhemmat kertovat yöheräilyistä, niin et jaksa enää edes kommentoida. 

Asian pitää muuttua: Jatkuva lyhytjaksoinen uni ei ole terveellistä. Pyydäthän apua?

Kokeile tätä: Uni on perusasia. Se tasapainottaa hermoston toimintaa ja vaikuttaa myös muihin elimistön säätelyjärjestelmiin, kuten hormoneihin. Huono uni vie vastustuskyvyn, etkä pääse palautumaan kunnolla. On tutkittu, että huonosti nukutut yöt vaikuttavat ihmisen mielentilaan suuresti. Kun ei nuku on vaikeaa nähdä päivän pieniä ilonaiheita.

Koliikki voi aiheuttaa ketkeruuden ja masennuksen tunteita: miksi ihana vauva-aika onkin yhtä helvettiä?

Voisiko puolisosi hoitaa yöheräilyt vaikka aamuyöstä, jolloin saisit nukuttua edes yhden pidemmän pätkän? Vaikka olisit itse kotona lapsen kanssa ja kumppanisi töissä, on sinunkin saatava nukkua. Tai pyydä avuksi isovanhempi, ystävä tai palkkaa hoitaja. On myös olemassa erilaisia unikouluja ja unikonsultteja.

Kun keskustelet neuvolassa seuraavan kerran lapsesi nukkumisesta, kerro samalla myös omista yöunistasi. Jos arki tuntuu univajeen vuoksi haasteelliselta tai kaoottiselta, voit vaatia apua.

5. Aikainen lintu madon nappaa, ja löhöää sohvalla

Asuuko teilläkin niin aikainen llintu, ettei matokaan ole vielä herännyt? Keräät peittosi ja kampeat sohvalle. Kello näyttää 5.35. Olet kuullut huhuja lapsista, jotka nukkuvat jopa kahdeksaan, mutta omasi ei ole ikinä viihtynyt peiton alla aamuviittä pidempään. Ihan sama mitä teet, lapsi on hereillä.

Älä syytä itseäsi, sillä aamu-unisuus ei ole opittava asia. Toiset vain heräävät aiemmin. 

Kokeile tätä: Jos kyseessä on vauva, ota lapsi viereesi ja katso, josko uni tulisi sinun lämpöisessä sylissäsi. Myös nälkä voi saada lapsen heräämään aikaisin, joten imetys tai tuttipullo saattavat hyvin tainnuttaa hänet takaisin uneen.

Isomman lapsen kanssa voi kömpiä sohvalle, ottaa hänet kainaloon, laittaa piirretyt päälle ja jatkaa itse unia.

Liian aikainen aamuherätys voi johtua myös liian valoisasta huoneesta, melusta, stressistä, epäsäännöllisestä päivärytmistä, liian myöhäisestä nukkumaanmenosta tai liian pitkistä päiväunista.

Muista: aika auttaa, apua saa pyytää

On hyvin mahdollista, että mikään edellisistä vinkeistä ei auta huonon nukkujan kanssa. On tutkittu, että suurin osa alle 1-vuotiaista herää yöllä ainakin kerran. Yleensä ajatellaan, että ainoa asia, mikä huonon nukkujan kanssa auttaa on aika.

Joskus saattaa myös käydä niin, että lapsi alkaa nukkumaan paremmin, mutta vanhemmat eivät enää osaa nukkua. Aikuisellakin voi olla erilaisia unihäiriöitä, joiden syy olisi hyvä selvittää.

Silloin kun tuntuu, että et löydä päivistä enää juurikaan positiivisia asioita ja mieli on koko ajan univajeesta mustana, on aika pyytää apua. Se on enemmän kuin fiksua.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.