Kuva: Heli Blåfield
Kuva: Heli Blåfield

Perheen kanssa kuusivuotias käyttäytyy hyvin mutta vieraiden seurassa riehaantuu täysin. Janna Rantala antaa vanhemmille neuvoja.

Lukija kysyy

Ongelmana on kuusivuotiaan tyttäremme käyttäytyminen kyläillessä.

Olemme panostaneet kasvatuksessa hyviin käytös- ja pöytätapoihin. Kotona oman perheen kesken tyttäremme käyttäytyykin hyvin. Hän sanoo kiitos ja anteeksi ja on muutenkin rauhallinen.

Mutta jos meille tulee vieraita tai menemme vierailulle, tyttö muuttuu täysin. Hän riehaantuu, ei tottele, haistattelee ja on törkeä. Käytöstavat unohtuvat kokonaan.

Mistä tämä voi johtua ja mitä voimme tehdä?

Kuusivuotiaan tytön äiti

Janna vastaa

Ehkä olettekin jo tuloksetta uhkailleet, lahjoneet, syyllistäneet, jättäneet huomiotta, sittenkin huolestuneet ja puhuneet asiasta tytön kanssa kiinnostuneen myötämielisesti. Mikähän häneen mahtaa mennä vieraiden läsnäollessa? Minkä hän itse sanoo syyksi?

Minulle tulee mieleen niinkin suoraviivainen syy kuin jännitys. Kuusivuotiaan voi olla vielä vaikeaa yksin säädellä vierailuihin liittyvää kiihtymystilaa. Joskushan koko perhe on hieman kireänä tai touhukkaana vieraita odotellessa tai kylään kiirehtiessä.

Voiko paine hyviin käytöstapoihin olla lapsellenne liian suuri?

Tilanteen tunnelma voi tarttua rauhalliseenkin lapseen. Miten autatte tyttöänne muutoin kestämään omia tai perheen tunnetilojen vaihtelua, vaikkapa jos elokuva jännittää tai tulee riitaa? Toimisiko se tässäkin?

Entä voiko paine hyviin käytöstapoihin olla lapsellenne liian suuri? Millaiset olisivat hänen mielestään riittävän hyvät käytös- ja pöytätavat? Joillekin perheille riittää, kun syödään enimmäkseen haarukalla. Toiset vanhemmat taas ovat tarkkoja kyynärpäiden sijainnista, suupalojen koosta, pureskelukerroista ennen nielemistä, keskusteluun sopivista aiheista ja niin edelleen. Mihinkähän kohtaan tätä janaa asettuvat hyvät tavat tytön mielestä? Entä kunkin vanhemman mielestä?

Joskus lapset testaavat vanhempiensa häpeänsietokykyä oikein urakalla.

Tietäähän tyttärenne, mitä hyvää haluatte käytöstapojen opettamisella hänelle antaa? Motivoiko se häntä? Minulle hyvät pöytätavat merkitsevät ruuan ja sen laittajan arvostamista, mutta tyttäreni arvelee hyvinkin hienostuneiden tapojen olevan tarpeen, jos mielii kuninkaan tai presidentinlinnaan edes vieraisille, saati emännöimään.

Joskus lapset testaavat vanhempiensa häpeänsietokykyä oikein urakalla. Eihän lapsi sitä suoraan suunnittele, mutta tavallaan hän kokeilee, kelpaako vanhemmalle, vaikka rikkoo tämän normit. Millä tavoin te reagoitte tyttärenne äkilliseen muutokseen? Muistattehan olla kohteliaita? Joskus me vanhemmat häpeämme lapsemme temppuilua niin, että omat käytöstapamme unohtuvat. Nolaamme lapsen uhkailulla tai tekemällä suuren numeron epäkohteliaasta käytöksestä. Kuninkaallisiin käytöstapoihin kun kuuluisi olla kohtelias ja huomaavainen myös heille, jotka käyttäytyvät moukkamaisesti.

Meidän Perhe 3/2016

Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa lukijoiden kysymyksiin. Lähetä kysymyksesi meidanperhe@sanoma.com otsikolla "Janna vastaa".

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Henri ymmärtää, että ruutuaika kuulostaa  hyvältä idealta heistä,  jotka eivät itse pelaa. ”Minusta tärkeämpää on, mitä siellä ruudussa pyörii.” Kuva: Amanda Aho

Pelihetket ovat lapsen ja vanhemman yhteistä aikaa, sanoo Henri Huittinen.

Kun Henri Huittinen, 30, oli nelivuotias, olohuoneeseen tuli 8-bittinen Nintendo, jota hän sai pelata yhdessä äidin kanssa. Nyt peliohjain on siirtynyt seitsemänvuotiaalle Leolle, jonka kanssa isä kirjoittaa Skidi ja Faija -blogia ja kuvaa Youtube-videoita.

– Ennen lasten syntymää olin aktiivinen pelaaja ja tein videoita Youtube-kanavalle. Kun Leo syntyi, pelaamiselle oli vähemmän aikaa. Nyt vuosien jälkeen huomasin, että lapsille on siellä turvallista sisältöä hyvin vähän. Siksi halusin tarjota kanavan, jossa voi hyvillä mielin katsella pelivideoita, Henri kertoo.

Henri näkee pelimaailmassa niin paljon hyvää, että hän haluaa jakaa innostuksensa lastensa kanssa. Hänen mukaansa pelaaminen tukee lapsen mielikuvituksen kehittymistä ja syy-seuraus-suhteiden ymmärtämistä.

– Se vaatii vanhemman läsnäoloa ja keskustelua peleistä. Samalla pelihetket tarjoavat helpon harrastuksen yhdessä lapsen kanssa.

Leo saa pelata niin paljon kuin haluaa.

– Jos muksulla hoituvat sosiaaliset suhteet, liikkuminen, läksyjen teko ja ruokailut, en näe syytä rajoittaa ruutuaikaa. Toki jos istuu jatkuvasti ruudun äärellä, on vanhempien tehtävä patistaa muiden leikkien äärelle.

”Pelaaminen aktivoi ajattelemaan ja haastamaan itseään.”


Pelejä ei tarvitse pelata vain sisätiloissa. Huittisten harmaa sohva saa usein olla rauhassa, kun Leo metsästää pokémoneja pihalla.

– Kirjojen jälkeen pelit ovat ehkä opettavaisin tapa käyttää viihdettä. Sen lisäksi, että pelaaminen on hauskaa, se myös aktivoi ajattelemaan ja haastamaan itseään. Peleistä oppii myös kieliä ja ne auttavat kehittämään pidempää pinnaa.

Kun edessä on tiukka kohta, voivat peliohjaimet ja hurjat sanat lentää. Näin käy joskus myös Leolla, ja silloin on hieman pidemmän pelitauon paikka. Henrin mielestä Leo on kuitenkin oppinut hallitsemaan hermojaan entistä paremmin.

– Tosin muutama viikko sitten olimme perheen kesken ulkona ja Leo kiukustui pelaamalleen pelille. Hän heitti puhelimen jonnekin jorpakkoon, ja siitä halkesi näyttö. Sen jälkeen oli kyllä semmoiset keskustelut, että puhelimella ei pelata nyt ihan vähään aikaan.

Meidän Perhe 12/2017

Saako lisää? Maitovaihe on lopulta lyhyt aika lapsen elämässä. Nyt  Nuutille maistuu moni muukin ruoka. Kuva: Satu Kemppainen

Sannan molemmat pojat ovat kasvaneet pääosin äidinmaidonkorvikkeella. Pulloruokinnassa harmittaa vain ympäristön asenne.

Kahdeksankuinen Nuutti imaisee viimeiset hörpyt maitopullosta ja jaksaa taistella vielä hetken nukkumattia vastaan. Äiti Sanna laskee hänet hellästi pinnasänkyyn.

Pullolle nukahtava vauva on tässä keittiössä tuttu näky. Myös Nuutin isoveli Hermanni, 3, kasvoi aikanaan pääosin äidinmaidonkorvikkeella.

– Hermanni painoi syntyessään vain 2190 grammaa. Hän ei jaksanut imeä rintaa kuin kymmenen minuuttia kerrallaan ja oli senkin jälkeen ihan hikinen, Sanna muistelee esikoisensa ensimmäisiä viikkoja.

Imetys-lisämaito-pumppausrumbassa kului tunti kerrallaan, kolmen tunnin välein, vuorokauden ympäri. Kaksi kuukautta Sanna jaksoi sitä pahimmillaan puolentoista tunnin yöunilla. Sitten voimat loppuivat, ja Hermanni siirtyi korvikkeelle.

Kun Nuutti syntyi, kaikki oli toisin. Poika oli alusta saakka rinnalla kuin ammattilainen.

– Olin ihan fiiliksissä, että jes, nyt tämä sujuu. Opetimme silti vauvan myös pullolle, jotta isäkin voisi osallistua hoitoon.

”Ehkä imetys olisi voinut jatkua, mutta olin siihen liian loppu.”

Nuutin kanssa imetys meni loistavasti kaksi kuukautta. Sitten koko perhe sairastui rajuun enterorokkoon.

– Rintani ja Nuutin kitalaki olivat täynnä kipeitä rakkuloita. Imetys oli tuskaa molemmille. Lopulta Nuutti ei huolinut rintamaitoa edes pullosta, korviketta kyllä. Ehkä hän yhdisti äidinmaidon maun kipuun.

Kun tauti oli selätetty, Sanna yritti käynnistää imetystä uudestaan, mutta maito oli ehtinyt vähentyä. Perhe oli vasta toipumassa, kaikki nukkuivat huonosti, ja kolmivuotias Hermannikin tarvitsi äidin huomiota.

– Ehkä imetys olisi voinut jatkua, jos olisin pystynyt istumaan sohvalla ja imettämään Nuuttia tuntikausia putkeen, mutta olin siihen liian loppu.


Ruoka-aika. Samuli-isän sylissä Nuutin on niin hyvä syödä, että siihen voi vaikka nukahtaa. Usein niin käykin.

Sannalle oli lopulta valtava helpotus, kun neuvolan terveydenhoitaja antoi ikään kuin luvan lopettaa.

– Menin poikien kanssa neuvolaan naama harmaana ja väsymystäni itkien. Ihana terveydenhoitajamme totesi myötätuntoisesti, että jos imetys ei tuntunut minulle ihan äärettömän tärkeältä, hänestä voisin kyllä lopettaa yrittämisen. Nuutti oli jo saanut maidostani paljon hyötyjä, ja oli tärkeää turvata minun jaksamiseni.

Niin Nuutistakin tuli pullopoika. Sannasta se ei lopulta tuntunut kovin pahalta. Hän oli jo nähnyt, kuinka täydellinen lapsi Hermannistakin oli korvikkeella kasvanut.

– Olen sellainen, etten jaksa jäädä vellomaan vaikeuksissa. Mieluummin yritän löytää ratkaisun ja mennä eteenpäin.

Pulloruokinnassa harmittaa oikeastaan vain ympäristön asenne. Jotkut kokevat oikeudekseen neuvoa asiassa, joka ei kuulu kellekään muulle kuin äidille itselleen.

”Tuntui ärsyttävältä selitellä asiaa vieraalle.”

– Kun vielä imetin Nuuttia, eräs tuttava näki vaunukopassa maitopullon ja ihmetteli suureen ääneen, miksen imetä poikaa kaikkialla. Minusta paikallisjunassa imettäminen oli turhan hankalaa. Tuntui ärsyttävältä selitellä asiaa vieraalle.

Oli Sannalle silti pettymys, kun Nuutin hyvin sujunut imetys päättyi niin yllättäen. Kerran hän purki asiaa ystävälleen, joka oli täysimettänyt vauvaansa. Tämä lohdutti, että ekaluokan opettaja ei näe, ketä lapsista on imetetty ja kuinka kauan.

– Kun lakkasin ahdistumasta imetyksestä ja väsyttämästä itseäni, saatoin käyttää energiani siihen, että olin ihan eri tavalla läsnä lapsilleni.