"Helppohan sitä on sanoa, kun ei ole omia lapsia”, totesi äitini aina, kun meillä oli erimielisyyksiä kasvatuksestani. Nyt saan viisastella lastenkasvatuksesta niin paljon kuin kehtaan.

"Helppohan sitä on sanoa, kun ei ole omia lapsia”, totesi äitini aina, kun meillä oli erimielisyyksiä kasvatuksestani. Nyt kun jälkikasvua löytyy, saan viisastella lastenkasvatuksesta niin paljon kuin kehtaan. Minulla on reilun kahden vuoden kokemus isänä olemisesta, ja tässä ovat kolme tärkeintä kasvatusvinkkiäni:

1. Jätä huono käytös huomiotta
Olen usein seurannut ravintolassa sivusilmällä, kun vanhemmat hössöttävät huonosti käyttäytyvien lastensa ympärillä. Ennen kuin lapsi on  ehtinyt edes tehdä mitään väärää, vanhemmat hyssyttelevät: ”Nyt käyttäydyt siivosti, etkä sitten ala riehua.” Tämä toimii yhtä hyvin kuin ladatun aseen antaminen pienokaiselle. Nyt lapsi tietää tarkkaan, millä tempuilla hän saa huomiota. Ei show’ta ilman yleisöä.
Lapsen suusta pääsevät juuri ne kirosanat, jotka aiheuttavat suurimman paheksunnan. Ja kun lapsi oppii saamaan huomiota huonolla käytöksellä, sama jatkuu aikuisiässä työpaikoilla. Jokaisella meistä on työkavereita, jotka käyttävät tismalleen samaa käyttäytymismallia palavereissa.
Täydellinen välinpitämättömyys lapsen huonoa käytöstä kohtaan saattaa aiheuttaa kummeksuntaa naapuripöydissä. Itsekin ihmettelin ennen vanhempia, jotka eivät saaneet lapsiinsa kuria. Usein me vanhemmat alamme esittää hyvää vanhempaa, kun läsnä on muita aikuisia. Itse huomaan välillä toruvani lastani vain siksi, että muut ajattelisivat minun olevan hyvä isä. Mutta miksi vaivautua?
Kuten Dr. Philillä on tapana sanoa: ”Valitse taistelusi”. Jos lähdet haastamaan lastasi, on tärkeää että myös voitat. Jos mafia uhkaa pistää vasikan betonikengissä Pohjanlahteen, uhkaus täytyy toteuttaa. Seuraavaa uhkausta ei muuten ota kukaan tosissaan. Auktoriteetti on jännä juttu, sillä sitä joko on tai ei ole.

2. Lapsi ei tajua, että tylsät asiat ovat tylsiä
Parasta lapsissa on se, että heillä ei ole aikuisten ennakkoluuloja ikäviä asioita kohtaan. Lapset
eivät esimerkiksi ymmärrä, että siivoaminen on vastenmielistä. Tästä kannattaa ottaa kaikki ilo irti, ennen kuin naapurin kakarat paljastavat totuuden. On esimerkiksi hyvä opettaa lapsi alusta saakka siivoamaan jälkensä.
Me ihmiset olemme siitä hassuja eläimiä, että rakastamme sääntöjen noudattamista, vaikka säännöt olisivatkin tyhmiä. Siitä tulee meille sellainen olo, että teemme jotain oikein. Siksi jo leikeissä ja peleissä on selkeät säännöt.
Lapset eivät myöskään tajua, että pahat ruoat ovat pahoja, ellei sitä heille kerrota. He saattavat olla innoissaan vaikkapa kukkakaalista, raa’asta perunasta tai rasvattomasta raejuustosta. Siksi kannattaa viivyttää mahdollisimman myöhään paljastusta siitä, että maailmassa on myös hyviä ruokia.

3. Televisio auttaa aina
Vanhemmat, jotka kieltävät lapsiltaan television, ovat sadisteja tai ainakin masokisteja. Todennäköisesti molempia. Telkkarin voima lapsiin on uskomaton. Jos minulla ei olisi ollut televisiota apuna, olisin todennäköisesti menettänyt itsehillintäni totaalisesti jo monta kertaa.
Erityisen hienoja ovat värikkäät televisiomainokset, jotka on tarkoitettu vetoamaan ihmisen liskoaivojen alhaisimpiin tarpeisiin. Siksi ne rauhoittavat myös villin lapsen kuin tainnutuspistooli Korkeasaaren paviaanin.
Amerikkalainen tietokirjailija Steven Johnson julkaisi 2000-luvun puolivälissä hienon kirjan Everything Bad Is Good for You – How Today’s Popular Culture Is Actually Making Us Smarter.
Siinä kerrotaan, kuinka nuorten älykkyysosamäärä on noussut sukupolvi sukupolvelta.
Yhdeksi syyksi Johnson esittää populaarikulttuurin, ennen kaikkea tietokonepelit ja television.­ Esimerkiksi saippuaoopperan seuraaminen kehittää lapsen ironian tajua sekä kykyä seurata monikerroksisia tarinoita. Nykynuoret ovat myös vähemmän väkivaltaisia kuin ilman telkkaria eläneet 1950-luvun nuoret.
Totta kai löytyy myös lukuisia tutkimuksia siitä, kuinka television katselu on lapselle haitallista. Onneksi lasten kasvatus on kuitenkin ennen kaikkea itsepetosta. Kaiken voi selittää itselle parhain päin. Siksi jätän tällaiset tutkimukset lukematta ja napsautan telkkarin päälle.

Tuomas Enbuske on 33-vuotias helsinki­läinen toimittaja, jonka perheeseen kuuluvat avovaimo ja 2-vuotias Elaisa-tytär.

Kolumni on julkaistu Vauva-lehdessä 4/2011.