Mitä pitäisi tehdä, jos tuntuu, että hermot menevät lapsen kanssa vähän väliä? 7 kysymystä ja vastausta.

Rankan päivän jälkeen pinna palaa pienestäkin. Opi tunnistamaan heikot hetkesi ja puhalla peli ajoissa poikki. Väsyneenä tai stressaantuneena tunteet ovat jo valmiiksi pinnassa, ja kroppa käy ylikierroksilla. Silloin pinnakin palaa herkemmin.

1. Lapsen lasi kaatuu ja maitoa leviää pöydälle, tuolille, lattialle. Pimahdan, alan sättiä ja huutaa. Miksi ihmeessä reagoin näin mokomaan asiaan?

Olet ehkä stressaantunut, väsynyt, käynyt jo pitkään ylikierroksilla. Kun hermosi ovat valmiiksi kireällä, jokin pikkujuttu saattaa silloin katkaista kamelin selän. Sinulla niin sanotusti niksahtaa päässä ja menetät kontrollisi. Reaktiosi ei ole missään suhteessa siihen, mitä tapahtui, vaan suhteessa omaan tilanteeseesi. Siksi maitolasin kaatuminen ei aina saa sinua raivoihisi.

2. Voinko estää pinnan palamista mitenkään?

Ennen kuin mitään muutosta voi tapahtua, sinun on myönnettävä itsellesi oma heikkoutesi – se, että sinulla on tapana ylireagoida. Jos et osaa nähdä tätä, ajattelet automaattisesti, että syy on lapsessa.

Kun tunnistat heikkoutesi, voit ottaa siihen etäisyyttä. Silloin opit huomaamaan jo ennakolta tilanteita, joissa sinulla on tapana toimia vähemmän fiksusti. Tiedostamisen myötä kykysi hillitä käyttäytymistäsi ja tunteitasi kehittyy hiljalleen.

Voit keksiä itsellesi erilaisia keinoja rauhoittua. Puhalla peli poikki mielessäsi ja laske sataan tai poistu hetkeksi toiseen huoneeseen. Jos et ole yksin lasten kanssa, voit pyytää puolisoasi jatkamaan ja vetäytyä itse tilanteesta – tai lähteä lenkille päästämään höyryjä.

3. Toinen on viilipytty ja minulla menevät hermot hetkessä. Onko lyhytpinnaisuus synnynnäistä?

Erilaiset toiminta- ja reaktiotavat johtuvat aika pitkälle synnynnäisestä temperamentista. Esimerkiksi taipumus ärtyneisyyteen ja mielipahaan on pysyvä piirre. Temperamentti vaikuttaa myös stressiherkkyyteen ja stressinsietoon. Se, mikä on toiselle stressi, on toiselle elämän suola.

On ihmisiä, jotka hermostuvat helposti ja näyttävät sen. On ihmisiä, jotka pitävät tunteensa piilossa. On ihmisiä, joiden pinna näyttää olevan loputon. Kukaan meistä ei ole kuitenkaan haavoittumaton. Jokainen kohtaa elämässään vaiheita, jolloin vain kerta kaikkiaan kiehuu yli.

Vaikka perustemperamentilleen ei voi mitään, omia tapojaan toimia voi muuttaa.

4. Pitäisikö minun selittää raivokohtausta lapselle jälkeenpäin?

Ihan normaaliin arkeen kuuluu, että pinna palaa joskus sekä aikuisilta että lapsilta. Olennaista onkin, miten tilanteesta päästään eteenpäin. Nämä ovat juuri niitä arvokkaita hetkiä, joista kaikki voivat oppia.

Sinun on aikuisena autettava lasta ymmärtämään tapahtunut ja myös myönnettävä, että teit väärin. Voit vaikkapa sanoa, että sinua harmitti niin kovasti, koska pinnasi oli kireällä. Lapsi ymmärtää sen, koska lapset itsekin raivostuvat helposti. Heillä ei ole vielä psyykkisiä kontrollimenetelmiä, joilla hallita tunteitaan.

Kun pystyt selittämään asian lapselle, silloin otat vastuun tilanteesta, eikä lapselle jää syyllistä oloa tapahtuneesta.

5. Kumpi on lapselle pahempi: vanhemman satunnainen räjähtely vai jatkuva kireys?

Satunnainen räjähtely on lapselle hyvin hämmentävää. Hän joutuu olemaan jatkuvasti varpaillaan, koska ei tiedä, miten vanhempi tällä kertaa reagoi. Joskus äidin pinna palaa, kun lapsi unohtaa takin kouluun, joskus taas ei.

Ehdottomasti pahempaa on kuitenkin vanhemman jatkuva kireys. Rakkauden osoitus on nimittäin myös se, että nautitaan yhdessäolosta. Yhdessäolo ei tunnu mukavalta, jos ilmapiirin myrkyttää kroonisesti kireä isä tai äiti.

Vanhemman jatkuva ärtyneisyys vaikuttaa lapsen itsetuntoon, koska lapsi kokee silloin, että vanhempi ei pidä hänestä. Lapsen kuva omasta rakastettavuudestaan kärsii. Hän alkaa ajatella, että ei ole tarpeeksi hyvä eikä osaa tehdä asioita oikein. Tällaisia vahinkoja on vaikea korjata myöhemmin.

6. Mitä pitäisi tehdä, jos on aina pinna kireällä?

On aika istahtaa alas ja miettiä omaa elämäänsä kokonaisuutena. Pohtia sitä, mitkä asiat kuormittavat ja miten
niitä voisi muuttaa itse ja läheisten tuella.

Lapsiperheen arki on usein rankkaa ja väsyttävää, erityisesti pikkulapsi- ja murrosikävaiheissa. Taustalla voi olla myös kiirettä, työn ja kodin kitkaa sekä työstressiä tai -uupumusta. Myös ihmissuhteet töissä, ystäväpiirissä tai perheessä voivat olla ärtyneisyyden syynä. Erityisesti naiset kokevat ihmissuhteet hyvin tärkeinä: ne sekä antavat että vievät voimia.

On myös hyvä muistaa, että jatkuva kireys ja ärtyneisyys saattaa olla oire masennuksesta.

7. Missä vaiheessa pitäisi hakea ulkopuolista apua?

Kun kontrolli häviää, tulee sanottua ilkeästi. Mutta voi käydä pahempaakin: vanhempi saattaa heitellä tavaroita, käydä lapseen käsiksi tai häipyä kotoa ja jättää lapsen yksin. Nämä ovat hyvin rankkoja kokemuksia lapselle.

Vanhemman pitäisi havahtua jo yhdestä tällaisesta kerrasta. Asiasta kannattaa jutella vaikkapa neuvolassa tai perheneuvolassa. Jos kontrolli menee usein, parasta olisi, että vanhempi ottaisi itse yhteyttä lastensuojeluun.

Ongelma on, että yleensä vanhempi häpeää raivokohtauksiaan niin, ettei hiisku niistä sanaakaan kenellekään. Häntä saattaa myös pelottaa, että lapset otetaan häneltä pois. Pelko on kuitenkin turha, sillä perhettä pyritään auttamaan mahdollisimman pitkään heidän omassa kodissaan. Avuksi otetaan myös perheen omat verkostot.

Asiantuntijana lastenpsykiatri Tytti Solantaus Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Liitän sanan ’taaperoimettäjä’ nyt ensimmäistä kertaa julkisesti itseeni. Kuva: Satu Kemppainen.

Miksi taaperoimetys aiheuttaa hämmennystä ja hävettää?

Olen imettänyt kolmesti. Kaikki kolme lasta ovat saaneet maitoa myös muualta kuin rinnoistani. En suunnitellut imetysteni pituutta tai tapaa. Jokaisen lapsen imetyksestä olen oppinut jotakin.

Ensimmäisen lapsen kanssa, voi taivas, yli kymmenen vuotta sitten, imetys oli kamalaa. Suihkin suihkutisseillä maitoa kahvilassa vieraisiin pöytiin. Lapseni oli tukehtua maitotykkieni laukauksiin. Rinnat paisuivat liiasta pumppauksesta äärirajoille. Kyllä, liivikaupasta loppuivat koot kesken. Myönnän, että sulkeuduin vauva-aikana kotiin, koska en halunnut yleisöä maitosodalleni. Sota kesti lähes vuoden, ja olin onnellinen, kun se loppui.

Lapseni oli tukehtua maitotykkieni laukauksiin. Kyllä, liivikaupasta loppuivat koot kesken.

Toisen lapsen kanssa osasin laittaa tissini kuriin ajoissa. Kun imetys ei ollut jatkuvaa taistelua, se todella oli käsittämättömän vaivatonta. Yhtäkkiä imettäminen puistonpenkillä, appiukon vieressä tai vaikka lätkämatsissa tuntui helpolta. Silti imetin tätä lasta lyhyemmän ajan kuin esikoista, vain kahdeksan kuukautta, koska lapsi itse halusi niin. Ja minäkin halusin.

Kolmas lapseni ryömi heti synnytyksen jälkeen rinnalleni. Hän rakasti olla rinnalla, ja minä rakastin vain katsella häntä. Yhtäkkiä minulla ei ollut kiire minnekään. En huomannut mitään rasittavia tiheän imun kausia, vaan antauduin imetykselle. Olin valmis tasaamaan hengitykseni, rentoutumaan. Kuin huomaamatta lapseni täytti vuoden, ja hups, olinkin taaperoimettäjä.

Liitän sanan ’taaperoimettäjä’ tässä nyt ensimmäistä kertaa julkisesti itseeni.

Liitän sanan ’taaperoimettäjä’ tässä nyt ensimmäistä kertaa julkisesti itseeni. Olenko se todella minä?

En ollut koskaan ajatellut imetyksen maksimipituutta, mutta en nähnyt itseäni taaperoimettäjänä. Lapsi oli täyttänyt maagisen yhden vuoden, ja yhtäkkiä leppoisa imetyshetki vaihtui salakähmäiseen pälyilyyn. Päässäni takoi: Miten tähän tultiin? Lapsi varmaan roikkuu rinnalla vielä kouluikäisenäkin! Rajoittaako tämä vapauttani? Miksi en osaa lopettaa?

Kun joku kysyi, että imetinkö vielä, vastasin kaarrellen, että juu, mutta lopettelemassa ollaan, on tuo lapsi vain vähän tissin perään. Oikeasti me molemmat olimme tissin perään. Olimme koukussa hetkeen, jossa saatoimme unohtaa päiväkodin, työt ja vanhempien sisarusten käninän, ja vain tuijottaa toisiamme, olla lähellä. Toki poika saattoi olla koukussa itse tuotteeseenkin.

Päässäni takoi: Miten tähän tultiin? Lapsi varmaan roikkuu rinnalla vielä kouluikäisenäkin! Miksi en osaa lopettaa?

Minusta oli tullut kaappi-imettäjä. Niin syvään minussa oli kirjoitettu, että taaperoimetys on jotenkin outoa. Tunnen edelleen sitä kohtaan ristiriitaa. Mikä saa minut ajattelemaan niin? THL:n imetyssuositus on vuosi ja WHO:n kaksi vuotta. Kukaan ei kauhistellut tai pilkannut, vaikka imetin taaperoa.

Jokaisella meillä on omanlaisensa äiti-identiteetti. Lapsen kasvatus ja siihen liittyvät valinnat ovat jatkuvaa identiteetin vahvistamista. Taaperoimetys ei kuulunut minun identiteettihorisonttiini, ja oli siksi kipukohta.

Tiedän, etten ole ainoa kaapissa imettänyt. Tiedän äitejä, jotka kipuilevat pitkäksi venyneen imetyksen kanssa kuukausia, koska omat ja ulkopuolen odotukset ovat ristiriidassa. Ja sitten tiedän äitejä, jotka pystypäin imettävät tai ovat imettämättä juuri niin kauan tai vähän aikaa kuin itseä ja lasta huvittaa. Te olette esikuviani!

Mutta meille epävarmoille äideille sanoisin: Imetystaipaleesi pituus on sinun oma, yksityinen asiasi. Siinä ei ole mitään hävettävää.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Malli ja tosi-tv-tähti Kourtney Kardashianin tyttären Penelopen vaatekaapista löytyy niin nahkahousua kuin pikkumustaa. Käytännöllistä tai ei! Kuva: wenn.com

Tyttöjen vanhemmat ottavat aikuisten katumuotia jäljittelevät lastenvaatteet innokkaammin vastaan kuin poikien. 

Pitääkö suomalaisen miehen pukeutua kehdosta hautaan harmaaseen, mustaan ja tummansiniseen?

Tätä ihmettelee 4-kuukautisen poikavauvan äiti Vauva-lehden tuoreessa verkkokyselyssä. Itse hän haluaisi pukea lapsensa sukupuolineutraalisti vauva-aikana.

Vauva kertoi viime viikolla, että unisex- ja retrovaatteet ovat jäämässä vauvamuodissa ”pikkuaikuis-tyylin” jalkoihin. Lastenvaatemallistot jäljittelevät yhä enemmän aikuisten katumuotia, ja värit ja kuosit ovat varsin hillittyjä.

Vauva-lehden viimeviikkoisen verkkokyselyn perusteella pienten lasten vanhemmat ottavat värimaailman muuttumisen avosylin vastaan. 65 prosenttia vastaajista pitää hillityistä väreistä ja murretuista sävyistä ja haluaa niitä lastensa ylle. Vastaajien mielestä poikien vaatteiden värimaailma ei kuitenkaan ole uudistunut yhtä monipuolisesti kuin tyttöjen. 

"Miksi vauvat pitäisi pukea retromöykyiksi tai täysin eri tyylillä kuin itse pukeutuu?"

Jaottelu tyttö- ja poikaväreihin saisi jo loppua

Poikien vanhemmat ovat tyttöjen vanhempia tyytymättömiä lastenvaatetarjontaan.

Poikien vaatteiden väriskaalan suppeus ärsyttää! Pehmeistä väreissä voisi olla keltaista ja punaista, mutta tarjonta on usein sinistä ja ruskeaa.

Ketjuliikkeissä huomaa helposti, että tyttöjen versiossa on käytetty enemmän mielikuvitusta. Poikien vaatteista tulee välillä fiilis, etteikö muuta keksitty kuin se sama auto taas siihen. Tai muu piirroshahmo.

Kuosit on aina jotain karhuja yms., kun taas tytöillä on vastaavasti kukkia.

Vauvan kyselyn perusteella vauva on jopa vaikea pukea korostamatta sukupuolta.

Inhoan sukupuolittuneisuutta ja sitä, että tytöille on pelkkää pinkkiä ja hörhelöitä ja pojille sinistä avaruusolioiden kuvilla.

Eniten ärsyttää ihmiset, jotka puhuvat tyttö-ja poikaväreistä. Yritä siinä sitten opettaa lapselle, että ei ole olemassa tyttöjen ja poikien värejä.

Tyttöjen vaatetarjonta taas saa kiitosta etenkin siitä, että ärhäkkä pinkki on saanut rinnalleen esimerkiksi korallin ja persikan sävyjä.

Pastellisävyt ovat tulleet myös käytännöllisiin vaatteisiin. Kestävien ulkovaatteiden tai collegevaatteiden ei tarvitse enää olla räikeän värisiä, pelkkää pinkkiä tai lapsellisia.

Minne katosivat potkuhousut?

Melkein puolet, 44 prosenttia, Vauva-lehden kyselyyn vastanneista ei pukisi lastaan miniaikuiseksi.

Minikokoomuslaiseksi tai amerikkalaiseksi räppäriksi pukeminen ärsyttää.

"Olen varmaan viimeinen dinosaurus, joka yhä pukee vauvansa käteviin potkuhousuihin."

Haluan nimenomaan, että lapsi saa näyttää lapselta. Se tarkoittaa iloisia värejä ja lapsekkaita kuoseja. Olen varmaan viimeinen dinosaurus, joka yhä pukee vauvansa käteviin potkuhousuihin (niitähän ei enää edes myydä kaupoissa). Potkuhousuissa masua ei purista, nilkkoja ei purista, "sukat" pysyy jalassa ja kaikki on kätevästi samassa paketissa.

Typerän näköistä ja antaa vanhemmasta sellaisen kuvan että lapsi on vain asuste.

Ärsyttää nykymuodissa liian aikuismainen tai raskas tyyli. Epämukavat joustamattomat ja epäkäytännölliset vaatteet, kuten farkut ja takit.

Lapsen kuuluu näyttää lapselta eikä muistuttaa millään tavalla aikuista, aikuinen kerkeää olemaan sitten joskus myöhemminkin.

"En koe pukevani lapsiani miniaikuisiksi."

Vain harva myöntää jäävänsä kaipaamaan varsinaista retroa. Värejä moititaan liian kirkkaiksi, ja ruskeaa on liikaa. Toki retrollakin on yhä kannattajansa.

Retrokuosit tuovat hyvää mieltä ja tietyllä tapaa turvallisuuden tunnetta.

Lapset pitävät kirkkaista väreistä ja kuvioista leluissa, niin mikseivät vaatteissakin. Kuvioistakin saa hauskoja tarinoita vaatteita puettaessa.

Kaikissa vaatteissa ei mennä leikkipuistoon

Kolmannes Vauvan verkkokyselyn vastaajista pukee lapsensa aikuismaisiin vaatteisiin hyvillä mielin. Heistä on vain luonnollista, että lasten muoti seuraa aikaa. Katutyylissä korostuvat kauneus ja käytännöllisyys.

Ainahan lasten vaatetus on ottanut vaikutteita ympäröivästä. Pian 12-vuotiaan esikoiseni ollessa vauva oli ihan samoin aikuisten muotia seuraava lastenvaatetyyli, näkeehän sen jo valokuvista. Farkut olivat leveämmät, nyt ovat kelvanneet vuosia vain kapeat, niin tytölle kuin äidille.

En koe pukevani lapsiani miniaikuisiksi. Tykkään pukea heidät kauniisti mutta en mielestäni tingi myöskään käytännöllisyydestä. Toki lapsilla on ne ”kaupunkivaatteet”, mutta ei ne päällä ole tarkoituskaan mennä leikkipuistoon möyrimään, vaan ne ovat nimensä mukaisesti sitä siistimpää käyttöä varten.

Miksi vauvat pitäisi pukea retromöykyiksi tai täysin eri tyylillä kuin itse pukeutuu?

"Ainahan lasten vaatetus on ottanut vaikutteita ympäröivästä."

Aikuisten muodin jäljittelyä pidetään kivana ideana, kunhan vaatteet eivät leikki-iässäkään ole liian paljastavia tai epämukavia.

Esimerkiksi napapaidat, korkokengät ja epämukavat vaatteet eivät missään nimessä kuulu lasten päälle.

 

Kursivoidut sitaatit ovat otteita Vauvan verkkokyselystä. Kyselyyn vastasi 55 henkilöä.

Lue juttu vauvanvaatemuodin murroksesta lokakuun Vauva-lehdestä!

Vierailija

Vauvamuotikysely: ”Minikokoomuslaiseksi tai amerikkalaiseksi räppäriksi pukeminen ärsyttää”

Minusta on jokaisen oma asia millä tyylillä pukee lapsensa. Aika pian kuitenkin tulee se aika, että lapsi haluaa itsekin vaikuttaa eikä sitten vanhempi voi enää päättää pukeutumisesta yksin. Kuinka monella vanhemmalla edes on aikaa paneutua lapsensa vaatteisiin niin paljon, että ehtisi muodostaa lapselle jonkun harkitun tyylin? Minua ihmetyttää ainoastaan ne vanhemmat, jotka kulkevat itse viimeisen päälle kalliissa vaatteissa, mutta lapsilla on liian pientä, nuhjuista ja jopa rikkinäistä...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.