Elina Hirvosella oli rankka lapsuus. Äidiksi tultuaan hän ymmärsi anteeksiannon merkityksen.

"Inhoan hokemaa, että meiltä nykyisiltä pienten lasten isiltä ja äideiltä on 'vanhemmuus hukassa'. Saan noista sanoista suorastaan raivarit. Miksi meitä lyödään?

Uskon, että nykyvanhemmat ovat kasvattajina tasapainoisempia kuin yksikään aikaisempi sukupolvi Suomessa. Ajatellaanpa vaikkapa meidän isovanhempiamme, joihin sota jätti jälkensä – tai omia 1940–50-luvuilla syntyneitä vanhempiamme, joista moni kasvoi köyhyyden, väkivallan tai päihteidenkäytön varjostamassa kodissa. 

On selvää, ettei kukaan selviä vanhemmuudesta ilman virheitä. Äitinä olen tehnyt varmasti miljoona kertaa väärin. Joka päivä tulee hetkiä, jolloin joudun pettymään itseeni. Miksi hermostun kaksivuotiaan kiukutteluun? Miksi mietin keskeneräisiä töitäni, kun leikin lasten kanssa?

Toivon, että pystyn kestämään sen, että lapseni jonakin päivänä haluavat jutella kanssani näistä ja monista muista erheistä, joita tulen tekemään ennen kuin he ovat aikuisia. Lapsen tunteet, jopa kritiikki, pitää kuulla, vaikka itse olisi asioista eri mieltä. Omien vanhempieni kanssa olen onneksi pystynyt puhumaan vaikeistakin asioista.

Kasvuvuoteni olivat raskaat. Vanhempieni voimat menivät isosisarukseni ongelmien kanssa. Koin, että minun odotettiin olevan kiltti ja näkymätön lapsi. Se tunne heijastui murrosikääni ja seurasi aikuistumiseen asti.

Myöhemmin olen tajunnut, miten tärkeää on uskaltaa nähdä vanhempien virheet ja niiden vaikutus siihen, millainen lapsuus oli. Yhtä tärkeää on osata antaa menneet anteeksi, olla armollinen. Syyttely tai katkeruus on turhaa. Kukin meistä joutuu elämään oman rikkinäisyytensä kanssa. Epätäydellisyys ja kipu ovat osa jokaisen perheen rakennetta. Kyse on siitä, miten niiden kanssa pärjää. Kun itse tulee äidiksi, saa tähän uuden näkökulman.

Uskon, että tietty kitka vanhempien ja lasten välillä on väistämätöntä. Yksi iso ristiriita on siinä, ettei ihminen voi täysin luopua omista tarpeistaan – esimerkiksi ammatillisesta identiteetistään – siksi, että on jonkun isä tai äiti. Ihminen on vanhemmuudessaankin kokonainen.

Elämä ei ole eikä sen pidä olla vain seuraavan sukupolven luomista tähän maailmaan. Tästä ristivedosta aiheutuu väistämättä hankauksia sukupolvien välille. Olennaista on se, miten rehellisesti hiertävät asiat ja vaikeat tunteet käsitellään."

Kirjailija Elina Hirvonen, 40, asuu Helsingissä puolisonsa ja kahden päiväkoti-ikäisen lapsensa kanssa.

Lue lisää

Näyttelijä Lotta Lehtikari: "Lapselle on turha esittää parempaa kuin on"

Pipsa Hurmerinta: "Onneksi en kasvata tyttöä"

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Illat pimenevät mutta vauvalle paistaa aurinko. Kuva: Ninna Lindström
Illat pimenevät mutta vauvalle paistaa aurinko. Kuva: Ninna Lindström

Saiko ystäväsi vauvan? Ilahduta pienokaista ja tuoreita vanhempia aurinkoisella hymynaamakortilla.

Näitä tarvitset:

  • keltaista kartonkia
  • muovisia tai pahvisia mehupillejä
  • yleisliimaa tai kuumaliimapistoolin .
  • Tee näin:

  1. Leikkaa kartongista kaksi ympyrää, halkaisijaltaan noin 10 senttimetriä. Pätki mehupillit noin 5 sentin pituisiksi palasiksi niin, että niitä on yhteensä 30–40 kappaletta. Liimaa pillit alimmaisen ympyrän reunaan siten, että reunan yli jää pilkistämään noin pari kolme senttiä.
  2. Jos haluat, että hymynaaman voi ripustaa, kiepauta nauhasta tai nyöristä lenkki ja liimaa se pahvin reunaan.
  3. Liimaa mehupillien päälle toinen kartonkiympyrä siten, että mehupillit jäävät auringonsäteiksi kartonkien väliin.
  4. Tee hymynaama liimaamalla auringolle mustasta kartongista silmät ja suu ja punaisesta paperista posket.

 

Jaa oma juttu

Millaisia askarteluja tai tuunauksia olet tehnyt vauvalle? Laita hyvät ideat kiertoon Vauvan Instagramissa. Jaa kuva ja tägää se @vauvalehti #teeite.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Ovelta ei kannata enää kääntyä takaisin, sillä edestakaisin sahaaminen tekee erosta lapselle vain vaikeamman.

Sano iloiset heipat, näytä luottavaista naamaa ja suunnista reippaana ulos päivähoitopaikan ovesta, vaikka kyyneleet puskisivat omiinkin silmäkulmiin. Näinhän meitä vanhempia yleensä opastetaan, kun taapero ei haluaisi päästää äitiä tai isää silmistään hoitopäivän alkaessa.

Ihan näin ehdoton ei tarvitse olla, lohduttaa MLL:n Vanhempainpuhelimen päivystysohjaaja Laura Pilkama.

– Lapsen rauhoittamiseen voi käyttää hetken ja kertoa, että ’nyt pyyhin kyyneleesi ja rauhoitutaan, sitten sanotaan hei hei’.

Sen jälkeen ovelta ei kuitenkaan enää pidä kääntyä takaisin, sillä edestakaisin sahaaminen tekee erosta lapselle vain vaikeampaa.

Taaperolle voi vielä huikata, että tulossa on varmasti kiva hoitopäivä ja illalla taas nähdään.

Reippautensa rippeet on hyvä kaivaa esiin siksi, että epävarmuus tarttuu helposti lapseen. Taaperolle voi vielä huikata, että tulossa on varmasti kiva hoitopäivä ja illalla taas nähdään.

Jos taaperon itkuinen aamu tuntuu itsestä lohduttomalta, se kannattaa ottaa puheeksi hoitajien kanssa.

– Voi vaikka pyytää, että otattehan lapseni syliin vilkuttamaan ja laitattehan viestin, miten päivä lähtee käyntiin.

Matkalla töihin onkin sitten aikaa rauhoitella itseään: Totumme tähän kyllä. Vaikea alkukin menee ohi.

Näin hoitoon jääminen helpottuu:

  1. Tutustukaa päivähoitopaikkaan etukäteen. Olisi hyvä, että lapsi on ehtinyt kokeilla siellä olemista ilman vanhempaa jo ennen hoidon varsinaista alkamista.
  2. Varaa etenkin ensimmäisiin aamuihin aikaa. Jos olet itse kiireinen tai ärtynyt tulevasta työpäivästä, tunne tarttuu helposti lapseen.
  3. Jutelkaa jo ennen lähtöä siitä, mitä päiväkodilla tapahtuu. Ensin riisutaan vaatteet, sitten laitetaan tossut jalkaan ja pestään kädet. Sitten äiti/isä antaa halin ja sanotaan heipat. Vaikka aamuihin mahtuisi itkuakin, niistä tulee kuitenkin pikkuhiljaa rutiinia.
  4. Kerro lapselle, että tulossa on kiva päivä, ja illalla äiti/isä hakee hänet kotiin.
  5. Jos lapsi on eronhetkellä kovin itkuinen, luota siihen, että itku yleensä hellittää pian vanhemman poistuttua paikalta. Voit myös kokeilla ottaa hänet vielä hetkeksi syliin ja kertoa, että ”äiti/isä pyyhkii vielä kyyneleesi ja rauhoitutaan, ja sitten äiti/isä sanoo hei hei ja lähtee. Jos taas lapsi menee tästä entistä enemmän pois tolaltaan, on parempi olla lähdöissään ripeä.
  6. Pysy itse rauhallisena. Jos hätäilet, lapselle voi tulla tunne, ettei hoitoon jääminen olekaan turvallista.
  7. Kun olet sanonut, että lähdet, lähde. Lapsen ja hoitajien kannalta pahinta on vanhemman epävarma sahaaminen edestakaisin. Älä myöskään livahda pois lapsen huomaamatta.
  8. Hoitopäivän rutiineista on hyvä jutella lapsen kanssa varsinkin ensimmäisinä päivinä, mutta ei kuitenkaan toitottaa asiasta niin paljon, että se kasvaa lapsen mielessä liiankin isoksi asiaksi.
  9. Kysy, voisiko lapsi tuoda hoitopaikkaan oman lelun tai perheensä kuvan, joka toisi turvaa ikävän hetkillä. Voit kertoa lapselle, että sinäkin ajattelet häntä päivän aikana ja sinulla on hänen kuvansa mukanasi.
  10. Jos lapsen jättäminen itkuisena tuntuu itsestäsi pahalta, juttele asiasta hoitajien kanssa. Voit pyytää heitä ottamaan lapsen syliin lähdönhetkellä ja laittamaan päivän aikana viestin, miten hoitopaikassa sujuu. Useimmiten hyvin, vaikka eronhetki olisikin ollut haikea.
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.