Kuvitus: Matti Pikkujämsä
Kuvitus: Matti Pikkujämsä

"Nalkutan lapsilleni samoista asioista, joista äiti nalkutti minulle." Lukijat kertovat, milloin he kuulostavat ihan äidiltään.

Kysyimme Meidän Perheen lukijoilta nettikyselyssä, miten lasten saaminen on muuttanut suhdetta omaan äitiin. Moni kertoi puhuvansa usein lapsilleen ihan äitinsä lauseilla.

Ikävää se on silloin, kun huomaa motkottavansa marttyyrin äänellä, vaikkei haluaisi.

– Moni päättää tehdä toisin kuin oma äiti aikanaan, mutta lapsia saatuaan huomaakin toistavansa lapsuudesta tuttuja kaavoja, sanoo Naistenkartano ry:n toiminnanjohtaja Helena Palojärvi.

– Äidiltä saadaan naisen malli: minkä verran ottaa omaa tilaa, nauttiiko elämästään, arvostaako itseään, millaiseen kohteluun suostuu parisuhteessa.

Lapsen saaminen on myös mahdollisuus tutustua äitiin uudella tavalla, tasavertaisena aikuisena hyvine ja huonoine puolineen.

– Kannattaa tutustua äidin historiaan ja yrittää ymmärtää, miksi hän on aikanaan toiminut niin kuin on toiminut. Se on myös oman naiseuden historiaa.

Kun ymmärtää paremmin, voi myös paremmin vaikuttaa siihen, mitä asioita haluaa itse jatkaa äitien ketjussa.

"Olen hellä lapsilleni kuten hänkin oli meille."

Onneksi äidiltä periytyy myös paljon hyvää. Näin lukijat kertoivat nettikyselyssä:

”Olen hellä lapsilleni kuten hänkin oli meille.”

”Puhumme välillä lapsille yhteen ääneen, samoin sanoin ja äänenpainoin.”

”Seison keittiössä tasoon nojaten ihan samalla tavalla.”

”Huolehdin paljon.”

"Ihailen äidissä hänen rakkauttaa meitä ja nyt lapsenlastaan kohtaan. Toivon vain, että osaisin itse olla yhtä hyvä äiti lapselleni."

Nyt ymmärrän, miksi äiti nalkutti meille

”Olen kuin äitini, kun väsyneenä korotan ääntäni. Mutta nyt ymmärrän, miksi hän välillä käyttäytyi miten käyttäytyi. Töistä ei ole kiva tulla sotkun keskelle.”

”Äiti oli aika äkkipikainen ja lapsena ajattelin monesti, että noin en halua koskaan sanoa lapsilleni. Luulin, että olisin paljon kärsivällisempi esimerkiksi lähtötilanteissa. Toisin kävi.”

”Nalkutan lapsilleni samoista asioista joista äiti nalkutti minulle.”

”Kuulostan äidiltäni, kun riitelen. Olen yhtä herkkänahkainen.”

”Kun ensin hermostun lapsen vahingosta ennen kuin lohdutan häntä.”

”Äitini oli marttyyri ja itse sorrun välillä samaan. Mieheni onneksi tunnistaa tämän ja käskee lopettaa.”

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Kalapuikoista tulee minulle vieläkin mieleen äitiysvapaa. Niiden äärellä käytiin monta tärkeää keskustelua.

Pian siellä. Tuon kalapuikkoja!

Ystävän viesti pelastaa päivän. Minä ja vauva saamme seuraa.

Äitiysvapaalla on päiviä, jolloin kaikki tuntuu kepeältä. Vaunukoppaan mahtuu tämä kaikki uusi ja ihana, ja päiväkahvi maistuu poikkeukselliselta vapaudelta. Sitten on niitä päiviä, jolloin väsymys harmauttaa mielen, ja koko maailma kutistuu kahvikuppiakin pienemmäksi.

Äitiystävälle voi avata oven yöpuvussa, ilman että on siivonnut tai laittanut ripsiväriä.

On helppo sanoa, mikä äitiystävässä on kullan­arvoista: hän tietää tunteen. Hänelle voi avata oven yöpuvussa, ilman että on siivonnut tai laittanut ripsiväriä. Hän selättää ihan samaa sekamelskaa ja valvottuja öitä.

Toisilla on hätäkahvit, minulla ja ystävälläni oli kalapuikot. Hänen pakastimestaan niitä löytyi aina, minä puolestani taioin lautasille lisukkeet. Keittiönpöydässä jaoimme vauvojen vaiheet, puimme parisuhteen senhetkistä tolaa ja pohdimme, mitä töihin paluu toisi tullessaan.

Näinä iltapäivinä kello ei pysähtynyt kuten niin usein kaksin vauvan kanssa.

Samanlaista mahdollisuutta istahtaa alas, kysyä ja kuunnella, löytää harvoin, kun koko kaveripiiri tempoilee ruuhkavuosissaan.

Kotona ollessa moni asia tuntuu arkisemmalta kuin onkaan. Jälkeenpäin kaipaan montaa asiaa, kuten sitä, että oli aikaa pitää yhteyttä ystäviin. Tiesin tarkalleen, mitä heille kuului.

Samanlaista mahdollisuutta istahtaa alas, kysyä ja kuunnella, löytää harvoin, kun koko kaveripiiri tempoilee ruuhkavuosissaan. Käyttöä olisi jopa niille hitaasti kuluville tunneille.

Kirjoitus on Vauva-lehden 8/2018 pääkirjoitus.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Illat pimenevät mutta vauvalle paistaa aurinko. Kuva: Ninna Lindström
Illat pimenevät mutta vauvalle paistaa aurinko. Kuva: Ninna Lindström

Saiko ystäväsi vauvan? Ilahduta pienokaista ja tuoreita vanhempia aurinkoisella hymynaamakortilla.

Näitä tarvitset:

  • keltaista kartonkia
  • muovisia tai pahvisia mehupillejä
  • yleisliimaa tai kuumaliimapistoolin .
  • Tee näin:

  1. Leikkaa kartongista kaksi ympyrää, halkaisijaltaan noin 10 senttimetriä. Pätki mehupillit noin 5 sentin pituisiksi palasiksi niin, että niitä on yhteensä 30–40 kappaletta. Liimaa pillit alimmaisen ympyrän reunaan siten, että reunan yli jää pilkistämään noin pari kolme senttiä.
  2. Jos haluat, että hymynaaman voi ripustaa, kiepauta nauhasta tai nyöristä lenkki ja liimaa se pahvin reunaan.
  3. Liimaa mehupillien päälle toinen kartonkiympyrä siten, että mehupillit jäävät auringonsäteiksi kartonkien väliin.
  4. Tee hymynaama liimaamalla auringolle mustasta kartongista silmät ja suu ja punaisesta paperista posket.

 

Millaisia askarteluja tai tuunauksia olet tehnyt vauvalle? Laita hyvät ideat kiertoon Vauvan Instagramissa. Jaa kuva ja tägää se @vauvalehti #teeite.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.