Kun Jaana erosi miehestään 32-vuotiaana, hän pelkäsi, ettei ehtisi koskaan saada lasta.

Vauvan ensimmäinen parkaisu sai kyyneleet Jaanan silmiin. Ääni oli voimakas, oikea kunnon ensirääkäisy. Jaanan mielestä se oli maailman suloisin ääni.

– Ei hätää, Lenni, äiti on tässä, Jaana sai itkultaan sanotuksi, ja lapsi hiljeni hetkeksi.

Tässä hän, 37-vuotias nainen, makasi Hyvinkään aluesairaalan leikkaussalissa verhottuna vihreään paperilakanaan. Lakanan toisella puolella lääkärit viimeistelivät leikkausta, jossa syntyi hänen esikoisensa, ainokaisensa, Lenni.

– Tämä on hetki, joka muuttaa kaiken, Jaana ajatteli.

Vielä hetkeä aiemmin hän ei ollut kenenkään äiti. Nyt mikään ei tuntunut enää niin tärkeältä kuin olla äiti, Lennin äiti.

Kätilö toi pojan Jaanan rinnalle. Lenni makasi äitinsä lämpimällä iholla ja katsoi maailmaa suurilla, kirkkaansinisillä silmillään. Jaanan mielestä lapsi näytti sileältä ja kauniilta, juuri sellaiselta kuin hän oli ajatellut oman lapsensa näyttävän.

– Äiti on odottanut sinua tosi kauan, Jaana kuiskasi Lennin korvaan.

Lenni painoi 2,7 kiloa. Se oli pienikokoisen äidin lapselle juuri sopiva paino. Koska Lenni oli puolivälissä raskautta kääntynyt perätilaan, synnytystavaksi valikoitui suunniteltu sektio. Jaanan mielestä sillä ei ollut suurta merkitystä: tärkeintä oli, että vauva saatiin turvallisesti maailmaan.

Sängyn vieressä Lennin isä Jarkko Gorski nieleskeli kyyneleitään. Kätilöt antoivat Lennin Jarkon syliin vietäväksi lapsivuodeosastolle. Jaana tulisi perässä, kunhan leikkaushaava olisi ommeltu ja puudutusaine poistunut hänen kehostaan.

Ensin talo ja tavarat

Jaana oli lapsesta saakka haaveillut siitä, että jonakin päivänä hänestä tulisi äiti. Lempeä ja rakastava, sellainen kuin hänen oma äitinsä Leena. 

Äiti oli kuollut, kun Jaana oli 20-vuotias. Haave omasta äitiydestä jäi vuosiksi taka-alalle. Yrittäjäperheessä kasvanut nainen oli tottunut nuoresta saakka tekemään paljon töitä. 26-vuotiaana Jaanalla ja hänen aviomiehellään oli oma K-kauppa, jonka pyörittäminen vei molemmilta kaiken ajan, voimatkin.

– Ajattelin aina, että lasten aika on sitten, kun on talo ja tavarat, ja työasiat tarpeeksi hyvällä mallilla, Jaana sanoo.

Sitten mies alkoi kysellä, koska lapsia olisi luvassa. Jaanan mielestä aina oli keskeneräisiä asioita, jotka piti saada kuntoon ennen kuin raskautta kannatti edes yrittää. Kun Jaana oli 32-vuotias, avioliitto päättyi eroon.

– Ystävät ympärillä saivat lapsia, mutta minä aloin rakentaa elämääni yksin, ihan alusta.

Eroa seuraavana vuonna Jaanan entinen mies sai uuden kumppaninsa kanssa lapsen. Jaana oli aloittanut uuden työn myyntipäällikkönä ja painoi 12-tuntisia työpäiviä pahimmillaan seitsemänä päivänä viikossa. Jälkikäteen ajatellen uurastaminen oli hänen keinonsa paeta pahaa oloa, yksinäisyyttä ja ulkopuolisuuden tunnetta. Keino oli väärä, ja se sairastutti Jaanan. Hän joutui työuupumuksen vuoksi puolen vuoden sairauslomalle.

Ystävällinen, komea ja ihanan tavallinen mies

Toipumisen jälkeen Jaana vaihtoi työtehtäviä ja alkoi huolehtia aiempaa paremmin jaksamisestaan. Yksinäisyys ja oman perheen kaipuu eivät silti hellittäneet. Jaanasta tuntui, että hän oli ainoa, jolla ei ollut perhettä. Sukujuhlissa
­Jaana havahtui, kun toiset pyysivät häntä katsomaan lasten perään.

Huolehtisitko lapsista sillä aikaa, kun me aikuiset menemme syömään? ystävällinen sukulaisnainen kysyi.

Kolme vuotta sitten tammikuussa Jaana tapasi Jarkon. Jarkko oli ystävällinen ja komea, mutta silti ihanan tavallinen. Jarkko jutteli Jaanalle lapsistaan, ja Jaana oletti, että mies oli naimisissa. Sen vuoksi tuttavuudesta ei seurannut sen kummempaa.

Puolen vuoden kuluttua tapaamisesta Jarkko soitti ja sanoi, että tarvitsisi seuralaisen häihin. Lähtisitkö sinä? hän kysyi.

Jaana hämmästyi ja löi asian leikiksi. Mihin ajattelit laittaa vaimosi siksi aikaa?

Selvisi, ettei Jarkolla ollutkaan vaimoa. Hän oli eronnut ja asui keskenään kaksivuotiaan poikansa ja neljävuotiaan tyttärensä kanssa. Jaana lupautui seuraksi häihin, mutta Jarkko ehdotti, että he joisivat vielä ennen häitä yhdessä kahvit, jotta ehtisivät hiukan tutustua.

Kahvien jälkeen asiat etenivät vauhdikkaasti. Jaana oli aiemmin varannut itselleen kolmen viikon lomamatkan Kreikkaan. Matkan aikana hän puhui päivittäin tuntikausia puhelimessa Jarkon kanssa. Kun Jaana palasi Suomeen, Jarkko oli häntä lentokentällä vastassa. He ajoivat Jarkon luo Järvenpäähän, eikä Jaanan matkalaukku enää palannut hänen yksiöönsä Helsinkiin.

Jo suhteen alussa Jaana teki Jarkolle selväksi, että hän toivoi lasta. Jarkko oli tyytyväinen elämäänsä kahden lapsen isänä, mutta sanoi, ettei koskaan voisi kieltää Jaanaa toteuttamasta unelmaansa. Noin vuoden seurustelun jälkeen he päättivät, että lapsi saisi tulla.

"KAtsokaa, minäkin saan viimein lapsen!"

Jaana aloitti vimmaisen yrityksen tulla raskaaksi. Hän hankki läjäpäin ovulaatiotikkuja, joilla pyrki varmistamaan otollisimman hetken raskauden alkamiselle. Jo ennen kuin kuukautiset olivat päivääkään myöhässä, Jaana rapisteli vessassa raskaustestiensä kanssa. Ei tärpännyt, taaskaan. Kului muutamia kuukausia, ja Jaana alkoi hermostua. Nyt, kun hän kaiken kokemansa jälkeen oli viimein valmis äidiksi, mitä jos se ei onnistuisikaan?

Sinun pitää rauhoittua. Antaa asioiden tapahtua omalla painollaan, Jarkko rauhoitteli.

Sitten, joulukuisena päivänä, kun Jaanan kuukautiset olivat jo oikeasti muutaman päivän myöhässä, hän teki testin. Raskaana viikolla 2–3, digitaalinen testipuikko näytti. Jaanan sydän hakkasi, päässä humisi. Hän kutsui töistä palanneen Jarkon katsomaan testitikkua alakertaan. Lapsille ei puhuta vielä mitään, he päättivät ja halasivat toisiaan pitkään.

Jaanalle raskauden salaaminen oli vaikeaa.

– Olisin halunnut huutaa raskaudesta koko maailmalle: katsokaa, minäkin saan viimein lapsen, Jaana sanoo.

He halusivat suojella Jarkon lapsia mahdolliselta pettymykseltä, jos jokin menisikin pieleen. Mutta omalla isälleen ja tämän puolisolle Annelle Jaana kertoi asian jo kahden viikon kuluttua, jouluna. Kari-ukin ja Annen joulupaketeista paljastuivat pikkuruiset muumimukit. Kortissa luki vihje, että pienille mukeille on luvassa käyttöä. Jaanan isä liikuttui onnesta. Lennin ensimmäinen ultrakuva on edelleen talletettuna Karin puhelimeen.

Ikä ja elämänkokemus tuovat varmuutta

Raskausaika sujui helposti. Vasta kaksi viikkoa ennen äitiysloman alkua tietokoneen ääressä istuminen alkoi aiheuttaa suureen vauvavatsaan niin kovaa painetta ja kipua, että Jaana joutui jäämään sairauslomalle.

Kun lääkäri totesi tutkimuksissa, että lapsi on tulossa maailmaan jalat edellä, Jaana kallistui asiaa pohdittuaan suunnitellun sektion kannalle.

– Tämä on asia, joka herättää vahvoja kantoja puolesta ja vastaan. Saman olen huomannut muissakin äitiyteen liittyvissä asioissa, Jaana sanoo.

Jyrkkien mielipiteiden ja erilaisten koulukuntien viidakossa Jaana on huomannut, että ikä auttaa suhteuttamaan asioita.

– Ikä ja elämänkokemus tuovat varmuutta ottaa itse asioista selvää ja toimia sen mukaan, minkä kokee parhaaksi itselle ja omalle lapselleen. Jos olisin nuorempi ja arempi, saattaisin helpommin toimia muiden mielipiteiden mukaan.

Tästä syystä Jaana ei ahdistunut siitäkään, kun imetys ei Lennin syntymän jälkeen lähtenyt sujumaan. Turhauttavien yritysten jälkeen Jaana ja Jarkko päättivät, että Lenni saisi ruokansa tuttipullosta.

– Tämä on hyvä ratkaisu. Nyt minä voin hoitaa Lenniä yhtä lailla kuin Jaanakin, sanoo Jarkko, joka öisin herää syöttämään poikaansa vuorotellen Jaanan kanssa.

Ääretön rakkaus lasta kohtaan

Kun Lenni oli kaksi viikkoa vanha, Jaana ja Jarkko matkustivat hänen kanssaan Jaanan kotiseudulle Ylä-Savoon. Tutun hautakiven ääressä Jaana piti Lenniä sylissään ja sanoi: Äiti, tässä on Lenni, sinun lapsenlapsesi.

Se, ettei Leena-mummi ole näkemässä Lenniä, on ainoa asia, joka saa Jaanan surulliseksi. Olisi niin paljon kerrottavaa, kysyttävääkin.

– Sanotaan, että lapsen syntymä mullistaa koko elämän. Luulin aina, että se tarkoittaa asioita, joita ei enää lapsen saatuaan voi tehdä. Nyt näen, etten ole joutunut luopumaan mistään, vaan saanut valtavasti lisää. Mullistus tarkoittikin sitä ääretöntä rakkautta, jota ihminen tuntee lastansa kohtaan.

Annakaisa Mänttäri: Vihdon valmis äidiksi, Vauva 2/2015

Lue lisää:

"Luulin, etten tahdo äidiksi"

Vierailija

Jaana oli valmis äidiksi vasta eron ja työuupumuksen jälkeen

Vierailija 09.05.2015 klo 00:04 32-vuotias on nuori äidiksi. Tässä ei vielä mitään kiirettä olisi ollut, aivan liioilteltu juttu! Nykypäivänä 40-vuotias on entisaikojen 30-vuotias. Luepa juttu tarkemmin. Jaana erosi 32-vuotiaana mutta lapsen hän sai vasta 37-vuotiaana. Eikä minusta voi sanoa, että 32-vuotias olisi nuori äidiksi. Parikymppisestä voisi niin sanoa.
Lue kommentti

Turvaistuintestissä arvioitiin yhteensä 29 istuinta tai istuimen ja telakan yhdistelmää.

Euroopan eri maiden autoliittojen ja kuluttajajärjestöjen yhteistyössä toteutetun turvaistuintestin tulokset julkaistiin tänään. Peräti 21 istuinta sai hyvän kokonaisarvosanan. Kolme istuinta jäi tyydyttävään arvosanaan, yksi arvioitiin välttäväksi ja neljä sai heikon kokonaisarvosanan.

Heikon kokonaisarvosanan saivat seuraavat mallit: Jané GravityAvionaut Ultralite IQ-telakallaGiordiani Evolution Isofix ja Concord Ultimax i-Size. Kaksi ensimmäistä reputtivat liian suuren kemikaalikuormituksen takia: Jané Gravityn verhoilussa oli liikaa naftaliinia ja Avionautissa liikaa palonestoainetta.

Loput kaksi istuinta arvioitiin heikoksi niiden epäonnistuttua etutörmäystestissä. Giordiani Evolution Isofix -istuimen etutörmäystestissä mitatut kuormitusarvot ylittivät raja-arvot ja lantiovyö liukui ylöspäin kohti koenuken vatsan aluetta aiheuttaen lapselle suuren loukkaantumisvaaran.

”Huonon arvosanan saanutta istuinta ei ole syytä hankkia.”

Concord Ultimax i-Size ei puolestaan kestänyt etutörmäystestin rasitusta vaan särkyi, kun istuin oli asennettuna kasvot menosuuntaan 15 kilon painoisella koenukella. Kun testi tehtiin pienemmällä Q3-koenukella selkä menosuuntaan asennettuna, istuimen takaosa irtosi telakasta. Molemmat tilanteet aiheuttavat vakavan loukkaantumisriskin.

– Testissä huonon arvosanan saanutta istuinta ei ole syytä hankkia, Autoliiton viestintäpäällikkö Jukka Tolvanen kertoo.

Integroitu turvatyyny oli hyödyksi

Turvaistuintestissä oli mukana ensimmäistä kertaa turvatyynyillä varustettuja turvaistuimia. Bébé Confort Axissfix Air ja Maxi-Cosi Axissfix Air -istuimissa valjaiden olkatoppauksiin on integroitu turvatyynyt. Järjestelmä aktivoituu, kun isofix-kiinnikkeet lukittuvat autoon.

Testi osoitti, että turvatyyny tukee etutörmäyksessä eteenpäin retkahtavaa niskaa ja vähentää siihen kohdistuvaa kuormitusta. Sekä Bébé Confort Axissfix Air että Maxi-Cosi Axissfix Air saivat hyvän kokonaisarvosanan.

Katso koko tuloslista pdf-muodossa tästä

Ole kuten kasvatusguru Jari Sinkkonen neuvoo: kuulostele lapsen tunnelmia, juttele ja utele. Saatte siitä molemmat paljon.

Pienet lapset kysyvät, kysyvät ja kysyvät vielä vähän – satoja kertoja päivässä. Kyselyvaihe ei kuitenkaan kestä ikuisuuksia, ja yhtäkkiä huomaat, että jutteluyhteyden ylläpito on vähän vanhemmankin hommaa. Silloin viimeistään on aika ryhtyä kyselemään itse.

Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen neuvoo, että yhteisten rupatteluhetkien avulla pysyt perillä siitä, onko lapsella kaikki hyvin. Myös sävyllä on väliä: hyvissä keskusteluissa ei ole äitiä tai isää tenttaamassa, vaan tasa-arvoisia ihmisiä juttelemassa toistensa kanssa. Rennon höpöttelyn lomassa on helpompi puhua myös niistä asioista, joiden kertominen tuntuu vaikealta.

Lapsen pitää saada kokea, että aikuinen oikeasti haluaa kuulla ja ymmärtää häntä.

– Kun lapsi on saanut kokea, että aikuinen oikeasti haluaa kuulla ja ymmärtää häntä, hänellä itsellään kehittyvät valmiudet kuulla ja ymmärtää toisia, Sinkkonen sanoo Meidän Perheen videolla.

– Meistä ihmisistä harva asia on yhtä ihana kuin se, että toinen on vilpittömästi kiinnostunut siitä, mitä minulla on sanottavana.

Aikuisen esittämät kysymykset opettavat lapselle myös kysymisen, vastaamisen ja keskustelun taitoja, Parents.com neuvoo.

Mitä sitten kysyisi? Yksi ihana tapa on opetella yhteinen iltarituaali: kysy lapselta kolme kivaa asiaa päivästä, ja kerro itsekin omasi. Kiitollisuusharjoitus auttaa teitä molempia huomaamaan hyvät arjen tilanteet ja opettaa sinulle, mistä lapsesi tykkää. Se kehittää myös vaikkapa ongelmanratkaisua, keskittymistä ja sinnikkyyttä.

Mutta muutakin voi ja kannattaa lapselta kysellä. Ihan mitä vaan! Esimerkiksi näillä pääsee liikkeelle:

  1. Mistä haaveilet juuri nyt?
  2. Jos voisit tehdä nyt ihan mitä tahansa, mitä se olisi?
  3. Mitä kaverisi tykkäävät nykyään tehdä?
  4. Jos unilelu voisi puhua, mitä se kertoisi?
  5. Ketä haluaisit kaikista eniten halata?
  6. Mille nauroit viimeksi?
  7. Mikä saa sinut tuntemaan olosi rohkeaksi?
  8. Mitä pelasit viimeksi? Mitä siinä pelissä tehdään?
  9. Mikä olisi supersankarinimesi? Mitä erityistaitoja sillä on?
  10. Kenelle haluaisit lahjoittaa sata euroa ja miksi?
  11. Mitä piirsit viimeksi?
  12. Minne haluaisit kaikista eniten matkustaa? Miksi juuri sinne?
  13. Jos saisit luoda maailman ihan alusta, millainen siitä tulisi?
  14. Mikä ääni tai musiikki saa sinut hyvälle tuulelle?
  15. Mikä asia sinua harmittaa? Mitä sille voisi tehdä?
  16. Mistä tunnistaa kivan kaverin?
  17. Minkä kivan asian olet viimeksi tehnyt jollekin toiselle?
  18. Jos kirjoittaisit kirjan, mistä se kertoisi?
  19. Jos voisit olla yhden päivän ajan jokin eläin, mikä haluaisit olla?
  20. Mitä ihan oikeasti haluaisit kesälomalla tehdä?