Kun Jaana erosi miehestään 32-vuotiaana, hän pelkäsi, ettei ehtisi koskaan saada lasta.

Vauvan ensimmäinen parkaisu sai kyyneleet Jaanan silmiin. Ääni oli voimakas, oikea kunnon ensirääkäisy. Jaanan mielestä se oli maailman suloisin ääni.

– Ei hätää, Lenni, äiti on tässä, Jaana sai itkultaan sanotuksi, ja lapsi hiljeni hetkeksi.

Tässä hän, 37-vuotias nainen, makasi Hyvinkään aluesairaalan leikkaussalissa verhottuna vihreään paperilakanaan. Lakanan toisella puolella lääkärit viimeistelivät leikkausta, jossa syntyi hänen esikoisensa, ainokaisensa, Lenni.

– Tämä on hetki, joka muuttaa kaiken, Jaana ajatteli.

Vielä hetkeä aiemmin hän ei ollut kenenkään äiti. Nyt mikään ei tuntunut enää niin tärkeältä kuin olla äiti, Lennin äiti.

Kätilö toi pojan Jaanan rinnalle. Lenni makasi äitinsä lämpimällä iholla ja katsoi maailmaa suurilla, kirkkaansinisillä silmillään. Jaanan mielestä lapsi näytti sileältä ja kauniilta, juuri sellaiselta kuin hän oli ajatellut oman lapsensa näyttävän.

– Äiti on odottanut sinua tosi kauan, Jaana kuiskasi Lennin korvaan.

Lenni painoi 2,7 kiloa. Se oli pienikokoisen äidin lapselle juuri sopiva paino. Koska Lenni oli puolivälissä raskautta kääntynyt perätilaan, synnytystavaksi valikoitui suunniteltu sektio. Jaanan mielestä sillä ei ollut suurta merkitystä: tärkeintä oli, että vauva saatiin turvallisesti maailmaan.

Sängyn vieressä Lennin isä Jarkko Gorski nieleskeli kyyneleitään. Kätilöt antoivat Lennin Jarkon syliin vietäväksi lapsivuodeosastolle. Jaana tulisi perässä, kunhan leikkaushaava olisi ommeltu ja puudutusaine poistunut hänen kehostaan.

Ensin talo ja tavarat

Jaana oli lapsesta saakka haaveillut siitä, että jonakin päivänä hänestä tulisi äiti. Lempeä ja rakastava, sellainen kuin hänen oma äitinsä Leena. 

Äiti oli kuollut, kun Jaana oli 20-vuotias. Haave omasta äitiydestä jäi vuosiksi taka-alalle. Yrittäjäperheessä kasvanut nainen oli tottunut nuoresta saakka tekemään paljon töitä. 26-vuotiaana Jaanalla ja hänen aviomiehellään oli oma K-kauppa, jonka pyörittäminen vei molemmilta kaiken ajan, voimatkin.

– Ajattelin aina, että lasten aika on sitten, kun on talo ja tavarat, ja työasiat tarpeeksi hyvällä mallilla, Jaana sanoo.

Sitten mies alkoi kysellä, koska lapsia olisi luvassa. Jaanan mielestä aina oli keskeneräisiä asioita, jotka piti saada kuntoon ennen kuin raskautta kannatti edes yrittää. Kun Jaana oli 32-vuotias, avioliitto päättyi eroon.

– Ystävät ympärillä saivat lapsia, mutta minä aloin rakentaa elämääni yksin, ihan alusta.

Eroa seuraavana vuonna Jaanan entinen mies sai uuden kumppaninsa kanssa lapsen. Jaana oli aloittanut uuden työn myyntipäällikkönä ja painoi 12-tuntisia työpäiviä pahimmillaan seitsemänä päivänä viikossa. Jälkikäteen ajatellen uurastaminen oli hänen keinonsa paeta pahaa oloa, yksinäisyyttä ja ulkopuolisuuden tunnetta. Keino oli väärä, ja se sairastutti Jaanan. Hän joutui työuupumuksen vuoksi puolen vuoden sairauslomalle.

Ystävällinen, komea ja ihanan tavallinen mies

Toipumisen jälkeen Jaana vaihtoi työtehtäviä ja alkoi huolehtia aiempaa paremmin jaksamisestaan. Yksinäisyys ja oman perheen kaipuu eivät silti hellittäneet. Jaanasta tuntui, että hän oli ainoa, jolla ei ollut perhettä. Sukujuhlissa
­Jaana havahtui, kun toiset pyysivät häntä katsomaan lasten perään.

Huolehtisitko lapsista sillä aikaa, kun me aikuiset menemme syömään? ystävällinen sukulaisnainen kysyi.

Kolme vuotta sitten tammikuussa Jaana tapasi Jarkon. Jarkko oli ystävällinen ja komea, mutta silti ihanan tavallinen. Jarkko jutteli Jaanalle lapsistaan, ja Jaana oletti, että mies oli naimisissa. Sen vuoksi tuttavuudesta ei seurannut sen kummempaa.

Puolen vuoden kuluttua tapaamisesta Jarkko soitti ja sanoi, että tarvitsisi seuralaisen häihin. Lähtisitkö sinä? hän kysyi.

Jaana hämmästyi ja löi asian leikiksi. Mihin ajattelit laittaa vaimosi siksi aikaa?

Selvisi, ettei Jarkolla ollutkaan vaimoa. Hän oli eronnut ja asui keskenään kaksivuotiaan poikansa ja neljävuotiaan tyttärensä kanssa. Jaana lupautui seuraksi häihin, mutta Jarkko ehdotti, että he joisivat vielä ennen häitä yhdessä kahvit, jotta ehtisivät hiukan tutustua.

Kahvien jälkeen asiat etenivät vauhdikkaasti. Jaana oli aiemmin varannut itselleen kolmen viikon lomamatkan Kreikkaan. Matkan aikana hän puhui päivittäin tuntikausia puhelimessa Jarkon kanssa. Kun Jaana palasi Suomeen, Jarkko oli häntä lentokentällä vastassa. He ajoivat Jarkon luo Järvenpäähän, eikä Jaanan matkalaukku enää palannut hänen yksiöönsä Helsinkiin.

Jo suhteen alussa Jaana teki Jarkolle selväksi, että hän toivoi lasta. Jarkko oli tyytyväinen elämäänsä kahden lapsen isänä, mutta sanoi, ettei koskaan voisi kieltää Jaanaa toteuttamasta unelmaansa. Noin vuoden seurustelun jälkeen he päättivät, että lapsi saisi tulla.

"KAtsokaa, minäkin saan viimein lapsen!"

Jaana aloitti vimmaisen yrityksen tulla raskaaksi. Hän hankki läjäpäin ovulaatiotikkuja, joilla pyrki varmistamaan otollisimman hetken raskauden alkamiselle. Jo ennen kuin kuukautiset olivat päivääkään myöhässä, Jaana rapisteli vessassa raskaustestiensä kanssa. Ei tärpännyt, taaskaan. Kului muutamia kuukausia, ja Jaana alkoi hermostua. Nyt, kun hän kaiken kokemansa jälkeen oli viimein valmis äidiksi, mitä jos se ei onnistuisikaan?

Sinun pitää rauhoittua. Antaa asioiden tapahtua omalla painollaan, Jarkko rauhoitteli.

Sitten, joulukuisena päivänä, kun Jaanan kuukautiset olivat jo oikeasti muutaman päivän myöhässä, hän teki testin. Raskaana viikolla 2–3, digitaalinen testipuikko näytti. Jaanan sydän hakkasi, päässä humisi. Hän kutsui töistä palanneen Jarkon katsomaan testitikkua alakertaan. Lapsille ei puhuta vielä mitään, he päättivät ja halasivat toisiaan pitkään.

Jaanalle raskauden salaaminen oli vaikeaa.

– Olisin halunnut huutaa raskaudesta koko maailmalle: katsokaa, minäkin saan viimein lapsen, Jaana sanoo.

He halusivat suojella Jarkon lapsia mahdolliselta pettymykseltä, jos jokin menisikin pieleen. Mutta omalla isälleen ja tämän puolisolle Annelle Jaana kertoi asian jo kahden viikon kuluttua, jouluna. Kari-ukin ja Annen joulupaketeista paljastuivat pikkuruiset muumimukit. Kortissa luki vihje, että pienille mukeille on luvassa käyttöä. Jaanan isä liikuttui onnesta. Lennin ensimmäinen ultrakuva on edelleen talletettuna Karin puhelimeen.

Ikä ja elämänkokemus tuovat varmuutta

Raskausaika sujui helposti. Vasta kaksi viikkoa ennen äitiysloman alkua tietokoneen ääressä istuminen alkoi aiheuttaa suureen vauvavatsaan niin kovaa painetta ja kipua, että Jaana joutui jäämään sairauslomalle.

Kun lääkäri totesi tutkimuksissa, että lapsi on tulossa maailmaan jalat edellä, Jaana kallistui asiaa pohdittuaan suunnitellun sektion kannalle.

– Tämä on asia, joka herättää vahvoja kantoja puolesta ja vastaan. Saman olen huomannut muissakin äitiyteen liittyvissä asioissa, Jaana sanoo.

Jyrkkien mielipiteiden ja erilaisten koulukuntien viidakossa Jaana on huomannut, että ikä auttaa suhteuttamaan asioita.

– Ikä ja elämänkokemus tuovat varmuutta ottaa itse asioista selvää ja toimia sen mukaan, minkä kokee parhaaksi itselle ja omalle lapselleen. Jos olisin nuorempi ja arempi, saattaisin helpommin toimia muiden mielipiteiden mukaan.

Tästä syystä Jaana ei ahdistunut siitäkään, kun imetys ei Lennin syntymän jälkeen lähtenyt sujumaan. Turhauttavien yritysten jälkeen Jaana ja Jarkko päättivät, että Lenni saisi ruokansa tuttipullosta.

– Tämä on hyvä ratkaisu. Nyt minä voin hoitaa Lenniä yhtä lailla kuin Jaanakin, sanoo Jarkko, joka öisin herää syöttämään poikaansa vuorotellen Jaanan kanssa.

Ääretön rakkaus lasta kohtaan

Kun Lenni oli kaksi viikkoa vanha, Jaana ja Jarkko matkustivat hänen kanssaan Jaanan kotiseudulle Ylä-Savoon. Tutun hautakiven ääressä Jaana piti Lenniä sylissään ja sanoi: Äiti, tässä on Lenni, sinun lapsenlapsesi.

Se, ettei Leena-mummi ole näkemässä Lenniä, on ainoa asia, joka saa Jaanan surulliseksi. Olisi niin paljon kerrottavaa, kysyttävääkin.

– Sanotaan, että lapsen syntymä mullistaa koko elämän. Luulin aina, että se tarkoittaa asioita, joita ei enää lapsen saatuaan voi tehdä. Nyt näen, etten ole joutunut luopumaan mistään, vaan saanut valtavasti lisää. Mullistus tarkoittikin sitä ääretöntä rakkautta, jota ihminen tuntee lastansa kohtaan.

Annakaisa Mänttäri: Vihdon valmis äidiksi, Vauva 2/2015

Lue lisää:

"Luulin, etten tahdo äidiksi"

Vierailija

Jaana oli valmis äidiksi vasta eron ja työuupumuksen jälkeen

Vierailija 09.05.2015 klo 00:04 32-vuotias on nuori äidiksi. Tässä ei vielä mitään kiirettä olisi ollut, aivan liioilteltu juttu! Nykypäivänä 40-vuotias on entisaikojen 30-vuotias. Luepa juttu tarkemmin. Jaana erosi 32-vuotiaana mutta lapsen hän sai vasta 37-vuotiaana. Eikä minusta voi sanoa, että 32-vuotias olisi nuori äidiksi. Parikymppisestä voisi niin sanoa.
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Oletko saanut lapsellesi päivähoitopaikan, joka vastasi perheenne tarpeita? 

Helsinkiläinen äiti kirjoitti Helsingin Sanomien mielipidepalstalla omasta kokemuksestaan päivähoidon toteutumisesta. Maunulalaiselle äidille oli päiväkodin johtajan toimesta ehdotettu osa-aika töitä kokopäiväisten sijaan, sillä ilmeisesti kokopäiväinen hoito olisi täyttänyt päiväkotiryhmää liikaa. Kirjoittajan mukaan monet hänen tuntemansa vanhemmat ovat kokeneet samanlaista kohtelua.

Subjektiivista päivähoito-oikeutta rajattiin laissa vuosi sitten puolipäiväiseksi, mikäli lapsen vanhempi ei opiskele tai työskentele kokopäiväisesti, eikä hoidolle ole muuta erityistä tarvetta. Helsinki päätti olla rajaamatta päivähoito-oikeutta – mutta silti kokopäivätyötä tekevää äitiä kehotettiin keventämään työtunteja. 

Nyt me kysymme teiltä! Kertokaa omat kokemuksenne päivähoidon aloituksesta: Onnistuiko hoidon aloittaminen silloin, kun sille oli tarve? Saitteko juuri sen hoitopaikan, jota haitte? 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Kurpitsalle ei maistunut, mutta vieraille varmasti maistuu. Kuva: Maija Koski

Halloween-bileiden näyttävin herkku syntyy helposti ja maistuu myös aikuisille.

Asuimme taannoin vuoden Kaliforniassa ja pääsimme tutustumaan läheltä amerikkalaiseen halloweenin viettoon. Vaikutuksen tekivät paitsi uskomattomat, viikkoja ennen juhlaa viritellyt pihakoristeet, myös juhliin tuodut kekseliäät tarjottavat.

Suosikkimme oli lasten koulun kekkereissä bongattu oksentava kurpitsa, josta riitti nacholastujen kanssa dipattavaa isolle joukolle.
Näyttävä tarjottava valmistuu helposti – ja melkein samalla vaivalla, puuhaan ryhtyessäsi, kaiverrat kurpitsat hienoihin kynttilälyhtyihin.

Oksentavan halloween-kurpitsan resepti on julkaistu alun perin Apukokki maailmalla -keittokirjassa ja -sivustolla.

Tarvikkeet

1 oranssi kurpitsa

maissilastuja

Haluamasi määrä valmista tai itse tehtyä guacamolea

  1. Leikkaa kurpitsan kannan ympäriltä kurpitsan laki irti työntämällä teräväkärkinen veitsi 45 asteen kulmassa sisään. Älä yritä leikata tai sahata kovaa kurpitsankuorta vaan tee aina uusi ja riittävän syvä pisto vanhan viereen, niin monta kertaa, että olet kiertänyt täyden ympyrän, jolloin hattu irtoaa kannasta nostamalla.
  2. Poista kurpitsan siemenet ja kuituinen sisus käsin, jäätelökauhalla tai lusikalla.
  3. Voit halutessasi raaputtaa varovasti osan kurpitsan sisuksesta jäätelökauhalla tai lusikalla muita ruokalajeja varten. Leikkaa kurpitsalle kolmikulmaiset silmät ja hymyilevä suu samalla menetelmällä kuin irrotit hatun.
  4. Aseta kurpitsa tarjottimelle tai isolle, laakealle lautaselle. Lusikoi guacamole kurpitsan päälaesta sisään. Auta tarvittaessa lusikalla, jotta osa tahnasta pääsee valumaan suusta alustalle. Nosta hattu paikoilleen.
  5. Nosta koko komeus tarjoilupöydän keskelle, ja viereen iso kulhollinen nacholastuja.
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.