Tämän takia isän ei kannata jättäytyä äidin varjoon.

Suomalaisen isän mielestä on tärkeää kantaa taloudellista vastuuta perheestä, mutta kasvatusasioiden ylimpänä auktoriteettina hän pitää turhan usein omaa vaimoaan. Tähän tulokseen on tullut isyystutkija, kasvatustieteiden tohtori Johanna Mykkänen Jyväskylän yliopistosta.

– Isät itse pitävät äitiä jotenkin ylivertaisena vanhempana. Oman puolison pätevyys äitinä on miehille pyhä asia, eikä sitä kyseenalaisteta, vaikka joskus ehkä olisi syytäkin, Mykkänen sanoo.

Hänen mielestään miesten ei kannattaisi jättäytyä kakkosvanhemman rooliin, koska aidosti tasavertaisesta vanhemmuudesta on hyötyä niin isille, lapsille kuin äideillekin.

Mitä hyötyä isän osallistumisesta on?

Ensinnäkin osallistuva isyys edistää miehen fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia. Tutkimuksissa on huomattu, että osallistuvat isät pitävät parempaa huolta itsestään. He vähentävät juomista ja polttamista, liikkuvat enemmän ja syövät terveellisemmin kuin ennen lapsen saamista. Lapsen varaukseton rakkaus kasvattaa myös miehen itsetuntoa.

Toiseksi parisuhdetyytyväisyys paranee, kun vanhemmuuteen liittyvät velvollisuudet eivät kaadu vain toisen puolison niskaan.

Ja kolmanneksi lapsen ongelmanratkaisukyky sekä matemaattiset ja kielelliset taidot kehittyvät, kun lapsi on vuorovaikutuksessa kahden tasavahvan mutta erilaisen vanhemman kanssa.

Taustalla vanha asetelma

Miksi isät sitten edelleen niin hanakasti jättäytyvät vanhemmuudessa takavasemmalle? Vai pitävätkö äidit liian tiukasti kiinni ykkösvanhemman roolistaan?

– Asetelma on jäänne ajalta, jolloin isät kantoivat leivän pöytään ja äidit hoitivat lapset, mutta enäähän se ei ole niin. On hassua, että miehet edelleen pitävät elatusvastuuta niin tärkeänä. Se liittyy jotenkin maskuliiniseen kunniaan, Johanna Mykkänen miettii.

Miksi isän pitäisi heräillä yöllä?

Tavallaan on ymmärrettävää, että äidit pitävät kiinni vanhemmuuden monopolistaan. On ainutlaatuinen tunne olla pienelle ihmisolennolle korvaamaton.

Yhtä loogista on, että harva mies vaatimalla vaatii lisää vastuuta kotiasioista.

Miksi pyytäisi kontolleen puolet yöheräilyistä, jos toinen vapaaehtoisesti hoitaa kaikki?

– Silti se kannattaisi. On hienoa olla se, jota lapsi huutaa ensimmäiseksi apuun satuttaessaan polvensa. Mutta sen eteen pitää tehdä töitä, Mykkänen sanoo.

Vierailija

Isä, ota oma paikkasi kotona!

Vierailija kirjoitti: Otsikko voisi olla: Isä ota paikkasi, äiti astu askel sivummalle. Useinhan kyse on siitä, että äiti omii lapsen tai toteaa, että isä ei osaa ja laittaa väärät vaatteetkin päälle. Höpö höpö. Kyllä jokainen äiti toivoisi, että vastuu lapsista ja arjesta jakautuisi tasaisesti ja että vanhemmuus olisi jaettua. En tiedä yhtään äitiä, joka haluaisi omia lapset. Tiedän kymmeniä vastuun ja jatkuvan arjen PYÖRITTÄMISEN alla väsyneitä, jotka olisivat onnellisia edes yhdestä omasta...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Tilaajille
Kun kavereille syntyy lapsia, Ilellä on yksi sääntö: älä pelottele tulevasta. ”Inhoan eniten sitä, kun joku sanoo, että odotapa vain, kun tulee se vaihe. Miksi pilaisin toisen iloa?”  Kuva: Milka Alanen
Kun kavereille syntyy lapsia, Ilellä on yksi sääntö: älä pelottele tulevasta. ”Inhoan eniten sitä, kun joku sanoo, että odotapa vain, kun tulee se vaihe. Miksi pilaisin toisen iloa?” Kuva: Milka Alanen

Ile Uusivuoren resepti pikkulapsiajan vaaran vuosiin on tämä: pitkä isyysvapaa, oma jumppatauko ja megaleveä sänky. – Tiedämme, että elämme nyt vaikeinta aikaa.

Kolme pientä lasta, isä ja eteinen. Ile Uusivuori on viemässä lapsia puistoon. Esikoispojalla, 4, on sukka huonosti, keskimmäisellä haalari ja kolmen vuoden uhma, ja kaikilla pinnassa hiki.

Kun pojat ovat valmiita, Ile laittaa heidät rappukäytävään, koska...

On melko tavallista, että lapsi käyttäytyy eri tavoin eri vanhemman seurassa, lapsi- ja perhepsykologi Leea Mattila kertoo.

Olen kohta kaksivuotiaan lapsen äiti ja ihmeissäni hänen käytöksestään – tai pikemminkin sen eroista riippuen siitä, onko lapsi minun vai isänsä seurassa.

Esimerkiksi lähdöt päiväkotiin ovat minun kanssani mahdotonta rimpuilua. Isän kanssa siirtymätilanteet sujuvat paljon helpommin.

Samoin lapsi saattaa olla isänsä kanssa kaksin rauhallinen ja hyväntuulinen, mutta minun saapuessani paikalle ääni kellossa muuttuu välittömästi: lapsi heittäytyy lattialle, haluaa syliin ja siitä pois, eikä mikään tunnu olevan hyvin.

Olemme mieheni kanssa aika samoilla linjoilla kasvatuksessa ja sanoitamme tilanteita mielestäni samalla tavalla, mutta nyt olen alkanut miettiä, onko syy lapsen kiukutteluun todella minussa. Mitä voisimme tehdä?

Hämmentynyt

Ei ole tavatonta, että lapsi toimii eri tavalla eri vanhemman kanssa. On hienoa, että katsot tilannetta kokonaisuutena. Niin helposti voisi tulla ajatelleeksi yksiviivaisesti vaikka niin, että lapsi on vain tahallaan hankala.

Voisiko kyse olla siitä, että lapsi liioittelee tunteitaan sinun kanssasi, jotta varmasti huomaat hänen tarpeensa?

Ensimmäisen ikävuoden aikana lapselle muodostuu vuorovaikutuksesta niin sanottuja oletusmalleja. Stressaavissa tilanteissa lapsella herää tarve saada vanhemmalta lohtua ja turvaa. Hän reagoi tällöin itselleen tyypillisellä strategialla, jolla varmistaa saavansa huomiota ja hoivaa. Siten hän pyrkii turvaamaan eloonjäämismahdollisuutensa.

Voisiko kyse olla siitä, että lapsi ikään kuin liioittelee tunteitaan sinun kanssasi, jotta varmasti huomaat hänen tarpeensa? Tällainen ristiriitainen kiintymysmalli voi muodostua, jos vanhempi vastaa lapsen kiintymystarpeisiin epäjohdonmukaisesti: toisinaan lempeää ymmärrystä tarjoten, toisinaan välinpitämättömyyttä tai rajoja ilmaisten.

Kuvaat erityisesti ero- ja kohtaamistilanteita. Nämä ovat tyypillisesti tunnelatautuneita hetkiä, jotka aktivoivat lapsen kiintymyssuhdestrategioita. Lapsi kaipaa silloin stressilleen turvallista säätelijää.

Kun vanhempi kestää kiukkua rauhallisesti ja myötätuntoisesti, lapsen oma tunnesäätely kehittyy. 

Taaperoikäinen voi myös pyrkiä hallitsemaan vuorovaikutusta tunteillaan. Uhmaikää lähestyvä kaksivuotias testaa rajojaan. Kun vanhempi kestää kiukkua rauhallisesti ja myötätuntoisesti, lapsen oma tunnesäätelykapasiteetti kehittyy. Vanhemman epäjohdonmukaisuus taas lisää vettä valtataisteluiden myllyyn.

Kokeile erotilanteiden ennakointia. Valmistaudu etukäteen ja päätä pysyä itse rauhallisena ja turvallisena. Kiinnitä huomiota siihen, että elekielesi viestii empatiaa ja että sanasi vahvistavat tätä. Asennoidu lempeän leikillisesti: ”Hei, höpönassu, otetaanko tänään aikaa pukemisessa? Saadaanko meille enkat?”

Jos joskus on mahdollista, voit huomiota herättämättä videoida lähtötilanteitanne ja katsoa niitä jälkikäteen. Pyri silloin miettimään, miltä kyseinen tilanne lapsesta tuntuu. Mitä tunteita ja ajatuksia omassa mielessäsi on? Miten mielentilanne näkyvät käyttäytymisessänne?

Vierailija

Miksi lapsi raivoaa vain äidille?

Minulla on kaksi lasta, 5-vuotias ja vauva. Kirjoittajan tilanne kuulostaa melko samalta kuin meillä on ollut esikoisen kanssa enemmän tai vähemmän aina. Enemmän nuorempana, vähemmän nykyään. Lapsi on saanut kovimmat raivokohtaukset minulle, kiukuttelee esim. päiväkotiaamuina ihan eri tavalla minulle, isänsä kanssa on hyvin reipas. Nyt hän testailee rajojaan minuun, esimerkiksi uhmaa minua ihan eri tavalla kuin isäänsä. Toisaalta hän kertoo minulle vaikeista ja ristiriitaisista asioista...
Lue kommentti
Äiti -68

Miksi lapsi raivoaa vain äidille?

Kuulostaa tutulta ja varmaan tämä on aika normaalia. Minusta se kertoo lapsen henkisen vahvuuden ja minuuden kehittymisestä. Usein äiti hoivaa ja on vauvasta muutamaan vuoteen asti enemmän lapsen kanssa. Isän osuus lisääntyy usein iän myötä. Jokaisen täytyy saadaa purkaa tunneskaalaansa ja äitihän se tutuin ja turvallisin on, jolle sen voi tehdä pelkäämättä mitään.
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.