Kun toivon hiljaisuutta, annan tabletin liian helposti lasten käsiin, tunnustaa Miina Supinen.


Äiti ja levoton taapero odottavat pysäkillä. Bussia ei kuulu, ja lapsi alkaa kiukutella rattaissa. Pian taaperolla on pää punaisena ja kiukun kyyneleet silmissä. Äiti kaivaa laukusta iPadin. "No ota toi", hän huokaisee.

Lapsi tarttuu tablettiin ahnein käsin, sivelee laitteen eloon ja aloittaa pelin. Sen jälkeen hänestä ei kuulu pihaustakaan. Katse ei nouse edes siinä vaiheessa, kun äiti nostaa kärryn lapsineen bussin keskiovesta sisälle.

Tabletti muutti aikoinaan meidänkin perhe-elämämme. Lapset ottivat sen heti omakseen. He käyttivät sitä parivuotiaina vaistomaisesti, oivalsivat hetkessä pelien ideat ja laitteen toiminnan, siinä missä aikuiset joutuivat pähkäilemään ja miettimään. Poika pelasi ennen kuin osasi kunnolla puhua. Hän luuli, että Talking Carl -niminen pikkulasten pelihahmo on todellinen olento, ja esitteli sille usein pehmoeläimiään.

Nyttemin lapset ovat jo vähän isompia, mutta iPad on heistä aina vain kaikkein hauskinta puuhaa – parempaa kuin telkkarin katsominen, leikkiminen, leipominen, musiikin kuuntelu, piirtäminen tai jutteleminen.

Yritän rajoittaa ruutuaikaa. Jos lapset saisivat vapaat kädet, he todennäköisesti viettäisivät koko päivän kyyristyneenä taianomaisen suorakaiteen ääreen ja havahtuisivat vasta illalla janoon ja nälkään. Lehtijutuissa varotellaan, että ruudun tuijottaminen voi heikentää lapsen silmiä. Pelaaminen on pelottavan addiktiivista. Pitkän pädittelysession jälkeen lapset ovat kiukkuisia ja veteliä ja protestoivat ankarasti, kun laite napataan pois. Kestää pitkään, ennen kuin tavalliset leikit maistuvat.

Usein tulee kuitenkin kiusaus antaa tabletti lapsille. Taattu hiljaisuus on lapsiperheessä perin arvokasta, varsinkin, kun täytyisi hoitaa paperihommia tai soittaa tärkeä puhelu. Lohduttaudun sillä, että joskus lapset tekevät tabletilla kehittävän puuhia, pelaavat shakkia, rakentavat soittolistoja, piirtävät ja opettelevat vieraita kieliä.

Olen ruvennut väittämään, että iPad on välillä "päivittymässä" – sitä ei voi muka käyttää muutamaan päivään ollenkaan. Jos vain siirrän sen ylähyllylle, päivä saattaa kulua loputtomissa neuvotteluissa. "Jos mä siivoan huoneen, saanko aipädittää?”, ”Okei, mä voin mennä suihkuun, jos mä saan sen jälkeen aipädittää.” Ja niin poispäin.

Yhtenä "päivityspäivänä" lapset löysivät vanhojen sarjakuvieni varaston. He alkoivat tutkia kasvavan innostuksen vallassa Aku Ankkoja ja Tinttejä. Pian he lojuivat mahallaan sarjakuvien saartamina ja lukivat keskittyneesti, silmät säteillen. Se oli suloisen näköistä. Tuli ihan mieleen oma lapsuus, joka on tietysti muistoissani perin tervehenkistä aikaa verrattuna diginatiivien elämään. Aku Ankat ja Tintithän ovat melkein klassikkokirjallisuutta.

Siinä herkistellessäni tajusin yhtäkkiä, että lapseni ajattelevat taatusti aikuisina, että Angry Birdsia pelaava pikkulapsi on maailman herttaisin näky. He suhtautuvat omaan tablettilapsuuteensa taatusti samanlaisella nostalgialla kuin minä sarjakuviin. Sen ajan lapsilla on varmasti jo ihan muut harrastukset, joista vanhemmat ovat perin huolissaan. Ajat muuttuvat, mutta yksi on vakio: lapset harrastavat aina jotain epäterveellistä ja aivoja mädättävää.

Lue lisää nettikolumneja: 

Lopetetaan läksyt

Ja niin alkoi uhmaikä

Temppeli = ninjagoukkojen kuntosali?

Tilaajille
Kun kavereille syntyy lapsia, Ilellä on yksi sääntö: älä pelottele tulevasta. ”Inhoan eniten sitä, kun joku sanoo, että odotapa vain, kun tulee se vaihe. Miksi pilaisin toisen iloa?”  Kuva: Milka Alanen
Kun kavereille syntyy lapsia, Ilellä on yksi sääntö: älä pelottele tulevasta. ”Inhoan eniten sitä, kun joku sanoo, että odotapa vain, kun tulee se vaihe. Miksi pilaisin toisen iloa?” Kuva: Milka Alanen

Ile Uusivuoren resepti pikkulapsiajan vaaran vuosiin on tämä: pitkä isyysvapaa, oma jumppatauko ja megaleveä sänky. – Tiedämme, että elämme nyt vaikeinta aikaa.

Kolme pientä lasta, isä ja eteinen. Ile Uusivuori on viemässä lapsia puistoon. Esikoispojalla, 4, on sukka huonosti, keskimmäisellä haalari ja kolmen vuoden uhma, ja kaikilla pinnassa hiki.

Kun pojat ovat valmiita, Ile laittaa heidät rappukäytävään, koska...

On melko tavallista, että lapsi käyttäytyy eri tavoin eri vanhemman seurassa, lapsi- ja perhepsykologi Leea Mattila kertoo.

Olen kohta kaksivuotiaan lapsen äiti ja ihmeissäni hänen käytöksestään – tai pikemminkin sen eroista riippuen siitä, onko lapsi minun vai isänsä seurassa.

Esimerkiksi lähdöt päiväkotiin ovat minun kanssani mahdotonta rimpuilua. Isän kanssa siirtymätilanteet sujuvat paljon helpommin.

Samoin lapsi saattaa olla isänsä kanssa kaksin rauhallinen ja hyväntuulinen, mutta minun saapuessani paikalle ääni kellossa muuttuu välittömästi: lapsi heittäytyy lattialle, haluaa syliin ja siitä pois, eikä mikään tunnu olevan hyvin.

Olemme mieheni kanssa aika samoilla linjoilla kasvatuksessa ja sanoitamme tilanteita mielestäni samalla tavalla, mutta nyt olen alkanut miettiä, onko syy lapsen kiukutteluun todella minussa. Mitä voisimme tehdä?

Hämmentynyt

Ei ole tavatonta, että lapsi toimii eri tavalla eri vanhemman kanssa. On hienoa, että katsot tilannetta kokonaisuutena. Niin helposti voisi tulla ajatelleeksi yksiviivaisesti vaikka niin, että lapsi on vain tahallaan hankala.

Voisiko kyse olla siitä, että lapsi liioittelee tunteitaan sinun kanssasi, jotta varmasti huomaat hänen tarpeensa?

Ensimmäisen ikävuoden aikana lapselle muodostuu vuorovaikutuksesta niin sanottuja oletusmalleja. Stressaavissa tilanteissa lapsella herää tarve saada vanhemmalta lohtua ja turvaa. Hän reagoi tällöin itselleen tyypillisellä strategialla, jolla varmistaa saavansa huomiota ja hoivaa. Siten hän pyrkii turvaamaan eloonjäämismahdollisuutensa.

Voisiko kyse olla siitä, että lapsi ikään kuin liioittelee tunteitaan sinun kanssasi, jotta varmasti huomaat hänen tarpeensa? Tällainen ristiriitainen kiintymysmalli voi muodostua, jos vanhempi vastaa lapsen kiintymystarpeisiin epäjohdonmukaisesti: toisinaan lempeää ymmärrystä tarjoten, toisinaan välinpitämättömyyttä tai rajoja ilmaisten.

Kuvaat erityisesti ero- ja kohtaamistilanteita. Nämä ovat tyypillisesti tunnelatautuneita hetkiä, jotka aktivoivat lapsen kiintymyssuhdestrategioita. Lapsi kaipaa silloin stressilleen turvallista säätelijää.

Kun vanhempi kestää kiukkua rauhallisesti ja myötätuntoisesti, lapsen oma tunnesäätely kehittyy. 

Taaperoikäinen voi myös pyrkiä hallitsemaan vuorovaikutusta tunteillaan. Uhmaikää lähestyvä kaksivuotias testaa rajojaan. Kun vanhempi kestää kiukkua rauhallisesti ja myötätuntoisesti, lapsen oma tunnesäätelykapasiteetti kehittyy. Vanhemman epäjohdonmukaisuus taas lisää vettä valtataisteluiden myllyyn.

Kokeile erotilanteiden ennakointia. Valmistaudu etukäteen ja päätä pysyä itse rauhallisena ja turvallisena. Kiinnitä huomiota siihen, että elekielesi viestii empatiaa ja että sanasi vahvistavat tätä. Asennoidu lempeän leikillisesti: ”Hei, höpönassu, otetaanko tänään aikaa pukemisessa? Saadaanko meille enkat?”

Jos joskus on mahdollista, voit huomiota herättämättä videoida lähtötilanteitanne ja katsoa niitä jälkikäteen. Pyri silloin miettimään, miltä kyseinen tilanne lapsesta tuntuu. Mitä tunteita ja ajatuksia omassa mielessäsi on? Miten mielentilanne näkyvät käyttäytymisessänne?

Vierailija

Miksi lapsi raivoaa vain äidille?

Minulla on kaksi lasta, 5-vuotias ja vauva. Kirjoittajan tilanne kuulostaa melko samalta kuin meillä on ollut esikoisen kanssa enemmän tai vähemmän aina. Enemmän nuorempana, vähemmän nykyään. Lapsi on saanut kovimmat raivokohtaukset minulle, kiukuttelee esim. päiväkotiaamuina ihan eri tavalla minulle, isänsä kanssa on hyvin reipas. Nyt hän testailee rajojaan minuun, esimerkiksi uhmaa minua ihan eri tavalla kuin isäänsä. Toisaalta hän kertoo minulle vaikeista ja ristiriitaisista asioista...
Lue kommentti
Äiti -68

Miksi lapsi raivoaa vain äidille?

Kuulostaa tutulta ja varmaan tämä on aika normaalia. Minusta se kertoo lapsen henkisen vahvuuden ja minuuden kehittymisestä. Usein äiti hoivaa ja on vauvasta muutamaan vuoteen asti enemmän lapsen kanssa. Isän osuus lisääntyy usein iän myötä. Jokaisen täytyy saadaa purkaa tunneskaalaansa ja äitihän se tutuin ja turvallisin on, jolle sen voi tehdä pelkäämättä mitään.
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.