Mielestäni 2-vuotias lapseni on vielä liian pieniasumaan vuoroviikoin isällään.

Tyttäreni on nyt 2 v ja 7 kk vanha. Meillä on lapsen isän kanssa yhteishuoltajuus, ja lapsi on ollut pienestä pitäen joka toisen viikonlopun isänsä luona. Nyt isä vaatii järjestelyä, jossa tyttömme asuisi joka toinen viikko hänen luonaan. Minun mielestäni lapsi on vielä liian pieni tällaiseen järjestelyyn, enkä ole itsekään valmis olemaan tytöstäni niin pitkää aikaa erossa. Mikä on tässä tilanteessa oikein lapselle?

Psykologi Essi Juvakka vastaa: Nykyisin suuri osa eroperheistä päätyy kahden kodin malliin, jossa lapsi asuu vuorotellen molempien vanhempiensa luona esimerkiksi viikon kerrallaan. Tämä malli ei kuitenkaan ole ongelmaton varsinkaan alle 3-vuotiaiden lasten kohdalla.

Lapselle luovat turvallisuuden tunnetta tutut asiat, jotka toistuvat samanlaisina päivästä toiseen. Kodin vaihtuessa tärkeät arkirutiinit muuttuvat.

Pysyvät ihmissuhteet ja paikat vahvistavat lapsen tunteiden, älykkyyden ja kielen kehitystä, sillä lapsen kasvu on kokonaisvaltaista. Esimerkiksi kielen ja muistin kehitys on vahvasti sidoksissa muuhun kehitykseen.

Kahden kodin mallissa on vaarana, ettei pienimmille lapsille muodostu tärkeitä ihmisiä ja kiinnekohtia. Lapsi ei vielä muista tai ymmärrä asioita kovin laajasti, joten turvallisen aikuisen ei ole hyvä vaihtua koko ajan. Alle  kolmivuotias kadottaa jo viikossa tarkan muistikuvan toisesta kodistaan ja vanhemmastaan.

Uuden viikon alkaessa lapsi joutuu tavallaan tutustumaan aikuiseen aina uudelleen. Viikoittainen vaihto voi olla jopa haitallista kaikkein pienimpien lasten kehitykselle.

Vaikka lapsi vaikuttaisi iloiselta, ei se välttämättä tarkoita, että jatkuva kodinvaihto on hänen kannaltaan onnistunut ratkaisu. On mahdollista, että pieni lapsi kärsii turvattomuuden tunteesta, joka jatkuu myöhemminkin elämässä.
Tässä vaiheessa teidän kannattaa miettiä, onko tytön asumisjärjestelyjen vaihtaminen vielä järkevää. Esimerkiksi kahden vuoden päästä tyttö ymmärtää jo paljon paremmin, että äidin ja isän kodeissa on erilaista.

Voisitte silti lisätä tytön ja isän yhdessä viettämää aikaa. Isä voisi esimerkiksi nähdä lasta muutamia tunteja viikolla. On tytön edun mukaista, että suhde isään rakentuu mahdollisimman hyvin.

Tutkittua tietoa erilaisten asumismallien vaikutuksesta lapsen kehitykseen on vielä hyvin vähän. Aikuiseksi kasvaneet kahden kodin kasvatit kokevat mallin kuitenkin säilyttäneen hyvin suhteet sekä äitiin että isään. Jos joskus päädytte kahden kodin malliin, on tärkeää, että lapsella on kaksi tasa-arvoista kotia melko lähellä toisiaan. Näin lapsen elämänpiiri pysyy muuttumattomana.

Vanhempien tulisi myös kunnioittaa toisensa tapoja, sillä yhteydenpitoa kertyy paljon.

Vauva 7/2011

Lähetä oma kysymyksesi asiantuntijoillemme Vauvan neuvolaan.

Läksyt tekemättä, koska peli vei mennessään. Keksitkin on syöty salaa kaapista. Milloin lapsi oppii itsekuria?

”Häviö lautapelissä tai futiksessa laukaisee kahdeksanvuotiaassa kiukunpuuskan, jonka ympärillä muut jähmettyvät.”

”Kun kolmevuotiaani vaikka satuttaa varpaansa johonkin, hän menee lyömään lähintä ihmistä.”

”Yksin ollessaan tokaluokkalainen saattaa syödä koko paketillisen keksejä.”

Tuttuja tarinoita vanhempien suusta. Itsehillintä on tärkeä taito koulussa ja myöhemmin elämässä menestymisen kannalta. Milloin lapsi oikein oppii sitä?

Psykologian professori Kaisa Aunola Jyväskylän yliopistosta vastaa.

1. Odota kielen kehitystä

Itsehillinnässä ja itsekurissa on kyse itsesäätelystä, joka käsittää sekä tunteet että toiminnan.

Alle kolmevuotiailta itsehillintää ei kannata vielä odottaa. Itsesäätelyyn tarvittavat aivojen osat kehittyvät melko nopeasti 3–7 vuoden iässä, rinta rinnan kielen ja muistin kanssa. Ilman kieltä ei voi olla sisäistä puhetta.

Lapsi ottaa tässäkin mallia vanhemmistaan.

Lapsi oppii sanojen ja sisäisen puheensa avulla säätelemään toimintaansa ja ilmaisemaan paremmin tunteitaan. Hän saattaa puhua ja antaa itselleen ohjeita vaikkapa rauhoittumiseen.

Lapsi ottaa tässäkin mallia vanhemmistaan. Hän omaksuu usein samat keinot, joita muut perheessä käyttävät kiukustuessaan – esimerkiksi menemällä yksin toiseen huoneeseen vetämään henkeä.

2. Sanoita ja ota syliin

Kun rauhoittuminen tai sääntöjen mukaan toimiminen on lapselle vaikeaa, ota hänet syliin ja juttele tilanteesta rauhallisesti. Kova toruminen ei tutkitusti auta, se vain ahdistaa. Lapsi tarvitsee aikuisen apua, koska hänellä itsellään ei ole vielä keinoja kaikkiin tilanteisiin.

Lapsi kokeilee rajojaan, ja kun ne tulevat vastaan, hän luonnollisesti pettyy – ja silloin itsehillintä on koetuksella. Vanhempien ei pidä säikähtää ja yrittää poistaa pettymyksen tunnetta. Lapsen tunne pitää ottaa vastaan ja auttaa hänet yli siitä tarjoamalla syliä ja lohtua. Rajat on hyvä asettaa lempeästi, ei hyökkäämällä lapsen avuttomuutta vastaan.

Ilman riittävää unta, stressaantuneena ja nälkäisenä on aikuisenkin joskus vaikea hallita tunteitaan.

3. Onko väsy tai nälkä?

Ennen kuin lapselta voi odottaa hillittyä käytöstä, täytyy huolehtia hänen perustarpeistaan. Ilman riittävää unta, stressaantuneena ja nälkäisenä on aikuisenkin joskus vaikea hallita tunteitaan ja käytöstään.

Jos väsyneen ja nälkäisen lapsen vie päiväkodista suoraan kauppareissulle, seurauksena voi olla lattialle heittäytyvä, huutava lapsi.

4. Hae apua ajoissa

Yleensä 4–5-vuotiaana lapsi käsittää, että hänen tunteensa ovat erillisiä toisista ja että muilla ihmisillä on omat tunteet ja ajatukset. Näin lapsi voi ennakoida ja ymmärtää toisten toimintaa.

Samalla hän alkaa käsittää, millainen toiminta on viisasta ja miksi itsehillintää kannattaa harjoitella.

Itsesäätelytaidot varhaislapsuudessa ennustavat myöhempää hyvinvointia, pärjäämistä koulussa ja menestymistä elämässä. Tämä on todettu laajoissa tutkimuksissa, joissa lapsia on seurattu vauvasta pitkälle aikuisikään.

Jos lapsi vielä koulun alkaessa on kovin impulsiivinen, ei osaa rauhoittua tai käy kavereihinsa käsiksi hävittyään pelin, asiaan kannattaa puuttua ja hakea ammattiapua. Yksi merkki ongelmista kehityksessä on myös se, jos lapsi ei tuossa iässä pysty solmimaan ja pitämään kaverisuhteita.

Lapselta ei kuitenkaan pidä odottaa ihmeitä. Jos vatsa kurnii ja edessä on syntymäpäiväjuhlia varten säästetty keksipaketti, lapsen itsehillintä saattaa pettää. Joskus niin käy aikuisellekin.

Jos pelaaminen tai some vie liikaa aikaa läksyjen teolta, vanhemmat asettavat rajat ja ottavat tarvittaessa vaikka puhelimen pois.

5. Älä kontrolloi liikaa

Ennen lapset kasvoivat vanhempien mukana maatöiden sivussa. Silloin ei kysytty, miten lapsi säätelee tunteitaan. Nykyään tutkittua tietoa lapsen kehityksestä ja kasvatuksesta on niin paljon saatavilla, että se saattaa jo aiheuttaa vanhemmille stressiä. Itsesäätelytaitojen tukemisessakin kannattaa täydellisyyden tavoittelun sijaan tähdätä riittävän hyvään vanhemmuuteen.

Pahimmillaan lapsi voi alkaa ylisäädellä itseään, koska luulee, että kelpaa vain toimiessaan kiltisti.

Liiallinen puuttuminen asioihin voi itse asiassa viedä kehitystä haitalliseen suuntaan. Pahimmillaan lapsi voi alkaa ylisäädellä itseään, koska luulee, että kelpaa vain toimiessaan kiltisti ja ulkoisten vaatimusten mukaan. Tämä voi näkyä ahdistuksena ja masennuksena sekä huonona minäkuvana.

Myös koulunkäynnissä vanhempien pyrkimykset kontrolloida liikaa asioita ovat haitaksi oppimiselle. Kaikilla ihmisillä on psykologinen perustarve omaehtoiseen toimintaan ja itsenäisyyteen, myös lapsilla. Sitä pitää kunnioittaa.

Ei siis pidä säikähtää, jos Wilmaan joskus tulee joku merkintä unohduksesta, laiminlyönnistä tai huonosta käytöksestä. Siitä lapsi oppii, mitä jatkossa pitää tehdä ja millaisia seurauksia toiminnasta on.

Meidän Perhe 12/2017

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Kuva: Satu Kemppainen
Kuva: Satu Kemppainen

Eikös silloin ole asiat aika hyvin, jos on mahdollista käydä ruokakaupassa rakkaimpiensa kanssa?

Nuoret aikuiset lykkäävät perheen perustamista, sillä he pelkäävät ajautuvansa "prismaperheeksi". Näin uutisoi Helsingin Sanomat tuoreita tuloksia Väestöliiton perhebarometrista.

Mikä ihmeen prismaperhe?

No se, joka suhaa hypermarkettiin ruokaostoksille ja kantaa kotiinsa viikon tarpeisiin riittävästi maitoa ja jauhelihaa.

Wau, kyllä ovat ihmisten pelot muuttuneet vuosien varrella. Joskus muinoin kun on vielä pelätty sitä, riittääkö lapsille ruokaa.

Okei, sen verran täytyy myöntää, että ennen lasta ahdistuin itsekin ajatuksesta, että kuuluisin prismaperheeseen.

Miksikö? He edustivat minulle tiettyjen sääntöjen ja standardien mukaan elämistä. Tuntui, että ympärillä velloi “kun saat lapsen, asiat pitää tehdä näin” -mentaliteetti. Kannetaan sitä vessapaperia kotiin vuodeksi. Asutaan omistusasunnossa. Urakin on jo luotu ja koulut käyty. 

En ole ikinä ymmärtänyt sitä. Oma lapseni syntyi omaan puolivalmiiseen elämääni: en ollut vielä löytänyt omaa alaani ja asuin pienessä vuokra-asunnossa.

Milloin elämä sitten lasketaan valmiiksi lapselle? Eikö valmius tule enemmänkin oman pään sisältä kuin ulkoisista puitteista?

Perhe-arjesta puhutaan muutenkin usein kovin negatiiviseen sävyyn. Kauhea kiire koko ajan, uhmakohtaus keskellä kauppaa, aika ja raha eivät riitä.

Itse kyllä muistelen, että ei se elämä kovin suurta ilotulitusta aina ollut lapsettomanakaan. Mutta ilmeisesti silloin, kun huolehtii vain itsestään, elämän on pakko olla automaattisesti tosi kivaa. 

Entäs sitten se prismaperhe, vieläkö minua ahdistaa? No ei!

Aika kiva juttu, että voin viettää aikaa puolison ja lapsen kanssa, oli se sitten ruokakaupan hyllyjen välissä tai iltapalalla ravintolassa.

Niille, jotka pelkäävät muuttuvansa prismaperheeksi ja lykkäävät sen takia lasten hankintaa, voisin antaa vinkin: voit olla ihan juuri sellainen vanhempi, kuin itse haluat. Prismassa, Citymarketissa, tai vaikka Lidlissä.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.