Lapsen kanssa puuhailu on palauttanut mieleen muistoja lapsuudestani, Kimmo Norokorpi kertoo.

Vielä muutama päättäväinen taputus. Suhahdus, ja ämpäristä solahtaa kakku. Kiljahdus, ja muutama päättäväinen taputus. Kakku on taas kasa hiekkaa. Hiekkalaatikolla minä olen innoissani leipomisesta ja lapsi tuhoamisesta.

Lapsen kanssa puuhailu on palauttanut mieleeni muistoja omasta lapsuudestani. Lapsen touhuilu on jatkuva show and tell -esitys kokemuksista, jotka olin jo unohtanut. Pieniä tapahtumia, ääniä, tuoksuja ja tuntemuksia.

Hänen ähistessään ja vaappuessaan metsässä muistan, miten jännittävää eteneminen oli, kun jokainen polulla pullisteleva juuri oli erikseen ylitettävä este.

Lasta pukiessa muistan, että 70-luvulla paita jäi aina ryppyyn haalarin hihaan ja että hihan suusta rypyn perään tunkeva äidin sormi tuntui joskus tungettelevalta.

Märän hiekan rahina muovilapion pohjassa palauttaa mieleeni, että rauhoittavin koskaan kuulemani ääni on lumen suhina pulkan alla isäni kiskoessa päiväunista poikaansa kotiin pilkkiretkeltä.

Lapsi on saanut minut muistamaan myös, millaisena näin vanhempani. Kolmekymppiset liehulahkeet, joita rakastin ja ihailin rajattomasti. En koskaan saanut tarpeekseni isäni seurasta. En varsinkaan kun kopittelimme
ensimmäistä kertaa uudella pesäpalloräpylälläni.

En voinut ymmärtää isääni, kun hän jonkin ajan kuluttua ehdotti, että menisimme syömään kotona varmaankin jo odottavaa ruokaa. Miksi kukaan menisi mieluummin syömään kuin heittäisi vielä sata ja taas sata koppia?

Tunnistan nyt saman hämmästyksen tyttäreni katseessa, kun en millään jaksaisi tanssia Boom Kah’ta vielävielävielävielä kerran.

Tyttäreni minulle lahjoittamat muistot tekevät yhteisistä iloista ja suruista suurempia. Menneisyydellä maustettuna arki herää. Lapsen kanssa olen vahvemmin elossa. Hänen seurassaan olen samalla myös lapsuuteni isä: peloton, uupumaton ja kaikkivoipa.

Ei ole mitään, mitä en olisi valmis tekemään tai uhraamaan lapseni vuoksi. Jopa nousemaan sohvalta juuri nyt. Laiskuudella on helppo varastaa itseltä, puolisolta tai työnantajalta. Pettyneeltä tyttäreltä se on vaikeaa.

Tämä on tällä erää viimeinen Vauva-kolumnini. Isän ja lapsen ensimmäisten yhteisten tapahtumien ja ajatusten kirjaamisesta ja käsittelystä on ollut minulle paljon iloa ja hyötyä. Suosittelen lämpimästi. Milloinkaan ei ehkä tapahdu yhtä paljon yhtä nopeasti kuin vauvavuotena. Hajanaisiinkin
merkintöihin­ ja valokuviin on vuosikymmenten mittaan aikaa palata. Ne auttavat muistamaan.

Iriksen vauva-aika oli raskas kokemus. Varsinkin vaimolleni, joka vietti joskus loputtoman pitkiltä tuntuneet päivät kotona. Minä pääsin paljon helpommalla viettämällä nuo päivät töissä.

Raskausaikana päätimme, että lapsi saa sisaruksen. Nyt on selvää, että ei saa. Emme jaksa samaa uudelleen. Emme koskaan enää vapaaehtoisesti luovu nukutuista öistä tai edes muutamasta hetkestä huoletonta omaa aikaa.

Olkoon kummien, Kauniaisten kaupungin ja lähipiirin lasten velvollisuutena osaltaan huolehtia siitä, ettei ainoasta tyttärestämme kasva pikkuvanhaa prinsessaa.

Silti, näihin ensimmäisiin ja ainutkertaisiin 18 kuukauteen liittyvät tunteet ovat lämpimiä. Kiitos vaimo, kiitos lapsi. Ja kiitos lukijat.

Tyttärelläni on edelleen punertavat, niskasta kihartuvat hiukset. Hän on poikkeuksellisen kaunis. Ihmeellisen ihanasta vauvasta on kasvanut uskomattoman rakas lapsi. Hän vaikuttaa usein onnelliselta. Ehkä on olemassa häviävän pieni mahdollisuus, että palaamme vielä asiaan.

Kimmo Norokorpi, 42, on Helsingin Sanomien uutistuottaja, joka asuu vaimonsa Helin ja maaliskuussa 2012 syntyneen Iris-tytön kanssa­ Kauniaisissa. Kolumnisti kertoo, kuinka vauvan kanssa kehitytään täydellisestä amatööristä isyyden ammattilaiseksi. Tai sitten ei.

Vauva 10/2013

Tunnekasvatuksesta on puhuttu jo pitkään, mutta tähän asti vastuu on sälytetty äideille. Vankiladokumentti osoitti, että myös isien pitää opetella tunnetaitoja.

Docventuresissa eilen nähty The Work -dokumentti herätti vilkkaan keskustelun sekä ohjelman jälkiosuudella että somessa. Dokumentissa vankilakundit istuvat terapiapiirissä puhumassa tunteistaan, pääteemana että kovinkin mies voi paljastaa heikkoutensa.

Dokumentin jälkipuinnista päätellen meillä on kasvatettu ja kasvaa edelleen poikia, joista tulee aikuisena kivikasvoisia miehiä. Monelle somessa asiaa kommentoineelle tuntui olevan täysin mullistava ajatus, että isäsuhteella on merkitystä omien tunteiden käsittelyssä, ja että isän esimerkki ja omat tunnetaidot vaikuttavat valtavasti seuraavan sukupolven empatiakykyyn ja tunteiden säätelytaitoihin. Kommenteista oli pääteltävissä, että miehen itkeminen muiden nähden tai feminiinisiksi ajateltujen tunteiden näyttäminen ylipäätään on yhä tabu.

Vauva.fissä on julkaistu lukematon määrä artikkeleita tunnepuheesta ja -kasvatuksesta, mutta lukijamme ovat valtaosin naisia. Jos tieto tunnekasvatuksen tärkeydestä ei välity naisten kautta miehille, eiväthän he edes tiedä, että tunnekasvatusta voi ja pitää tehdä! 

Tunnekasvatus ei ole mitään hihhulihömppää tai monimutkaista kasvatustiedettä, jota vain akateemiset naiset harrastavat.

Tunnekasvatus ei ole mitään hihhulihömppää tai monimutkaista kasvatustiedettä, jota vain akateemiset naiset harrastavat. Se on ehjän minäkuvan ja mielenterveyden lahja, jonka aikuinen voi omalla käytöksellään antaa lapselleen. 

Tunnetaidoilla tarkoitetaan kykyä tunnistaa, ilmaista ja säädellä tunteita. Esimerkiksi suuttumusta on opittava ilmaisemaan niin, ettei siitä aiheudu merkittävää harmia itselle tai muille. Arjessa se on tunteiden näyttämistä ja niistä puhumista ilman suurempaa draamaa. Mitä pienempi lapsi, sitä enemmän hän oppii mallista.

Annatko itkun tulla, kun surettaa? Annatko lapselle luvan itkeä, vaikka se tuntuisi epämiellyttävältä tai ajankohta väärältä. Miten teidän perheessä ilmaistaan hellyyttä? Näytätkö vanhempana, miten sykähdyttävältä tuntuu, kun pienet kädet tarttuvat kaulasta kiinni?

Suomen Mielenterveysseuran projektikoordinaattori Susanna Kosonen on perehtynyt lasten mielenterveyden edistämiseen neuvoloissa ja päiväkodeissa. Hän kehottaa puhumaan lapselle tunteista jo ihan pienestä vauvasta alkaen.

Mirja Könkään väitöstutkimus päiväkotien arjesta selvitti, miten iso merkitys kotien tunnekasvatuksella on. ”Lasten käytöksestä näki, miten heitä on kotona kohdeltu. Eräskin lapsi koki, ettei kaveri kuunnellut häntä. Sen sijaan, että olisi huutanut, että taaskaan sä et kuuntele, lapsi otti kaveriaan lempeästi kädestä ja kysyi: kuulitko, mitä mä sanoin”, Köngäs kertoo Vauva.fissä.

Olisiko vihdoin aika ymmärtää, että puhe tunnetaidoista ei tarkoita, että vain äitien on puhuttava tunteista lapselle. Myös isien pitää.

On myös tärkeää näyttää, että tunteet tulevat ja menevät. Vaikka suututtaisi, elämä jatkuu, tilanne korjataan ja mennään eteenpäin. Positiivisen kasvatuksen kouluttajalla Tiia Trogenilla on mullistava ajatus siitä, että kun lapsi hiertää vanhemman hermoja ja tekisi mieli huutaa, voi sen sijaan opetella olemaan rauhallisempi. Nimeomaan opetella – sitä ei tarvitse olla sisäsyntyisesti. Se on taito, jonka voi oppia!

Tunnetaitoja osaava lapsi on empaattisempi, kestää paremmin stressiä, osaa toimia paremmin sosiaalisissa tilanteissa ja ymmärtää ja tunnistaa omien tunteidensa lisäksi myös muiden tunteita.

Miksi siis kasvatamme pojistamme edelleen miehiä, jotka eivät itke, tanssi tai osaa hallita vihan tunteitaan? Olisiko vihdoin aika ymmärtää, että puhe tunnetaidoista ei tarkoita, että vain äitien on puhuttava tunteista lapselle. Myös isien pitää. Vain siten annamme pojille taidon ymmärtää omia ja toisten tunteita, lahjoitamme vapauden olla tuntevia, tasapainoisia miehiä, vapaita edellisten sukupolvien solmuista. 

Tilaajille
”Tämä aika tarvitsee empaattisia ja rakastavia poikia”, sanoo Kalle Laanterä. Kuva: Outi Pyhäranta
”Tämä aika tarvitsee empaattisia ja rakastavia poikia”, sanoo Kalle Laanterä. Kuva: Outi Pyhäranta

Pojat kaipaavat mallia miehestä, joka puhuu tunteistaan ja myöntää mokansa, sanoo Poikien talon johtaja ja kolmen pojan isä Kalle Laanterä.

”Mitä teet, kun poika itkee? Otatko syliin, halaatko? Vai taputatko karskisti olalle ja toteat, että olet reipas poika, kyllä se siitä?

Ilmassa on nyt paljon vastakkainasettelua ja vihapuhetta. Tämä aika tarvitsee ihania empaattisia ja rakastavia poikia. Mutta miten...