Mirkka Sihvo raiskattiin 8-vuotiaana. Hän uskalsi puhua tapahtuneesta vasta aikuisena.

Se tapahtui tässä lähellä, Mirkka Sihvo aloittaa.

Hän istuu takkahuoneen sohvalla, ihan hiljaa ja liikkumatta. Ulkona paistaa kirkas aurinko, mutta Mirkka vetää villasukat jalkoihinsa. Kädet vapisevat vähän.

Sitten hän yrittää aloittaa uudelleen.

– Asuin lapsena tässä kaupungissa. Kun kahdeksanvuotiaana tulin koulusta kotiin, pedofiili raiskasi minut.

Pedofiili. Raiskasi. Minut. Kolme sanaa. Lyhyen lauseen ääneen lausuminen on vaatinut vuosien terapian eikä ole vieläkään helppoa. Siksi heti perään on helpompi jatkaa tutulla ja turvallisella muistolla.

– Koulussa oli juuri aloitettu vohvelikankaisen pyyheliinan kirjominen, siitä piti tulla joululahja äidille.

Vohvelikangas tuo Mirkan mieleen oman tyttären. Hän on nyt vain vähän vanhempi kuin Mirkka oli silloin, kun joutui pedofiilin uhriksi. Kun Mirkka kuuntelee tyttären kertoilua hoitohevosesta tai käsityötunnilla ommeltavan pöytäliinan hapsuista, silmien takana tykyttää usein itku.

– Hän on niin viaton ja säilyy toivottavasti sellaisena vielä vuosia. Minun lapsuuteni loppui kerralla ja kesken.

Opeteltu hymy, harjoiteltu itku

Vohvelikankaan lisäksi Mirkka muistaa lapsuuden loppumisen päivästä kaiken muunkin.

Kuivuneet heinät, jotka repivät sääriä naapurin kiskoessa hänet metsikköön. Maahan levitetyn pahvin. Nyrkin iskun vatsaan. Keltaiset vaahteranlehdet puiden latvoissa ja lopuksi miehen varjon, joka peitti auringon.

– Yksin jäätyäni keräsin vaatteet, puin ne päälleni ja kävelin kotiin. Oksensin koko matkan. Illalla katsoin lukujärjestyksestä, mitä aineita seuraavana päivänä olisi. Sitten aloin tehdä läksyjä.

Mirkka ymmärsi, että oli tapahtunut jotakin kamalaa. Mutta miten sen kertoisi, millaisin sanoin? Ja kenelle? Äiti vaikutti kiireiseltä, tuntui mahdottomalta mennä viereen ja häiritä näin oudolla asialla.

Ainoa, joka sai tietää edes jotakin, oli luokkatoveri. Hänelle Mirkka paljasti, että naapuri oli lyönyt kerran vatsaan.

– Ystävä ihmetteli, miksi. En osannut vastata. Jotenkin tuntui, että syy oli minussa.

Jumalakin vaikutti olevan sitä mieltä, että syy oli Mirkan: mitään ei tapahtunut, vaikka tyttö iltarukouksessa aneli pahantekijän kuolevan. Mirkka lopetti rukoilemisen, nauramisen ja itkemisen.

Hänestä kehittyi jäljittelyn mestari. Kun ihmiset ympärillä nauroivat, Mirkka asetteli suunsa hymyyn. Jos toiset olivat vakavia, hän etsi kasvoilleen samanlaisen ilmeen.

– Jatkoin elämää, koska en voinut muutakaan. Tein samoja asioita kuin ennenkin, se oli selviytymiskeinoni.

Joka yö Mirkka näki unta, jossa pakeni raiskaajaa lentämällä korkealla puiden yläpuolella. 

Humalassa ruokakauppaan

Vaikka Mirkka ei puhunut tapahtumasta kenellekään, ajatukset eivät suostuneet hiljenemään. Ne tolkuttivat: olet huono, olet tyhmä, olet likainen, olet ruma, olet arvoton. Hän uskoi kaiken.

Kukaan ei kysynyt, miksi iloisesta tytöstä oli tullut arka ja sulkeutunut.

– Ehkä he ajattelivat, että olen sellainen oikeasti.

Ensimmäiset vuodet raiskauksen jälkeen Mirkka vaihtoi toiselle puolelle katua, kun vastaan käveli mies. Murrosiässä se ei enää onnistunut; oli pakko olla kuten muutkin ja hankkia poikaystävä, jotta kukaan ei saisi tietää raiskauksesta.

– Seksi oli kuitenkin niin vaikea asia, että jätin jokaisen seurustelukumppanin, kun se tuli ajankohtaiseksi. Syytä suhteen päättämiseen en koskaan kertonut. Trauma nosti itsensä pintaan – minä olisin halunnut sen pysyvän pinnan alla.

Paha olo piti otteessaan ja ympäristö oli vihollisia täynnä oleva uhka.

Sosiaalisissa tilanteissa ilma tuntui loppuvan kesken ja kahvipöydässä tärisytti niin, että kupin vieminen huulille oli lähes mahdotonta.

Toisinaan Mirkka jäi katselemaan muita. Kuinka he uskalsivat olla niin vapautuneita ja iloisia? Miten joku osaa nauraa tai heilauttaa hiukset pois silmiltään luontevasti, sen enempää suunnittelematta?

Hän halusi pystyä samaan. Lääkkeeksi löytyi alkoholi. Päädyttyään töihin ravintola-alalle Mirkka huomasi, kuinka helppoa samassa ympäristössä oli viihtyä myös työajan jälkeen.

– Join 22-vuotiaasta 31-vuotiaaksi, useita kertoja viikossa. Aina humalaan, miten muutenkaan. Ravintola tuntui turvalliselta olohuoneelta, jossa aika oli pysähtynyt.

Vaikeampaa oli selvitä arjessa.

– Sitten keksin, että voihan ruokakauppaankin mennä humalassa. Ostin aina saman selviytymispakkaukseksi kutsumani satsin: puurohiutaleita, säilykkeitä, leipää pakastimeen. Niillä pärjäsi pitkään.

Suurien toiveiden lapsi

Joskus aamuisin Mirkka katseli itseään kylpyhuoneen peilistä hammasharja kädessään ja sanoi hiljaa: Tuo en ole minä. Asioiden täytyy muuttua.
Jokin muuttuikin. Mirkka tapasi miehen, jonka tahtoi tavata toistekin.

– Ihan tavallinen hän on, ravintolasta löydetty. Mutta yhtäkkiä minua rakastettiin ja minä rakastin. Elämä kohentui, pystyin jopa käymään kaupassa. Aloin haluta lasta. Ajattelin, että lapsi saisi minut paranemaan.

Mirkka muutti miehen luokse maalle. Siellä oli järvi, jonka rannalla kävellessä oli hyvä hengittää. Mirkka käveli, hengitti ja päätti uskaltaa puhua menneisyydestään. Miehen oli vaikea käsittää, mitä oli tapahtunut.

– Hän kysyi monta kertaa, onko kaikki totta. Sitten hän itki. Sen jälkeen asiasta vaiettiin. Se oli liian suuri käsiteltäväksi.

Mirkka jatkoi kävelylenkkejä ja huomasi ilokseen olevansa raskaana. Taivas tuntui olevan korkealla ja maailma uudenlainen, jotenkin puhtaampi. Ehkä kaiken kipeän voisi vihdoin unohtaa.

Terve, rakas tytär syntyi yllättäen keisarinleikkauksella.

– Jouduin vartaloni kanssa varoittamatta tilanteeseen, josta en voinut paeta. Olin jälleen vieraan ihmisen armoilla. Seuraavana päivänä heräsin täydessä psykoosissa.

Mirkka luki sairaalahuoneessaan Raamattua ja etsi siitä salattuja viestejä. Ikkunan edessä lepattavat varjot muuttuivat hänen mielessään hyvän ja pahan taisteluksi.

Lääkäreille ja hoitajille hän esitti kaiken olevan hyvin. Se onnistui ongelmitta, olihan teeskentelyä harjoiteltu jo vuosia.

Tyttö kannettiin kotiin turvakaukalossa, äitiyspakkauksen haalariin käärittynä. Muutaman päivän kuluttua mies lähti töihin ja Mirkka jäi kahdestaan lapsen kanssa.

Kodista tuli koko maailma

Seuraavien kahden vuoden aikana Mirkka ei poistunut kotoaan kuin työvoimatoimistoon ja neuvolaan kertomaan, että elämässä kaikki sujuu hienosti. Todellisuudessa hän jaksoi keittää puurot ja vaihtaa vaipat, lopun aikaa lapsi leikki itsekseen tai katsoi videolta Halinalleja.

Videon ääni kaikui olohuoneesta keittiöön, jossa Mirkka hankasi puhtaaksi edellisen illan olutlaseja. Alkoholiongelma ei ollut kadonnut, mutta kun jäljet oli siivottu, iltaan saakka saattoi kuvitella, ettei mitään tapahtunutkaan lapsen nukkuessa unipupu kainalossaan.

Jokainen päivä oli samanlainen.

– Kyllä me ulkonakin kävimme, kotipihalla. Lapsi kaiveli hiekkaa lapiollaan ja käveli vähän. Mies oli niin kiltti, että kävi kaupassa ja hoiti taloutta. Ei tarvinnut mennä minnekään.

Tytär vaikutti melko tyytyväiseltä. Hän ei osannut kaivata seuraa, koska ei tiennyt paremmasta elämästä, Mirkka arvelee nyt.

– En osannut rakastaa lasta, hoidin häntä kuin robotti. Minulla ei ollut voimia näyttää tytölle maailmasta kuin kodin seinien sisälle kutistunut alue. En jaksanut aina edes puhua.

– Oli mahdotonta olla äiti, koska oli mahdotonta olla nainen. Seksi tuntui iljettävältä, enkä halunnut näyttäytyä alasti. En voinut uskoa, että olen mieheni mielestä jotakin muuta kuin likainen ja ruma. Miten olisin siis voinut olla hyvä lapsellenikaan?

Syyllisyys tuntui musertavalta.
Mirkka osasi nimetä, mikä häntä vaivasi: uupumus, paniikkihäiriö, masennus, trauma. Hoitoon hän ei kuitenkaan halunnut mennä. Siitä seuraisi lääketokkura ja lapsen huostaanotto, Mirkka pelkäsi.

Olohuoneen nurkassa nököttävä tietokone oli Mirkan ainut yhteys ulkomaailmaan. Siitä tuli myös hänen pelastuksensa. Mirkka näpytteli Googleen hakusanat ”seksuaalinen hyväksikäyttö”, ja linkit johdattivat yhä uusille sivustoille.

– Oivalsin, etten ole ainut pedofiilin uhri. Tajusin myös, että voin saada toisenlaisen elämän, mutta minun on itse tehtävä valtavasti työtä sen eteen.

Tiedon määrä hengästytti. Tietokoneen näppäimistö rapisi sormien alla, lapsi nukkui, ikkunasta näkyi pihalla tuulessa huojuva keinu. Mirkka luki loputtomasti lauseita ruudulta, mutta myös kirjoitti.

Hän löysi luovan kirjoittamisen verkkokurssin, myöhemmin toisenkin, ja alkoi työstää muistelmiaan.

– Välillä oksetti ja välillä teki mieli huutaa. Kun kirjoitin psykoosistani, pelkäsin joutuvani psykoosiin uudelleen. En silti sivuuttanut yhtään kokemusta.

Olisinko minä selviytyjä?

Kirjoittaminen avasi tien muille muutoksille. Ensimmäinen niistä oli alkoholin jättäminen. Se ei tapahtunut dramaattisesti. Eräänä päivänä valkoviinipullo vain jäi avaamatta.

– Olin antanut itselleni luvan juoda, koska minulle oli tapahtunut niin kamala asia. Mies tuntui hiljaisesti olevan samaa mieltä, koska ei kommentoinut alkoholismiani. Olin vakuuttava marttyyrin roolissani.

Nyt rooli ei enää tuntunut sopivalta. Oli löydettävä uusi. Olisinko selviytyjä, Mirkka mietti tajutessaan, että alkoholia ei tehnyt mieli.

– Sillä hetkellä teki mieli herättää lapsi ja kertoa, etten enää ryyppää. Ajattelin, että hän ilahtuisi ymmärtäessään, että äiti muuttuu nyt turvallisemmaksi.

Neljän kuukauden kuluttua raitistumisesta Mirkka hakeutui hoitoon psykiatriseen sairaalaan ja aloitti psykoterapian. Raiskauksesta oli silloin kulunut 29 vuotta.

Terapia oli surutyötä.

– Menneestä elämästäni vietin valtaosan väärin. Tätä totuutta on vaikea hyväksyä, vaikka se ei ole oma syyni vaan raiskauksesta syntyneen trauman seurausta. Usein ajattelen, miten eri tavoin kaikki olisi voinut olla.

Eräs tärkeä asia oli vielä tekemättä.

Noustessaan poliisiaseman portaita Mirkka otti tukea kaiteesta ja muistutti itselleen olevansa uhri, ei syyllinen. Sitten hän avasi oven. Rikosilmoituksen jättämisen jälkeen olo tuntui tyhjentyneeltä, vaikkei Mirkan tapauksesta enää ollut mahdollista nostaa syytettä.

Lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset vanhenevat Suomessa 20 vuodessa.

– Tiedän, että raiskaajani asuu edelleen vanhassa
kotikaupungissani. Hän tuskin tuntisi minua, jos kävelisi vastaan.

”Miltä, äiti, tuntui, kun sekosit?”

Iltaisin ennen unta Mirkka ja tytär makaavat vierekkäin yhteisessä parisängyssään ja kertovat toisilleen, mitä ovat tehneet ja ajatelleet. Se on päivän paras hetki, mutta Mirkalle myös varokeino.

– Jos tyttö joutuisi kokemaan jotakin yhtä ikävää kuin minä, hänen olisi turvallista puhua siitä. Niin ainakin toivon.

Hämärässä huoneessa on käyty läpi myös vaikeita asioita. Mirkka on yrittänyt vastata lapsen kysymyksiin sairaala-ajoista ja sekavista vuosista. Myöhemmin tytär saa lukea äitinsä muistelmatekstejä.

– On hyvä, että hän kysyy. Vastikään lapsi tahtoi tietää, miltä tuntui seota. Vastasin, että kuka tahansa saattaa sairastua, mutta sairauksia voidaan parantaa. Minun haasteeni on yrittää olla rehellinen mutta olla säikäyttämättä.

Tasapainoiltavaa riittää. Miten kertoa, että jotkut ihmiset ovat pahoja, kun pitäisi samalla vakuuttaa, ettei jatkuvasti tarvitse pelätä? Kun Mirkka yritti kertoa kokemastaan raiskauksesta, tytär sanoi, ettei tahdo kuulla siitä vielä.

Lapsi on kuitenkin hiljalleen alkanut purkaa menneisyyteen liittyviä muistoja. Usein hän haluaa sivuta niitä vain parilla lauseella.

– Tyttö saattaa ohimennen todeta äidin juomisen tuntuneen kenkulta. Tai sanoa, että on kivaa, kun olen ajokunnossa joka päivä.

Lapsensa kahdeksanvuotissyntymäpäivänä Mirkka kokosi mansikkakakun. Kermavaahtoa vatkatessaan hän muisteli kahdeksanvuotiasta itseään.

– Tajusin jotenkin konkreettisesti, kuinka hauras lapsen mieli on ja kuinka helposti sen voi murtaa.

Kun tytär on koulussa, Mirkka miettii edelleen elämäänsä.

Työkyvyttömyyseläkkeellä siihen on aikaa, vaikkei hän enää linnoittaudukaan kodin seinien sisäpuolelle.

Hänellä on paljon haaveita. Kunpa tytär, jota hän vihdoin osaa rakastaa koko sydämestään, pysyisi iloisena ja terveenä. Toivottavasti isän ja tyttären välit säilyvät yhtä läheisinä kuin tähän saakka, vaikka avioliitto päättyi eroon.

– Haluaisin vielä kouluttautua muiden auttajaksi.

Anna Pihlajaniemi, Ehjäksi äidiksi, Meidän Perhe 10/2010. 

Kuva: Jaakko Lukumaa

Seksuaaliterapeutti Marja Kihlström pitää Puhu muru -blogia vauva.fissä. Kuva: Miikka Pirinen

#metoo-kampanja on herättänyt vanhempien ahdistavat lapsuus- ja nuoruusmuistot. Mitä voimme tehdä, jotta omat lapsemme eivät joudu kohtaamaan samaa.

Kampanjan tarkoituksena on tehdä näkyväksi seksuaalisen häirinnän laajuus; se koskettaa lähes jokaista naista, ja myös useita miehiä.

Reidelle bussimatkan ajaksi laskeutuva käsi, hississä kohdattu itsensäpaljastaja, rasvaista vartalon kommentointia, kourimista tungoksessa, raiskausyrityksiä, uhkailuja, hyväksikäyttöä... Hastagilla #metoo jaetut kokemukset herättävät paitsi omat ikävät muistot, saavat vanhemman miettimään, kuinka suojella omaa lasta seksuaaliselta häirinnältä ja väkivallalta.

Opeta lasta ilmaisemaan omat rajansa

Seksuaalinen häirintä on aina ennen kaikkea toisen rajojen rikkomista, erityistason seksuaaliterapeutti (NASC) Marja Kihlström painottaa. Lapsen voi opettaa tunnistamaan omat rajansa. Se helpottaa lapsen kynnystä myös myöhemmin erottaa hyvä ja huono kosketus.

– Edes pientä lasta ei saisi koskaan pakottaa halaamaan tai istumaan sylissä, jos hän ei sellaista halua. Ei, vaikka  esimerkiksi isovanhemmat vaatisivat tai pahoittaisivat mielensä, Kihlström sanoo.

Lapsen on tärkeää itse oppia säätelemään, milloin ja kenen koskettamaksi haluaa tulla. Lapsesta voi tuntua ikävältä jokin niinkin arkinen kuin vieraan aikuisen käsi hartioilla.

– Lapsella voi olla erilaiset fyysiset rajat kuin itsellämme, ja lapsia on kuunneltava erityisen tarkkaan. Jos lapsi ei halua tulla kosketetuksi, hänen toivettaan tulee kunnioittaa, vaikka oma ajatus ei olisi missään mielessä seksuaalisesti virittynyt.

"Lapselle pitää opettaa, että kosketukseen on oltava aina lupa."

Lapselle pitää opettaa, että kosketukseen on oltava aina lupa. Ja jotta lapsi oppii myös itse kunnioittamaan toisten ihmisten rajoja, hänelle täytyy opettaa, että sääntö koskee myös häntä itseään. Vaikka olisi kuinka rakastunut päiväkotikaveriin ja haluaisi pussata tai halata, toisen rajoja ei saa ylittää ilman lupaa.

Lapsen kanssa voi puhua siitä, millainen kosketus tuntuu hyvältä ja millainen ei. Silloin lapsi oppii säätelemään, millaista kosketusta haluaa, milloin suostuu kosketukseen vain miellyttääkseen muita ja miten hallita sitä, mitä itse haluaa.

Auta tunnistamaan hyvä ja huono kosketus

Seksuaalikasvatus on yhtä tärkeää tytöille ja pojille, Marja Kihlström muistuttaa.

– Fakta on, että myös pojat kohtaavat seksuaalista häirintää. Se aiheuttaa, jos mahdollista, vielä enemmän häpeää, sillä yleinen oletus on, ettei sellaista tapahdu.

Seksuaalikasvatuksen voi aloittaa jo vauvana. Se käyaika lailla luonnostaan, kun vauvaa pidetään hellästi sylissä ja häntä kosketetaan rakastavasti. Taaperoa voi jo opettaa nimeämään eri ruuminosia. Tärkeää on, että perheessä ei ole kiellettyjä sanoja tai kysymyksiä liittyen seksuaalisuuteen tai vaikkapa sukupuolielimiin.

– Pimppi on pimppi eikä etupeppu. Ja siitä voi puhua yhtä arkisesti kuin kainalosta tai vatsasta. Jos kehonosiin liittyy vanhemmalla häpeää tai estoja, hän välittää ne hyvin helposti lapselle äänensävyissä tai puhumattomuutena, ja lapsi oppii, että omassa vartalossa on paikkoja, jotka ovat hävettäviä, toisarvoisia.

Hieman isommalle lapselle voi opettaa uikkarisäännön: Uimapuvun rajaavat alueet ovat lapsen omia alueita, joihin muut eivät saa koskea, lukuun ottamatta vanhempia tai muita aikusia hoivatarkoituksessa.

Harjoitelkaa avunpyytämistä

Kun lapsi alkaa liikkua yksin, pitää seksuaalisen häirinnän käsitettä avata hieman enemmän. Lapsen kanssa voi jutella myös siitä, mitä tehdä, jos joku lähestyy tavalla, joka ei itsestä tunnu hyvältä.

– Harjoitelkaa ein sanomista ja avunpyytämistä. Jos lapsi sanoo kovaan ääneen ”tuo ei tunnu kivalta”, sen pitäisi herättää myös ympärillä olevat aikuiset. Lapsen kanssa voi myös sopia, että aikuinen soittaa heti saatuaan tietynlaisen tekstiviestin.

"Lapsen on hyvä ymmärtää, että lamaantuminen ei tarkoita, että hän olisi suostunut tekoihin, antanut häirikölle luvan."

Lapselle voi puhua myös lamaantumisen tunteesta. Jos joku ylittää omat rajat yllättäen tai hyvin röyhkeästi, aikuinenkin voi lamaantua niin, ettei pystykään toimimaan tai sanomaan mitään. Lapsen on hyvä ymmärtää, että lamaantuminen ei tarkoita, että hän olisi suostunut tekoihin, antanut häirikölle luvan. Lamaantumiseen tunteeseenkin voi harjoitella keinoja selviytyä, kuten vaikka napakka ein huutaminen tai edellä mainittu tekstiviesti vanhemmalle.

Rakasta, arvosta, ota vakavasti

Aikuinen ei saisi koskaan väheksyä tai sivuuttaa, jos lapsi kertoo kokeneensa epämiellyttävän kohtaamisen – ei, vaikka kyseessä olisi perheen tuttu aikuinen.

– Se saattaa olla vanhemmalta vain yksi ”no, älä nyt, sehän on sinun oma setäsi” -kommentti, joka sulkee lapsen suun vuosiksi eteenpäin ja saa lapsen ajattelemaan, että hän toimi tilanteessa jotenkin väärin, häirintä olikin hänen syytään.

Aikuisilta unohtuu, että seksuaalinen häirintä on paljon muutakin kuin käsi housuissa tai rinnan puristus. Se voi olla ohi menevä läpsäytys takapuolelle, härskejä puheita, tai vaikka esiteini-ikäisten kömpelö kopelointiyritys luokkakaveria kohtaan. Vaikka tapahtunut ei aikuisesta tuntuisi vakavalta, lapsen tunne täytyy ottaa vakavasti ja siihen on puututtava.

"Kelpaamattomuuden ja rakkaudettomuuden tunne häivyttää lapsen kykyä tunnistaa omat rajansa ja kunniottaa muiden rajoja."

Vaikka me vanhemmat tekisimme kaikkemme suojellaksemme lasta seksuaaliselta häirinnältä ja kasvattaaksemme lapsistamme aikuisia, jotka osaisivat kunnioittaa toisen rajoja, me emme aina voi vaikuttaa siihen, minkälaista seksuaalikasvatusta lapsemme saavat muualta. Lapsen käsitykseen omista ja toisten rajoista vaikuttavat aina myös päivähoito, koulu, ystävät ja vaikkapa ystävien vanhemmat.

– Paras lääke seksuaalikasvatuksen rinnalla seksuaalista häirintää vastaan on, että lapsi kokee olevansa rakastettu ja arvostettu.

Rakkaudessa kylpevä ihminen todennäköisesti arvostaa myös muiden rajoja. Kelpaamattomuuden ja rakkaudettomuuden tunne häivyttää lapsen kykyä tunnistaa omat rajansa ja kunniottaa muiden rajoja. Silloin lapsi saattaa etsiä hyväksyntää väärilläkin tavoilla ja alistuu helpommin häirinnälle.

MeToo

Miten voit suojella lastasi seksuaaliselta häirinnältä – asiantuntija neuvoo

Uikkarisääntö muuten hyvä, muttei valmista kohtaamaan aikuista, joka äkkiä tunkee limaisen kielensä esiteinin suuhun. Kertokaa siis myös, että pussailuunkin pitää olla aina lupa. Ja ettei kaikille tarvitse olla kohtelias. Ja että jos vähänkin epäilyttää, äkkiä mäkeen, soitto aikuisille ja yhteys poliisiin.
Lue kommentti
Puhu muru
Seuraa 
Liittynyt9.10.2015

Miten voit suojella lastasi seksuaaliselta häirinnältä – asiantuntija neuvoo

Olet aivan oikeassa MeToo, että uikkarisäännön lisäksi olisi hyvä puhua kaikenlaisesta koskemattomuudesta liittyen halaamiseen, suuteluun, käden laittoon reidelle, pyllylle, rinnalle. Asiat olisi tärkeää osaa selittää ikätasoon sopivalla tavalla ja vastata lapsen kysymyksiin. Nuo ohjeesi, ettei kaikille tarvitse olla kohtelias, ja karkuun lähtemisestä, vanhemmille ja /tai poliisille soitosta myöskin. Lapselle ja nuorelle on tärkeää painottaa uudelleen ja uudelleen, että kerrothan vanhemmille,...
Lue kommentti
Kuva: Niki Strbian

Luot tulevaan vauvaasi tunnesuhteen jo raskausaikana vain ajattelemalla häntä. 

Positiivinen raskaustesti sysää liikkeelle käsittämättömän määrän muutoksia: Fyysiset muutokset näkyvät päällepäin, mutta niiden rinnalla myös raskaana olevan mieli alkaa myllertää.

Psyykkisistä muutoksista olennaisimpiin lukeutuu mielikuvaprosessi: raskaana oleva alkaa vähitellen ajatella vauvaa persoonana sekä kuvitella itseään juuri tämän vauvan vanhempana.

Raskauden alussa vauvaa saattaa vielä olla vaikeaa kuvitella, mutta vatsan kasvaessa vanhempien toiveet, odotukset, ristiriidat ja kohtuvauvan havainnointi elävöittävät ajatuksia. Onko vauva liikkuvainen vai rauhallinen? Millaista vauvalla on masussa juuri nyt? Saako hän puolisosi kauniit hiukset tai sinun temperamenttisi? Minkälainen tyyppi hänestä tulee?

Kun suhde lapseen löytyy jo raskausaikana, hän tuntuu syntyessään tutulta, vaikkei häntä ole koskaan nähnyt.

Ollessani seitsemännellä raskausviikolla esikoisestani matkustin Yhdysvaltoihin. Palatessani halusin tulevalle vauvalleni konkreettisen muiston ensimmäisestä yhteisestä reissustamme. Koin oloni vähän pöhköksi, mutta samalla riemukkaaksi valitessani hänelle pehmolelua hyvin huolellisesti. Käsimatkatavaroissa käteni kulkeutui tämän tästä koskettamaan sitä. Kuvittelin vauvani nukkumaan se kainalossaan. Se oli ihanaa!

Haaveilu herättää tunteita ja raivaa vauvalle tilaa vanhemman mieleen – tunteet vauvaa kohtaan alkavat syttyä. Kun suhde lapseen löytyy jo raskausaikana, hän tuntuu syntyessään tutulta, vaikkei häntä ole koskaan nähnyt.

Korostunut menettämisen pelko tai yllätysraskaus saattaa sulkea vauvan mieltä pois vanhemman mielestä.

Yllätysraskaus, kuormittava elämäntilanne tai masennus ovat sellaisia tekijöitä, jolloin vauvan elävöittämiseen mieleen kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Korostunut menettämisen pelkokin saattaa sulkea vauvan mieltä pois vanhemman mielestä.

Kun eläydyt vauvan oloon, välität hänelle turvallista kiintymystä. Kohtuvauva saa mielikuvissa olla erillinen yksilö, jolla on omia tarpeita, haluja ja toiveita. Tasapainoiset unelmat ja suunnitelmat edistävät tunnesuhdetta ja herättävät vanhemman herkkyyden lasta kohtaan. Siitä seuraa vauvan synnyttyä hyvää vuorovaikutusta.

Oma esikoisvauvani on jo 13-vuotias. Yhdysvalloista tuotu pehmo majailee hänen huoneessaan kuitenkin edelleen. Se lienee äidille tärkeämpi muisto kuin lapsi ymmärtääkään.

Psykologi Leea Mattila toimii asiantuntijana Toisenlaiset äidit -ohjelmassa. Hän syventää vauva.fi-kolumnissaan kunkin viikon aihetta.