Mirkka Sihvo raiskattiin 8-vuotiaana. Hän uskalsi puhua tapahtuneesta vasta aikuisena.

Se tapahtui tässä lähellä, Mirkka Sihvo aloittaa.

Hän istuu takkahuoneen sohvalla, ihan hiljaa ja liikkumatta. Ulkona paistaa kirkas aurinko, mutta Mirkka vetää villasukat jalkoihinsa. Kädet vapisevat vähän.

Sitten hän yrittää aloittaa uudelleen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Asuin lapsena tässä kaupungissa. Kun kahdeksanvuotiaana tulin koulusta kotiin, pedofiili raiskasi minut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Pedofiili. Raiskasi. Minut. Kolme sanaa. Lyhyen lauseen ääneen lausuminen on vaatinut vuosien terapian eikä ole vieläkään helppoa. Siksi heti perään on helpompi jatkaa tutulla ja turvallisella muistolla.

– Koulussa oli juuri aloitettu vohvelikankaisen pyyheliinan kirjominen, siitä piti tulla joululahja äidille.

Vohvelikangas tuo Mirkan mieleen oman tyttären. Hän on nyt vain vähän vanhempi kuin Mirkka oli silloin, kun joutui pedofiilin uhriksi. Kun Mirkka kuuntelee tyttären kertoilua hoitohevosesta tai käsityötunnilla ommeltavan pöytäliinan hapsuista, silmien takana tykyttää usein itku.

– Hän on niin viaton ja säilyy toivottavasti sellaisena vielä vuosia. Minun lapsuuteni loppui kerralla ja kesken.

Opeteltu hymy, harjoiteltu itku

Vohvelikankaan lisäksi Mirkka muistaa lapsuuden loppumisen päivästä kaiken muunkin.

Kuivuneet heinät, jotka repivät sääriä naapurin kiskoessa hänet metsikköön. Maahan levitetyn pahvin. Nyrkin iskun vatsaan. Keltaiset vaahteranlehdet puiden latvoissa ja lopuksi miehen varjon, joka peitti auringon.

– Yksin jäätyäni keräsin vaatteet, puin ne päälleni ja kävelin kotiin. Oksensin koko matkan. Illalla katsoin lukujärjestyksestä, mitä aineita seuraavana päivänä olisi. Sitten aloin tehdä läksyjä.

Mirkka ymmärsi, että oli tapahtunut jotakin kamalaa. Mutta miten sen kertoisi, millaisin sanoin? Ja kenelle? Äiti vaikutti kiireiseltä, tuntui mahdottomalta mennä viereen ja häiritä näin oudolla asialla.

Ainoa, joka sai tietää edes jotakin, oli luokkatoveri. Hänelle Mirkka paljasti, että naapuri oli lyönyt kerran vatsaan.

– Ystävä ihmetteli, miksi. En osannut vastata. Jotenkin tuntui, että syy oli minussa.

Jumalakin vaikutti olevan sitä mieltä, että syy oli Mirkan: mitään ei tapahtunut, vaikka tyttö iltarukouksessa aneli pahantekijän kuolevan. Mirkka lopetti rukoilemisen, nauramisen ja itkemisen.

Hänestä kehittyi jäljittelyn mestari. Kun ihmiset ympärillä nauroivat, Mirkka asetteli suunsa hymyyn. Jos toiset olivat vakavia, hän etsi kasvoilleen samanlaisen ilmeen.

– Jatkoin elämää, koska en voinut muutakaan. Tein samoja asioita kuin ennenkin, se oli selviytymiskeinoni.

Joka yö Mirkka näki unta, jossa pakeni raiskaajaa lentämällä korkealla puiden yläpuolella. 

Humalassa ruokakauppaan

Vaikka Mirkka ei puhunut tapahtumasta kenellekään, ajatukset eivät suostuneet hiljenemään. Ne tolkuttivat: olet huono, olet tyhmä, olet likainen, olet ruma, olet arvoton. Hän uskoi kaiken.

Kukaan ei kysynyt, miksi iloisesta tytöstä oli tullut arka ja sulkeutunut.

– Ehkä he ajattelivat, että olen sellainen oikeasti.

Ensimmäiset vuodet raiskauksen jälkeen Mirkka vaihtoi toiselle puolelle katua, kun vastaan käveli mies. Murrosiässä se ei enää onnistunut; oli pakko olla kuten muutkin ja hankkia poikaystävä, jotta kukaan ei saisi tietää raiskauksesta.

– Seksi oli kuitenkin niin vaikea asia, että jätin jokaisen seurustelukumppanin, kun se tuli ajankohtaiseksi. Syytä suhteen päättämiseen en koskaan kertonut. Trauma nosti itsensä pintaan – minä olisin halunnut sen pysyvän pinnan alla.

Paha olo piti otteessaan ja ympäristö oli vihollisia täynnä oleva uhka.

Sosiaalisissa tilanteissa ilma tuntui loppuvan kesken ja kahvipöydässä tärisytti niin, että kupin vieminen huulille oli lähes mahdotonta.

Toisinaan Mirkka jäi katselemaan muita. Kuinka he uskalsivat olla niin vapautuneita ja iloisia? Miten joku osaa nauraa tai heilauttaa hiukset pois silmiltään luontevasti, sen enempää suunnittelematta?

Hän halusi pystyä samaan. Lääkkeeksi löytyi alkoholi. Päädyttyään töihin ravintola-alalle Mirkka huomasi, kuinka helppoa samassa ympäristössä oli viihtyä myös työajan jälkeen.

– Join 22-vuotiaasta 31-vuotiaaksi, useita kertoja viikossa. Aina humalaan, miten muutenkaan. Ravintola tuntui turvalliselta olohuoneelta, jossa aika oli pysähtynyt.

Vaikeampaa oli selvitä arjessa.

– Sitten keksin, että voihan ruokakauppaankin mennä humalassa. Ostin aina saman selviytymispakkaukseksi kutsumani satsin: puurohiutaleita, säilykkeitä, leipää pakastimeen. Niillä pärjäsi pitkään.

Suurien toiveiden lapsi

Joskus aamuisin Mirkka katseli itseään kylpyhuoneen peilistä hammasharja kädessään ja sanoi hiljaa: Tuo en ole minä. Asioiden täytyy muuttua.
Jokin muuttuikin. Mirkka tapasi miehen, jonka tahtoi tavata toistekin.

– Ihan tavallinen hän on, ravintolasta löydetty. Mutta yhtäkkiä minua rakastettiin ja minä rakastin. Elämä kohentui, pystyin jopa käymään kaupassa. Aloin haluta lasta. Ajattelin, että lapsi saisi minut paranemaan.

Mirkka muutti miehen luokse maalle. Siellä oli järvi, jonka rannalla kävellessä oli hyvä hengittää. Mirkka käveli, hengitti ja päätti uskaltaa puhua menneisyydestään. Miehen oli vaikea käsittää, mitä oli tapahtunut.

– Hän kysyi monta kertaa, onko kaikki totta. Sitten hän itki. Sen jälkeen asiasta vaiettiin. Se oli liian suuri käsiteltäväksi.

Mirkka jatkoi kävelylenkkejä ja huomasi ilokseen olevansa raskaana. Taivas tuntui olevan korkealla ja maailma uudenlainen, jotenkin puhtaampi. Ehkä kaiken kipeän voisi vihdoin unohtaa.

Terve, rakas tytär syntyi yllättäen keisarinleikkauksella.

– Jouduin vartaloni kanssa varoittamatta tilanteeseen, josta en voinut paeta. Olin jälleen vieraan ihmisen armoilla. Seuraavana päivänä heräsin täydessä psykoosissa.

Mirkka luki sairaalahuoneessaan Raamattua ja etsi siitä salattuja viestejä. Ikkunan edessä lepattavat varjot muuttuivat hänen mielessään hyvän ja pahan taisteluksi.

Lääkäreille ja hoitajille hän esitti kaiken olevan hyvin. Se onnistui ongelmitta, olihan teeskentelyä harjoiteltu jo vuosia.

Tyttö kannettiin kotiin turvakaukalossa, äitiyspakkauksen haalariin käärittynä. Muutaman päivän kuluttua mies lähti töihin ja Mirkka jäi kahdestaan lapsen kanssa.

Kodista tuli koko maailma

Seuraavien kahden vuoden aikana Mirkka ei poistunut kotoaan kuin työvoimatoimistoon ja neuvolaan kertomaan, että elämässä kaikki sujuu hienosti. Todellisuudessa hän jaksoi keittää puurot ja vaihtaa vaipat, lopun aikaa lapsi leikki itsekseen tai katsoi videolta Halinalleja.

Videon ääni kaikui olohuoneesta keittiöön, jossa Mirkka hankasi puhtaaksi edellisen illan olutlaseja. Alkoholiongelma ei ollut kadonnut, mutta kun jäljet oli siivottu, iltaan saakka saattoi kuvitella, ettei mitään tapahtunutkaan lapsen nukkuessa unipupu kainalossaan.

Jokainen päivä oli samanlainen.

– Kyllä me ulkonakin kävimme, kotipihalla. Lapsi kaiveli hiekkaa lapiollaan ja käveli vähän. Mies oli niin kiltti, että kävi kaupassa ja hoiti taloutta. Ei tarvinnut mennä minnekään.

Tytär vaikutti melko tyytyväiseltä. Hän ei osannut kaivata seuraa, koska ei tiennyt paremmasta elämästä, Mirkka arvelee nyt.

– En osannut rakastaa lasta, hoidin häntä kuin robotti. Minulla ei ollut voimia näyttää tytölle maailmasta kuin kodin seinien sisälle kutistunut alue. En jaksanut aina edes puhua.

– Oli mahdotonta olla äiti, koska oli mahdotonta olla nainen. Seksi tuntui iljettävältä, enkä halunnut näyttäytyä alasti. En voinut uskoa, että olen mieheni mielestä jotakin muuta kuin likainen ja ruma. Miten olisin siis voinut olla hyvä lapsellenikaan?

Syyllisyys tuntui musertavalta.
Mirkka osasi nimetä, mikä häntä vaivasi: uupumus, paniikkihäiriö, masennus, trauma. Hoitoon hän ei kuitenkaan halunnut mennä. Siitä seuraisi lääketokkura ja lapsen huostaanotto, Mirkka pelkäsi.

Olohuoneen nurkassa nököttävä tietokone oli Mirkan ainut yhteys ulkomaailmaan. Siitä tuli myös hänen pelastuksensa. Mirkka näpytteli Googleen hakusanat ”seksuaalinen hyväksikäyttö”, ja linkit johdattivat yhä uusille sivustoille.

– Oivalsin, etten ole ainut pedofiilin uhri. Tajusin myös, että voin saada toisenlaisen elämän, mutta minun on itse tehtävä valtavasti työtä sen eteen.

Tiedon määrä hengästytti. Tietokoneen näppäimistö rapisi sormien alla, lapsi nukkui, ikkunasta näkyi pihalla tuulessa huojuva keinu. Mirkka luki loputtomasti lauseita ruudulta, mutta myös kirjoitti.

Hän löysi luovan kirjoittamisen verkkokurssin, myöhemmin toisenkin, ja alkoi työstää muistelmiaan.

– Välillä oksetti ja välillä teki mieli huutaa. Kun kirjoitin psykoosistani, pelkäsin joutuvani psykoosiin uudelleen. En silti sivuuttanut yhtään kokemusta.

Olisinko minä selviytyjä?

Kirjoittaminen avasi tien muille muutoksille. Ensimmäinen niistä oli alkoholin jättäminen. Se ei tapahtunut dramaattisesti. Eräänä päivänä valkoviinipullo vain jäi avaamatta.

– Olin antanut itselleni luvan juoda, koska minulle oli tapahtunut niin kamala asia. Mies tuntui hiljaisesti olevan samaa mieltä, koska ei kommentoinut alkoholismiani. Olin vakuuttava marttyyrin roolissani.

Nyt rooli ei enää tuntunut sopivalta. Oli löydettävä uusi. Olisinko selviytyjä, Mirkka mietti tajutessaan, että alkoholia ei tehnyt mieli.

– Sillä hetkellä teki mieli herättää lapsi ja kertoa, etten enää ryyppää. Ajattelin, että hän ilahtuisi ymmärtäessään, että äiti muuttuu nyt turvallisemmaksi.

Neljän kuukauden kuluttua raitistumisesta Mirkka hakeutui hoitoon psykiatriseen sairaalaan ja aloitti psykoterapian. Raiskauksesta oli silloin kulunut 29 vuotta.

Terapia oli surutyötä.

– Menneestä elämästäni vietin valtaosan väärin. Tätä totuutta on vaikea hyväksyä, vaikka se ei ole oma syyni vaan raiskauksesta syntyneen trauman seurausta. Usein ajattelen, miten eri tavoin kaikki olisi voinut olla.

Eräs tärkeä asia oli vielä tekemättä.

Noustessaan poliisiaseman portaita Mirkka otti tukea kaiteesta ja muistutti itselleen olevansa uhri, ei syyllinen. Sitten hän avasi oven. Rikosilmoituksen jättämisen jälkeen olo tuntui tyhjentyneeltä, vaikkei Mirkan tapauksesta enää ollut mahdollista nostaa syytettä.

Lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset vanhenevat Suomessa 20 vuodessa.

– Tiedän, että raiskaajani asuu edelleen vanhassa
kotikaupungissani. Hän tuskin tuntisi minua, jos kävelisi vastaan.

”Miltä, äiti, tuntui, kun sekosit?”

Iltaisin ennen unta Mirkka ja tytär makaavat vierekkäin yhteisessä parisängyssään ja kertovat toisilleen, mitä ovat tehneet ja ajatelleet. Se on päivän paras hetki, mutta Mirkalle myös varokeino.

– Jos tyttö joutuisi kokemaan jotakin yhtä ikävää kuin minä, hänen olisi turvallista puhua siitä. Niin ainakin toivon.

Hämärässä huoneessa on käyty läpi myös vaikeita asioita. Mirkka on yrittänyt vastata lapsen kysymyksiin sairaala-ajoista ja sekavista vuosista. Myöhemmin tytär saa lukea äitinsä muistelmatekstejä.

– On hyvä, että hän kysyy. Vastikään lapsi tahtoi tietää, miltä tuntui seota. Vastasin, että kuka tahansa saattaa sairastua, mutta sairauksia voidaan parantaa. Minun haasteeni on yrittää olla rehellinen mutta olla säikäyttämättä.

Tasapainoiltavaa riittää. Miten kertoa, että jotkut ihmiset ovat pahoja, kun pitäisi samalla vakuuttaa, ettei jatkuvasti tarvitse pelätä? Kun Mirkka yritti kertoa kokemastaan raiskauksesta, tytär sanoi, ettei tahdo kuulla siitä vielä.

Lapsi on kuitenkin hiljalleen alkanut purkaa menneisyyteen liittyviä muistoja. Usein hän haluaa sivuta niitä vain parilla lauseella.

– Tyttö saattaa ohimennen todeta äidin juomisen tuntuneen kenkulta. Tai sanoa, että on kivaa, kun olen ajokunnossa joka päivä.

Lapsensa kahdeksanvuotissyntymäpäivänä Mirkka kokosi mansikkakakun. Kermavaahtoa vatkatessaan hän muisteli kahdeksanvuotiasta itseään.

– Tajusin jotenkin konkreettisesti, kuinka hauras lapsen mieli on ja kuinka helposti sen voi murtaa.

Kun tytär on koulussa, Mirkka miettii edelleen elämäänsä.

Työkyvyttömyyseläkkeellä siihen on aikaa, vaikkei hän enää linnoittaudukaan kodin seinien sisäpuolelle.

Hänellä on paljon haaveita. Kunpa tytär, jota hän vihdoin osaa rakastaa koko sydämestään, pysyisi iloisena ja terveenä. Toivottavasti isän ja tyttären välit säilyvät yhtä läheisinä kuin tähän saakka, vaikka avioliitto päättyi eroon.

– Haluaisin vielä kouluttautua muiden auttajaksi.

Anna Pihlajaniemi, Ehjäksi äidiksi, Meidän Perhe 10/2010. 

Kuva: Jaakko Lukumaa

Sisältö jatkuu mainoksen alla