Armanin iPadissa on tyttären piirtämä kuva isästä. Kuvat: Heli Blåfield
Armanin iPadissa on tyttären piirtämä kuva isästä. Kuvat: Heli Blåfield

Missä päin maailmaa onkaan, Arman Alizad soittaa lapsilleen  joka päivä, jos vain on kenttää. Kun kolme tytärtä ovat Armanin luona, isä ei vastaa työpuheluihin.

Päiväkodissa on tulossa jalkapallo-ottelu. Se jännittää Arman Alizadin keskimmäistä, kuusivuotiasta tytärtä. "Entä jos me hävitään?" tytär sanoo aamupalapöydässä.

Arman vastaa, että pelissä ei voi hävitä.

– Jos te voitatte, se on hieno juttu. Mutta jos häviätte, sinä olet silti voittanut, koska olet oppinut tosi paljon. Kokemus on se tärkein voitto, Arman sanoo.

Tsemppipuhe toimii. Kuusivuotias haluaa pelaamaan, meni miten meni.

Arman vie kolme- ja kuusivuotiaat tyttäret päiväkotiin, 13-vuotias esikoistytär lähtee kouluun. Arman lähtee töihin, erilaiseen maailmaan.

Lapsena Arman pelkäsi pimeää. Juuri muuta hän ei silloin vielä pelännytkään.

– Kiipesin puihin, kallioille ja joka paikkaan. Minulla ei ollut mitään järkeä sen suhteen, että sellainen voisi olla vaarallista, Arman sanoo.

Armanin synnyinmaassa Iranissa vietetään 21. maaliskuuta uudenvuodenjuhlaa nimeltä Nouruz. Sen juhlinta aloitetaan sytyttämällä kaikkialle valtavia nuotioita, joiden yli hypitään. Tuli lumosi pienen Armanin, hän tuijotti liekkeihin tuntikausia. Ja hyppäsi, yhä suuremman kokon yli.

– Ennen kuin vallankumous tuli Iraniin 1979, kaduilla oli katupartioita, levottomuuksia ja ammuskelua. Minusta ammuskelu oli supersiistiä.

Paras ystävä oli isän isä Asadollah. Isoisä piti Armania sylissä, kertoi tarinoita persialaisen mytologian seikkailijasta Rostamista ja opetti kuusivuotiaan pelaamaan shakkia.

– Niistä maailmani ja mielikuvitukseni kehittyivät, isoisän tarinoista. Aloin unelmoida seikkailuista.

Arman oli 9-vuotias, kun perhe pakeni Iranista.

Arman oli yhdeksänvuotias, kun hänen perheensä pakeni Iranista islamilaisen vallankumouksen alta. Isä vei perheen aluksi Yhdysvaltoihin. Sieltä he tulivat Suomeen, jossa isän vanhemmat jo asuivat.

Ensimmäinen järkytys liittyi saunaan. Sinä iltana vastikään Suomeen muuttanut Arman meni uuden kaverinsa luo kylään ja näki alastomia ihmisiä kylpyhuoneessa.

– Melkein itkin, ja kaverini yritti selittää, että tänään on torstai eli meidän saunailta. Mietin, mitä hemmettiä tässä maassa tapahtuu.

Arman päätteli, että sopeutumiseen tarvitaan suomen kieli. Hän päätti oppia sen hyvin.

– Opin suomen puolessa vuodessa koulussa. Kolmessa vuodessa hävisi aksenttikin.

Vierauden tunne vain ei hävinnyt.

”Pelkäsin teininä, että pilaan elämäni olemalla erilainen. Jatkoin silti.” 

– Teininä kaikki muut täällä pelasivat lätkää tai fudista, mutta minä breikkasin ja skeittasin ja maalasin graffiteja. Minulla oli omat skeittifrendit, mutta koulussa olin kuin eri maailmassa, eikä muiden tekemät jutut kiinnostaneet. Taistelin sen kanssa pitkään. Pelkäsin teininä, että pilaan elämäni olemalla erilainen, mutta jatkoin silti.

Siitä lähtien Arman on tehnyt niin. Omia juttujaan, vaikka on pelottanut. Samaa hän haluaa opettaa lapsille.

Armanin isä toivoi pojasta lääkäriä. Isä oli kasvanut kulttuurissa, jossa korkea koulutus oli lippu parempaan elämään.

Ei ollut helppoa olla eri mieltä, mutta Arman piti päänsä. Ompelukaavat ja vaatteiden valmistukseen liittyvät laskutoimitukset kiehtoivat häntä. Sillä oli väliä, istuiko puvuntakki melkein vai täysin.

”Mitä James Bond pukisi?” on ohje, jota noudattamalla ei voi tyriä.

– Juhliin pistän edelleen sellaiset vaatteet, ettei hetkeäkään tarvitse miettiä, menikö oikein. "Mitä James Bond pukisi?" on paras ohje, eikä sitä noudattamalla voi tyriä.

26-vuotiaana Arman oli yksi Suomen nuorimmista vaatturimestareista. Isä oli pojastaan ehkä maailman ylpein. Hän oli oppinut, että korkeakoulu ei ollut ainoa tie menestykseen.

Tinkimätön tyylikkyys ja röyhkeys olivat Armanin tavaramerkkejä, kun hän 2000-luvun alussa aloitti tv-työt muotiohjelman vetäjänä. Mielessä alkoi pyöriä ajatus omasta, erilaisesta ohjelmasta. Tulivat Kill Arman sekä Arman ja viimeinen ristiretki.

– Nyt tiedän, että tätä mun kuuluu tehdä, seikkailla ja kertoa ihmisten tarinoita. Tähän ne lapsuuden Taru Sormusten Herrasta -kirjat, Tähtien Sodat ja Karate Kid -leffat johdattivat.

Uusimmissa ohjelmissaan Arman on ollut vankilassa, asunnottomana ja pessyt vanhuksia. Hän on kuunnellut Suomessa asuvia ulkomaalaisia, rikollisia ja narkomaaneja - tai oikeammin: kuunnellut ihmisiä.

”Mietin usein, että tämäkin ihminen on jonkun tytär tai poika.”

– En ajattele, että haastattelen rikollista. Haastattelen ihmistä, joka on tehnyt rikoksen. Mietin usein, että tämäkin ihminen on jonkun tytär tai poika. Ja miten tuonkin äiti tai isä on ollut monta kertaa lapsestaan huolissaan.

Tyttäret haluavat tietää, missä isä milloinkin on. Ja missä päin maailmaa Arman onkaan, hän soittaa lapsille joka päivä, jos vain on kenttää.

– Kolmevuotias ei vielä ymmärrä, mitä teen. Hän sanoo vain, että isä on reissussa. 13-vuotiaan tyttären kanssa käyn keskusteluja. Hän käsittää ohjelmissani näkyvän maailman eriarvoisuuden ja ymmärtää myös, kuinka kiitollinen omista mahdollisuuksista pitää olla.

Kuusivuotiaan kysymykset koskevat usein muita lapsia: Miksi jotkut lapset asuvat viidakossa? Miksi he eivät pääse kouluun? Miksi lapset joutuvat tekemään töitä?

– Joinakin aamuina tytär saattaa sanoa, että minä menen nyt päiväkotiin, mutta muualla lapset eivät pääse, koska heidän pitää mennä töihin.

Kuusivuotiaalle isä on maailmaa kiertävä sankarihahmo, mutta vielä enemmän tytärtä kiinnostaa maailma.

– Keskimmäinen tytöistäni on siinä iässä, että imee tietoa. Hän tietää ihan kaiken Mongolian kotkanmetsästäjistä ja Ecuadorin viidakon shamaaneista. Jos sanoisin hänelle, että nyt mennään Mongoliaan, hän ei pysyisi paikallaan koneessa. Että joko ollaan perillä, koska ollaan perillä, ollaanko pian perillä?

Kun Arman on kotona, lapset asuvat Armanin kanssa osan viikosta. Tärkeintä on silloin yhteinen aika: palapelien tekeminen, ruuan laittaminen, Angry Birds -leikkipuistossa tai kiipeilypuistossa käyminen.

– Kun olen lasten kanssa, en halua ajatusteni olevan missään muualla. Kun lapset ovat luonani, minulla on puhelin äänettömällä enkä vastaa työpuheluihin. Parasta on, jos en edes mieti luurin olemassaoloa.

Arman ei mielestään ole tiukka isä.

Arman ei mielestään ole tiukka isä. Hänestä on turha moittia niin paljon lasten iPadin käyttöä tai television katselua, niissä on paljon hyvääkin. Mutta yksi poikkeus on.

Kun ruoka kotona Espoossa on valmis ja pöytä on katettu neljälle, televisio ja kännykät laitetaan kiinni.

– Tyttöjen kanssa yhdessä syöminen on todella hauskaa. Syömme paljon salaattia ja lihaa, erityisesti lammasta. Savukala on toinen suosikki.

– Muuten olen superliberaali ja moderni isä, mutta se ruokahetki on perinteinen siinä mielessä, että rauhoitumme ja juttelemme. Silloin puhutaan suurista asioista ja pienistä asioista, jotka voivat olla tosi tärkeitä.

Niin kuin vaikka siitä, että kuusivuotiaan joukkue oli päiväkodissa hävinnyt jalkapallo-ottelun.

– Tytär sanoi, että vähän kyllä harmitti. Hän kertoi kuitenkin olevansa iloinen siitä, että oli oppinut uusia asioita, Arman kertoo.

Häntä alkaa hymyilyttää. Oppi oli mennyt perille.

Lasten oikeuksien ja maailman ymmärtämisen puolesta Arman halua puhua muuallakin kuin televisiossa ja kotona. Siksi hän kiertää yrityksissä ja kouluissa kertomassa kohtaamistaan.

– Tahdon opettaa lapsille ja nuorille, että hyvä koulutus voi pelastaa maailman. Koulutuksen avulla voidaan vaikuttaa asenteisiin ja taistella eriarvoisuutta vastaan.

Toinen Armanin viesti kouluvierailuilla on, ettei pelon pidä antaa estää yrittämästä. Jos ihminen ei uskalla epäonnistua, hän panee elämässään jarrun päälle.

– Kun näen oppilaan kasvoilla liikutuksen, tulee hieno tunne. Toivoisin nuorten matkustavan, olevan rohkeita ja käyvän epämukavuusalueillaan, vaikka pelottaisi. Vanhempien pitäisi tajuta ja hyväksyä tämä.

Esikoistytär on nyt 13-vuotias. Arman näkee, miten kova yhdenmukaisuuden paine teini-iässä on ja muistaa, miten vaikeaa se hänelle itselleen oli.

– Toivon, että olen ollut lapsilleni tarpeeksi hyvä esimerkki siitä, että asiat voi tehdä omalla tavallaan. Lapsille ja nuorille aina sanotaan, että ole oma itsesi. Mutta jos joku näyttää liian erilaiselta, ajatellaan heti, että älä ole noin paljon oma itsesi. Se on helvetin ärsyttävää.

Kolmen tytön ja yhden isän kodissa ei kerrota isoisän vaan isän tarinoita. Asadollahin tapaan Arman keksii tarinoita itse, usein iltaisin ennen nukkumaanmenoa.

Tytöt saavat valita aiheen ja Arman improvisoi. Yleensä tarinoissa on hyvä ja paha ja taistelu niiden välillä.

"Tärkein asia, jonka haluan isänä opettaa, on tämä: Älä ikinä aikuistu."

– Tyttäreni ovat tarinoissani aina sankarihahmoja, joilla on matkan varrella vaikeuksia ja haasteita. Välillä menee tosi jännittäväksi ja joskus pahakin voi voittaa, mutta vain hetkeksi. Lopussa kaikki muuttuu hyväksi.

Tyttäriensä tulevaisuudelta Arman ei toivo muuta kuin sitä, että he uskaltaisivat elää. Ihan sama, elävätkö he lääkäreinä vai putkinaisina vai taiteilijoina, kunhan elävät kuten itse haluavat. Pelätä saa, epäonnistua saa, mutta unelmista ei saa luopua.

– Mielikuvitus ja sisäinen seitsemänvuotias on pidettävä hengissä läpi elämän. Tärkein asia, jonka haluan isänä opettaa, on tämä: Älä ikinä aikuistu.

Julkaistu Meidän Perhe -lehdessä 9/2016

Arjen muruset

  • Aamupala. Syön valitettavan harvoin.
  • Kurahousut. Mahtava keksintö.
  • Maailma. Yllätyksellinen ja upea.
  • Siivous. Terapeuttista.
  • Rakkaus. Epäitsekkyys.
  • Kiroilu. Vaatii tilannetajua.
  • Isä. Isäni Vahid on sankarini.

Perhe

Dokumentaristi, toimittaja ja räätäli Arman Alizad, 45, asuu Espoossa. Hänellä on 13-, 6- ja 3-vuotiaat tyttäret, jotka asuvat hänen luonaan osan viikosta.
Hän on tehnyt useita dokumenttisarjoja ja talk show -ohjelmaa. Parhaillaan Nelosella menee dokumenttisarja Arman Pohjantähden alla.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Seksuaaliterapeutti Marja Kihlström pitää Puhu muru -blogia vauva.fissä. Kuva: Miikka Pirinen

#metoo-kampanja on herättänyt vanhempien ahdistavat lapsuus- ja nuoruusmuistot. Mitä voimme tehdä, jotta omat lapsemme eivät joudu kohtaamaan samaa.

Kampanjan tarkoituksena on tehdä näkyväksi seksuaalisen häirinnän laajuus; se koskettaa lähes jokaista naista, ja myös useita miehiä.

Reidelle bussimatkan ajaksi laskeutuva käsi, hississä kohdattu itsensäpaljastaja, rasvaista vartalon kommentointia, kourimista tungoksessa, raiskausyrityksiä, uhkailuja, hyväksikäyttöä... Hastagilla #metoo jaetut kokemukset herättävät paitsi omat ikävät muistot, saavat vanhemman miettimään, kuinka suojella omaa lasta seksuaaliselta häirinnältä ja väkivallalta.

Opeta lasta ilmaisemaan omat rajansa

Seksuaalinen häirintä on aina ennen kaikkea toisen rajojen rikkomista, erityistason seksuaaliterapeutti (NASC) Marja Kihlström painottaa. Lapsen voi opettaa tunnistamaan omat rajansa. Se helpottaa lapsen kynnystä myös myöhemmin erottaa hyvä ja huono kosketus.

– Edes pientä lasta ei saisi koskaan pakottaa halaamaan tai istumaan sylissä, jos hän ei sellaista halua. Ei, vaikka  esimerkiksi isovanhemmat vaatisivat tai pahoittaisivat mielensä, Kihlström sanoo.

Lapsen on tärkeää itse oppia säätelemään, milloin ja kenen koskettamaksi haluaa tulla. Lapsesta voi tuntua ikävältä jokin niinkin arkinen kuin vieraan aikuisen käsi hartioilla.

– Lapsella voi olla erilaiset fyysiset rajat kuin itsellämme, ja lapsia on kuunneltava erityisen tarkkaan. Jos lapsi ei halua tulla kosketetuksi, hänen toivettaan tulee kunnioittaa, vaikka oma ajatus ei olisi missään mielessä seksuaalisesti virittynyt.

"Lapselle pitää opettaa, että kosketukseen on oltava aina lupa."

Lapselle pitää opettaa, että kosketukseen on oltava aina lupa. Ja jotta lapsi oppii myös itse kunnioittamaan toisten ihmisten rajoja, hänelle täytyy opettaa, että sääntö koskee myös häntä itseään. Vaikka olisi kuinka rakastunut päiväkotikaveriin ja haluaisi pussata tai halata, toisen rajoja ei saa ylittää ilman lupaa.

Lapsen kanssa voi puhua siitä, millainen kosketus tuntuu hyvältä ja millainen ei. Silloin lapsi oppii säätelemään, millaista kosketusta haluaa, milloin suostuu kosketukseen vain miellyttääkseen muita ja miten hallita sitä, mitä itse haluaa.

Auta tunnistamaan hyvä ja huono kosketus

Seksuaalikasvatus on yhtä tärkeää tytöille ja pojille, Marja Kihlström muistuttaa.

– Fakta on, että myös pojat kohtaavat seksuaalista häirintää. Se aiheuttaa, jos mahdollista, vielä enemmän häpeää, sillä yleinen oletus on, ettei sellaista tapahdu.

Seksuaalikasvatuksen voi aloittaa jo vauvana. Se käyaika lailla luonnostaan, kun vauvaa pidetään hellästi sylissä ja häntä kosketetaan rakastavasti. Taaperoa voi jo opettaa nimeämään eri ruuminosia. Tärkeää on, että perheessä ei ole kiellettyjä sanoja tai kysymyksiä liittyen seksuaalisuuteen tai vaikkapa sukupuolielimiin.

– Pimppi on pimppi eikä etupeppu. Ja siitä voi puhua yhtä arkisesti kuin kainalosta tai vatsasta. Jos kehonosiin liittyy vanhemmalla häpeää tai estoja, hän välittää ne hyvin helposti lapselle äänensävyissä tai puhumattomuutena, ja lapsi oppii, että omassa vartalossa on paikkoja, jotka ovat hävettäviä, toisarvoisia.

Hieman isommalle lapselle voi opettaa uikkarisäännön: Uimapuvun rajaavat alueet ovat lapsen omia alueita, joihin muut eivät saa koskea, lukuun ottamatta vanhempia tai muita aikusia hoivatarkoituksessa.

Harjoitelkaa avunpyytämistä

Kun lapsi alkaa liikkua yksin, pitää seksuaalisen häirinnän käsitettä avata hieman enemmän. Lapsen kanssa voi jutella myös siitä, mitä tehdä, jos joku lähestyy tavalla, joka ei itsestä tunnu hyvältä.

– Harjoitelkaa ein sanomista ja avunpyytämistä. Jos lapsi sanoo kovaan ääneen ”tuo ei tunnu kivalta”, sen pitäisi herättää myös ympärillä olevat aikuiset. Lapsen kanssa voi myös sopia, että aikuinen soittaa heti saatuaan tietynlaisen tekstiviestin.

"Lapsen on hyvä ymmärtää, että lamaantuminen ei tarkoita, että hän olisi suostunut tekoihin, antanut häirikölle luvan."

Lapselle voi puhua myös lamaantumisen tunteesta. Jos joku ylittää omat rajat yllättäen tai hyvin röyhkeästi, aikuinenkin voi lamaantua niin, ettei pystykään toimimaan tai sanomaan mitään. Lapsen on hyvä ymmärtää, että lamaantuminen ei tarkoita, että hän olisi suostunut tekoihin, antanut häirikölle luvan. Lamaantumiseen tunteeseenkin voi harjoitella keinoja selviytyä, kuten vaikka napakka ein huutaminen tai edellä mainittu tekstiviesti vanhemmalle.

Rakasta, arvosta, ota vakavasti

Aikuinen ei saisi koskaan väheksyä tai sivuuttaa, jos lapsi kertoo kokeneensa epämiellyttävän kohtaamisen – ei, vaikka kyseessä olisi perheen tuttu aikuinen.

– Se saattaa olla vanhemmalta vain yksi ”no, älä nyt, sehän on sinun oma setäsi” -kommentti, joka sulkee lapsen suun vuosiksi eteenpäin ja saa lapsen ajattelemaan, että hän toimi tilanteessa jotenkin väärin, häirintä olikin hänen syytään.

Aikuisilta unohtuu, että seksuaalinen häirintä on paljon muutakin kuin käsi housuissa tai rinnan puristus. Se voi olla ohi menevä läpsäytys takapuolelle, härskejä puheita, tai vaikka esiteini-ikäisten kömpelö kopelointiyritys luokkakaveria kohtaan. Vaikka tapahtunut ei aikuisesta tuntuisi vakavalta, lapsen tunne täytyy ottaa vakavasti ja siihen on puututtava.

"Kelpaamattomuuden ja rakkaudettomuuden tunne häivyttää lapsen kykyä tunnistaa omat rajansa ja kunniottaa muiden rajoja."

Vaikka me vanhemmat tekisimme kaikkemme suojellaksemme lasta seksuaaliselta häirinnältä ja kasvattaaksemme lapsistamme aikuisia, jotka osaisivat kunnioittaa toisen rajoja, me emme aina voi vaikuttaa siihen, minkälaista seksuaalikasvatusta lapsemme saavat muualta. Lapsen käsitykseen omista ja toisten rajoista vaikuttavat aina myös päivähoito, koulu, ystävät ja vaikkapa ystävien vanhemmat.

– Paras lääke seksuaalikasvatuksen rinnalla seksuaalista häirintää vastaan on, että lapsi kokee olevansa rakastettu ja arvostettu.

Rakkaudessa kylpevä ihminen todennäköisesti arvostaa myös muiden rajoja. Kelpaamattomuuden ja rakkaudettomuuden tunne häivyttää lapsen kykyä tunnistaa omat rajansa ja kunniottaa muiden rajoja. Silloin lapsi saattaa etsiä hyväksyntää väärilläkin tavoilla ja alistuu helpommin häirinnälle.

MeToo

Miten voit suojella lastasi seksuaaliselta häirinnältä – asiantuntija neuvoo

Uikkarisääntö muuten hyvä, muttei valmista kohtaamaan aikuista, joka äkkiä tunkee limaisen kielensä esiteinin suuhun. Kertokaa siis myös, että pussailuunkin pitää olla aina lupa. Ja ettei kaikille tarvitse olla kohtelias. Ja että jos vähänkin epäilyttää, äkkiä mäkeen, soitto aikuisille ja yhteys poliisiin.
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Kuva: Niki Strbian

Luot tulevaan vauvaasi tunnesuhteen jo raskausaikana vain ajattelemalla häntä. 

Positiivinen raskaustesti sysää liikkeelle käsittämättömän määrän muutoksia: Fyysiset muutokset näkyvät päällepäin, mutta niiden rinnalla myös raskaana olevan mieli alkaa myllertää.

Psyykkisistä muutoksista olennaisimpiin lukeutuu mielikuvaprosessi: raskaana oleva alkaa vähitellen ajatella vauvaa persoonana sekä kuvitella itseään juuri tämän vauvan vanhempana.

Raskauden alussa vauvaa saattaa vielä olla vaikeaa kuvitella, mutta vatsan kasvaessa vanhempien toiveet, odotukset, ristiriidat ja kohtuvauvan havainnointi elävöittävät ajatuksia. Onko vauva liikkuvainen vai rauhallinen? Millaista vauvalla on masussa juuri nyt? Saako hän puolisosi kauniit hiukset tai sinun temperamenttisi? Minkälainen tyyppi hänestä tulee?

Kun suhde lapseen löytyy jo raskausaikana, hän tuntuu syntyessään tutulta, vaikkei häntä ole koskaan nähnyt.

Ollessani seitsemännellä raskausviikolla esikoisestani matkustin Yhdysvaltoihin. Palatessani halusin tulevalle vauvalleni konkreettisen muiston ensimmäisestä yhteisestä reissustamme. Koin oloni vähän pöhköksi, mutta samalla riemukkaaksi valitessani hänelle pehmolelua hyvin huolellisesti. Käsimatkatavaroissa käteni kulkeutui tämän tästä koskettamaan sitä. Kuvittelin vauvani nukkumaan se kainalossaan. Se oli ihanaa!

Haaveilu herättää tunteita ja raivaa vauvalle tilaa vanhemman mieleen – tunteet vauvaa kohtaan alkavat syttyä. Kun suhde lapseen löytyy jo raskausaikana, hän tuntuu syntyessään tutulta, vaikkei häntä ole koskaan nähnyt.

Korostunut menettämisen pelko tai yllätysraskaus saattaa sulkea vauvan mieltä pois vanhemman mielestä.

Yllätysraskaus, kuormittava elämäntilanne tai masennus ovat sellaisia tekijöitä, jolloin vauvan elävöittämiseen mieleen kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Korostunut menettämisen pelkokin saattaa sulkea vauvan mieltä pois vanhemman mielestä.

Kun eläydyt vauvan oloon, välität hänelle turvallista kiintymystä. Kohtuvauva saa mielikuvissa olla erillinen yksilö, jolla on omia tarpeita, haluja ja toiveita. Tasapainoiset unelmat ja suunnitelmat edistävät tunnesuhdetta ja herättävät vanhemman herkkyyden lasta kohtaan. Siitä seuraa vauvan synnyttyä hyvää vuorovaikutusta.

Oma esikoisvauvani on jo 13-vuotias. Yhdysvalloista tuotu pehmo majailee hänen huoneessaan kuitenkin edelleen. Se lienee äidille tärkeämpi muisto kuin lapsi ymmärtääkään.

Psykologi Leea Mattila toimii asiantuntijana Toisenlaiset äidit -ohjelmassa. Hän syventää vauva.fi-kolumnissaan kunkin viikon aihetta.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.